Vauvan hoito

Hei.
Olen vielä n. pari kk:tta äitiyslomalla ja sitten alkaisi hoitovapaa, mutta olen päättänyt jäädä työttömyysrahoille, kun työpaikkaa ei vielä ole ja on niin paljon velkaa, etten pärjäisi pienellä hoitovapaan rahalla. Mutta sitä kysyisin, että saako sitten jotain avustusta kelasta lapsen hoitoon kotona tuon liiton tyött.rahan lisäksi? Vai pitääkö olla hoitovapaalla, ennenku saisi kelasta jotain? Jos joku kiltti viitsisi vastata, kelan sivuista ei ollut apua.
2261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhteiskunnan tuet, kuten työttömyyskorvaus ja lapsen kotihoidontuki ovat toisensa poissulkevia, eli vain yhtä tukea maksetaan kerrallaan.

Vaikka lapsesi ei ole kunnallisessa hoidossa, et voi työttömänä ollessasi saada Kelalta muuta tukea. Nyt kannattaa tarkistaa saatko ansiosidonnaista työttömyyyskorvausta, vaiko työmarkkinatukea. Tällöinhän sinun pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä.

Hoitovapaalla ollessasi saat kotihoidontukea mahdollista kuntalisä, eikä ole pelkoa joutua työhön, taikka työllisyyskurssille.

Äänestä
  • Minulle tuli juuri sama asia mieleeni, että kannattaa ottaa huomioon työttömäksi jäädessään että pitää olla valmiina jos tuputetaan jotain töitä tai kursseja.
    Nykyäänhän niissä työttömyysajoissakin on tietyt määrät kuinka kauan saa olla työttömänä yhtäjaksoisesti.
    Ja jos olet nuori niin hommia yritetään löytää kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta,
    muuten kai ehdotellaan niitä kaikenlaisia kursseja...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotona... kirjoitti:

Hei.
Olen vielä n. pari kk:tta äitiyslomalla ja sitten alkaisi hoitovapaa, mutta olen päättänyt jäädä työttömyysrahoille, kun työpaikkaa ei vielä ole ja on niin paljon velkaa, etten pärjäisi pienellä hoitovapaan rahalla. Mutta sitä kysyisin, että saako sitten jotain avustusta kelasta lapsen hoitoon kotona tuon liiton tyött.rahan lisäksi? Vai pitääkö olla hoitovapaalla, ennenku saisi kelasta jotain? Jos joku kiltti viitsisi vastata, kelan sivuista ei ollut apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu