Vanhemmat/ RMK

ARG. En sanois itseäni kovin ikälopuksi, mutta kyllä panee miettiin... Eiks nuorilla ole todellakaan tänä päivänä/ iltoina/ öinä muita harrastuksia kuin kadulla kaahaaminen, kumien polttaminen ja kaverien päähän potkiminen? Kyllä tekisi monen teinin vanhemmille hyvää käydä kartsalla köpöttelemässä viikonloppuiltaisin esim. kirjaston tienoilla. Ei enää ruokakaupassa kehuttais naapurin muikille, että ei meidän Ville..... No entäs sitten ne kundit, joilla on jo auto alla (oma tai isin). Järkkyä se kaahaaminen. Mennään täysin tuurilla. Hämeenkadulla, jos joku fiksu pysähtyy suojatien eteen ni jo joku kaapo kaahaa sivusta ohi. Ei ihan hipase suojatiellä kulkijaa. Sitte käydään ABC:n ja S-Marketin parkissa huudattaas kumii ja soittaa poppii. Kiva ois nukkua, kun itse opiskelee ja käy sitten vielä duunissa. Joskus ihan oikeesti miettii, ett' mitä järkee?
81455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei Sinussa muuta vikaa ole kuin et olet kasvanut aikuiseksi. Sääli. Juopottelu ja huruttelu kuuluu nuoruuteen, sillä sipuli!

Äänestä
  • olet oikeessa ja sehän ei lopu täst tuppukyläst koskaan me sitä joskus ollaan tehty niin mitäs ne pienet perässä!!tohon ei auta ku sariini kaasu tai no kyl ne senkin vetäis napaansa!!!no joo oli taas normi läpyskä!!!!!!

    Äänestä

  • Ainoo vaan,että sillon ku me "vanhemmat" ollaan oltu nuorempia niin sillon osattiin kruisailla.Kruisailun jalo taito on nykyään kadonnu tykkänään.Mitä kovempaa ajetaan niin sitä parempi.Ennen mentiin arvokkaasti.....Noo,mut näin sen vissiin kuuluu mennäkkin. =) No hard feelings. =)

    Äänestä

Kyllä tietty tarvii myöntää, että on sitä ittekin huruu ajettu. Mutt' ei sata varmasti poltettu faijan bemun kumii missään parkissa (eikä ois kyllä kesäduunirahat riittäny uusien kumienkaan ostoon) ja vedetty kanavia kaakkoon poppia huudattaen. Tai ehkä pienimuotoista kokoontumisajoo Karavaanissa kesäöinä. No joka tapauksessa me ei kiusattu Marttoja ja tehty sitä pe-la tai la-su yöinä 01 - 04 niiden ikkunoiden alla. ja sitte tosta Kirjaston puistosta. Ei kyllä tullu meille mieleen mennä keskelle kaupunkii riekkuun ja järjestään joukkohulabaloota. Oli meinaan poliisisetät tossa muutama vuosi sitten hippasen liukkaammin puuttumassa.

Äänestä

lyhyesti ja ytimekkäästi: EI!!!!!
miks pitäis.. kokeile itekki, voit vaikka vahingossa saada kaverin tai 2 ;)
....my pleasure...

Äänestä

Tässä "vanhana" kun on Hämeenkatua illalla klo 23 jälkeen talsinut niin mielestäni keskusta on todella hiljainen eihän siellä ole ihmisiä ja olen ihmetellyt että missä kaikki ovat sillä kun itse oli nuori eli sellaiset 12 vuotta sitten niin illalla Hämeenkatu oli täysi porukkaa siis katujen varret josa porukka heitti rinksaa sekä kävelle että autoilla ja silloin oli kyllä pakko hurutella sillä sen verta oli jalankulkijaa liikenteessä..

Äänestä
  • Minäkin ihmetellyt, että missä nykyään nuoret viettää aikaansa kun tosissaan silloin joskus aatelkaa nyt... käveltiin hämeenkatua ylösalas ja se oli vielä hauskaakin ;) Ja siellä näki muitakin nuoria.

    Äänestä

  • ihmetellyt kirjoitti:

    Minäkin ihmetellyt, että missä nykyään nuoret viettää aikaansa kun tosissaan silloin joskus aatelkaa nyt... käveltiin hämeenkatua ylösalas ja se oli vielä hauskaakin ;) Ja siellä näki muitakin nuoria.

    hämeenkadulla jo 60 ja 70 luvun vaihteessakin, sitä edestakaista rallia vedettiin melkoisesti silloinkin, minusta tuntuu että huomattavasti enemmän kuin nykyään.
    Nykyään ei ilta ja yöaikaan siellä ole oikeastaan ketään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusia harrastuksia? kirjoitti:

ARG. En sanois itseäni kovin ikälopuksi, mutta kyllä panee miettiin... Eiks nuorilla ole todellakaan tänä päivänä/ iltoina/ öinä muita harrastuksia kuin kadulla kaahaaminen, kumien polttaminen ja kaverien päähän potkiminen? Kyllä tekisi monen teinin vanhemmille hyvää käydä kartsalla köpöttelemässä viikonloppuiltaisin esim. kirjaston tienoilla. Ei enää ruokakaupassa kehuttais naapurin muikille, että ei meidän Ville..... No entäs sitten ne kundit, joilla on jo auto alla (oma tai isin). Järkkyä se kaahaaminen. Mennään täysin tuurilla. Hämeenkadulla, jos joku fiksu pysähtyy suojatien eteen ni jo joku kaapo kaahaa sivusta ohi. Ei ihan hipase suojatiellä kulkijaa. Sitte käydään ABC:n ja S-Marketin parkissa huudattaas kumii ja soittaa poppii. Kiva ois nukkua, kun itse opiskelee ja käy sitten vielä duunissa. Joskus ihan oikeesti miettii, ett' mitä järkee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu