Kuin joki, kuin armoton koski virtasi tunteeni. Täysin kesyttämätön, raakaa voimaa täynnä. Kuin luonnon voima tunteeni kasvoivat sinua kohtaan enkä sitä voinut estää.
Huusin huutamistani, sydämmeni itki.
Mitä minä teen! Miten nämä tunteet taltutan?!
Ruumiini vapisi yösydännä kun sinua ajattelin, ystävääni, parasta ystävääni. Mutta vain ystävää...
Sinut halusin, sinua halusin mutta tunteitani inhosin, halveksin, koska olet toisen oma.
Mut voi sitä tunnetta kun yhdessä olimme. Sinä sokaisit minut aina tavatessamme eikä mikään enää sattunut, tuntunut väärältä. Kaikki tuntui olevan kohdallaan, melkein...
Taistelin taistelemistani, sydämmeni huusi suruaan samall iloiten sinun ystävyydestäsi.
Mitä teen!? Minä ajattelin. Jospa tunteeni kertoisin, sanoiksi pukisin vaik voisin sut menettää? EI! Se väärin ois, sua ja mua kohtaan. Sä olet toisen, sä toista rakastat joten tunteeni ovat vain haitta, taakka joka minun yksin tulee kantaa. Kerron jos kysyt, mä päätin. Enhän valehdella vois. Ei kertomisesta muuten mitään hyötyä ois.
Kai tunteeni pursuivat ylitse kuoreni, sen kuoren jolla koitin tunteeni hallita, estää vaikuttamasta tekoihini, sanoihini. Sä kysyit, mä vastasin...
Hiljaisuus koitti, katsoit minua hetken sen, ja läksit pois enkä sua enää nähdä saa. Se mursi minut, vahva mies murtui eikä enää voimasta tiennyt. Luulin et aika parantaa, unohtaa sut voisin ja jatkaa eteenpäin vain pieni muisto sinusta, mut sydämmeni on verillä, sieluni on kaipuuta täynnä. Minulla on ikävä sua, kultasein.
Huusin huutamistani, sydämmeni itki.
Mitä minä teen! Miten nämä tunteet taltutan?!
Ruumiini vapisi yösydännä kun sinua ajattelin, ystävääni, parasta ystävääni. Mutta vain ystävää...
Sinut halusin, sinua halusin mutta tunteitani inhosin, halveksin, koska olet toisen oma.
Mut voi sitä tunnetta kun yhdessä olimme. Sinä sokaisit minut aina tavatessamme eikä mikään enää sattunut, tuntunut väärältä. Kaikki tuntui olevan kohdallaan, melkein...
Taistelin taistelemistani, sydämmeni huusi suruaan samall iloiten sinun ystävyydestäsi.
Mitä teen!? Minä ajattelin. Jospa tunteeni kertoisin, sanoiksi pukisin vaik voisin sut menettää? EI! Se väärin ois, sua ja mua kohtaan. Sä olet toisen, sä toista rakastat joten tunteeni ovat vain haitta, taakka joka minun yksin tulee kantaa. Kerron jos kysyt, mä päätin. Enhän valehdella vois. Ei kertomisesta muuten mitään hyötyä ois.
Kai tunteeni pursuivat ylitse kuoreni, sen kuoren jolla koitin tunteeni hallita, estää vaikuttamasta tekoihini, sanoihini. Sä kysyit, mä vastasin...
Hiljaisuus koitti, katsoit minua hetken sen, ja läksit pois enkä sua enää nähdä saa. Se mursi minut, vahva mies murtui eikä enää voimasta tiennyt. Luulin et aika parantaa, unohtaa sut voisin ja jatkaa eteenpäin vain pieni muisto sinusta, mut sydämmeni on verillä, sieluni on kaipuuta täynnä. Minulla on ikävä sua, kultasein.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tuskaa ja kaipuuta on sydämesi täynnä
voi kuinka taisitkaan rakastaa tuota naista.
Jos häntä saada et koskaan omaksesi voi
on ainoa lääke aika, joka haavan parantaa vois.
Aika parantaa hitaasti, vaikka ei aina voi sanoa että varmasti
mutta parantaa kuitenkin ja haalistaa kipeän kohdan, haavan.
Aika on balsamia haavalle, vaikka haavasta arpi jäisikin
kipu silti häviää, ainakin helpottaa, näin minä uskoisin.
Koita jaksaa, päivä kerrallaan, jos sekin on liikaa,
niin hetki kerrallaan, huomisessa on toivo!
Rakastatko minua sittenkin, juuri kun luulin kaiken pois menetin? Kuin vesiputous, kuin kosken villi juoksu...oli tunteeni minunkin. Voimakas ja pysäyttämätön. Ilman sinua olen niin siivetön. Siivetön sinienkeli. Ilman sinua olen kuin tuhkaa joka tuuleen häviää kadoten kohta kokonaan. Vieden rakkauteni mennessään. Minä muistan ne pienet hetket jotka meille annettiin, muistan ne rakkaudentäyteiset tunteet jota sydämeeni lahjoitettiin. En niitä pysty en tahdo sammuttaa. Ne siellä on ja pysyy aina vaan, niin paljon sait mut tuntemaan. Kun vain kertoa voisin kuinka sinua rakastankaan...
Olen toisen oma mut en voi sanoa että rakastaisin, että elontietä kanssaan jatkaisin. Niin paljon tuhosi, sydämen pienen tuhansiksi kappaleiksi pirstosi. Vei uskon ja luottamuksen ihmisiin jonka sinä rakkaudellasi toit takaisin. Olen niin juureton ilman sinua, niin juureton kun et ole lähellä minua. RAKASTATKO? Nyt kysyin sen...tärkeimmän kysymyksen rakkauden. Sua vain ja ainiaan oon rakastanut, vain sinua näinä eronpäivinä ajatellut, sinua sydämessäni kaivannut...
Ei aika paranna sydäntä rakastavaa, ei villinä anna taivaltaa kun ikävä pelkkää tuskaa ja kaihoa tuottaa vaan. RAKASTAN RAKASTAN RAKASTAN, SUT OMAKSENI HALUAN!
Minunkin ikävä sinua, lähestyisitkö rakas minua??!
Uskoton mies ja valehtelija, ei niin harvinainen otus Suomessa.
Julmasti leikit ja kiusaa teet. Et voi olla se ystäväin, myöntäisit sen.
Ei toivon kipinä syttynyt, en uskoa mä voi.
Mut jos oisit se ystäväin, kertoisin sen, et Rakastin sua, sit epäile en.
Nyt olen sekaisin, kauttaltaan turta. Tunteistain en tiedä, ei ymmärrystä mulla.
Pitkään olen yrittänyt, ja yrittänyt unohtaa. Mut sinua en pois mielestäin mä saa.
Olen mies vailla voimaa, voimaa unohtaa.
Kai ajatuksein mun tunteeni paljastaa, sua taidan yhä Rakastaa. Jos Rakkautein ois poissa, kai voisin sut unohtaa, ja kaikesta ihanasta unelmat kadottaa. Ja ikävä tää polttaa sydämmessäin. Parasta ystävääni kaipaan, et oisit lähelläni.
Mut sitä tiedä mä en, et mikä oikein ois. Jos rakastat minua, minua vain. Ja omaksein tulisit, kullaksein. Niin entäpä miehesi nykyinen? Vääryyskö olisi vai oikeinko tekisimme? Pitkä taival on takana teillä. Onko rakkautta välillänne, sit tiedä mä en.
Mut lähestyä en voi, väärin se ois.
Oli tunteeni kuinka suuret tahansa, Rakkautein avaruuttakin syvempi, en ikinä aio sinua lähestyä!
En toiselta noin ihanaa olentoa varastaa vois.
Joten sinun se on tehtävä, sinun se askel otettava.
Pois turha epäröinti, ja kaikki pelko pois. Nyt olen varma, kun itseäni tutkin. On rakkauteni vieläkin valtavan suuri. Oon piilotellut ja peittänyt sitä parhaani mukaan, et kipu hellittäis ja elämä jatkuis.
Joten elä pelkää, elä pälyile. Vaan lähesty sinä minua, kultasein.
Mut M.Maami, sulle sanon tän. Julman tempun teit, kun sait mut miettimään.
On haavat mulla auki, vereslihalla kokonaan.
Tai toisaalta tulis mun kiittää, sun viestis padon purki.
Jos haavaa vain peittelee se parantua ei pysty. Kyllä haavakin happea tarvii, ei se muuten parantua voi.
Ei patoutumia kai kannata alkaa rakentaa, vaan antaa virran kulkea kunnes ei enää virtaa olekkaan.
Nyt kun silmäni aukenivat, voi parantuminen alkaa.
En yritäkkään unohtaa, en tunteitain tuhota.
Etsin vain uuden rakkauden, joka parantaa mut voi.
Kaiken jätän siis käsiin Jeesuksen, jolta voiman saan jatkaa. Ja vielä löydän onnen sen, sen uuden rakkauden.
Joten kultasein jos luet tän ja rakastat sä mua. Niin soita vaikka tai tekstaa, tuu ovelle jos kehtaat mut askel se sun on otettava en mitään mä tehdä voi. Enkä aio jäädä paikoilleen, mä tahdon oman kullan. En tiedä onko vertaistas mut mitä mahdollisuuksia mulla?
Morjens
En koskaan ole tahtonut leikkiä en kiusaa tehdä. En samaa ikävän tuskaa silmissäsi nähdä joka on osa minun jokapäivääni. Älä ole sekaisin. Usko, luota ja rakasta, pääsen luoksesi pois tästä tuskasta. Ilman sua on liian raskasta.
Unohtaa koitin minäkin, en siihen pystynyt. En elämään ilmaan sinua kyennyt. Et mielestäin poistu sä milloinkaan, sillä sait niin paljon rakastamaan olemalla vain oma ihana itsesi, hymyilemällä ihanan hymysi.
Meillä on aina ollut hyvä yhdessä, sen vaan tuntee ja huomaa nähdessä.
En usko että väärin tekisimme jos luvalla toisiamme rakastaisimme. Ei tunteita ollut entiseen, enään moneen moneen vuoteen. Luulin, uskoin, petyin, hajosin, sinä toit onnen takaisin.
Ei voi sanoa että varastaisit, rakkaus ja kohtalo vain toi meidät lähelle toisiamme. Voiko siis se rakkaus olla väärin jos sitä toista niin paljon rakastaa, että kaikin mahdollisin tavoin koittaa luokseen matkustaa? Ei tämä tuntemamme tuskakaan hyvää tee mikä ikävänä kaipuuna ilmoille astelee.
Anna nuolla mun haavasi syvät, anna vuoto sammuttaa, myös sinä voisit tään särkyneen sydämeni ehjäksi rakastaa. Se vielä on täynnä uskoa, ´toivoa, luottamusta kunhan avoimesti näyttää vain saa,kuinka paljon se pystyy antamaan, kuinka paljon rakastamaan.
Älä uutta kultaa etsi on muuten turha ollut tää tie, joka askel askeleelta, meidät lähemmäs toisiamme vie.
kirjoitettu! Ei tässä mitään olla etsimässä. Ihana päivä.
Et sä oo se ystäväin, et sä mua narraa.
Mut miksi noin kirjoitat? Pilailua varmaan.
Vaan pilailetko leikkisästi vai tahdotko mut särkee?
Voimattomalta mieheltä viedä viimeisetkin järjen rippeet?
En mä oo mitään tehny, et ansaitsisin sen ystäväin saada. Mut toisaalta onko onni ostettavissa, jonkin työn palkka?
Mut sitä en saata uskoa, en itselleni sitä sallia et oisit se ystäväin, ja mua rakastaisit.
Sitä rajaa en ylitä et järkeni ei karkais, en epäilyille sijaa anna tai laitokseen mut pantais.
En usko et se ystäväin mua rakastaa, hyvä ystävä kai olin mut muuta en varmaan.
Jos leikkisästi pilailet niin hauskaa mullakin on. Runoilu saa tuntee esiin ja tulehduslääke verraton.
Voisitko silti paljastaa et miksi mua kiusaat. Pilailuako leikkisää vai kiusallasiko mua piinaat?
Elä käsitä väärin, on tää musta hauskaa.
En sanaseppo juurikaan oo, sen kai jo huomaat. Mut omat tuntee kun sanoiksi pukee se selkeemmän mielen antaa.
Ja keskustelu kanssasi on vallan mainio lääke. Saa runosuoni valtoimenaan patoutumat purkaa.
Sun tekstis on kuin Raamattu, se ihanan kuvan antaa. Mä sieluni silmin voin kuvitella, sen täydellisen taivaan. Palanen paratiisia, sitä täydellistä onnee. Mut Raamattuun uskon, sun teksteihin en. Joten kauniin sadun tavoin, niist nautiskelen.
Tuosta kun sanoit, et ei se varkaus ois.
Ei ehkä varkaus mut väärin silmissäin.
En varatun naisen perän tohtis vaik oiskin sydämmessäin. Edes ystävyyttä en ehdottaa kehtaa, kun kerran siitä kieltäytyi. Ja miltä sekin vaikuttais jos rakastunut hölmö sanois:"Oisitko ystäväin?"
Jos taas rakkautta vannottaisin ja omaksein hänet pyytäisin niin perheenrikkojaksi itseni tuntisin
ja itseäni halveksisin.
Tilanne ois eri jos tietäisin, et hän musta tykkäisi, enemmän kuin nykyisestään, jos rakkaudeksi sitä kutsuisi ja minut niin haluaisi.
Mut tietoa siitä ei oo, ei aavistustakaan.
En osaa edes arvella et muistaako hän mua laisinkaan. Luulisin et tärkeä olin, tärkeä ystävänä. Mut luottamuksen hänen mielestään, tuhosin tietämättäin.
Olihan se varmaankin, aikamoinen shokki. Ystävänä toiminut yhtäkkiä muuksi muuttui.
Yritinhän kyllä, kertoa aika-ajoin. Sanoina sanojen välissä, mielipiteissäni, teoillanikin joskus mut eipä tainnut arvata kun nuin raskaasti sen otti.
Ehkä käsitti väärin, et yritin häntä iskee.
Tai et rakkauttani piilottelin jot' hänet saisin omaks, et salakavalasti koitin saada muhun rakastumaan. Mut kyseessä oli ystävyys, mulle niinkin tärkee. Siksi sen salasin, ajattelin näin:"Ystävyys näin tärkee, ja totuus sen vain särkee!". Näyrästi hyväksyin sen et toiselle hän kuuluu, ja ystävyyttämme vaalien, kosk taaka tää vain mulle kuuluu. Mut tuli se hetki totuuden, hän kysyi kysymyksen oleellisen. Vastaukseni ystävyytemme rikkoi, vai oliko se salauksein.
Väliä sillä ei enää liene eikä ystävyys moinen ois toiminut kai. Mut ikävä on ystävää, tätä ystävää vain.
En tiedä oletko juuri se ystävä jota kaipaan minäkin, mut teksti mukanaan suuren toiveen toi...josko sittenkin olet se jota rakastin jota rakastan yhä edelleen, vaik kohtalo hetkeks meidät määräs kulkemaan eri teilleen.
En koskaan ole tahtonut sua kiusata en särkee, minä rakastan ei siinä ois mitään järkee. Mulle olit valoni, onneni, voimani, vaikken saanutkaan olla sun omasi. Mistä tietäisin oisitko se sinä sittenkin. Mistä tunnistaisin että saisin varmuuden itsekkin.
Jos se sinä olisit, toisit auringonsäteeni takaisin. Sen ujon hymyn kasvoilleni häilymään jonka nämä eronhetket sai kasvoiltani hyytymään. Jos se olisit sinä, saisit sieluni taas lämpeämään, kauniita tulevaisuuden haaveita näkemään.
Jos saisin rakkaudestasi varmuuden, silloin jättäytyisin yksin, silloin en enään olisi oma toisen. Näkisitkö silloin oikeena sen? Näkisitkö oikeena sen kauniista kauneimman rakkauden?
Tykkään tavalla kaverin nykyisestäni vaik mennyt onkin yhteinen, rakkaus jäi ajan jalkoihin,kieroutuneisiin puheisiin ja ilkeyden palkoihin. Ja se ihana hymy sinun kasvoillasi vei mukanaan rakkauteni, sydämeni. On rakkauteni ollut luonasi siitä päivästä kun kohtasimme,siitä asti olen elätellyt haaveita siitä kuinka rakastaisimme.
Oletko se sinä jota toivoin aina elämääni, oletko se sinä joka toit uuden uskon sydämeeni? Oletko se sinä joka 2 vuotta 2 kuukautta sitten elämääni tulit? Oletko se sinä joka myös katseesta minun ehkä sulit(?). Olitko se sinä joka toivottelit pumpuliunia kun tiet erosi sieltä takapihalta silloin, joka kävit katsomassa minua muutamin illoin?
Oletko hän kenen kanssa hiljaa istuttiin, silmiin toisiemme vain sanatonna katseltiin? Oletko hän jonka kanssa jotain pientä juteltiin kun samalla siinä pöydän ääressä kahviteltiin? Oletko hän jonka eräänä talvi-iltana salaa kohtasin jonka kanssa ennen eroa hiljaa suutelin? Taivaalla valot värikkäät...ilmassa jotain pientä rätinää.
Ehkä turhia ovat toiveeni myös nää, mut mitään ei saavuta jos ei jaksa yrittää. Jos ei Merkkejä siitä rakkaimastaan koita kaikkialta löytää, Jos ei yritä näitä viestejä välistä rivien lukea ja ymmärtää.
Toivoen...etsien...yhä odottaen aikaa sopivampaa; `MAaaa´MIiii ´na (...inen)
En taida olla se ystäväs. Jo viestistäs sen ymmärrän.
Vaik uskonut en alkuunkaan, et se ystäväin oisit.
Tää viestis siitä varmuuden toi, ei vastaa merkit, se varmuuden loi.
Mä ystäväin oon tuntenu jo pidemmän aikaa enkä suudelmaa saanut vaan hiljaisuuden karvaan.
Enkä pumpuliunia toivotellut vaan, 'kauniita unia, kultasein'oli lauseeni se kai.
Jotta varmuuden säkin saisit niin sanon vaikka tän, se Juhon luona tapahtui, siel kadotin ystävän.
Mut vinkin annan sulle, se mieleesi paina. Jos rakastat häntä, ja se mieleesi vaivaa. Niin ota asiasta selko, jospa hänkin sua kaipaa.
Mäkin oon avuton, en mitään tehdä voi. Jos ei tiedä hän rakkauttas niin ei hänkään lähestyä voi.
Joten ota asiasta selko, vaikka hieman salaa. Ja kun saat vastauksen niin mielenrauhas palaa.
Minä rukouksiini sut pistän, se varmastikkin kuullaan. Vaikka monesti rukouksia turhaksi luullaan.
On tilanne tuo kauhea, ei vertaistaan lie.
Mut onneen ja rauhaan on vain yksi tie.
Tai ehkä onkin monta,se mysteeriksi jää. Mut selville ota, mitä tuntee ystäväs tää.
Nyt täytyy mennä, joten vastaa jos parhaaksi katsot.
Siunausta sulle, ja voimaa tahdon.
Tässä ei faktat kohtaa.
m.´Maa-´Mii-na(inen)
Missäpäin olet?? Tunnen samoin....
Millä nimellä kultaasi kutsuit tekstiviesteissäsi?
En juurikaan tekstaillu enkä ainakaan muistaakseni käyttänyt mitään tiettyä kutsumanimeä. Ehkä kultasein tai rakkaimpain ois saattanu olla... Mut enpä taida olla se keneksi epäilet
liian pitkää kerrontaa,
anteeksi että sanoin -
mutta se ei poista sitä että
osaat kirjoittaa tunteella
kauniisti =)
Kiitoksia rakentavasta kritiikistä.
En oikeastaan ole runoharrastaja tai yleensäkkään kummempi sanaseppo. Sain selville että yksi ystävistäni kirjoittaa ja päätimpä itsekkin kokeilla.
Mahtavaa päästä pukemaan tunteita ja ajatuksia runoksi, tiedä vaikka alkais enemmänki kirjoitteleen:)
kommenttiisikin -
se on poistettu, en
tiedä miksi ??!!
Tokkopa edes ehdit sitä näkemään,
mutta sanon vain, että toivottavasti
sinulta tulee jatkossakin tekstiä.
t. sama
Hieman kyllä yllätti että lisää toivot...
En ois arvannu et mun räpellyksistä joku vois tykätäkki:)
Mut juu, katotaan jos kipinä iskis.
Kiitoksia kannustuksesta:)