mummu

olenkohan käsittänyt väärin, mutta miniäni sanoi, ettei vauvalle anneta vettä niin kauan kun vauva saa pelkkää maitoa? Kun omat lapset olivat pieniä, annettiin vauvoille sokerivettä (miedosti sokeria) janoon.
131694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tänäpäivänä ei kehoteta antamaan vettä.
Vielä 90-luvun alussakin annettiin vesipullo,mutta ei enään.

Oma äitinikin aina kehottaa minun antamaan vesipulloa vauvalleni...

Äänestä

vauvalle, joka täysimetyksellä/vain korvikeruualla. Sotkee elektrolyyttitasapainon!

Äänestä

Ei vettä suositella jos pelkällä maidolla, harvemmin kai siihen tarvetta. Maito riittää nesteentarpeeseen. Vettä voi kai vähän antaa ihan pahimmilla helteillä mutta ei muuten..
Meillä kohta 5kk vauva ja neuvolassa sanottiin että
voi antaa vettä janojuomaksi, saa siis jo kiinteitä. Sokerista juomaa sen sijaan ei kyllä suositella nykyään ollenkaan alle vuoden ikäiselle

Äänestä

Samasta asiasta taistellaan täällä, anopin päähän ei millään mahdu, että 4kk täysimetyksellä oleva poikani ei todellakaan tarvitse vettä janojuomaksi. Olen kuulemma maailman huonoin äiti ja miniä.

Äänestä
  • Mulla poika oli vajaan vuorokauden ikäinen, kun anoppi synnärillä vieraillessaan taivasteli kuinka huono äiti olen kun en anna lapselle lainkaan vettä. Poika siis n. 20h ikäinen...

    Nyt poitsu syö kiinteitä, ja niiden kanssa juo vettä nokkamukista.

    Nostan hattua alkuperäiselle kysyjälle, mun anoppi ei varmasti edes kyselisi vaan pitäisi vain omaa käsitystään oikeana.

    Äänestä

kuulun miniän ja mummun väli maastoon,koska olen ymmärtänyt että vesitilkka maidon jälkeen ei olisi ollenkaan pahasta vaan saattaisi estää jopa sammaksen syntyä?
Itse annoin tilkan lusikalla milloin muistin/kerkesin....

Äänestä
  • Aivan oikeassa olet että ehkäisee sammasta. Vesitilkka (siis tosiaan lusikallinen tms.) huuhtoo maitojäämät syönnin jälkeen...ja kun sammas "tykkää" maitojäämistä niinku hammaspeikot sokerijäämistä...eli vesitilkan jälkeen ei ole niin hyvää kasvualustaa sammakselle.

    Mutta nesteytyksen kannalta ei ole tarvetta antaa täystissi/-korvikevauvalle vettä. Sitten voi ruokajuomana aloittaa kun kiinteitä syö...mutta maito käy kyllä sillonki.

    Äänestä

tyttö on nyt 7kk ja vauvasta asti olen tytölle vettä (keitettyä,ja normaalia sit kun aloitettiin kiinteät)että tottuu sen makuu ja juo sitä sitten isompanakin,tietenkin pääasiallisesti annetaan maitoa,mutta jos tyttö herää yöllä ja on kuumissaan ottaa tyttö hörpyn vettä ja jatkaa uniaan,päivällä annetaan myös vettä silloin tällöin ja jos vesipullo sattuu olemaan lattialla käy tyttö itekkin ottamassa siitä hörpyt.Iät ja ajat on lapsille vettä annettu ja jos neuvolasta (kuten meillekkin) sanotaan että vettä ei saa antaa niin höpö höpö,varsinkin kun kesä on tulossa on hyvä totuttaa lapsi juomaan vettä.Siitä on myös apua siihen että lapsi juo sitä sitten vanhemmallakin iällä eikä aina sitten vaan maitoa tai mehua.
Tuttavani lapselle ei koskaan annettu vauvana vettä ja ei juo sitä vielä tänäpäivänäkään (janojuomana)Mutta toinen tuttavani joka totutti lapsen jo pienestä pitäen vetään juo sitä mieluummin kuin esim mehua.Molemmat ovat ensimmäisellä luokalla.
En toki sitä väitä etteikö lapsi vois tottua siihen vanhempanakin,mutta voihan siinä niinkin käydä ettei totu.
Neuvolassakin vaihtuu tuo veden juonti juttu melkein joka toinen vuosi,että ei niistäkään aina ota selvää.
Meillä lapsi kasvatetaan maalaisjärjellä eikä opusten tai neuvolan mukaan.TOKi vinkkejä aina vastaanotetaa,mutta ei niitä välttämättä sitten toteuteta.

Että ihan keitettyä vettä saa kyllä vauvalle antaa mutta se ei saa korvata maito ateriaa.

Äänestä

elektrolyyttitasapainon... voi herran tähen. meillä ainakin vauva saa vettä pullosta tai mukista imetyksen jälkeen. ihan vaan sen takia että äidin maidossa on niin paljon maitosokeria että on hyvä huuhtoa hampaat/suu imetyksen jälkeen.ja onhan sitä vettä nyt annettu iät ja ajat niin ei kai ne lapset nyt siihen kuole jos niille vettä antaa. ei ollut typerä kysymys vaan typeriä vastauksia :)

Äänestä
  • idiootti?

    Äänestä

Mummut on ihania kun ne huolehtii.. Mutta nykyään miniät ja tyttäret voivat olla oikeassa joissain vauvoihin liittyvissä asioissa.. :) Varsinkin imetykseen tai imettämättä jättämiseen liityvissä asioissa.

Äänestä

%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%%

Samaa on ihmetellyt tämäkin mummeli. Miksi ei vauvoille saa antaa enää vettä, kuten ennen annettiin?

Etsin äsken tietoa netistä, tästä aiheesta, mutta ei oikein löytynyt vielä. Yhdessä jutussa sanottiin, että SAA antaa vetta, mutta VÄHÄN.

Liiallinen vedenjuonti on vauvalle pahasti, siinä kommentoiin.

Sanallakaan ei selitetty, millälailla se on pahasta?! Mitä vauvoille tapahtuu, jos juovat VETTÄ?? Toisessa jutussa sanottiin että vettä on juotava 100ml/kiloa kohti. Vauvajutuista se löytyi, mutta en tiedä koskiko se vauvoja!

Että silleen. Vaikeaa on olla äitinä nykyisin, kun on kaikkia kummallisia rajoituksia, jotka muuttuvat vuosittain.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysyy? kirjoitti:

olenkohan käsittänyt väärin, mutta miniäni sanoi, ettei vauvalle anneta vettä niin kauan kun vauva saa pelkkää maitoa? Kun omat lapset olivat pieniä, annettiin vauvoille sokerivettä (miedosti sokeria) janoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu