Koh larn

Tietääkö joku millainen kohde Koh Larn on Pattaya edustalla? Koh Samet ja Koh Chang ovat enemmän esillä mutta mitä näistä te suosittelisitte? Tarkoitus olisi lähteä ainakin yhdelle näistä saarista. Koh Sametia ovat jotkut haukkuneet pilatuksi saareksi, jota Koh Chang ei kai vielä täysin ole.
3502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käytiin Koh Sametilla viime joplukuussa vain päivän retkellä. Hiekka oli puuterimaista ja vesi kirkasta.Oikea paratiisi.Muuten oli rauhatonta. Kaikenlaiset rättien myyjät olivat koko ajan kimppussa samoin hierojat ja jalkojen hoitajat, Hygeniasta ei ollut tietoakaan. Samat myyjät kiersivät koko ajan ja kiellot eivät meinanneet millään tehota.

Äänestä
  • Koh Larnilla on upeat rannat ja saari sijaitsee aivan Pattayan edustalla. Venematka kestää alle tunnin ja maksaa 50 baht laivalla. Pikaveneellä paljon tyyriimpää. Itse tykästyimme siellä Hardtien-rantaan, joka on saaren oikella laidalla mantereelta katsottaessa. Erittäin siisti ranta, jossa pari ravintolaa ja normaalit hieronta- ja harrastepalvelut. Hiekka on valkoista ja vesi kirkasta, joten snorkkelit mukaan. Kävimme myös Sametilla, mutta minusta ei maksa vaivaa lähteä sinne saakka, jos asustelee Pattayalla.

    Äänestä

  • JMCW kirjoitti:

    Koh Larnilla on upeat rannat ja saari sijaitsee aivan Pattayan edustalla. Venematka kestää alle tunnin ja maksaa 50 baht laivalla. Pikaveneellä paljon tyyriimpää. Itse tykästyimme siellä Hardtien-rantaan, joka on saaren oikella laidalla mantereelta katsottaessa. Erittäin siisti ranta, jossa pari ravintolaa ja normaalit hieronta- ja harrastepalvelut. Hiekka on valkoista ja vesi kirkasta, joten snorkkelit mukaan. Kävimme myös Sametilla, mutta minusta ei maksa vaivaa lähteä sinne saakka, jos asustelee Pattayalla.

    Botski Larnille maksaa vain 20thb/suunta. Ihan kiva pikku saari mut ei siellä kyllä päivää tai kahta pidempään jaksa olla. Samet on sit isompi mut itse en kyl sinnekään pidemmäks aikaa jaksais jäädä. Molempiin paikkoihin on helppo tehdä päiväretki Pattikselta, mut jos haluu olla yötä niin majoituksen löytää kyl paikan päältä tai vaikka jostain Pattiksen matkatoimistosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mika2 kirjoitti:

Tietääkö joku millainen kohde Koh Larn on Pattaya edustalla? Koh Samet ja Koh Chang ovat enemmän esillä mutta mitä näistä te suosittelisitte? Tarkoitus olisi lähteä ainakin yhdelle näistä saarista. Koh Sametia ovat jotkut haukkuneet pilatuksi saareksi, jota Koh Chang ei kai vielä täysin ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu