Ihmisillä tuntuu menevän jatkuvasti sekaisin käsitteet a) valmistusvuosi b) vuosimalli c) käyttöönottovuosi. Teoriassa voi olla auto, jonka kaikki vuosiluvut ovat eri, eli esimerkiksi loppuvuonna 1999 valmistettu auto, joka on jo vuosimallia 2000, mutta joka on syystä taikka toisesta otettu käyttöön vasta 2001.
Ainakin parilla saksalaismerkillä valmistusnumeron kymmenes merkki (kirjain) kertoo auton vuosimallin jäljempänä kuvatulla tavalla ja yhdestoista merkki (joka on myöskin kirjain) kertoo valmistuspaikkakunnan. Tämä systeemi on ollut käytännössä vuosimallista 1980 alkaen, eli
vm. 1980 = kymmenes merkki = A
vm. 1981 = kymmenes merkki = B
jne.
Kirjaimia "I" ja "O" ei ole näemmä käytetty, koska ne voitaisiin sekoittaa ykköseen ja nollaan.
Tsekkasin äkkisältään muutamia perheessä aikoinaan olleita autoja, ja lista pitää kutinsa. Oli Polo, jonka valmistusnumerossa oli kirjaimet "JY" eli vm. 1988 ja tehty Pamplonassa Espanjassa, tai "FE" joka oli Emdenissä tehty vm. 1985 Passat.
Nyt kiinnostaisi tietää, onko Renaultilla ja muilla ranskiksilla vastaavanlaista koodia, josta voisi selvittää vuosimallin ja valmistuspaikkakunnan? Sen tiedän, että oma Megane Breakini on tehty Turkissa, mutta mistä saan selville missä vaimon Coupe on valmistettu?
Mulla on siis nyt alla ensimmäinen Euroopan ulkopuolella valmistettu autoni. Sama se, turkkilainen se Mersunkin kasaa. Ihan hyvää jälkeä ovat tehneet; ainakaan toistaiseksi ei ole mitään valittamista.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Koostuu 17 merkistä, jotka kertoo autosta aika paljon....käsittääkseni lähes kaikissa autoissa.
Löytyy yleensä tuulilasin alareunasta oikealta ja varmaan on stanssattu runkoonkin...
http://www.analogx.com/cgi-bin/cgivin.exe?Mode=Decode&VIN=JTDDY32T3Y0020189&Submit=Decode
Vehicle Identification Number: 1
J 2
T 3
D 4
D 5
Y 6
3 7
2 8
T 9
3 10
Y 11
0 12
0 13
2 14
0 15
1 16
8 17
9
Description Position Raw Data Decoded Data
Region: 1 J Asia
Country: 1-2 JT Japan
Manufacturer: 2-3 TD Unknown
Model Specific: 4-8 DY32T Unknown
Check Digit: 9 3 Valid
Year: 10 Y 2000
Assembly Plant: 11 0 0
Serial Number: 12-17 020189 20189
Tänks. Täytyypä illalla verrata listan tietoja kontra auton valmistenumeroa. Jotenkin mulla on sellainen kutina, että Rellussa tuo ei pitäisi kutiaan, mutta toivottavasti olen väärässä.
Merkkiliikkeestä ei ollut mitään apua. Maahantuojalta voisi toki kysäistä.
Tuo JTDDY32T3Y0020189 oli siis entisen muuttoautona tuomani Toyota Celican koodi - CARFAX(USA), pystyi vähän parempaan kuin aikaisempi linkki:
http://www.carfax.com/cfm/check_order.cfm?vin=JTDDY32T3Y0020189&partner=CAR_Y_DEC_30&zipcode=&ClickID=&SiteID=&FID=27293&PopUpStatus=0
Nykyinen auto Rellu Laguna:
VF1KGODOB25535253 ,josta
http://www.analogx.com/cgi-bin/cgivin.exe
Antaa:
Description Position Raw Data Decoded Data
Region: 1 V Europe
Country: 1-2 VF France
Manufacturer: 2-3 F1 Renault / Chrysler Eagle
Model Specific: 4-8 KGODO Unknown
Check Digit: 9 B Invalid
Year: 10 2 2002
Assembly Plant: 11 5 5
Serial Number: 12-17 535253 535253
Carfax ei tunne koko koodia...
Eli on näissä koodeissa jotain häikkää tai sitten
1. analogX ei tunne kaikkia osia
2. Carfax tuntee ainoastaa USA:han rekisteröidyt autot
3. Ilmeisesti löytyy 2 eri standardia??
Jos kerran tiedämme, että ensimmäinen vuosimalli, jonka kymmenes merkki (kirjain) kertoo vuosimallin, on vuosimalli 1980 ja sitä vastaava kirjain on "A", ja jos tuon linkin mukaan vm. 2000 on "Y", näyttää siltä että lista stemmaa, olettaen että kirjaimia "I", "O" ja "Q" ei ole käytetty, koska ne saatettaisiin sekoittaa ykköseen ja nollaan.
Ja tosiaan, vanhoista luovareista tsekkasin, että perheessämme on ollut vm. 1985 jonka kymmenes merkki oli "F", vm. 1988 jonka kymmenes merkki oli "J" ja vm. 1993 jonka kymmenes merkki oli "P".
Valitettavasti kaikkien perheessä olleiden autojen valmistenumeroita ei ole missään ylhäällä, joten en voi tarkemmin selvitellä.
Kuitenkin, näyttäisi siltä että ranskalaisiin tuo logiikka ei päde.
Möimme juuri vaimoni lokakuussa 1993 rekisteröidyn Peugeotin, ja sen valmistenumeron kymmenes merkki oli "3", eli se olisi voinut olla vuosimallia 1993, eikö? Auto oli rekisteröity lokakuussa 1993, joten se olisi voinut olla joko vuosimallia 1993 (vanhaa varastoa) tai jo vm. 1994.
Paha vaan, että möin juuri Scénicini, jonka kymmenes merkki oli "1". Juu ei muuten, mutta sen vuosimalli oli 1998 eli merkin olisi pitänyt olla "8"... Auto oli tehty joulukuussa 1997 (penkin jalustasta löytyi tällainen päiväys) ja rekisteröity tammikuussa 1998.
Nyt meillä on vm. 2001 ja 2003 Meganet, joiden kummankin kymmenes merkki on "2". Ei voi olla tammikuussa 2001 rekisteröityä autoa, jonka vuosimalli olisi 2002, mutta teoriassa tuo uudempi tammikuussa 2003 rekisteröity auto olisi voinut olla "vanhaa varastoa", eli vuosimallia 2002.
Eli arvoitus jatkuu edelleenkin; ei ranskalaisten autojen valmistenumeron kymmenes merkki kerro vuosimallia.
Kaikissa jenkeissä rekisteröidyissä autoissa, valmistusmaasta riippumatta, tulee muuten olla valmistusnumero kojelaudan päällä, siten että sen voi lukea tuulilasin läpi.
Ei tuntunut ainakaan Relluun täsmäävän.
Tämän mukaan aiempi auto, jonka ostin 2000 oli valmistettu 2003.
Tietääkö kukaan, mitä eroa on Gran Scenicin vuosimalleissa 2004 ja 2005?
kyllä omassa -96 mallisessa tuli kymmenenneksi 6 , kun jätti sen vf pois.