Ymmärrystäkin löytyy

Viime vuonna näin caribialla useita hauskoja tapauksia, joissa maailman pulskimman kansan (americans) naispuoliset edustajat, jotka olivat valehtelematta niin isoja tyttöjä, että Roseanne Bar näyttäisi Twiggyltä rinnallaan, kulkivat yhdessä ymmärtäväisen tuntuisten paikallisten nuortenmiesten seurassa.

Olen käynyt myös USAssa ja tiedän miten rankkaa reilusti ylipainoisella naisella siellä täytyy olla. Jossain Kaliforniassa päivittäisen vittuilun määrä täytyy olla niin valtavaa, että jos joku elefantin kokoinen suomityttö jotuisi kestämään samaa, niin en tiedä selviytyisikö.

Tuollaisia tapauksia nähdessään, oli kyseessä jenkki tai suomalainen, ymmärtää kyllä lomaromanssien positiivisen merkityksen. Henk. koht. kun en ole elämäni aikana vähänkään paksumpaan tyttöön koskenut.
91868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mutta eihän Suomessa keskimääräisesti olekkaan niin isoja tyttöjä kuin esimerkiksi Jenkkien Kaliforniassa tai Teksasissa. Ymmärrystä kyllä löytyy sinun yksinkertaisuudellesi.

Äänestä

"tiedän miten rankkaa reilusti ylipainoisella naisella siellä täytyy olla."

Miten niin jos kerran suurin osa väestöstä on ylipainoisia? Vai vittuileeko hoikat amerikkalaiset lähes jokaiselle vastaantulijalle? :)

Äänestä
  • Kalifornian väestöstä vai USAn?

    Kalifornian väestöstä tuskin suurin osa on ylipainoisia...

    Äänestä

  • Mistä väestöstä kirjoitti:

    Kalifornian väestöstä vai USAn?

    Kalifornian väestöstä tuskin suurin osa on ylipainoisia...

    Eiköhän ylipainoisten osuus on suurinpiirtein sama osavaltiosta toiseen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Eiköhän ylipainoisten osuus on suurinpiirtein sama osavaltiosta toiseen.

    Ns. Keski-Amerikka on se lihava osa maata, erityisesti ns. Bible Belt. Tähän on tiettyjä syitä, joita tuskin kannattaa tässä lähteä käymään läpi. Rannikoilla homma menee hoikemmin.

    Äänestä

Et siis ole koskenut vähänkään pullukoihin tyttöihin, mutta ne jäivät sinua noin paljon mietityttämään. Antaisit heidän elää omaa elämäänsä ja elä sinä omaasi.

Äänestä

"Henk. koht. kun en ole elämäni aikana vähänkään paksumpaan tyttöön koskenut."

Ja hyvä niin.... niiden tyttöjen kannalta..

Äänestä
  • Kaliforniasta kauheita "valaita". Mun kaveri kävi siellä ja sano ettei ikinä ole nähnyt niin paljon ja niin lihavia ihmisiä kuin siellä. Ei kuulemma yhtään sellaisia hoikkia ja kauniita kun tv-sarjoissa annetaan ymmärtää.

    Äänestä

  • löytyy kirjoitti:

    Kaliforniasta kauheita "valaita". Mun kaveri kävi siellä ja sano ettei ikinä ole nähnyt niin paljon ja niin lihavia ihmisiä kuin siellä. Ei kuulemma yhtään sellaisia hoikkia ja kauniita kun tv-sarjoissa annetaan ymmärtää.

    Taisi Comptonissa tai joillain muilla mustien alueilla kaverisi pyöriä. Ylimaallisen lihavia mustia naisia löytyy jenkeistä joka paikasta, mutta kyllähän Kalifornia on kauniiden ihmisten osavaltio ja kuuluisa siitä. Mene Huntington, Newport tai Malibu beachille, niin siellä ei läskit hylly. Tai ei ainakaan silloin hyllyneet kun minä siellä kävin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Caribbean nights kirjoitti:

Viime vuonna näin caribialla useita hauskoja tapauksia, joissa maailman pulskimman kansan (americans) naispuoliset edustajat, jotka olivat valehtelematta niin isoja tyttöjä, että Roseanne Bar näyttäisi Twiggyltä rinnallaan, kulkivat yhdessä ymmärtäväisen tuntuisten paikallisten nuortenmiesten seurassa.

Olen käynyt myös USAssa ja tiedän miten rankkaa reilusti ylipainoisella naisella siellä täytyy olla. Jossain Kaliforniassa päivittäisen vittuilun määrä täytyy olla niin valtavaa, että jos joku elefantin kokoinen suomityttö jotuisi kestämään samaa, niin en tiedä selviytyisikö.

Tuollaisia tapauksia nähdessään, oli kyseessä jenkki tai suomalainen, ymmärtää kyllä lomaromanssien positiivisen merkityksen. Henk. koht. kun en ole elämäni aikana vähänkään paksumpaan tyttöön koskenut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu