Olet aina kotona. Et tapaa ihmisiä. Ahdistut ulkona ihmisten seurassa. Heidän katseidensa alla.
Vanhat ystävät pyytävät sinua mukaansa baareihin ja muuten vaan hengaamaan. Valehtelet ja keksit jonkun tekosyyn olla menemättä. "Musta tuntuu että en nyt jaksa, kun taitaa olla taas flunssa alkamassa *tekoyskimistä*".
Jos olet vahva, sinnittelet vielä koulussa/töissä. Ehkä olet jo lomalla sairautesi takia, käyt viikottain juttelemassa hoitajan tai terapeutin kanssa, tai muussa kuntouttavassa toiminnassa. Kello herättää sinut aamulla. Et jaksa nousta ja lähteä Sinne. Ulos. Ihmisten ilmoille. Soitat ja perut tapaamisen, jo tutuksi tulleilla tekosyilläsi. Keksi niitä kokoajan lisää, kun vanhat alkavat toistua. Kun vihdoin parempana päivänä pääset terapiaan, terapeutti ei näe pahaa oloasi.
Ensin eristäydyt kotiisi. Kulutat päiväsi sisällä. Ehkä pelaat pelejä, katsot televisiota, tai vain nukut. Kun kivojen juttujen tekeminen ei enää saa oloasi helpottumaan, eristäydyt enemmän.
Eristäydyt mielesi sisälle. Saatat kuluttaa vuorokausia tehden ei-mitään. Et muista enää edes oletko nukkunut, vai ollut hereillä. Et tiedä mitä olet tehnyt. Et muista. Pakenet ajatuksiisi.
Aika juoksee ohitsesi, etkä tunnu tekevän oikein mitään. Se alkaa jo näkyä kodissasi ja hygieniassasi. Et jaksa siivota, ja siten et myöskään anna ihmisten tulla kylään. Havahdut ajatuksistasi pahaan hajuun. Tajuat, että et ole käynyt suihkussa liki viikkoon. Mutta vastahan se oli kuin eilen, kuin raahauduit pesulle.
Läheisesi alkavat huolestua. He ovat koittaneet tavata sinua jo monta viikkoa, mutta olet aina keksinyt jonkun tekosyyn olla näkemättä ketään. Kun vihdoin näet lähimmäisesi, vapiset ja hermoilet, kuin olisit teinityttö ensitreffeillä.
Kun liikut ulkona pakkotilanteessa, välttelet ihmisten katseita, kuljet syrjäisiä teitä ja koitat olla hikoilematta tuskanhikeä.
Joku kertoo sinulle, että olit joskus terve.
Olet valvonut 50 tuntia, eikä uni vieläkään tule.
Vanhat ystävät pyytävät sinua mukaansa baareihin ja muuten vaan hengaamaan. Valehtelet ja keksit jonkun tekosyyn olla menemättä. "Musta tuntuu että en nyt jaksa, kun taitaa olla taas flunssa alkamassa *tekoyskimistä*".
Jos olet vahva, sinnittelet vielä koulussa/töissä. Ehkä olet jo lomalla sairautesi takia, käyt viikottain juttelemassa hoitajan tai terapeutin kanssa, tai muussa kuntouttavassa toiminnassa. Kello herättää sinut aamulla. Et jaksa nousta ja lähteä Sinne. Ulos. Ihmisten ilmoille. Soitat ja perut tapaamisen, jo tutuksi tulleilla tekosyilläsi. Keksi niitä kokoajan lisää, kun vanhat alkavat toistua. Kun vihdoin parempana päivänä pääset terapiaan, terapeutti ei näe pahaa oloasi.
Ensin eristäydyt kotiisi. Kulutat päiväsi sisällä. Ehkä pelaat pelejä, katsot televisiota, tai vain nukut. Kun kivojen juttujen tekeminen ei enää saa oloasi helpottumaan, eristäydyt enemmän.
Eristäydyt mielesi sisälle. Saatat kuluttaa vuorokausia tehden ei-mitään. Et muista enää edes oletko nukkunut, vai ollut hereillä. Et tiedä mitä olet tehnyt. Et muista. Pakenet ajatuksiisi.
Aika juoksee ohitsesi, etkä tunnu tekevän oikein mitään. Se alkaa jo näkyä kodissasi ja hygieniassasi. Et jaksa siivota, ja siten et myöskään anna ihmisten tulla kylään. Havahdut ajatuksistasi pahaan hajuun. Tajuat, että et ole käynyt suihkussa liki viikkoon. Mutta vastahan se oli kuin eilen, kuin raahauduit pesulle.
Läheisesi alkavat huolestua. He ovat koittaneet tavata sinua jo monta viikkoa, mutta olet aina keksinyt jonkun tekosyyn olla näkemättä ketään. Kun vihdoin näet lähimmäisesi, vapiset ja hermoilet, kuin olisit teinityttö ensitreffeillä.
Kun liikut ulkona pakkotilanteessa, välttelet ihmisten katseita, kuljet syrjäisiä teitä ja koitat olla hikoilematta tuskanhikeä.
Joku kertoo sinulle, että olit joskus terve.
