Tietääkö kukaan mikä on vikana kun valomuisti sytyttää vain kuskin puoleisen ajovalon ja toinen vika on jarruvalot pätkii. Primera 2.0 slx 1995
Valomuisti
P10
81387
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Valomuisti sytyttää vain kuskin puoleisen ajovalon" Palaakohan molemmat valot sitten, kun laitat valokytkimen "yö-asentoon"? Jos näin on, niin voi olla, että ajovalokytkin on viallinen. Ajovalojen releeltä voi myös olla lähtö molemmille valoille erikseen. Sellainen hatara muistikuva on, että tuo ajovalorele on aika arvokas tuohon P10:iin. Kun ajovalokytkin on vilkunviiksessä, niin voi olla, että joutuu irroittamaan ratin. (itse en ole purkanut). Kannattaa jättää tekemättä , jos ei ole airbagiä ikinä irroittanut.
Jarruvalojen pätkimiseen lähtisin ensin etsimään vikaa jarruvalokytkimestä, joka yleensä on jarrupolkimen varressa, tai ottaa siihen ainakin kiinni.
oli samanikäisessä Sunnyssä. Vika oli ajovalojen viiksikytkimessä, käytin sen irti, puhdistin, siinä oli kipinöinnistä johtunutta mustumista, joka aiheutti virtakatkoksen. Samalla hiukan väänsin, kiristin kaikkia kosketuspintoja. Tämä sama vika oli, ilmeisesti, aiheuttanut pelkääjänpuolen lampunkannan palamisen, oikosulun.
Mulla on juuri sama ongelma työn alla Primerassa.
DNSF foorumilta lueskelin ja sain selville, että monilla muilla on samoja ongelmia.
Veikkaan viaksi valomuistin rele hässäkkää. Ilmeisesti boksi sijaitsee kuskin vasemman jalan vieressä olevan verhoilumuovin alla. Laitteessa kaksi liitintä. Ongelmana askissa ovat kylmäjuotokset, jotka saattavat pettää. Jos kolvi pysyy kädessä niin ei pitäisi olla paha homma.
Mulla on nyt vaan seuraava ongelma. Miten se "piirilevy" tulee sieltä askista pois? Väkivaltaa käyttämällä?
Kyllä mää oon onnellinen... Manasin juuri vian pois.
Siellä laatikon sisällä on pari kelaa, joista yhden juotos piirilevyyn oli murtunut. Valehtelematta vartin homma, jos kolvin kuumenemista ei oteta lukuun. Ja se piirilevy lähti askista pois - kuinkas muutenkaan - vetämällä!
Epätietoinen mutta kiinnostunut kysyisi että mikä on VALOMUISTI ?
Valomuisti on se härveli, joka sytyttää autoon valot kun se laitetaan käyntiin. Ei siis tarvitse erikseen kääntää viiksestä valoja päälle. Musta boksi, johon menee jokunen johto.
Valomuistin synonyymi on (ajo)valoautomaatti tjsp. En sitten tiedä, mikä virallinen nimi on.
Kiitos tiedoista kaikille! Eikun kolvi kuumaksi.
Sama vika tinakolvilla korjaus onnistui
säästyipä 230 euroa.