Museokuoriaiset

Ostimme 80-luvulla rakennetun talon viime kesänä ja
talvesta asti ollut nyt riesana museokuoriaiset. Sekä itse kuoriaisia että toukkia esiintyy. Talvella
näin nurkissa silloin tällöin muutaman, mutta nyt
keväällä olen saanut liiskata noin neljä per päivä.
Googlettamalla löysin jonkin verran tietoa, mutta olisi kiva tietää onko kohtalotovereita ja pääseekö näistä lopullisesti millään eroon.
1475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Muutin vuonna 2002 Helsinkiin HOAS:n asuntoon ja sain riesakseni museokuoriaiset. Ennen sitä en ollut ko kuoriaisista edes kuullut. Siitä lähtien ne paskiaiset ovat seuranneet minua läpi viiden muuton... Tuhoa eivät liiemmin ole tehneet, mutta ärsyttäviähän ne ovat. Olen myös maksanut kaksi myrkytystä, mutta ne eivät ole tuottaneet pysyvää tulosta. Voivat kuulemma tulla ulkoa sisätiloihin, mutta aika epätodennäköstä on, että ne olisi tuleet joka ikiseen asuntooni muuttojen jälkeen....? :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


riesana kirjoitti:

Ostimme 80-luvulla rakennetun talon viime kesänä ja
talvesta asti ollut nyt riesana museokuoriaiset. Sekä itse kuoriaisia että toukkia esiintyy. Talvella
näin nurkissa silloin tällöin muutaman, mutta nyt
keväällä olen saanut liiskata noin neljä per päivä.
Googlettamalla löysin jonkin verran tietoa, mutta olisi kiva tietää onko kohtalotovereita ja pääseekö näistä lopullisesti millään eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu