Koulu alkaa, mutta

Poikani aloittaa syksyllä koulun ja leikkipuisto on kieltänyt ottamaan hänet "hoiviinsa"
Laki jo tulee tässä asiassa vastaan, mutta miten voi olla mahdollista, että puiston hoitajat eivät suostu ottamaan eka luokkalaista "villiä" lasta puistoon?

Onko jollain samanlaisia kokemuksia?
Osaatko sanoa minne voin ottaa yhteyttä?

Kiitos avustasi!
151141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

että lapsesi ei sopeudu leikkiryhmässä tarvittaviin sääntöihin. Pitää osata suurinpiirtein säällisesti leikkiä porukassa, pysyä leikkipuiston alueella eikä karkailla, osata jutella toisten lasten kanssa asiallisesti ja kunnioittaa toisten fyysistä koskemattomuutta. Jos muksusi toistuvasti aiheuttaa tappeluja ja epäjärjestystä lapsiryhmässä, ovat lastenohjaajat varmaan oman ja hoidettavien lasten edun vuoksi antaneet häirikölle porttikiellon. Kysyit, mihin pitää ottaa yhteyttä. Miten olisi kasvatusneuvola?

Äänestä
  • silloin minäkin suosittelen kasvatusneuvolaa tai niin kuin nimi tällä paikkakunnalla kuuluu, perheneuvolaa. Sinne mekin ollaan nyt jonossa tuon oman tenavamme kanssa ja toivotaan että sieltä apua saataisiin. Mutta kerro tosiaan tarkemmin mistä on kysymys.

    Äänestä

  • puisto tädit ei halua ottaa "villejä" lapsia kun niistä on "vaivaa"

    Olen tehnyt kantelun ylemmälle taholle ja nyt jään odottamaan vastausta..

    Äänestä

  • valkoinen-sulka kirjoitti:

    puisto tädit ei halua ottaa "villejä" lapsia kun niistä on "vaivaa"

    Olen tehnyt kantelun ylemmälle taholle ja nyt jään odottamaan vastausta..

    siinä, että muut vanhemmat ei halua porukkaan semmoisia villejä,jotka kiusaa, tönii, lyö, sotkee muitten leikit, kiroilee ja haistattelee. Lasten ohjaajia on kuule niin vähän, etteivät heidän resurssinsa riitä ryhmään sopeutumattoman yksilön kaitsemiseen. Jospa hankkisit lapsellesi henk.koht. avustajan, niin hänet voi yrittää sijoittaa puistoryhmään. Ja sitten koetat opettaa lapsellesi itsehillintää ja hyviä käytöstapoja sekä sosiaalisia taitoja, ettei syksyllä alkava koulu ole liian suuri kultturishokki villikollesi. Oikeassa elämässä ei aina voi riehua mielin määrin joka impulssin vietävänä, vaan pitää osata antaa muillekin työrauha. Tavallisillakin lapsilla on oikeus olla rauhassa ja oppia ilman että joku riehuu koko ajan. Riehuja kärsii itsekin siitä ettei osaa olla nätisti, joten alapa ottaa kasvattajan vastuuta kauniisiin käsiisi sen sijaan että teet itsesi naurettavaksi kanteluillasi.

    Äänestä

  • ongelmana, kirjoitti:

    silloin minäkin suosittelen kasvatusneuvolaa tai niin kuin nimi tällä paikkakunnalla kuuluu, perheneuvolaa. Sinne mekin ollaan nyt jonossa tuon oman tenavamme kanssa ja toivotaan että sieltä apua saataisiin. Mutta kerro tosiaan tarkemmin mistä on kysymys.

    Tässä on nyt ihan rautalangasta väännetty esimerkki siitä, mihin joudutaan, jos lapselle ei ajoissa aseteta rajoja. Lapsesta tulee arvaamaton, kontrolloimaton, itselleen ja muille lapsille vaarallinen. Hoitajilla on hirmuinen vastuu jos jotain sattuu; lööpeistä löytää itsensä, jos sekunniksi käännät selkäsi ja jotain sattuu. Lisäksi korvaukset, syyllisyyskysymykset ja oikeusjutut. Kenenkään psyyke ei kestä sellaista kohtaloa. On varmempi kieltäytyä ottamasta liian villiä lasta isoon ryhmään, kuin ottaa riski. Sääliksi käy jo nyt tulevaa opettajaa, ennuste ei lupaa hyvää. Valkoinen sulka, katso peiliin!

    Äänestä

  • syy on kirjoitti:

    siinä, että muut vanhemmat ei halua porukkaan semmoisia villejä,jotka kiusaa, tönii, lyö, sotkee muitten leikit, kiroilee ja haistattelee. Lasten ohjaajia on kuule niin vähän, etteivät heidän resurssinsa riitä ryhmään sopeutumattoman yksilön kaitsemiseen. Jospa hankkisit lapsellesi henk.koht. avustajan, niin hänet voi yrittää sijoittaa puistoryhmään. Ja sitten koetat opettaa lapsellesi itsehillintää ja hyviä käytöstapoja sekä sosiaalisia taitoja, ettei syksyllä alkava koulu ole liian suuri kultturishokki villikollesi. Oikeassa elämässä ei aina voi riehua mielin määrin joka impulssin vietävänä, vaan pitää osata antaa muillekin työrauha. Tavallisillakin lapsilla on oikeus olla rauhassa ja oppia ilman että joku riehuu koko ajan. Riehuja kärsii itsekin siitä ettei osaa olla nätisti, joten alapa ottaa kasvattajan vastuuta kauniisiin käsiisi sen sijaan että teet itsesi naurettavaksi kanteluillasi.

    on aina ollut ja tulee aina olemaan.
    Rajat meillä on mutta pitääkö aina antaa selkäsauna tai tukkapöllyä kun ei tottele?

    Äänestä

tulee vastaan, ettei hän sinne voi mennä? Jos se on maksullinen ip-kerho,voivat tietysti valita asiakkaansa.
Jos se on kaupungin tai kunnan järjestämää, avointa toimintaa, hmmm, sitten en ymmärrä,millä perusteella voi kieltäytyä.
Selvennä asiaa hieman niin voidan auttaa enemmän.

Äänestä

Haluaisin todellakin kuulla toisen osapuolen elikkä puistotätien kertomuksen tästä absurdista vitsistä. Olen 100% varma että heillä on erittäin perustellut syyt siihen, mistä arvoisa nimimerkki kirjoitti. Uskon, että lasten parissa työskentelevät ihmiset eivät vähästä hätkähdä. Joten jos asia on niin kuin valkoinen sulka antoi ymmärtää, täytynee olla kyseessä poikkeuksellinen lapsukainen. Sitä kylvää,mitä niittää. Jos valitsee vapaan kasvatuksen lapselleen, valitsee myös sitten seuraukset.

Äänestä

Onkohan lapsellasi mahdollisesti jokin diagnoosi? Onko hän erityislapsi vai muuten vain villi? Onko lapsesi päiväkodissa tai muussa päivähoidossa vai hoidatko häntä itse? Oliko lapsesi edellisenä kesänä leikkikentällä? Sattuiko siellä jotain ja millaist palautetta puistotäsit silloin antoivat? Vastasitko näihin kysymyksiin, niin olisi helpompi auttaa!

Äänestä
  • diaknoosi on ja tarhassa on nyt ollut 2 vuotta erityis ryhmässä kahden lapsen paikalla.
    Säännöllisesti ei ole leikkipuistossa ollut mut kahtena kesänä parin viikon leirillä ja siellä ei ollut mitään ongelmaa.
    Leikkipuistossa ei ole ollut mitään ongelmaa, eivät edes tiedä millainen lapsi olisi tulossa. Erityis oppilaana aloittaa koulussa ekan luokan ja siinä kai riittävä syy miksi ei puisto paikka saa..

    Äänestä

Leikkipuistojen leikkikenttätoimintaa ainakin täälläpäin tekevät kesälomillaan nuoret, joilla ei ole minkäänlaista koulutusta, eikä omia lapsia vielä. He eivät selviydy erityislapsista. Heidän tehtävänään on ohjata kaikkia lapsia leikkimään, piirtämään ja takaamaan, että turvallisuus säilyy.
Jos sinne otetaan erityislapsia, niin toimivuus ja puistotoiminnan tavoitteet ovat vaarassa. Työntekijät joutuvat vahtimaan yhtä lasta, kun tarkoitus on järjestää kivaa tekemistä mahdollisimma monelle.
Itse en edes uskaltaisi erityislasta laittaa (jos minulla olisi) puistotoimintaan, jos en itse pääsisi vahtimaan. En uskaltaisi luottaa näiden kokemattomien nuorten käsiin kalleinta aarretta maailmassa.
Voisitko kenties itse osallistua "vahtimiseen". Veisit lapsesi puistoon silloin kun siellä on toimintaa, mutta takaisit valvojille, että itse vahdit lastasi ja puutut tarvittaessa ongelmatilanteisiin. Näin lapsesikin saisi ehkä kivan leikkihetken puistossa. Ehkä voisit sitten joskus olla poiskin, mutta olisit puhelinsoiton päässä varmuuden vuoksi? Kannattaa yrittää näin, jos he eivät voi kokonaan ottaa vastuulleen lastasi.

Äänestä

Minä olin vuosia sitten yhden kesän ns. puistotätinä. Olin 17-vuotias ja työparini oli vuoden vanhempi, eli ihan pentuja olimme itsekin. Mitään koulutusta ei kummallakaan tietenkään ollut. Siitä huolimatta hoiviimme tuotiin tällainen "erityislapsi". Silloin, kun hän oli paikalla, toisen meistä piti viihdyttää vain häntä, jolloin toinen oli yksin muun lapsilauman kanssa. Muuten hän häiriköi muiden leikkejä tms. Tilanne oli todella epäreilu kaikkia asianosaisia kohtaan.

Mielestäni on vain hyväksyttävä, että erityislasta ei voi mihin tahansa viedä ja kenen tahansa taakaksi antaa. Leikkipuistoissa ei ole mitään resursseja vastata lapsista, joilla on erityistarpeita. Aiheutat vaaratilanteita muillekin lapsille, koska he eivät saa tarvitsemaansa valvontaa, kun oma "villikkosi" vie kokonaan yhden ihmisen huomion.

Äänestä
  • Kaikkien erityislasten vanhempien pitää miettiä tarkasti, miksi sellainen diagnoosi on annettu. Kysymyksessä on todellakin erityinen lapsi, hän ei selviydy samoista haasteista, kuin ns. normaalit lapset, joilla on myös omat kommervenkkinsä. Erityislapsi hahmottaa todellisuuden usein aivan eri tavalla kuin muut lapset. He reagoivat tavallisiin asioihin epätavallisin keinoin, usein täysin arvaamattomasti. Erityislapselle, tietysti diagnoosista riippuen, tavalliset jutut, kuten ravintolassa tai ruokakaupassa käynti voivat olla äärettömän stressaavia kokemuksia. reagointi on sen mukaista. Erityislapsi ei ole "tuhma", hänellä ei vaan ole konsteja selviytyä lapsuuteen kuuluvista jutuista ja hän vaatii koko ajan luotettavan avustajan tai jonkun muun aikuisen lähelleen. Itse en ikinä laittaisi erityislastani tavalliseen leikkipuistoon isoon lapsiryhmään, jossa lapset leikkivätsuht vapaasti ja omillaan. Tällainen tilanne voi olla liian ristiriitainen levottomalle ja ahdistuneelle erityislapselle. Erityislapsilla on omat, heidän tarpeisiinsa suunnitellut liikunta, taide, musiikki ja muut kerho- tai terapiakokoontumiset. Kannattaa valkoisen sulankin tiedustella jotain tämäntapaista lapselleen sen sijaan että hukkaa aikaa ja energiaa turhaan riitelyyn, josta ei jää käteen muuta kuin paha mieli. Tulevan koulun erityisopettaja varmasti osaa neuvoa eteenpäin, jos tarvitset iltapäivähoitoa lapsellesi. Ota häneen yhteyttä. Lapsesi vaatii tarkkaa silmälläpitoa ja aikuisen turvaa ja ohjausta. Hän ei kuulu minkään lapsenkaitsijan hoiviin,vaan erityislapsen hoitoon koulutuksen saaneen ammattilaisen ryhmään. Kaikista hankaluuksista huolimatta hän on tavallinen muksu, joka sattu tarvitsemaan hiukan enemmäntukea kuin muut ikäisensä. Tsemppiä ja rohkeutta, sisua ja voimia sinulle, joka kasvatat erityislasta.

    Äänestä

  • bambino kirjoitti:

    Kaikkien erityislasten vanhempien pitää miettiä tarkasti, miksi sellainen diagnoosi on annettu. Kysymyksessä on todellakin erityinen lapsi, hän ei selviydy samoista haasteista, kuin ns. normaalit lapset, joilla on myös omat kommervenkkinsä. Erityislapsi hahmottaa todellisuuden usein aivan eri tavalla kuin muut lapset. He reagoivat tavallisiin asioihin epätavallisin keinoin, usein täysin arvaamattomasti. Erityislapselle, tietysti diagnoosista riippuen, tavalliset jutut, kuten ravintolassa tai ruokakaupassa käynti voivat olla äärettömän stressaavia kokemuksia. reagointi on sen mukaista. Erityislapsi ei ole "tuhma", hänellä ei vaan ole konsteja selviytyä lapsuuteen kuuluvista jutuista ja hän vaatii koko ajan luotettavan avustajan tai jonkun muun aikuisen lähelleen. Itse en ikinä laittaisi erityislastani tavalliseen leikkipuistoon isoon lapsiryhmään, jossa lapset leikkivätsuht vapaasti ja omillaan. Tällainen tilanne voi olla liian ristiriitainen levottomalle ja ahdistuneelle erityislapselle. Erityislapsilla on omat, heidän tarpeisiinsa suunnitellut liikunta, taide, musiikki ja muut kerho- tai terapiakokoontumiset. Kannattaa valkoisen sulankin tiedustella jotain tämäntapaista lapselleen sen sijaan että hukkaa aikaa ja energiaa turhaan riitelyyn, josta ei jää käteen muuta kuin paha mieli. Tulevan koulun erityisopettaja varmasti osaa neuvoa eteenpäin, jos tarvitset iltapäivähoitoa lapsellesi. Ota häneen yhteyttä. Lapsesi vaatii tarkkaa silmälläpitoa ja aikuisen turvaa ja ohjausta. Hän ei kuulu minkään lapsenkaitsijan hoiviin,vaan erityislapsen hoitoon koulutuksen saaneen ammattilaisen ryhmään. Kaikista hankaluuksista huolimatta hän on tavallinen muksu, joka sattu tarvitsemaan hiukan enemmäntukea kuin muut ikäisensä. Tsemppiä ja rohkeutta, sisua ja voimia sinulle, joka kasvatat erityislasta.

    Hienoa tekstiä. Monet vanhemmat tuntuvat kuvittelevan, että kun lapsen oudoille jutuille saadaan joku diagnoosi ja nimike, se oikeuttaa muita sietämään vaikka mitä, onhan lapsella DIAGNOOSI. Erityislasten vanhemmilta vaaditaan hyvää harkintakykyä, jotta he tajuavat,mitä tällaisen lapsen kanssa voi ja kannattaa tehdä. Luin just Iltalehdestä, kuinka joku valitti lasten huonoa käytöstä ravintoloissa. Joku asiantuntija sitten opasti, miten muut maksavat asiakkaat voivat korrektisti antaa vanhempien ymmärtää,että lapsen käytös häiritsee. Ja eikös heti ollut joku erityisopettaja selittämässä, että lapsen huono käytös voi olla vaan oire jostain ongelmasta, eikä lapsi voi sille itse mitään. Niinpä tietysti. Erityislasten vanhempien tulisi tarkkaan miettiä, mihin tällaisen levottoman lapsen kanssa kannattaa lähteä. Ravintolat, kylpylät tai konsertit voivat olla liikaa lapselle, ja lapsen käytös voi pilata muitten ilon. Kannattaa hakeutua vertais- tai tukiryhmiin. Sieltä löytyy porukkaa, joka ei vähästä hätkähdä.Sieltä löytyy myös tietoa ja tukea.

    Äänestä

  • ja vieläkin lisää asiaa kirjoitti:

    Hienoa tekstiä. Monet vanhemmat tuntuvat kuvittelevan, että kun lapsen oudoille jutuille saadaan joku diagnoosi ja nimike, se oikeuttaa muita sietämään vaikka mitä, onhan lapsella DIAGNOOSI. Erityislasten vanhemmilta vaaditaan hyvää harkintakykyä, jotta he tajuavat,mitä tällaisen lapsen kanssa voi ja kannattaa tehdä. Luin just Iltalehdestä, kuinka joku valitti lasten huonoa käytöstä ravintoloissa. Joku asiantuntija sitten opasti, miten muut maksavat asiakkaat voivat korrektisti antaa vanhempien ymmärtää,että lapsen käytös häiritsee. Ja eikös heti ollut joku erityisopettaja selittämässä, että lapsen huono käytös voi olla vaan oire jostain ongelmasta, eikä lapsi voi sille itse mitään. Niinpä tietysti. Erityislasten vanhempien tulisi tarkkaan miettiä, mihin tällaisen levottoman lapsen kanssa kannattaa lähteä. Ravintolat, kylpylät tai konsertit voivat olla liikaa lapselle, ja lapsen käytös voi pilata muitten ilon. Kannattaa hakeutua vertais- tai tukiryhmiin. Sieltä löytyy porukkaa, joka ei vähästä hätkähdä.Sieltä löytyy myös tietoa ja tukea.

    Huomenta!

    Toimin itse erityisluokanopettajana ja erästä periaatettani joudun aina silloin tällöin vanhemmille puolustelemaan. Minä nimittäin vaadin myös omilta erityisoppilailtani hyvää käytöstä. Minä olen sitä mieltä, että vaikka monien asioiden oppiminen onkin erityisoppilailla vaikeampaa kuin ns. tavallisilla lapsilla, niin käytössäännöt on aikaa myöten opittava, vaikka sitten miten kovan koulun kautta. Meillä on kunnassa yhdessä sovitut käyttäytymisen arvioinnin kriteerit ja niitä minä en mukauta, vaikka oppilaalla mukautuksia oppiaineissa olisikin. Miksi näin? Erityisoppilaana olo ei tarkoita sitä, että asioita jätettäisiin täysin oppimatta, vaan se tarkoittaa sitä, että oppilas tarvitsee oppimisensa tueksi erityisiä tukitoimia. Erityisopetuksen tehtävä on opettaa lapsille elämänhallinnan taitoja ja mitkä niitä taitoja enemmän ovat kuin hyvän käyttäytymisen taidot? Hyvällä käytöksellä voi kompensoida paljon muita taitoja. Lisäksi jos aikuisena riehuu vaikka nakkikioskijonossa, niin takuulla kukaan ei tule kyselemään "Onkohan sinulla mahdollisesti AH/HD?" ennen kuin lyö nyrkillä! Ja mitä niihin diagnooseihin tulee, niin AH/HD on tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ei riehumistauti tai huonon käytöksen tauti. Vaikka olisikin AD/HD voi lapsi silti käyttäytyä oikein hyvin, jos hänet on siihen ikä- ja kehitystaso huomioiden opetettu. Oikeasti diagnosoituja käytöshäiriöitä on hyvin vähän, kasvattamattomuudesta johtuvia käytöshäiriöitä paljon enemmän. Ei koulussa käyttäytymisen perusteella voi päätellä sitä, keillä oppilaista on giagnoosi ja keillä ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkoinen-sulka kirjoitti:

Poikani aloittaa syksyllä koulun ja leikkipuisto on kieltänyt ottamaan hänet "hoiviinsa"
Laki jo tulee tässä asiassa vastaan, mutta miten voi olla mahdollista, että puiston hoitajat eivät suostu ottamaan eka luokkalaista "villiä" lasta puistoon?

Onko jollain samanlaisia kokemuksia?
Osaatko sanoa minne voin ottaa yhteyttä?

Kiitos avustasi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu