Tilasinpa raamatun

Päätin sitten tilata Amazonista raamatun. Satanistien sellaisen. Olen ehtinyt jo kunnioitettavaan 39-vuoden ikään lukematta riviäkään LaVey:n tekstejä ja olen ehtinyt olla satanisti pitemmän aikaa, enkä odota kyseiseltä kirjalta kovinkaan paljon.

Sen sijaan tämän kristittyjen raamatun olen lukenut kahdesti, mutta kolmatta en enää aio, tuhansia vuosia vanhat paimentolaistarut riittävät jo minulle.

Samalla kun tilasin "Satanic Biblen" ($7.99) niin päätin tilata hauskan "The Christ Conspiracyn" ($11.53), johon on yksiin kansiin koottu koko hilpeä historia kivien palvonnasta puupään palvontaan.

Suotta kyselin matkoillani Turun ja Tampereen Akateemisesta kirjakaupasta Satanic Bibleä, Hesassa olisi yksi ollut hyllyssä mutta päätin sitten turvautua Amazoniin.

Toivottavasti S.B. ei tule vielä huomenna, koska viikonloppuna olisi aika paljon tärkeämpiäkin hommia tehtävänä.

Te, jotka olette lukeneet kyseisen opuksen, peruskouluarvosana 4-10? Itse pahaa peläten olen asettanut odotusarvon 7 :n kohdalle.


Master Eq

18

2076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jossu23

      saanko sitten nähdä sen?

      • Sormiani oikein kutkuttaa päästä sivelemään pakaroitasi piiskalla :)

        Mr Eq


    • astu

      emulesta sen saa ladatakin. sen ja laveyn joitakin muita teoksia. mutta ne täytyy sitten lukea koneelta tai tulostaa eli kirja saattaa olla joillekin parempi hankinta

      • Mormoni

        Olet perseestä. Tuollainen toiminta on muuten rikollista, mikä ei sinällään satanistia kiinnosta, mutta koska se paska kirja maksaa kuitenkin vain 5 euroa, uskoisi jokaiselta löytyvän sellainen summa.


    • Light-bearer

      Minusta kyllä vaatii aika paljon pokkaa sanoa olevansa satanisti ilman että on edes lukenut TSB:tä,eli tietää mistä koko hommassa on kyse.

      Hyvä kirja se minusta oli,ainakin kaksi ensimmäistä osaa.Lopun magia-ja rituaaliosuus ei niinkään iskenyt.Hyviä esseitä ja filosofisia pointteja.
      Arvosana 9 kahdelle ensimmäiselle kirjalle,7 kahdelle viimeiselle.

    • AROSUSI-09

      Pelkäsin jo olevani ainoa tänikänen hörhö näillä sivuilla./Kirjat ovat vain kokoelma kirjoitus- ja asiavirheitä.

      • Matz

        Siksi en lue paljoa muiden kirjoittamaa filosofiaa,koska se saattaa vaikuttaa liikaa omaan ajattelumaailmaani.


      • AROSUSI-09
        Matz kirjoitti:

        Siksi en lue paljoa muiden kirjoittamaa filosofiaa,koska se saattaa vaikuttaa liikaa omaan ajattelumaailmaani.

        voi toki tislata itselleen kirjoista soul-pontikkaa josta nauttia matkalla halki maailmankaikkeuden.Aku-Ankka on muuten yllättävän monitasoinen maailma,oletko huomannut..?


      • Matz
        AROSUSI-09 kirjoitti:

        voi toki tislata itselleen kirjoista soul-pontikkaa josta nauttia matkalla halki maailmankaikkeuden.Aku-Ankka on muuten yllättävän monitasoinen maailma,oletko huomannut..?

        Pitäisi ottaa Suomessa valtionuskonnoksi.
        Tiesitkö muuten että Pulivarin pennun nimi on Behemoth?


      • AROSUSI-09
        Matz kirjoitti:

        Pitäisi ottaa Suomessa valtionuskonnoksi.
        Tiesitkö muuten että Pulivarin pennun nimi on Behemoth?

        Ei helvetti?:D En tiennyt.../Yhdessä stoorissa Roope Ankka kantaa sellaista valtavaa kättä,jossa on noi sormet pystyssä ja tarkkasilmäinen hiffaa siellä täällä muutenkin viittauksia kaikenlaiseen.Aku-Ankka on parempi aivopesuri,kuin Harry Potter.Uhh.


      • Light-bearer
        AROSUSI-09 kirjoitti:

        Ei helvetti?:D En tiennyt.../Yhdessä stoorissa Roope Ankka kantaa sellaista valtavaa kättä,jossa on noi sormet pystyssä ja tarkkasilmäinen hiffaa siellä täällä muutenkin viittauksia kaikenlaiseen.Aku-Ankka on parempi aivopesuri,kuin Harry Potter.Uhh.

        Luepas uusin Don Rosan sarjis.Vähemmän vaivihkaisia viittauksia löytyy vaikka mihin.Kuten aika monesta Rosan jutusta.


      • AROSUSI-09
        Light-bearer kirjoitti:

        Luepas uusin Don Rosan sarjis.Vähemmän vaivihkaisia viittauksia löytyy vaikka mihin.Kuten aika monesta Rosan jutusta.

        Pitänee ottaa tarkkailuun...Aikaisemmin diggaillut vain Barksia,mutta tältä pohjalta...hmm...Hienoa,että piltit vihitään jo varhaisessa vaiheessa.


    • 7 +

      Se riippuu mielentilasta. 7 on aika lähellä.

    • .....

      No jos tästä nyt äkkiä numeron heitän niin siinä kasin ja ysin välillä keikkuu.

      • Nathaira

        Oikeesti tapan itteni kohta, nimimerkki ja otsikko meni taas väärinpäin. Valitan ylläpidolle että vaihtavat niiden paikkaa...
        (joo on ilta ja tylsää ni tulee turhia viestejä...)


    • DeaE

      Vaikka moni kirjoista yleensä paranee loppua kohden niin tämä ei. Alku on ihan mielenkiintosta luettavaa.

      Arvosana(t):

      Alkupuoli: 7-8

      Loput: 4-5

    • Typhon

      Tilasin itse kirjan Suomalaisesta Kirjakaupasta netin kautta. Hinta taisi olla siinä kolmentoista euron paikkeilla. Samaan kauppaan ostin myös Satanic Ritualsin, Satan Speaks! ja Devils notebookin. Kaikki hyviä ostoksia jotka lukee pelkästään yleisen sivistyksen vuoksi. Ainoastaan Tapio Kotkavuoren (vai mikä henkilön oikea nimi mahtaakaan olla) Vasemman käden Polku on lukematta alan kirjallisuudesta, mutta kovasti hankittavien listalla.

      Itseäni kirjassa kiinnostivat tiukat lohkaisut juutalais-kristillisen ideologian epäkohdista ja epäinhimillisyyksistä. Jos näen kauniin naisen, miksi en saisi himoita hänen vartaloaan? Tai jos näen seisovan pöydän notkumassa mitä herkullisempia ruokia, miksi en saisi syödä vatsaani täyteen?

      Kristillisyydessä kaikki mikä johtaa fyysiseen tai henkiseen mielihyvään on pahaa ja syntistä. Anton Lavey tipauttaa inhimillisesti että ennemmin ihmisten pitäisi pitää pahana asioita jotka yrittävät rajoittaa mielihyvää.

      Satanic Bible on kohtuu mukavaa luettavaa, vaan se on makuuni liian äänekäs. Kirjasta ei ilmene satanistien sivistyneisyys vaan välillä tulee mieleen kuin lukisi traktaattia tai herätyskirjaa.

      Eipä siinä mitään. Nyt kun olet ostanut kirjan ja pidät jollakin tasolla sen sisältämästä tekstistä, liity www.the600club.com -sivustoon (jos englanninkielen taidat) ja laajenna tietämystäsi muiden samoin ajattelevien kanssa.

      • mitä sinä teet?

        ¤Itseäni kirjassa kiinnostivat tiukat lohkaisut juutalais-kristillisen ideologian epäkohdista ja epäinhimillisyyksistä. Jos näen kauniin naisen, miksi en saisi himoita hänen vartaloaan? Tai jos näen seisovan pöydän notkumassa mitä herkullisempia ruokia, miksi en saisi syödä vatsaani täyteen?
        Kristillisyydessä kaikki mikä johtaa fyysiseen tai henkiseen mielihyvään on pahaa ja syntistä. Anton Lavey tipauttaa inhimillisesti että ennemmin ihmisten pitäisi pitää pahana asioita jotka yrittävät rajoittaa mielihyvää.¤

        - Ei ole kysymys siitä että ne olisivat "pahoja" asioita, vaan siitä kuinka hyvin pystyt hallitsemaan itseäsi.

        Toisaalta miksipä ei nämä nautinnon ja kaiken periksi-antavat luuserit voivatkin olla oikeassa, jos asketismi ja kieltäymys olevaisuuden niin runsaista antimista ei olekkaan se juttu, eli uppoutuminen, syömiseen, juomiseen ja naimiseen, unohtamatta silmänhalua (shoppailemaan,shoppailemaan) viekin totuuden lähteille, tulee vaan mieleen minkä totuuden, materialistisen jumaluuden tai konkretian herrauksen luo?

        Näin kokeneena nautiskelijana voin todeta että ainakaan maalliset nautinnot, nainnit ja muut ei tuoneet itselleni mitään erioista onnen tunnetta, ei tosin niistä kieltäytyminenkään, mutta nyt kun ymmärrän kokemuksesta ja anna intuitioni päättää [:)] olen vapaa kummastakin ja todellinen onni kukoistaa, ilman kajaaleita, ristejä oikein tai väärinpäin ta kapinaa tai soveliasuutta, huomatkaa kysymys on vain ihmisten puuhista ja mieltymyksistä niin uskonnoissa kuin uskonnottomuudessakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      153
      3430
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      2976
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      60
      2450
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      41
      2340
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      53
      2270
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      115
      2235
    7. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      17
      2217
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      151
      2149
    9. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1576
    10. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      30
      1565
    Aihe