Olet valvonut 50 tuntia, eikä uni vieläkään tule.
Vastaukset 19
Vanhimmat
oletko kokenut sellaista, masennusta? kirjoititko omasta elämästäsi? löytyyhän noita muitakin jotka asian kanssa kamppailee, eristäytyminen on yksi masennuksen oire. onko sinulla neuvoja siihen, mistä saat apua?
Jos elämäsi on tälläistä, koita taistella vastaan ja tervehdyttää itsesi..Minä kärsin joskus pahasta masennukseta ja paniillihäiriöistä, olin eristäytynyt muusta maailmasta täysin, paitsi perheestäni. Mieheni ei huomannut mitään tai ei oikeen välittänyt. Olin työtön ja pienen lapsen äiti. Huomasin itse että nyt ei elämä ole raiteillaan,asiat pahenisivat vain entisestään jos en tee mitään. Päätin ottaa kaikista peloista huolimatta itseäni niskasta kiinni ilman lääkitystä ja lähteä tekemään jotain joka saa ajatuset selkytymään..Ulkoilin,askartelin,siivosin ja aloin pitämään ulkonäöstäni huolta, menin kampaajalle(joka oli kynnys) ja selvisin hengissä. Päätin lopettaa itsesäälin joka oli vaikeaa..On yritettävä itse auttaa itseään sillä tämä elämä on meidän ja sinä itsesi herra ja kuningas. Tekeminen on tärkeää!! Että toimit jotenkin, etkä vaan tuijjota telkkaria ja makaile..Sitten tulee liika kiloja, sekin masentaa. Pienetkin asiat merkitsevät jotain ja on otettava ne hyvät asiat sieltä itselleen jotta mieli virkistyy. Nyt vaan ulos vaikka rannalle kiviä keräämään ja luontoa tutkimaan. HYVÄÄ KEVÄTTÄ ja kaunista kesää!!!
Melkein kuin minun elämästäni kirjoittaisit.Selvästi tiedät, mitä on olla hyvin masentunut. Tuo teinityttö ensitreffeillä on osuva kuvaus siitä tunteesta, kun kohtaa jonkun ihmisen. Sitä on niin latautunut, niin kääntynyt tarkkailemaan itseään, ettei enää kykene normaaliin kommunikointiin. Sanat juuttuvat kurkkuun ja vapisuttaa, tekisi mitä tahansa päästäkseen pois. Takaisin omaan turvalliseen helvettiinsä.
Kävin 4 vuotta keskustelemassa psyk. poliklinikalla. Se ettei minulla ´ja hoitavalla henkilöllä ollut kemiaa, pahensi asiaa. 6 vuotta olin kotona yksin (mieheni kanssa). En ole vieläkään täysin toipunut masennuksesta, en tapaa ihmisiä enkä kutsu ketään meille (en jaksa siivota). Aina silloin "elän" kun pääsen Suomesta pois. Jaksan katsella ulkomailla nähtävyyksiä ja nauttia elämästä. Täällä Suomessa, jossa olen kokenut työttömyyden ja erään henkilön henkisen kiusaamisen, olen loppu.
Nyt talvella otin niskasta kiinni ja lopetin massennuslääkkeiden syönnin, oloni koheni. Joten ei aina tabletteja.
Teen juuri noin. Terapiaan menen silloin, kun jaksan , joka tarkoittaa sitä, että juuri jaksamattomana päivänä sitä tarvitsisin. Mutta kun täytyy mennä ulos..
Kaikki tuo on niin tuttua,kun on ns.parempi päivä voi pikasesti käydä ulkona..mut niitä päiviä on niin harvoin.Mut ei ihminen joka ei tiedä mitä masennus on,voi ymmärtää mitä tuskaa ja ahdistusta elämä on.
Sellaisen henkilön, joka ei itse ole kärsinyt vakavasta masennuksesta, on turha sanoa että "Otapa itseäsi niskasta kiinni!" Vakavasti masentunut EI kykene "ottamaan itseään niskasta kiinni". Lievästi masentunut vielä saattaa kyetä siihen (mikäli tätä "niskasta kiinni"-ilmaisua halutaan tässä yhteydessä käyttää), vakavasta masennuksesta kärsivä ei. Masennus ei ole tahdonvoiman asia, niin kuin - valitettavasti - monet ihmiset kuvittelevat (eihän heillä tietenkään voi olla siitä tietoa, ei sen puoleen, eikä myöskään ymmärrystä, itse kokemattomana). Usein hyvää tarkoittavat "ota itseäsi niskasta kiinni"-heitot vain pahentavat vaikeasti masentuneen mielialaa. En tiedä sitten yrittävätkö ihmiset vain jotenkin "lohdutella" vai mitä?
mutta kyllä se mulla ihan selvästi on. Ihan jokainen vastoinkäyminen elämässäni tuntuu nykyään ulospääsemättömältä kuilulta. En jaksa aamulla nousta ylös sängystä vasta kuin puolen päivän aikaan ja väsyneenä. Mietin vain että miksi nousisin sängystä ylös jos mulla ei oikeasti ole mitään syytä nousta. Aurinko paistaa ulkona mutta se ei paista mulle. Opiskeluihin en jaksa keskittyä haluaisin mutta en pysty. Olen nykyään ihan välinpitämätön kaikkeen. Mikään ei kiinnosta enää. Kaikki tuntuu ihan turhalta. Nautin siitä että saan maata kotona yksin sohvalla ja eikä tarvitse puhua kuunnella ketään tai miettiä mitään mitä muut ihmiset ajattelee. En jaksa hoitaa enää ihmissuhteitani ja pikkuhiljaa ihmiset unohtavat mut. Ja sitten saan olla rauhassa omassa maailmassani.
Elämältä ei ole mulle enää mitään annettavaa. Tulevaisuus ei tua mulle mitään. En jaksa edes haaveilla enää mistään. Olen pelkkä surkimus. Läheiseni järjestivät minulle etelänmatkankin. Harmittaa jo kun se on vaan viikko ja viikko menee nopeasti ohi. Ja joudun taas palaamaan tänne masunnukseen kotiin.
Pelottavaa, miten kuvailit viime vuoteni..Jaksamisia.
Tosi hienosti kirjoitettu! Juuri noinhan se menee..Tunnistin täysin. Terv, masentunut, epävakaa persoona.
Kuin minun suusta ainoalla erotuksella, että ei ole oikeastaan keneltä eristäytyä. Saan olla yksin ihan ilman mitään tekosyitä.
TOTAALINEN eristäytimen toimisi parhaiten KUOLEMALLA.
Up.Minulla juuri tämä olo ja eristys. En jaksa en pysty.l
Erittäin osuvasti aloittaja on kirjoittanut.
Omalla kohdallani on tosin muutama tuttu, jotka repivät ulos välillä.
Keksin valheita valheiden perään, välttääkseni sosiaalisia tilanteita. En vain jaksa ja on helpompaa valua viihteen maailmaan, mikä kuitenkin on rajallista.
Vuosien jälkeen kaikki sarjat, elokuvat ja pelit on koluttu läpi.
Mulla kans tota samaa paitai että jaksan vielä huolehtia perusasioista. Ihmisiä välttelen ja viihdyn kotona.
Samaistun vahvasti aloittajan viestiin. Päivät kuluu sisällä, koneella, ei jaksa pestä pyykkiä, katsoa uutisia, tai kysellä kuulumisia. Mikään ei kiinnosta, mutta nykyisyyskin tukahduttaa.
Minun tilannettani tuntuu pahentavan se, että sitten kun lopulta vaivaudun ulos ihmisten ilmoille, "jaksan" vielä laittautua. Tämä tarkoittaa siis sitä, että hermoilen peilin edessä, vaihdan asun kertaan, pariin, meikkaan ja laitan hiukset kauniisti. Ettei vain kukaan huomaisi millaista elämää elän neljän seinän sisällä. Ettei vaan kukaan kohtaisi minua apua tarvitsevana ja heikkona, sellaisena millainen luultavasti olen. Entä sitten kun en enää jaksa sitäkään, mitä nyt?
Minä aion rakentaa sähköaidan tonttini ympärille ja laittaa portille kyltin: Pääsy kielletty, alue miinoitettu, alueella kulku omalla vastuulla yms. Pelkkä sen ajatteleminenkin piristää :D
No mutta tuopas oliskin hyvä idea.
Ei tulis enää pirulliset sukulaiset lisää solvaamaan ja nimittelemään,
alistamaan lisää omalla kieroutuneella tavallaan.
Eikä enää näyttelemään sitä omaa sosiaalisuus peliään, mistä
maailmasta on itse jäänyt aikapäiviä sitten jo ulkopuoliseksi.
Vaan mahtais siitä huolimatta joku sinnikäs pölynimurikauppias tai
jonkun kirjan kaupustelija tai seinätaulujen kaupittelija jollain ilveellä
luikertaa sisälle, mistä ulos hätyyttäminen on sitten ison työn takana,
tai ainakin se siltä tuntuu.
Jehovan todistajista nyt puhumattakaan, kyllä ne jotenkin kiikkuis
kaikki sen aidankin yli ja ovelle kolkuttelemaan.
itelläki katkesi viimesetkin suhteet,mun vanhempiin,siskoon,lapsen tapaamiset meni. oon sössiny ite kaikki huumeiden takia. en oo veloissa tai mitään, musta on vaan tullu itsekeskeinen kusipää, puran kaiken vihan mun läheisiin, siis ite oon soppani keittäny. masennusta takana jo vuosia ja nyt tää on jo aivan sairasta. oon ihan hukassa. en oo jaksanu mennä työkkärin tapaamisiin. ainoa ihmiskontakti on a-klinikka minne pitäis mennä olikohan se nyt ylihuomenna. oon ruuvannu mun etuoven pitkillä ruuveilla kiinni, koska pelkään että joku yrittää sisään. seuraavaksi pitäis tukkia kaikki ihmisen mentävät ikkunat vanerilla. mulla on olohuoneen lattialla patja,lämpöpatteri ja tää kone. siinä makaan