Mun menkat pitäisi tulla vasta 18 päivän päästä, mutta ne on tullut jo tänään. Mulla on alkanut menkat 2 vuotta sitten ja ne on ollut säännölliset jo. Siis mistä tämä johtuu?
Menkoist!
Ronnie
1347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Noille paikkeille voisi sattua myös ovulaatio. Joskus sen yhteydessä tulee hieman vuotoa. Ja tämä voi tosiaan alkaa ihan yllättäen vaikka "ei koskaan ennen ole ollut". Muistakin syistä voi tulla yllättävieä heittelyitä ilman sen kummempia ennakkovarituksia.
Ylimääräinen vuoto voi viitata tulehdukseen, raskauteen tai sukupuolitautiin. Välttämättä ei kuitenkaan. Kyseessä voi olla yhdynnän tai muun seksuaalisen kanssakäymisen aiheuttama nirhauma. Jos edelliset menkat ovat vasta loppuneet, voi kyseessä olla ns. jälkivuoto. Joillakin tampoonia käyttävillä menkat loppuvat ja saattavat vielä parin päivän päästä alkaa uudelleen, koska kaikki veri ei olekaan poistunut vielä. E-pillerit voivat myös aiheuttaa ylimääräisiä vuotoja, samoin jälkiehkäisypillerit.
Et sen enempää kertonut olosuhteista, mutta eiköhän noista joku osu kohdalleen. Jos tilanne jatkuu vielä seuraavassa kuussa samanlaisena, on syytä ottaa yhteys lääkäriin. Vielä asian kanssa ei kuitenkaan kannata kiirehtiä, sillä noita luonnollisia epäsäännöllisyyksiä tulee lähes jokaiselle joskus eikä niissä ole mitään erillistä syytä takana.