Citycowboy
1
Nuori mies tuoksuu ruohosipulille. Parvekkeella tihkuu kosteus vasta leikatuista varsista. Sakset ovat lautasen vieressä. Hänen kolmannen asteen serkkunsa, toinen kapteeni Silja Linella, on parasta aikaa ulapalla. Liian hermostunut pystyäkseen syömään aamupalaa tämän vieraan asunnon keittiössä yksin! Jussi on siksi mieluummin lähtenyt ulos parvekkeelle. Haukatakseen ilmaa. Katsoakseen autojen ja raitiovaunujen perään. Yhä uudestaan vilkaistakseen kelloa. Toistuvasti vetääkseen paperilapun osoitteineen housuntaskustaan. Tarkistaakseen sormi kaupungin puhelinluettelon kartalla, sijaitseeko Meritullinkatu siis lähes Helsingin keskustassa ja voiko sinne päästä 1A:lla. Kuten äiti aina sanoi: se, kellä on valo sydämessään, löytää aina tiensä. Näyttääkin siltä, elohopeapilarien suunta on kohti taivasta, ettei mikään voi mennä pieleen. Pää pystyyn, Jussi, aurinko paistaa! Ilma on selkeä ja auttaa valon vauhtiin. Heleinä kuin tuore ruoho keinuvat sipulinvarret ruukuissaan keskustaan päin. Älä siis hermostuta itseäsi. Näetkö tuon raitiovaunun? Voit ottaa seuraavan. Kengännauhat kaksinkertaisissa solmuissa, hiuspyörre tasattu, henkilötodistus ja avaimet mukana?
Valo lankeaa heleästi rappukäytävään, rapun kaarta pitkin ulos säihkyen. Ulkona, nuorissa lehdissä, aurinko humahtaa hiljaa, nopeasti ja kutittaen katuun. Tuuli tuntuu vain kevyenä henkäisynä niskatukassa. Yllättävästi vingahtaen raitiovaunu tulee kulman takaa. Sen ikkunoita pitkin juoksee lehtisarjoja, talojen julkisivuja, eräs matkustaja näkee hymyn heijastuksen tytön otsan kohdalla, raitiovaunu pysähtyy, tyttö nousee vaunuun, Jussi juoksee ja istuutuu kaksi paikkaa häntä taaemmaksi vapaalle penkille. Tottuneesti Jussin sormet löytävät vaaleanruskean nahkalaukun sulkimille. Raitiovaunu on lähes tyhjillään. Ehkäpä hänen täytyy auttaa naista lastenvaunujen kanssa pääsemään ulos. Hiukan edempänä istuu muutamia lehden lukijoita, levittäen sivun kääntyessä voimistuvaa painomusteen tuoksua. Joku, kännykkänsä, turkoosinvärinen, kädessään, puhuu. Tyhjä siideripullo rullaa edes takaisin. Raitiovaunu pysähtyy. Mustaan pukeutunut mies hänen takanaan, kävelykeppiin nojautuen, ennättää ennen häntä. Lastenvaunut nostetaan ulos ja työnnetään kaksine kädensijaan sidottuine keltaisine muovipusseineen hänen ikkunansa alla ohi. Lapsi hymyilee isoin silmin äitinsä kasvoihin. Nytkähtäen vähän raitiovaunu lähtee liikkeelle. Naisen farkut täyttävät rikkonaisen hetken ajan hänen katseensa. Lastenvaunut jäävät taakse, vaihtuen puiden vuorotteluun. Raitiovaunu humahtaa Mäkelänkadulla puistokujan halki. Jussi sulkee silmänsä ja valo lepattaa punahtavasti. Ohitse rientävät lehtikunnat kirjautuvat käännösvaikeuksitta jälkikuvaan. Kuvitteellinen ajotuuli puhaltaa hänen kasvoihinsa, luoden harhautusliikkeille vapaata pelitilaa yksinkertaisesti haihduttaakseen hänen hermostuneisuutensa. Pullo, osviittana, rullaa hänen kenkiänsä vasten. Hän avaa silmänsä. Hänen kenkänsä, vaikka vasta eilen hän oli puhdistanut ne, ovat kärjistään likaantuneet. Hän istuutuu yhden paikan edemmäksi ja koputtaa sormellaan varovaisesti tytön oikeaa olkapäätä lähelle yhtä hänen lettiään. "Onks sulla mahdollisesti yhtä nenäliinaa?" Hiukan yllättyneenä tyttö kääntyy Jussia kohti, imee ylähuulensa kärjen suuhunsa ja nyökkää. Käsilaukusta kaivautuu esiin hitusen rypistynyt nenäliina. Yhtäkkiä, nenäliinan valkeaa vasten, kynsivärijäännöksin värjätyt kynnet elävöityvät, juoksevat kuin pienet kuoriaiset Jussin paidan hihaan, ihoa pitkin, muuntavat hänen kasvonsa kutituksesta valoisiksi. Kiitos Jussi sanoo. Ole hyvä hän vastaa ja sitten hänen täytyy jäädä pois ja Jussin ei vielä. Ja siinä, miten hänen käsilaukkunsa ja lettinsä heiluvat, hän lähtee pois. Jussi istuu raitiovaunussa ja matkustaa eteenpäin. Siihen, missä tytön peukalo ja etusormi pitivät nenäliinaa, on jäänyt jälki, joka päättyy hiekkaan. Hetken kuluttua hän sylkee siihen, katuu hiukan, ettei jättänyt lahjaa koskemattomaksi. Mutta hänen kenkänsä loistavat jälleen. Ja kohta hän on perillä. Nopeasti hän pyyhkäisee varmuuden vuoksi mahdolliset muruset reisiltään. Hän vetää paitansa kireäksi, kiristää kravattinsa. Käsin hän tarkistaa hiuksensa. Ei edes ruohosipulinpalanen, se veitikka, joka vetelehti yhdellä hänen etuhampaistaan ja olisi siten voinut aiheuttaa ongelmia, välty kielen tarkastuskäynniltä ja on jo menossa suoraa tietä kohti ruoansulatusosastoa. Kaikki on viimeisen päälle. Äiti olisi ylpeä hänestä. Kohta Jussi tulee tekemään hyvän vaikutelman ja saa asunnon. Toivottavasti. Jussi hymyilee. Raitiovaunun ikkunasta häntä kohti säteilevät lumenvalkoisina hänen hampaansa. Salainen ruohosipuliröyhtäisy haihtuu aamuisen ratikan kaukaisuuksiin. Jatkuu... Lue lisää: http://sascha.1g.fi/
1
Nuori mies tuoksuu ruohosipulille. Parvekkeella tihkuu kosteus vasta leikatuista varsista. Sakset ovat lautasen vieressä. Hänen kolmannen asteen serkkunsa, toinen kapteeni Silja Linella, on parasta aikaa ulapalla. Liian hermostunut pystyäkseen syömään aamupalaa tämän vieraan asunnon keittiössä yksin! Jussi on siksi mieluummin lähtenyt ulos parvekkeelle. Haukatakseen ilmaa. Katsoakseen autojen ja raitiovaunujen perään. Yhä uudestaan vilkaistakseen kelloa. Toistuvasti vetääkseen paperilapun osoitteineen housuntaskustaan. Tarkistaakseen sormi kaupungin puhelinluettelon kartalla, sijaitseeko Meritullinkatu siis lähes Helsingin keskustassa ja voiko sinne päästä 1A:lla. Kuten äiti aina sanoi: se, kellä on valo sydämessään, löytää aina tiensä. Näyttääkin siltä, elohopeapilarien suunta on kohti taivasta, ettei mikään voi mennä pieleen. Pää pystyyn, Jussi, aurinko paistaa! Ilma on selkeä ja auttaa valon vauhtiin. Heleinä kuin tuore ruoho keinuvat sipulinvarret ruukuissaan keskustaan päin. Älä siis hermostuta itseäsi. Näetkö tuon raitiovaunun? Voit ottaa seuraavan. Kengännauhat kaksinkertaisissa solmuissa, hiuspyörre tasattu, henkilötodistus ja avaimet mukana?
Valo lankeaa heleästi rappukäytävään, rapun kaarta pitkin ulos säihkyen. Ulkona, nuorissa lehdissä, aurinko humahtaa hiljaa, nopeasti ja kutittaen katuun. Tuuli tuntuu vain kevyenä henkäisynä niskatukassa. Yllättävästi vingahtaen raitiovaunu tulee kulman takaa. Sen ikkunoita pitkin juoksee lehtisarjoja, talojen julkisivuja, eräs matkustaja näkee hymyn heijastuksen tytön otsan kohdalla, raitiovaunu pysähtyy, tyttö nousee vaunuun, Jussi juoksee ja istuutuu kaksi paikkaa häntä taaemmaksi vapaalle penkille. Tottuneesti Jussin sormet löytävät vaaleanruskean nahkalaukun sulkimille. Raitiovaunu on lähes tyhjillään. Ehkäpä hänen täytyy auttaa naista lastenvaunujen kanssa pääsemään ulos. Hiukan edempänä istuu muutamia lehden lukijoita, levittäen sivun kääntyessä voimistuvaa painomusteen tuoksua. Joku, kännykkänsä, turkoosinvärinen, kädessään, puhuu. Tyhjä siideripullo rullaa edes takaisin. Raitiovaunu pysähtyy. Mustaan pukeutunut mies hänen takanaan, kävelykeppiin nojautuen, ennättää ennen häntä. Lastenvaunut nostetaan ulos ja työnnetään kaksine kädensijaan sidottuine keltaisine muovipusseineen hänen ikkunansa alla ohi. Lapsi hymyilee isoin silmin äitinsä kasvoihin. Nytkähtäen vähän raitiovaunu lähtee liikkeelle. Naisen farkut täyttävät rikkonaisen hetken ajan hänen katseensa. Lastenvaunut jäävät taakse, vaihtuen puiden vuorotteluun. Raitiovaunu humahtaa Mäkelänkadulla puistokujan halki. Jussi sulkee silmänsä ja valo lepattaa punahtavasti. Ohitse rientävät lehtikunnat kirjautuvat käännösvaikeuksitta jälkikuvaan. Kuvitteellinen ajotuuli puhaltaa hänen kasvoihinsa, luoden harhautusliikkeille vapaata pelitilaa yksinkertaisesti haihduttaakseen hänen hermostuneisuutensa. Pullo, osviittana, rullaa hänen kenkiänsä vasten. Hän avaa silmänsä. Hänen kenkänsä, vaikka vasta eilen hän oli puhdistanut ne, ovat kärjistään likaantuneet. Hän istuutuu yhden paikan edemmäksi ja koputtaa sormellaan varovaisesti tytön oikeaa olkapäätä lähelle yhtä hänen lettiään. "Onks sulla mahdollisesti yhtä nenäliinaa?" Hiukan yllättyneenä tyttö kääntyy Jussia kohti, imee ylähuulensa kärjen suuhunsa ja nyökkää. Käsilaukusta kaivautuu esiin hitusen rypistynyt nenäliina. Yhtäkkiä, nenäliinan valkeaa vasten, kynsivärijäännöksin värjätyt kynnet elävöityvät, juoksevat kuin pienet kuoriaiset Jussin paidan hihaan, ihoa pitkin, muuntavat hänen kasvonsa kutituksesta valoisiksi. Kiitos Jussi sanoo. Ole hyvä hän vastaa ja sitten hänen täytyy jäädä pois ja Jussin ei vielä. Ja siinä, miten hänen käsilaukkunsa ja lettinsä heiluvat, hän lähtee pois. Jussi istuu raitiovaunussa ja matkustaa eteenpäin. Siihen, missä tytön peukalo ja etusormi pitivät nenäliinaa, on jäänyt jälki, joka päättyy hiekkaan. Hetken kuluttua hän sylkee siihen, katuu hiukan, ettei jättänyt lahjaa koskemattomaksi. Mutta hänen kenkänsä loistavat jälleen. Ja kohta hän on perillä. Nopeasti hän pyyhkäisee varmuuden vuoksi mahdolliset muruset reisiltään. Hän vetää paitansa kireäksi, kiristää kravattinsa. Käsin hän tarkistaa hiuksensa. Ei edes ruohosipulinpalanen, se veitikka, joka vetelehti yhdellä hänen etuhampaistaan ja olisi siten voinut aiheuttaa ongelmia, välty kielen tarkastuskäynniltä ja on jo menossa suoraa tietä kohti ruoansulatusosastoa. Kaikki on viimeisen päälle. Äiti olisi ylpeä hänestä. Kohta Jussi tulee tekemään hyvän vaikutelman ja saa asunnon. Toivottavasti. Jussi hymyilee. Raitiovaunun ikkunasta häntä kohti säteilevät lumenvalkoisina hänen hampaansa. Salainen ruohosipuliröyhtäisy haihtuu aamuisen ratikan kaukaisuuksiin. Jatkuu... Lue lisää: http://sascha.1g.fi/
Vastaukset 1
Vanhimmat
nyt on niin silmissä vilistävää, että jäi ihan siksikin lukemati