Ihmettelin Oulua

Olen sitä ikäluokkaa joka kävin armeijan Oulun Hiukkavaarassa 1965. En ole sen jälkeen juuri Oulussa käynyt. Nyt kävin siellä sukuloimassa ja tutustuin kaupunkiin. Olipa ihmeteltävää. Eipä uskoisi Oulua samaksi kaupungiksi. Silloin se oli pikkukylä eikä paljon Kajaania kummempi. Nyt se on iso kaupunki jossa näköjään raha liikkuu ja ihmisiä on kuin Helsingissä.

Ajettiin pohjoiseen ja kaupunki vain jatkui ja jatkui. Ajettiin etelään ja siellä tuli vastaan toinen kaupunki Kaakkuri. Kyllä on Oulu kasvanut piti päivitellä emännälle ja sukulaisille kun olin aivan pyörällä päästäni missä milloinkin ajettiin vaikka olin aikoinaan osannut kulkea Oulussa vaikka silmät ummessa.

Jospa tulisi samanlainen piristysruiske jostakin Kajaaniinkin kuin Ouluun. Kun hommaisi tännekin joku Nokian laitoksia ja muita elektronisia yrityksiä. Olisi työtä ja ostovoimaa meilläkin. Ei taida tulla. Kajaanin poliitikot eivät ole yhtä osaavia kuin Oulun.

Sitä Oulussa ihmeteltiin kun Kajaani heittelee Oulun rattaisiin kapuloita ja sillä tavalla pilaa välit. Oli hyvin tiedossa että Kajaani tukee Tamperetta EU:n kulttuurikaupungiksi eikä Oulua. Ihmettelivät Vesa Kaikkosen touhua Oulussa kovasti. Siitä tulee Kajaanille vielä vahinkoa. Eipä Oulukaan tue meitä.
121295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kannattaa hakea siis ystävät läheltä ja viholliset kaukaa.

Äänestä
  • ja paljon siellä asuu kainuulaisia. Hyvä kun on lähempänä paikka johon koulutetut nuoret voivat muuttaa ettei tartte mennä Helsinkiin asti.

    Kajaanin kannattais tehdä yhteistyötä Oulun kanssa. Se olisi varsinkin Kajaanille hyödyksi. Välejä ei kannata rikkoa mihinkään päin.

    Oulu on rikastunut kun kaupungilla on hyvä sijainti paikka. Kajaani on umpi korvessa. Oululla on ollut puolesta puhujia kovasti. Urkin jälkeen kukaan ei ole puhunut Kainuun puolesta.

    Äänestä

  • on tosiaankin kirjoitti:

    ja paljon siellä asuu kainuulaisia. Hyvä kun on lähempänä paikka johon koulutetut nuoret voivat muuttaa ettei tartte mennä Helsinkiin asti.

    Kajaanin kannattais tehdä yhteistyötä Oulun kanssa. Se olisi varsinkin Kajaanille hyödyksi. Välejä ei kannata rikkoa mihinkään päin.

    Oulu on rikastunut kun kaupungilla on hyvä sijainti paikka. Kajaani on umpi korvessa. Oululla on ollut puolesta puhujia kovasti. Urkin jälkeen kukaan ei ole puhunut Kainuun puolesta.

    tainu urkikaan paljon puhua Kainuun puolesta.Taisi yhden tien korpeen saada,niin siitä on kyllä puhetta riitänyt,taitaa riittää seuraavat sata vuotta eteenpäin.

    Äänestä

Kainuussa pitäisi satsata liikenneyhteyksiin heti ensi alkuun. 5-tie ja Oulun tie paremmaksi ja kuntoon. Sähköjuna on jo oikeanlainen edistysaskel...

Äänestä
  • Urkki teki paljon työtä Keinuun hyväksi. Kyllä se tiedetään ja tunnustetaan monilla tahoilla. Tietenkin on sitten niitä ns. ruikuttajia joka asiaan jotka eivät edes tätä tosiasiaa myönnä. Jos UKK eläisi ei Kainuun asiat olisi näin retuperällä. Ouluun ei kannata välejä katkoa eikä ole vara katkoa mihinkään päin näin köyhältä maakunnalta. Oulu on rikastunut it tegnologian ja yliopiston ansiosta.

    Äänestä

  • SampsaH kirjoitti:

    Urkki teki paljon työtä Keinuun hyväksi. Kyllä se tiedetään ja tunnustetaan monilla tahoilla. Tietenkin on sitten niitä ns. ruikuttajia joka asiaan jotka eivät edes tätä tosiasiaa myönnä. Jos UKK eläisi ei Kainuun asiat olisi näin retuperällä. Ouluun ei kannata välejä katkoa eikä ole vara katkoa mihinkään päin näin köyhältä maakunnalta. Oulu on rikastunut it tegnologian ja yliopiston ansiosta.

    ouluun ja olen hyvä työmies sen takia oulu pärjää.

    Äänestä

  • muutin kirjoitti:

    ouluun ja olen hyvä työmies sen takia oulu pärjää.

    On asuttu kolmatta vuotta Oulussa. Muutettiin Kajaanista työn perässä. Molemmilla on vakipaikka ollut koko ajan ja oma asunto ostettiin ihan äskettäin. Kainuusta ei löytynyt kumnmallekaan töitä. En muuttais enää takaisin Kajaaniin.

    Äänestä

  • Nuori pari kirjoitti:

    saa kainuu kärsiä ihan rauhassa hoitaja pulasta ,mitäs ei tarjonneet tarpeeksi ajoissa vakituista paikkaa.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    saa kainuu kärsiä ihan rauhassa hoitaja pulasta ,mitäs ei tarjonneet tarpeeksi ajoissa vakituista paikkaa.

    En ole ollut päivääkään työtön sen jälkeen kun muutin Kajaanista Ouluun. Niin on mennyt pian viisi vuotta. En muuta takasin enkä muuta etelään. Oulu on hyvä paikka kaikin puolin. Varsinkin kesällä tosi mahtava kaupunki. Ihmiset ovat mukavia ja kauppoja ja kapakoita joka kulmassa. Tulkaa tänne!

    Äänestä

  • asua kirjoitti:

    ...on sitten kiva pikkupienessä shoppailla. Ensin baariin ja sitten kauppaan, sittem pubiin ja sit taas kauppaan. On se hieno mesta se Öyly!

    Äänestä

  • kade kirjoitti:

    ...on sitten kiva pikkupienessä shoppailla. Ensin baariin ja sitten kauppaan, sittem pubiin ja sit taas kauppaan. On se hieno mesta se Öyly!

    Aina se kateus näkyy Kainuussa ja niin tuossa edellä taas. Eikö pitäs olla hyvillään että jollakin menee hyvin ja viihtyy uudessa kodissa ja on onnellinen. Mutta ei, kainuulainen kadehtii ja yrittää heittää kapuloita rattaisiin jos suinkin mahdollista.- Kateus on Kainuun edistyksen pahin este!

    Äänestä

  • asua kirjoitti:

    En ole ollut päivääkään työtön sen jälkeen kun muutin Kajaanista Ouluun. Niin on mennyt pian viisi vuotta. En muuta takasin enkä muuta etelään. Oulu on hyvä paikka kaikin puolin. Varsinkin kesällä tosi mahtava kaupunki. Ihmiset ovat mukavia ja kauppoja ja kapakoita joka kulmassa. Tulkaa tänne!

    on Kajaaniki hyvä paikka asua, ei oo tarttenu olla päivääkään työtön.Kun on tarpeeksi hyvä ammatti, ei tartte lähteä paskan hajuun asumaan semmonen paikka on Oulu.Tuli asuttua sielä ja armeija käytyä Oulussa, tuttu kaupunki onhan sielä hantti hommia paremmin.Ja siitä mukavuudesta voi olla kahta mieltä,koitappa sanoa vähän takaisin niille huomaat miten ääni muuttuu kellossa,äläkä mielistele että saat pitää työpaikkas.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaenuun poeka kirjoitti:

Olen sitä ikäluokkaa joka kävin armeijan Oulun Hiukkavaarassa 1965. En ole sen jälkeen juuri Oulussa käynyt. Nyt kävin siellä sukuloimassa ja tutustuin kaupunkiin. Olipa ihmeteltävää. Eipä uskoisi Oulua samaksi kaupungiksi. Silloin se oli pikkukylä eikä paljon Kajaania kummempi. Nyt se on iso kaupunki jossa näköjään raha liikkuu ja ihmisiä on kuin Helsingissä.

Ajettiin pohjoiseen ja kaupunki vain jatkui ja jatkui. Ajettiin etelään ja siellä tuli vastaan toinen kaupunki Kaakkuri. Kyllä on Oulu kasvanut piti päivitellä emännälle ja sukulaisille kun olin aivan pyörällä päästäni missä milloinkin ajettiin vaikka olin aikoinaan osannut kulkea Oulussa vaikka silmät ummessa.

Jospa tulisi samanlainen piristysruiske jostakin Kajaaniinkin kuin Ouluun. Kun hommaisi tännekin joku Nokian laitoksia ja muita elektronisia yrityksiä. Olisi työtä ja ostovoimaa meilläkin. Ei taida tulla. Kajaanin poliitikot eivät ole yhtä osaavia kuin Oulun.

Sitä Oulussa ihmeteltiin kun Kajaani heittelee Oulun rattaisiin kapuloita ja sillä tavalla pilaa välit. Oli hyvin tiedossa että Kajaani tukee Tamperetta EU:n kulttuurikaupungiksi eikä Oulua. Ihmettelivät Vesa Kaikkosen touhua Oulussa kovasti. Siitä tulee Kajaanille vielä vahinkoa. Eipä Oulukaan tue meitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu