Vikisee ja vonkuu:(

Niin, pari vuotta vanhan HB:n jarrut metelöi julmetusti jarrutellessa. Itseäni ei niinkään häiritse mutta jalankulkijat tuijottaa kaupungilla. Huollossa käskivät vain ajella niin hiljenee ehkä itsekseen, paloja eivät vaihda kun eivät ole vielä kuluneet. Tällä menolla vaivun kohta epätoivoon, muilla ollut samaa vikaa?
81496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläni -02 sedan ja jarrut ovat vikisseet uudesta asti. Ajoittain enemmän ja joskus ei yhtään. Yleensä pieni vikinä on aina olemassa jarrutettaessa, mutta ongelmaksi asti tuo yltyy ruuhka-ajossa kun jarrut kiillottuvat. Ajoittain jarruista kuuluu useita kilometrejä voimakas vinkuminen joka kuulostaa todella ikävältä. Sitä on 85 tkm aikana tapahtunut ehkä vajaat kymmenen kertaa. Ehkä jarrujen väliin menee sepeliä tai sitten vika on jossain muualla. Harmillinen juttu mutta ei vielä ole korjaustarvetta aiheuttanut silti kun on häipynyt aina.

Äänestä

Jarruta muutamia kertoja kunnon vauhdista ja kunnolla. Palojen pinnat kiillottuvat kun ei koskaan kunnolla jarruteta.

Äänestä
  • Tämähän on taas se palstan vakio provon höpinöitä. Tuntee esim. siitä että lopuksi kirjoittaa aina saman kysymyksen,"onko muilla sama vikaa".

    Äänestä

  • provo jälleen kirjoitti:

    Tämähän on taas se palstan vakio provon höpinöitä. Tuntee esim. siitä että lopuksi kirjoittaa aina saman kysymyksen,"onko muilla sama vikaa".

    Minulla ei ole koskaan jarrut vinkuneet missään autossa mutta ellei koskaan jarruta kunnolla niin kyllä kitkapinnat kiillottuvat ja takapalat voivat jumiutua. Eikä tämä ole merkkikohtaista vaan pätee ihan kaikkiin autoihin.

    Äänestä

  • ollakin kirjoitti:

    Minulla ei ole koskaan jarrut vinkuneet missään autossa mutta ellei koskaan jarruta kunnolla niin kyllä kitkapinnat kiillottuvat ja takapalat voivat jumiutua. Eikä tämä ole merkkikohtaista vaan pätee ihan kaikkiin autoihin.

    Ei itsellänikään edellisessä Corollassa jarrut pitäneet mitään ääntä. Tässä uudessa mallissa sitten kitinää (ja kahinaa) on ollut. Asbestittomat jarrupalat lienevät ainakin osasyylliset. Edellisessä mallissa sen sijaan jarrulevyt (etu) ruostuivat hanakasti. Uudessa ei ruostu. Edellisen mallin jarrulevyjen ruostuminen johtui kuulemma ruostuttavasta kitkamateriaalista jarrupaloissa, joita on vaihdettu takuuseen. TM kirjoitti tästä myös käyttötestissä aikoinaan.

    Äänestä

  • Katohan, vakio provo oikein poltti päreensä.
    Koville ottaa Toyotan menestys.

    Äänestä

  • provo jälleen kirjoitti:

    Tämähän on taas se palstan vakio provon höpinöitä. Tuntee esim. siitä että lopuksi kirjoittaa aina saman kysymyksen,"onko muilla sama vikaa".

    Caesarin Avessa oli kyllä voimakas taipumus jarrujen kiljumiseen. Paloja vaihdettiin määräaikaishuollossa joka jonkun verran auttoi, vanhat oli kuulemma "lasittuneet", mutta pian taas kiljuttiin. Nykyisessä (euro)autossa jarrut eivät ainakaan vielä ole alkaneet metelöidä.

    Äänestä

Auto Corolla -02. Viimevuonna noin 40tkm kohdalla oli ensimmäinen katsastus. Katsastuksessa tuomio oli; korjauskehoitus etulevyjen liiallisen kulumisen johdosta (pinta lähellä hylkäysrajaa). No autoon sitten vaihdettiin takuun piikkiin etulevyt ja palat.

Nyt autolla ajettu n. 55tkm. Ja pajalle oli taas vietävä, syynä tällä kertaa takajarrujen laahaaminen...

Muitakin pikkuvikoja tässä yksilössä on ilmennyt mm. keskuslukituksen häiriöitä pakkasella, kojepellin resonointia(ominaisuus), ajovalo paloi oikosulkuun jne... No alkavat jo tuntea naaman korjaamossakin ja saan aina loistavaa palvelua.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Epätoivoinen corola kirjoitti:

Niin, pari vuotta vanhan HB:n jarrut metelöi julmetusti jarrutellessa. Itseäni ei niinkään häiritse mutta jalankulkijat tuijottaa kaupungilla. Huollossa käskivät vain ajella niin hiljenee ehkä itsekseen, paloja eivät vaihda kun eivät ole vielä kuluneet. Tällä menolla vaivun kohta epätoivoon, muilla ollut samaa vikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu