imetys

missä vaiheessa teillä maidontulo väheni niin, että jouduitte antamaan lisäksi korviketta?
5741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vauvani on vasta 2,5kk ja tuntuu että nälkä jää vielä senkin jälkeen, kun molemmat rinnat on tyhjinä.

Äänestä
  • syöttää ensin yhden rinnan, sitten toisen, sitten taas sen ensimmäisen ja taas toisen, ja näin niin pitkään kun vauva tuntuu tyytyväiseltä. Tein itse näin joskus. Korviketta ei sitten tarvinnut kuin vasta hoitoon mennessään (n. 11 kk) kun ei vielä juonut lehmistä.

    Äänestä

maitoa riitti kun vain imetti, pikemminkin piti tahtia hidastaa kun maitoa oli niin paljon. Mutta ei kaikilla ole niin runsasta maidontutanto, joten on kai yksilöllistä. Imetyksessä kyllä pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Kun imettää jonkin aikaa tiheästi, maitoakin tulee lisää. Näin olen lukenut ja toimi kyllä omalla kohdallani, liiankin kanssa kuten edellä totesin.

Äänestä

ihmeteltiin vauvan itkua ensimmäiset 3 viikkoa kunnes tajuttiin antaa korviketta lisäksi.. se helpotti hiukan asiaa =) eli muutaman ensimmäisen viikon jälkeen.

Äänestä

Mulla maito ei riittänyt milloinkaan isolle pojalle, vaan lisämaitoa on jouduttu antamaan syntymästä saakka. Älä pidä lasta nälässä imetysmafiaa peläten, vaan ruoki ihmeessä lisämaidolla jos omat ei riitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pampi kirjoitti:

missä vaiheessa teillä maidontulo väheni niin, että jouduitte antamaan lisäksi korviketta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu