Olen

lomailemaan ulkomaille ja olen siellä 2 viikkoa. Pitääkö siitä todella ilmoittaa työkkäriin ja saako siltä ajalta työttömyyspäivärahaa?
245469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Viikko 'laillisesti'.
Kahdelta viikolta et saa ilmoittaen mitään!
Siis et ensimmäiseltäkään viikolta!

Ilmoitus on omantunnon ja tuttavien kysymys.

Itse ilmoitin kalliimmista matkoista esim. 2:n viikkon risteily Karibialla.
Pari viikkoa Espanjassa on niin rutiinia että se on helppo unohtaa.

Äänestä
  • maksa edes siltä ensimmäiseltä viikolta? Sehän on tyhmää!!!

    Äänestä

  • Eräs entinen kurssitoveri kertoi lomailleensa Espanjassa kolme kuukautta. Hänellä oli Suomessa yhdyshenkilö, joka olisi ottanut Espanjaan yhteyttä, jos työkkäri olisi jotenkin ilmoittanut itsestään. Samoin yhdyshenkilö lähetti kassaan työttömän esitäyttämät työttömyyspäivärahahakemukset. Näin se käy nykyisin, kun suurimmaksi osaksi EU:n alueella ei tarvitse passia esittää.

    Äänestä

  • Entinen kurssitoveri... kirjoitti:

    Eräs entinen kurssitoveri kertoi lomailleensa Espanjassa kolme kuukautta. Hänellä oli Suomessa yhdyshenkilö, joka olisi ottanut Espanjaan yhteyttä, jos työkkäri olisi jotenkin ilmoittanut itsestään. Samoin yhdyshenkilö lähetti kassaan työttömän esitäyttämät työttömyyspäivärahahakemukset. Näin se käy nykyisin, kun suurimmaksi osaksi EU:n alueella ei tarvitse passia esittää.

    siitä tietoinen vai oliko sovittu suurinpiirtein et jos kotiin tulee postia, niin ilmoittaa siitä Espanjaan, jotta hän voi itse olla yhteydessä työkkäriin? Mietin sitäkin jos ei ilmoita ja "jää kiinni" niin voiko siitä tulla jonkinmoinen karenssi?

    on aina esitettävä kun lähtee etelänreissulle, mutta ei se mitään merkitse työttömyyskorvausten maksuun, minä en aikanaan koskaan ilmoittanut reissuistani eikä kukaan koskaan perään huudellut.
    Minulla oli tuttava kuka kävi jokusen kerran parin viikon aikana tarkistamassa onko tullut mitään postia työkkäristä, mutta aina oli hyvä tuuri sen suhteen ettei ollut tullut.

    Äänestä

  • henkilöllisyystodistus kirjoitti:

    Olen lomaillut työttömänä ollessani useita kertoja sekä EU-alueella että ulkopuolella.
    KERTAAKAAN ei työkkäri ole kysynyt muuta kuin yhteystiedot silloin kun viikon ajalta olen nostanut korvaukset!!
    Yksi matka oli Niilin risteily jolloin mitään kiinteää osoitetta edes ollut.

    Huuhaa juttuja!!

    Äänestä

  • Entinen kurssitoveri... kirjoitti:

    Eräs entinen kurssitoveri kertoi lomailleensa Espanjassa kolme kuukautta. Hänellä oli Suomessa yhdyshenkilö, joka olisi ottanut Espanjaan yhteyttä, jos työkkäri olisi jotenkin ilmoittanut itsestään. Samoin yhdyshenkilö lähetti kassaan työttömän esitäyttämät työttömyyspäivärahahakemukset. Näin se käy nykyisin, kun suurimmaksi osaksi EU:n alueella ei tarvitse passia esittää.

    Ei ole mitään järkeä tehdä asioita turhan vaikeiksi.

    Espanjassa pystyy olemaan 3:n kuukauden jaksoja aivan laillisesti virallisena työnhakijana tarvitsematta pelätä työkkärin ahdistelua siellä tai täällä.
    Normaali korvaus juoksee.

    Olen tehnyt niin.

    Yhden ainoan kerran työnantajaehdokas soitti sinne mutta olin virallisena työnhakijana joten ei minua olisi saanut häiritä.

    Sen verran yhteistyöhaluinen olin että kerroin tulevani haastatteluun jos ko. ehdokas kustantaa minulle meno-paluu reittiliput Valencia-Helsinki-Valencia.
    Hänen mielenkiintonsa loppui siihen.
    En edes kysynyt mistä hän oli saanut impulssin soittaa minulle.

    Hoitakaa hyvät ihmiset reilusti, rehellisesti, turvallisesti ja HELPOLLA nämä asiat!

    Ps. Espanjassa ei tarvitse täytellä mitään 'työtön' lomakkeita.
    Alkuilmoitus ja sen jälkeen kerran kuukaudessa rahat pankista jos ei ole tilä CAM:ssä!

    Miten hitossa teillä riittää mielikuvitusta kaikenlaisten älyttömyyksien sepittämiseen??!!

    Äänestä

  • tarvitse kirjoitti:

    Olen lomaillut työttömänä ollessani useita kertoja sekä EU-alueella että ulkopuolella.
    KERTAAKAAN ei työkkäri ole kysynyt muuta kuin yhteystiedot silloin kun viikon ajalta olen nostanut korvaukset!!
    Yksi matka oli Niilin risteily jolloin mitään kiinteää osoitetta edes ollut.

    Huuhaa juttuja!!

    kun lomamatka kestää 2 viikkoa, eikä suuntaudu EU:n alueelle? Viikko onkin vissiin ihan ok...

    Äänestä

  • työkkäri kirjoitti:

    siitä tietoinen vai oliko sovittu suurinpiirtein et jos kotiin tulee postia, niin ilmoittaa siitä Espanjaan, jotta hän voi itse olla yhteydessä työkkäriin? Mietin sitäkin jos ei ilmoita ja "jää kiinni" niin voiko siitä tulla jonkinmoinen karenssi?

    Työkkärissä ei käsittääkseni tiedetty asiasta mitään. Luultavasti jos työkkäri olisi 'haistanut' jotain, niin sieltä olisi lähetetty työhönosoitus ja katsottu, mitä tapahtuu. Luultavasti lomailija olisi tullut pikapikaa Suomeen. Jos käry olisi kuitenkin käynyt, niin seurauksena olisi ollut taannehtiva hylky, potkut työttömyyskassasta ja siirtyminen työmarkkinatuelle. Joten en kannata riskeeraamista.

    Äänestä

  • tarvitse kirjoitti:

    Olen lomaillut työttömänä ollessani useita kertoja sekä EU-alueella että ulkopuolella.
    KERTAAKAAN ei työkkäri ole kysynyt muuta kuin yhteystiedot silloin kun viikon ajalta olen nostanut korvaukset!!
    Yksi matka oli Niilin risteily jolloin mitään kiinteää osoitetta edes ollut.

    Huuhaa juttuja!!

    Kerran vuodessa voi lomailla EU:n alueella. Jotkut työkkärit voivat hiukan joustaa tässä. Jotkut työkkärit puolestaan tutkivat suurennuslasilla kalenteria ja kellonaikoja, ettei vain 6 maksupäivää ylity...

    Äänestä

  • mites kirjoitti:

    kun lomamatka kestää 2 viikkoa, eikä suuntaudu EU:n alueelle? Viikko onkin vissiin ihan ok...

    Saatat saada korvauksen, jos ei matka suuntautuu EU:n lähialueelle, toiset työkkärit eivä tällaisessa tilanteessa maksa mitään.

    Äänestä

  • mites kirjoitti:

    kun lomamatka kestää 2 viikkoa, eikä suuntaudu EU:n alueelle? Viikko onkin vissiin ihan ok...

    Ei ole kysytty KERTAAKAAN!
    -1999 autolla Baltian kautta Unkariin (ei ollut EU:ssa), 2 viikkoa
    -2001 Pienten Antillien risteily Karibialla, 2 viikkoa
    -2004 Kap Verde, ei ole enää Portugalia, 2 viikkoa
    -2005 Mexico, 2 viikkoa

    Lisäksi EU-alueella työnhaussa 12 4 viikkoa sekä useita 1 - 4 viikon auto- ja lentomatkoja.

    Jokut viikon matkat jotka mahtuivat 'pelivuoteen' ilmoitin korvaukset ottaen.
    Huomattava osa 'unohtui'.

    'Juoksuvuoden' viikosta tulee korvaus suuntautui se minne tahansa.

    Pienipalkkainen muija otti tarvittaessa rokulia. Ei tullut paljon ansionmenetystä.

    Tiedän että jotkut ottavat tämän provona mutta minä ehdin, ennen työttömyyttä, olemaan yhtäjaksoisesti 27-vuotta erilaisissa metallihommissa ja sain jopa palkkaakin.
    Eukon oli helppo lähteä marketin kassalta. Saivatpahan muut tehdä nekin tunnit.

    Mutta PASSIA EI TYÖKKÄRI OLE KYSYNYT KERTAAKAAN!!!!

    Äänestä

  • tarvitse kirjoitti:

    Olen lomaillut työttömänä ollessani useita kertoja sekä EU-alueella että ulkopuolella.
    KERTAAKAAN ei työkkäri ole kysynyt muuta kuin yhteystiedot silloin kun viikon ajalta olen nostanut korvaukset!!
    Yksi matka oli Niilin risteily jolloin mitään kiinteää osoitetta edes ollut.

    Huuhaa juttuja!!

    että passi tai henkilöllisyystodistus pitää näyttää tuolla lentokentällä kun lähtee reissuun, koska aiemmin kirjoittanut väitti ettei sitä tarvitse esittää EU:n alueella, kyllä pitää.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    että passi tai henkilöllisyystodistus pitää näyttää tuolla lentokentällä kun lähtee reissuun, koska aiemmin kirjoittanut väitti ettei sitä tarvitse esittää EU:n alueella, kyllä pitää.

    "Näin se käy nykyisin, kun suurimmaksi osaksi EU:n alueella ei tarvitse passia esittää."

    Näin tuolla yhdessä aiemmassa viestissä kirjoitettiin.

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    että passi tai henkilöllisyystodistus pitää näyttää tuolla lentokentällä kun lähtee reissuun, koska aiemmin kirjoittanut väitti ettei sitä tarvitse esittää EU:n alueella, kyllä pitää.

    Pidin asiaa itsestään selvänä.
    Mielikuvittelin että kirjoittaja tarkoittaa tässä työkkärin yhteydessä passin esittelyä siellä.
    Sellaisiakin väitteitä on esiintynyt.

    Maitse liikuttaessa ei, ainakaan 'perinteisen' länsieuroopan puolella olla rajoilla kiinnostuneita mistään.
    Eivät likimainkaan aina ole edes miehitettyinä.

    Lentoasemien osalta olet tasan tarkkaan oikeassa!
    Pelkällä henkkarilla en ole edes yrittänyt. Aina passi.

    Äänestä

  • Entinen kurssitoveri... kirjoitti:

    Eräs entinen kurssitoveri kertoi lomailleensa Espanjassa kolme kuukautta. Hänellä oli Suomessa yhdyshenkilö, joka olisi ottanut Espanjaan yhteyttä, jos työkkäri olisi jotenkin ilmoittanut itsestään. Samoin yhdyshenkilö lähetti kassaan työttömän esitäyttämät työttömyyspäivärahahakemukset. Näin se käy nykyisin, kun suurimmaksi osaksi EU:n alueella ei tarvitse passia esittää.

    Mites tuo passi tähän liittyy?

    Jos tuo touhu on totta niin onhan sekin eräs tapa tehdä elämänsä vaikeaksi!

    Hyvä että valistat meitä: Näin se käy nykyisin!

    Äänestä

  • tarkoitin kirjoitti:

    että passi tai henkilöllisyystodistus pitää näyttää tuolla lentokentällä kun lähtee reissuun, koska aiemmin kirjoittanut väitti ettei sitä tarvitse esittää EU:n alueella, kyllä pitää.

    Jos passiin ei tule leima, niin näyttämisellä ei ole mitään merkitystä.

    Äänestä

Itse olen muutaman kerran lomaillut viikon matkoja ja vuodessa voit olla ulkomailla viikon. Se viikko sisältää myös esim Tallinnan reissut. Viikon reissut olen ilmoittanut työkkäriin, mutta en esim risteilyjä. Siltä viikolta saat normaalisti päivärahan. Jos reissaat pari viikkoa et saa koko ajalta päivärahaa, ethän ole tavoitettavissakaan jos jotain tarjotaan ja siunaantuu. Ota riski ja jätä ilmoittamatta. Luultavasti työkkäri ei saa sitä tietoonsa jos ei ota sinuun jollakin lailla yhteyttä. Hyvää matkaa =)

Äänestä
  • sitä että jos jää kiinni, niin tuleeko jonkilainen esim. karenssi?

    Äänestä

  • sanoa kirjoitti:

    sitä että jos jää kiinni, niin tuleeko jonkilainen esim. karenssi?

    Muutamasta päivästä, niin saatat selvitä sillä, että menetät vain kyseisten päivien korvauksen. Jos pidemmästä ajasta on kyse, seuraukset voivat olla ankaratkin.

    Äänestä

ettei tule seurauksia jälkeenpäin jos jää kiinni! Työtön saa kerran vuodessa tehdä viikon mittaisen ulkomaanmatkan menettämättä työttömyyskorvaustaan. Työkkäriin on ilmoitettava matkasta hyvissä ajoin ja annettava lomapaikan yhteystiedot.

Äänestä

ulkomaanmatka työvoimatoimistoon, ensin matkalle lähtiessään ja ilmoittaa vielä matkalta palattuaan, että on taas "työmarkkinoiden käytettävissä".
Vuoden aikana työtön voi muistaakseni lomailla seitsemän maksullista päivää, joten jos muistan oikein, niin kaksi viikkoa on liian pitkä aika.
Kannattaa selvittää asia etukäteen työvoimatoimiston kanssa. Byrokratia ja säännökset suututtavat ja haiskahtavat työttömän kyykyttämiseltä entistä syvempään mutta jos niitä kiertää ja jää kiinni, niin ei joudu enää kyykkyyn vaan rähmälleen.
Hyvää matkaa!

Äänestä

Mä en oo ainakaan ilmottanut koskaan, työttömyyttä tulee varmaan kohta 6 v täyteen jos kaikki työttömyysjaksot lasketaan yhteen. Käyn ulkomailla 1-4 krt/vuosi enkä ikänä oo ilmottanu lähdöstä tai tulosta. Eikä oo kukaan koskaan perään kyselly, siis ei mun eikä mulle maksettujen korvausten.

Äänestä
  • Tulee semmoinen tunne, että työttömillä on liian hyvät korvaukset kun tuntuvat olevan matkoilla 1-4 kertaa vuodessa. Loppuajan itkevät täällä korvausten pienuutta tai sitä että tulee työhönosoituksia.

    Kiitos tämän palstan, aion seuraavan kerran äänestää vaaleissa henkilöä joka ajaa velvoitetöitä työttömille :)

    Hyviä lomia!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lähdössä kirjoitti:

lomailemaan ulkomaille ja olen siellä 2 viikkoa. Pitääkö siitä todella ilmoittaa työkkäriin ja saako siltä ajalta työttömyyspäivärahaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu