Seurustelen todella ihana pojan kanssa. Ongelma on, että poika haluaa olla kanssani joka päivä aamusta iltaan, mutta tarvitsisin vähän omaa aikaankin. Jos sanon poikaystävälleni, että haluan tehdä jotain muuta kuin olla hänen kanssaan, hän tulee surulliseksi ja luulee, etten pidä hänestä. Mitä voisin sanoa, ettei näin kävisi?
Tekosyitä?
jfdslöfjdösmufvldukg
4454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Selitä hänelle, että pidät hänestä kyllä ja että tottakai haluat viettää hänen kanssaan aikaa, mutta että tarvitset silti vähän omaakin aikaa. Pitäisi hänen se ymmärtää.
Minulla oli aikanaan samanlainen tilanne. Entinen poikaystäväni halusi myös viettää kanssani joka ainoan mahdollisen tunnin, kavereiden näkemiseen minulla ei ollut mahdollisuutta missään välissä saatika sitten että olisin saanut ihan omaa yksityistä aikaa. Useimmiten vain makoilimme meillä sängylläni ja juttelimme, koskaan emme edes lähteneet minnekään.
Vähitellen se alkoi ärsyttää ja aloin puhua pojalle että joskus voisimme yhdessä edes mennä jonnekin, jossei muuta niin vaikka ulos kävelemään, mutta ei, "mikäs meillä tässä on ollessa, ei mua huvita minnekään lähteä..". Kun sanoin tarvitsevani välillä omaakin aikaa, hän loukkaantui verisesti ja alkoi syyttää että minulla on joku toinen ja muuta vastaavaa. Ja kyllä, kyse oli jo täysi-ikäisestä ihmisestä eikä enää mistään pikkumuksusta.
Sanomattakin lienee selvää että suhde ei ollut pitkäikäinen.
En oikeastaan osaa neuvoa, mikä asiaan auttaisi, jotkut vain ovat sellaisia "takertujia". Toivottavasti sinun omasi ei kuitenkaan yhtä paha kuin minun aikoinaan.
Puhu nätisti pojalle, uskon hänen kyllä ymmärtävän.
... puhua jätkälle, että haluat silloin tällöin olla yksinkin. Esitä asia niin, että kaipaat omaa rauhaa, koska sen jälkeen sinusta on taas entistä mukavampaa nähdä hänet ja on taas uutta puhuttavaakin tms. kun olette hetken olleet erossa.
Ei jokaista sekuntia tarvitse kahdestaan viettää, mutta joskus voi olla vaikeaa olla erossa toisesta, joten "selittäminen" voi olla tarpeen.
Tietysti voit myös ehdottaa, että lähtisitte kultasi kanssa yhdessä välillä sinun (ja välillä hänen) kaveriesi kanssa jonnekin. Sillä tavoin voisit viettää aikaa myös kaveriesi kanssa, eikä jätkäsi joutuisi miettimään esim. missä mahdat olla ja mitä tehdä, kun hän olisi mukana.
Ehkäpä selittäisit hänelle tämän asian kunnolla,kyllä itse luulisin että hän ymmärtää. Kaikkihan tietää että jotkut ihmiset tarvitsee omaa aikaansa mutta jos sulla tämä asia kestää 6 päivää viikossa niin voisin ymmärtää että hän pahastuisi. Toisaalta jos et vaadi läheskään niin paljon niin ei hänellä varmaan mitään valittamista olisi,ainakin minun kohdalta ei olisi :D