Osaisiko joku antaa neuvoja 5 kuukautisen pennun koulutukseen.
Pentu on todella villi kotona, mitkään johtajuusharjoitukset ei toimi, ei malta odottaa paikallaan esimerkiksi ulos lähtiessä, että menisin ensin, hyppii ja poukkoilee, ei anna laittaa kaulapantaakaan vaan näykkii ja kierii ja kiemurtelee..
Sisäsiisteyden kanssa on ongelmia, tekee kyllä ulos ja jos vie ulos 1-2 tunnin välein ja vahtii koko ajan sisällä, niin sitten onnistuu. Muussa tapauksessa käy salaa pissailemassa makuuhuoneeseen tai sohvannurkan taakse. Joka päivä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ja aikaa vahtia pentua 24h, tai ulkoiluttaa jatkuvasti.
Näykkii tosi paljon, kiellot ei auta kuin hetken. On myös alkanut murisemaan, jos esimerkiksi yrittän nostaa syliin, kun pentu on tekemässä jotakin omasta mielestään kivaa.
Entä miten saa koiran lopettamaan kuopimisen?! Kuopii mattoja, sohvatyynyjä ja ulkona maata. Syö myös aivan kaikkea ulkona, siis todella syö multaa niin monta suullista kuin kerkeää, syö myös lehtiä ja ihan mitä vaan suuhunsa saa.
Pentu on sisällä todella villi, mutta ulkona arka ja pelokas, pelkää ihmisiä, kovia ääniä ja toisia koiria, vaikka olen todella yrittänyt häntä sosiaalistaa.
Ei ilmeisesti pidä minua hyvänä johtajana, kun pentua saa suorastaan raahata perässä lenkillä, ainoastaan kotiin kävelee reippaasti tai sitten tuttua syrjäistä lenkkiä. Tähän suuntaan vetää, eikä ollenkaan tahdo seurata minua mihinkään muuhun suuntaan. Vinkuu ja murisee/ haukkuu jo kun kaukaa näkee vastaantulijan. Kun ihminen on kohdalla, syöksyy pakoon tai yrittää syliin ja kun on mennyt ohi jää katsomaan ja vetämään perään.
Pentu tuli minulle myöhään, noin kuukausi sitten ja oli valmiiksi arka. Se on sekarotuinen pienehkö terrieri.
Pentu on todella villi kotona, mitkään johtajuusharjoitukset ei toimi, ei malta odottaa paikallaan esimerkiksi ulos lähtiessä, että menisin ensin, hyppii ja poukkoilee, ei anna laittaa kaulapantaakaan vaan näykkii ja kierii ja kiemurtelee..
Sisäsiisteyden kanssa on ongelmia, tekee kyllä ulos ja jos vie ulos 1-2 tunnin välein ja vahtii koko ajan sisällä, niin sitten onnistuu. Muussa tapauksessa käy salaa pissailemassa makuuhuoneeseen tai sohvannurkan taakse. Joka päivä ei kuitenkaan ole mahdollisuutta ja aikaa vahtia pentua 24h, tai ulkoiluttaa jatkuvasti.
Näykkii tosi paljon, kiellot ei auta kuin hetken. On myös alkanut murisemaan, jos esimerkiksi yrittän nostaa syliin, kun pentu on tekemässä jotakin omasta mielestään kivaa.
Entä miten saa koiran lopettamaan kuopimisen?! Kuopii mattoja, sohvatyynyjä ja ulkona maata. Syö myös aivan kaikkea ulkona, siis todella syö multaa niin monta suullista kuin kerkeää, syö myös lehtiä ja ihan mitä vaan suuhunsa saa.
Pentu on sisällä todella villi, mutta ulkona arka ja pelokas, pelkää ihmisiä, kovia ääniä ja toisia koiria, vaikka olen todella yrittänyt häntä sosiaalistaa.
Ei ilmeisesti pidä minua hyvänä johtajana, kun pentua saa suorastaan raahata perässä lenkillä, ainoastaan kotiin kävelee reippaasti tai sitten tuttua syrjäistä lenkkiä. Tähän suuntaan vetää, eikä ollenkaan tahdo seurata minua mihinkään muuhun suuntaan. Vinkuu ja murisee/ haukkuu jo kun kaukaa näkee vastaantulijan. Kun ihminen on kohdalla, syöksyy pakoon tai yrittää syliin ja kun on mennyt ohi jää katsomaan ja vetämään perään.
Pentu tuli minulle myöhään, noin kuukausi sitten ja oli valmiiksi arka. Se on sekarotuinen pienehkö terrieri.
Vastaukset 12
Vanhimmat
antaa neuvoja? ensimmäinen kysymys tulee mieleen että ostitko kasvattajan kautta vaikko seuraavalta omistajalta? sillä saattaa olla merkitystä että esim. että kahdessa kodissa ollaan koiralta odotettu eri asioita.
sitten: kuin paljon sinulla on aikaa?
aloita vaikka siitä ulos menemisestä:
käytä vaikka tunti aikaa siihen että koira istuu kun laitat kaulapannan ja että koira istuu paikallaan. etkä laita sitä ennen kun koira istuu. jos olet laittamassa pantaa ja koira vinkuroi niin keskeytä. sitten yrität uudestaan.
siis aloita yhdestä asiasta ja kehu paljon ja karkkia aina kun koira tekee jotain mitä olet halunnut.
aloita siis silloin kun sinulla on aikaa ja et stressaannu siitä että koira vinkuroi. kaulapannan laittoa voisit vaikka harjoitella kokonaisen viikonlopun. (ei mitään muuta).
eikä edes joka kerta tarvitse mennä ulos.
ota vaan panta pois ja kehu koiraa ja leiki sitten.... minulle voit kirjoitella jos haluat.
osoite on galleriassa.
Että ihanko koiralle karkkia?
Ja kysyjälle, jos olet noin hakoteillä pennun kasvatuksessa, niin todellakin suosittelen kirjastoreissua - ei muuta kuin hakemaan pino koiranpennunkasvatuskirjoja ja lukemaan niitä!
Jos 5-kuinen pentu hyppii noin pahasti silmille, niin tulet olemaan suurissa vaikeuksissa.
varmaankin tajusit että on kyse koiran "karkista". mutta kivaa kesää sullekkin.
Paikkakuntasi koirakoulusta voisit saada neuvoja, koirakerhoja löytyy esim. www.tunturisusi.com/koiralinkit.
Lukaise myös www.koiraneuvola.fi keskusteluja.
tee kaikissa tekemississäsi selväksi pennulle että sinä sanot viimeisen sanan. kiellon/pakotteen jälkeen kehuja/palkka. eipä kuullosta kovin aralta ainakaan sisällä. muista leikkiä myös pentusi kanssa jotta teille muodostuisi hyvä suhde!
Olen tässä asiassa samaa mieltä sinun kanssasi.Kirjoittajalle::ongelmana voi olla myös se että koira todellakin aistii melkein kaikki mielialasi/epävarmuutesi.ja sen voi sanoa etteivät kaikki 'kasvatuskirjat' oikeassa eli ne ovat yleensä aikalailla sellaisia keskiarvoa noudattavia teoksia ja jokainen koira niin pentu kuin aikuinenkin on yksilö eikä mikään 'kirjassa oleva koira'en sano sitä etteikö niistä olisi hyötyä mutta itse en ole niihin perehtynyt.minulla on kaksi alle vuoden ikäistä koiraa.natu on 11kk ja uros 2kk vanha.tyttö oppi esim.sisäsiistiksi jo alle puolivuotiaana mutta tänä hauva on myös erittäin arka(eli pelkäsi aika paljon ihmisiä ja autoja näihin totutin pentua kävelyttämällä ihmisten ilmoilla esim. keskustan lähettyvillä missä on liikennettä) ja olen joutunut tekemään todella paljon työtä että olemme saaneet yhteisen sävelen.mutta olen tulokseen tyytyväinen.tämä urospentu on ollut jo alusta asti hankalampi.kasvatuspaikassa pentuja pidettiin paljon sylissä.meille tullessaan olisi täytynyt jatkua sama virsi mutta en siihen suostunut.pentu on myös todella kova vinkumaan ja haukkumaan.olen ensin kieltänyt kovin mutta sitten jos homma jatkuu niin olen lisännyt sanaan ei myös pienen napautuksen kuonolle.(minä myös olen omiani kouluttanut ettei pieni läpsäys pyllyllekään vahingoita pahasti tai sitten että kannetaan niskasta jos on oltu tuhmia) olisin myös sitä mieltä jos pentu luulee tekevänsä omasta mielestään jotain hauskaa niin älä ihmeessä nosta syliin sillä pentu voi luulla että sinä hellit sitä. ja siitä sisävilleydestä että luulen koiran etsivän itselleen sillä omia aktiviteettejä ja koti on tuttua ja turvallista aluetta mutta ulkona se on arempi koska ympäristö tuoksuu joka kerta erilaiselle ja kaikki on pennulle outoa.ja TOTTAKAI koirakin kokeilee omia rajojaan ja jos olet hieman epävarma kieltämään murinan ja haukun takia niin se luulee että se on sallittua.meillä koirat ainakin erottavat myös todella hyvin äänenpainon ja kovuuden vaikka ovat vielä aivan pentuja molemmat.
mutta tehän olette vasta olleet yhdessä reilun kuukauden eli taipaleenne on vasta alussa.te tutustutte toisiinne ja opettelette toistenne käytöstä.ja jos jotain vahinkoa tulee:älä välitä sillä et tosiaan ole ainoa koska meillä on syöty puhelimen latureita,hands free,tapetit,cd-levyjä ja koteloita ja paljon paljon muuta sekä on myös kiipeilty kirjahyllyyn(kaikki tavarat on nyt ylimmillä hyllyillä)ja ruokapöydälle.muistat vaan että sinä olet pomo vaikka se koira onkin ihana mutta rajansa kaikella. yritä jaksaa!!!
Eli samalla kun käyt kirjastossa, lainaa myös seuraava kirja: Rauhoittavat signaalit.
Kuulostaa ihan siltä, että te ette puhu samaa kieltä. Yritä oppia ymmärtämään mitä koirasi tarkoittaa ja huomaat, kuinka paljon helpompaa asioiden oppiminen on.
Koirakirjoja on kyllä tullut luettua. Kieltämättä aika hurjalta kuullosti viestini, kun sen luin, tuli korostettua vain kaikkia negatiivisia asioita, sillä niihinhän apua tarvitsin. Esimerkiksi salaa pissailua ei tapahdu päivittäin. Kaulapanta-asiassa ollaan edistytty, mutta välillä innostuu leikkimään ja näykkimään pantaa laitettaessa.
Paljon positiivistakin tietysti on, pentu on oppinutkin jotain kuukauden aikana: tulee hienosti luokse ja istuu käskystä.
Silloin kun on villillä tuulella, niin mikään ei vaan yksinkertaisesti auta, ainoa tehokas keino on niskasta ottaminen ja karjuminen, se tehoaa, mutta toivoin että olisi tullut jotain parempia vinkkejä.
Kiitos paljon kaulapanta-ohjeista, todellakin kun kymmenettä kertaa yrittää laittaa, niin leikki alkaa tuntumaan pennustakin tylsältä ja olen antanut namia ja kehunut kun onnistuu. Välillä on sujunut ihan ilman tanssi ja pomppimisesitystäkin.
Uskokaa tai älkää, tämä ei edes ole ensimmäinen koirani. Edellinen koirani (spk) oli kyllä tähän verrattuna luonteeltaan aivan lässykkä. Tai sitten aika kultaa pentuaikojen muistot...
"Silloin kun on villillä tuulella, niin mikään ei vaan yksinkertaisesti auta, ainoa tehokas keino on niskasta ottaminen ja karjuminen, se tehoaa, mutta toivoin että olisi tullut jotain parempia vinkkejä."
Oikeasti, lainaa se Rauhoittavat signaalit -kirja. Meillä oli tuota ihan samaa touhua, ei kuuntele, häslää vaan ja sitten karjumalla saa jonkinlaisen otteen. Mutta... ei se ole oikea tapa. Tuskin sinäkään haluat, että pentusi alkaa sinua palkäämään. Itse sain ainakin todella paljon apua ja vinkkejä koirani ymmärtämiseen tuosta kirjasta. Ja nyt opetus on oikeasti paljon helpompaa ja oppi menee perille ilman hermojen menettämistä kummankaan puolelta. Tsemppiä sinulle ja koiralle :)
täytyy lainata se kirja. Olisiko jotain esimerkkiä singnaalista?
Siis ne signaalit tarkoittaa sitä, mitä koira omalla käyttäytymisellään muille koirille sanoisi ja jota ihminen ei useinkaan tajua tai käsittää väärin. Hännän heilutus, nenän lipaisu, tassujen nostaminen jne.
Oman koiran kohdalla huomaan sen minulle viestimiä signaaleja nykyään jo selvästi. Esim. tassuja kuivatessa, jos kumarrun koiran yli toiselle puolelle, se nuolaisee nopeasti nenäänsä. Se sillä rauhoittelee itseään sekä minua, koska kokee yli kumartumisen varsin kiusallisena, vaikkakin sietää sen. Enää en tosin tee niin, vaan kierrän koiran toiselle puolelle :)
Vaikea selittää, koska en ole kirjailija ja minulla on niin pienesti kokemusta tästä. Mutta suosittelen lukemaan opuksen ajatuksella. Meillä se on ainakin auttanut.
Tsemppiä!
mä opin jo ekalta koiralta yhen merkin jos katsoo vahinkossakin arkaa koiraa silmiin se rupee tuijottaa taivasta eli ylös tuijotus on rauhoitus singaali eli en uhkaa sua merkki ja haukkotelu on lepytely ele pelokaat tai alistettut koirat kiepahtavat selälleen hyvin herkästi, mutta sovussa elevätkin tekevät tämän pelkästään rauhan merkkinä mun nykyinen pringu uros tekee niin mutta luottavana arka koira alistuu helpommin kuin tominoiva tominoivan voisi koittaa alistaa ei rajulla mutta tartumalla kurkusta pehmeesti ja kaatamalla koiran selälleen pitele niin pitkään kunnes koira ei enää rimpuile sitten kehui ja irti päästö aralla mielummin vain varovaista puhuttelua vähän äänen paino rajumpana koira aistii siitä, että sä oot tosissasi sekin on koettu erellisillä koirilla.