Sijariperheet

rahasta sen olen nähnyt.Lapsi unohtuu samalla sekunilla.kun rahan tulo lakkaa.Näin on-
11870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

yhtä tiukkaa valvontaa kuin bioperheeseen esim. lastensuojeluilmoituksen jälkeen.

Mutta onneksi niitä hyviäkin sijareita on, jotka hoitavat työnsä rakkaudella ja terveen vastuuntuntoisesti ilman valvontaakin.

Äänestä
  • edes yhden sellaisen.

    Äänestä

  • nähdä kirjoitti:

    edes yhden sellaisen.

    kirjoituksia ainakaan halua nähdä.
    Kaiken tallaat allesi rumilla ajatuksillasi.
    Sitä saa mitä tilaa.

    Äänestä

  • nähdä kirjoitti:

    edes yhden sellaisen.

    Veljeni viimeisin perhe on perhe, joka on sioituksen jälkeenkin kantanut huolta veljestäni. Pitävät yhteyttä ja veljeni käy toisinaan siellä syöämässä ja moikkailemassa.

    Tämä perhe venyi äärimilleen (niinkuin vanhempien pitääkin) veljeni kanssa ja itse ainakin olen ikuisesti heille kiitollinen siitä työstä jota tekivät ja että eivät menettäneet "uskoaan". Veli saatiin irti huumeista ja tilanne rauhoittumaan, kunnes hän oli tarpeeksi vanha päättämään itsestään. Vähän aikaa sitten myönsi, että välillä häntä harmittaa, että lähti perheestä täytettyään 18-vuotta ja miettivänsä, että olisi kiva, jos vielä asuisi siellä ja saisi aloittaa "puhtaalta pöydältä" uudestaan, hiukan fiksumpana. Hänhän olisi saanut jäädä asumaan perheeseen, mutta halusi muuttaa omaan kotiin heti, kun se oli mahdollista.

    Äänestä

Kyllä taas kateus voittaa kiimankin.....tästä hommasta maksettavan rahan loppumista ei edes huomaa, niin pieni se on, sen verran löytää kadultakin. Ammatilliset perhekodit ja pienryhmäkodit ovat erikseen, sinne ne suuret rahat maksetaan.

Äänestä
  • ja voi kiimasikin parantua.

    Äänestä

  • kadulle,ja ker''m''n fyrkkaa.

    Äänestä

on ainakin sijaislapsi minulle/meille ja olisin valmis adoptioon.

Poikkeuksellisesti teidän palstallanne.

Äänestä
  • Kun adoptiolapsia ei ole kuin muutama vuodessa.

    Äänestä

  • olet maho! kirjoitti:

    Kun adoptiolapsia ei ole kuin muutama vuodessa.

    johon viittasin on viides lapseni.
    Biolapseni ovat jo aikuisia.

    Äänestä

  • RAKAS kirjoitti:

    johon viittasin on viides lapseni.
    Biolapseni ovat jo aikuisia.

    adoptiolapsen hankkimiseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eivät välitä kuin kirjoitti:

rahasta sen olen nähnyt.Lapsi unohtuu samalla sekunilla.kun rahan tulo lakkaa.Näin on-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu