Hei! Millaisia kokemuksia teillä on rotukoirien kasvattajista? Itselläni on ollut vähän huonoja kokemuksia erään tietyn koirarodun kasvattajista. Yhdellä oli ehtona koiran luovutukselle, että pitäisi asua lähellä. (Asumme pohjoisessa ja pennut on enemmän etelessä.) Toisella taas, että antaa vain sellaiseen kotiin, jossa ollaan kiinnostuneita koiran viemisestä näyttelyyn. Kolmas suorastaan suuttui siitä, että uskalsin verrata koiran kasvattamista lasten kasvattamiseen. Eli "selvät rajat -tyyliin". Yhdeltä sain vastauksen, että kaikki pennut ovat varattuja ja silti kauppasi loppujen lopuksi pentuja lehti-ilmoituksella jne.
Itse pidän itseäni ihan normaalina vastuuntuntoisena ihmisenä. Perheeseen meillä kuuluu itseni lisäksi kaksi ala-asteikäistä lasta. Aikaa meillä pennulle on varmasti keskimääräistä enemmän eli pennun yksinoloaika rajoittuu korkeintaan neljään tuntiin päivässä. Itse opiskelen ja lähitunteja on vain noin 20 tuntia/vko. Kesälomaa meillä on 2,5 kuukautta. Vieressä meillä on agilityrata ja ihanat koiranulkoiluttamismahdollisuudet. Tarkoituksena on kuljettaa koiraa mukana likimain koko ajan, niin lenkki- kuin pyöräretkilläkin (korissa). Missä vika, että minun on vaikea saada oikein kontaktia koirankasvattajiin?
Vaihdoin koirarotua ja nyt olen ollut yhden koirankasvattajan kanssa yhteydessä pari viikkoa. Nyt pelkään koko ajan, että hän sitten ilmoittaakin yhtäkkiä, ettei halua antaa meille pentua. Vielä emme ole edes nähneet pentuja, eikä kasvattaja ota etukäteen varausmaksuja. Ymmärrän kyllä, että luottamus puolin ja toisin on tärkeää ja pennunostaja on nähtävä ennen pennun antamista, mutta nyt olen tullut jo niin epävarmaksi, että annan varmaan itsestäni ihan tumpelon kuvan koirankasvattajana.
Onko yksinkertaisesti rotukoiran saaminen niin vaikeaa vai pitäisikö minun olla joku yli-ihminen, ennen kuin minulle voisi koiran antaa? Vai onko vain kyse siitä, miten vakuuttavan ja varman kuvan annan koirankouluttajana?
kokemuksia kasvattajista?
41
24707
Vastaukset
- tersi.
vain sattunut huonoa tuuria! Toivottavasti löydätte hyvän pennun! Älä lannistu.
- häntä heiluen
Kiitos kannustuksesta! Suhtaudun vielä ihan iloisesti koiran ostamiseen ja koirakuume sen kun kasvaa. Kaipa se on niin, että kun on tarpeeksi "vastuksia", palkkiokin eli se pienen pennun saaminen tuntuu vielä mukavammalta. Täytyy vain siis luottaa itseensä ja uskoa siihen, että kyllä se sopiva pentu/kasvattaja meillekin löytyy. Uskonpa, että se on löytynytkin.
Mukavaa kevättä sinulle Tersi:)
- woos
ostaja pennulleen,joten hieman oudosta asiasta mielestäni valitat ja arvostelet kasvattajia.minusta on hauska kuulla,että on kasvattajia,jotka eivät anna koiraa paikkaan,mikä HEISTÄ ei ole koiralle oikea,kun on paljon niitä jotka sysää koiran minne ja millaisille ihmisille tahansa,vain dollarin kuvat silmissä!
Jos olet jo useammalta saanut tyssit,voisiko olla pienintäkään mahdollisuutta,että nuo kasvattajat olisivat olleet oikeassa sinun sopivuudesta koiranomistajaksi?Vai onko tää niinkuin idols ohjelmassa,tuomareiden mielipiteet olivat täysin väärät ja ihmisäänelle tuntemattomalla mölinällä ääntelevä kilpailija ei voinnut käsittää miksi häntä ei valittu jatkoon?- minullakin
Arvasinhan, että täällä heti hyökkäillään kimppuun! En mielestäni valita, mutta ehkä hieman ihmettelen ns. nihkeää suhtautumista ilman, että edes ollaan nähty itse ihmistä eli minua ja perhettäni. Itse olen mielestäni suhtautunut hyvin avoimesti ja kiinnostuneesti kyseiseen koirarotuun, koiran kasvattamiseen jne. En tiedä mikä minusta tekee huonon kasvattajan, sillä olen kyllä kasvattanut kaksi lastakin ihan itsekseni. Vielä ei ole kukaan tullut valittamaan lasten huonosta käytöksestä. No, ehkä se ei ole joidenkin ihmisten mielestä sama asia, mutta minun mielestäni liki samat säännöt pätevät sekä lapsiin että koiriin.
Mutta onnellisia olemme siitä, että olemme saaneet kuitenkin toisen koirarodun omistajalta todella mukavaa palautetta ja suhtautuminen hänellä on ollut koko ajan myönteistä ja asiallista. Turhaan taidan siis huolehtia. En anna myöskään sinun negatiivisen asenteesi mitenkään masentaa itseäni, vaan otan ilolla vastaan tulevan pentumme. Hyvää kevättä vain sinullekin ja aurinkoisempaa mieltä. - mieltä
minullakin kirjoitti:
Arvasinhan, että täällä heti hyökkäillään kimppuun! En mielestäni valita, mutta ehkä hieman ihmettelen ns. nihkeää suhtautumista ilman, että edes ollaan nähty itse ihmistä eli minua ja perhettäni. Itse olen mielestäni suhtautunut hyvin avoimesti ja kiinnostuneesti kyseiseen koirarotuun, koiran kasvattamiseen jne. En tiedä mikä minusta tekee huonon kasvattajan, sillä olen kyllä kasvattanut kaksi lastakin ihan itsekseni. Vielä ei ole kukaan tullut valittamaan lasten huonosta käytöksestä. No, ehkä se ei ole joidenkin ihmisten mielestä sama asia, mutta minun mielestäni liki samat säännöt pätevät sekä lapsiin että koiriin.
Mutta onnellisia olemme siitä, että olemme saaneet kuitenkin toisen koirarodun omistajalta todella mukavaa palautetta ja suhtautuminen hänellä on ollut koko ajan myönteistä ja asiallista. Turhaan taidan siis huolehtia. En anna myöskään sinun negatiivisen asenteesi mitenkään masentaa itseäni, vaan otan ilolla vastaan tulevan pentumme. Hyvää kevättä vain sinullekin ja aurinkoisempaa mieltä.Musta toi on tosi tyhmää, tuntuu että vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä ja siis pätevältä kasvattamaan kunnon koiran. Tuskin se on kummallisempaa kuin lastenkaan kasvatus;D Välillä tuntuu, että koirista on tullut kasvattajille jotain tosi suurta ja ihmeellistä eikä niitä sitten haluta antaa muualle kuin näytttelyperheisiin jne. Musta tärkeintä on kuitenkin se että koira saa elää onnellista elämää hyvässä kodissa kuin se että sitä pitäs raahata koko ajan näyttelyyn. Sitä paitsi sekin maksaa ei kaikilla ole resursseja sitä tehdä, vaikka pystyisi muuten tarjoamaan hyvän kodin.Välillä tuntuu että tää jalostushomma ja näyttelytouhu on menny vähän liian pitkälle.
- juupa
minullakin kirjoitti:
Arvasinhan, että täällä heti hyökkäillään kimppuun! En mielestäni valita, mutta ehkä hieman ihmettelen ns. nihkeää suhtautumista ilman, että edes ollaan nähty itse ihmistä eli minua ja perhettäni. Itse olen mielestäni suhtautunut hyvin avoimesti ja kiinnostuneesti kyseiseen koirarotuun, koiran kasvattamiseen jne. En tiedä mikä minusta tekee huonon kasvattajan, sillä olen kyllä kasvattanut kaksi lastakin ihan itsekseni. Vielä ei ole kukaan tullut valittamaan lasten huonosta käytöksestä. No, ehkä se ei ole joidenkin ihmisten mielestä sama asia, mutta minun mielestäni liki samat säännöt pätevät sekä lapsiin että koiriin.
Mutta onnellisia olemme siitä, että olemme saaneet kuitenkin toisen koirarodun omistajalta todella mukavaa palautetta ja suhtautuminen hänellä on ollut koko ajan myönteistä ja asiallista. Turhaan taidan siis huolehtia. En anna myöskään sinun negatiivisen asenteesi mitenkään masentaa itseäni, vaan otan ilolla vastaan tulevan pentumme. Hyvää kevättä vain sinullekin ja aurinkoisempaa mieltä.Sinulla on todellakin oikeus valita ostajana, keneltä kasvattajalta koirasi hankit, turha heitä on pitää minään ukko ylijumalina. Jotkut heistä vaan itse luulevat sitä olevansa, mutta aina voi ottaa yhteyttä toiseen ja jo kirjoituksestasi näkee, että olet vallan kelvollinen ja jopa ihanteellinen koiranhankkija. Älä anna noiden huonojen kokemusten lannistaa vaan leuka ylös, saat varmasti oman pentusi joltain mukavalta ja asialliselta kasvattajalta.
Ja sitä paitsi, jos jaltain kasvattajalta saa huonoa ja epäasiallista palvelua, niin sana kiertää hyvin nopeasti ja voi olla, ettei ne pennut kohta menekään kaupaksi ja sitten on taas apulassa ja keltaisessa pörssissä ilmoituksia.
Ihanaa ja kaunista kevättä sinulle tulevan hauvelisi kanssa. - ap.
mieltä kirjoitti:
Musta toi on tosi tyhmää, tuntuu että vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä ja siis pätevältä kasvattamaan kunnon koiran. Tuskin se on kummallisempaa kuin lastenkaan kasvatus;D Välillä tuntuu, että koirista on tullut kasvattajille jotain tosi suurta ja ihmeellistä eikä niitä sitten haluta antaa muualle kuin näytttelyperheisiin jne. Musta tärkeintä on kuitenkin se että koira saa elää onnellista elämää hyvässä kodissa kuin se että sitä pitäs raahata koko ajan näyttelyyn. Sitä paitsi sekin maksaa ei kaikilla ole resursseja sitä tehdä, vaikka pystyisi muuten tarjoamaan hyvän kodin.Välillä tuntuu että tää jalostushomma ja näyttelytouhu on menny vähän liian pitkälle.
Niin, omaksi kiinnostuksekseni katsoin yhden koirankasvattajan pennun sukupuuta kennelliiton sivuilta ja emällä tosiaankin oli jonkinlaisia saavutuksia näyttelyissä. Itse en niistä arvoista kovin paljon ymmärrä, mutta ehkä se tosiaankin oli syynä siihen, että kasvattaja halusi tulevan pennunkin osallistuvan jatkossa näyttelyihin. Meille koira tulee ihan perheenjäseneksi seuraksi ja touhuiluun, eikä näyttelyissä käyttäminen ainakaan tällä hetkellä kiinnosta minua henkilökohtaisesti. Minulle ei ole tärkeää millainen "titteli" koiralla on, vaan se, että koira viihtyy ja on iloinen ja touhukas. Eihän sitä tiedä kuinka sitä tulevaisuudessa hurahtaa, agilityrata on ihan vieressä ja koulunkoulutuskurssikin kiinnostaa.
Mukavaa kevättä! - ap.
juupa kirjoitti:
Sinulla on todellakin oikeus valita ostajana, keneltä kasvattajalta koirasi hankit, turha heitä on pitää minään ukko ylijumalina. Jotkut heistä vaan itse luulevat sitä olevansa, mutta aina voi ottaa yhteyttä toiseen ja jo kirjoituksestasi näkee, että olet vallan kelvollinen ja jopa ihanteellinen koiranhankkija. Älä anna noiden huonojen kokemusten lannistaa vaan leuka ylös, saat varmasti oman pentusi joltain mukavalta ja asialliselta kasvattajalta.
Ja sitä paitsi, jos jaltain kasvattajalta saa huonoa ja epäasiallista palvelua, niin sana kiertää hyvin nopeasti ja voi olla, ettei ne pennut kohta menekään kaupaksi ja sitten on taas apulassa ja keltaisessa pörssissä ilmoituksia.
Ihanaa ja kaunista kevättä sinulle tulevan hauvelisi kanssa.Kiitos kannustuksesta! Olemme lasten kanssa tosiaan innostuneita tulevan hauvelin tapaamisesta ja unohdamme kaikki ikävät kokemukset tästä koirarumpasta. Onneksi tulevan pennun kasvattaja tuntuu olevan todella mukava, eikä pidä mitenkään tyhmänä, vaan vastailee todella asiallisesti kysymyksiini.
Onhan minun vanhemmillani ollut muutama koira, joten kokemustakin on koirista. Ihan omaa koiraa ei tosin minulla ole vielä ollut. Enköhän näillä eväillä pärjää tulevankin kanssa.
Aurinkoista ja iloista kevättä sinullekin! - Anonyymi
minullakin kirjoitti:
Arvasinhan, että täällä heti hyökkäillään kimppuun! En mielestäni valita, mutta ehkä hieman ihmettelen ns. nihkeää suhtautumista ilman, että edes ollaan nähty itse ihmistä eli minua ja perhettäni. Itse olen mielestäni suhtautunut hyvin avoimesti ja kiinnostuneesti kyseiseen koirarotuun, koiran kasvattamiseen jne. En tiedä mikä minusta tekee huonon kasvattajan, sillä olen kyllä kasvattanut kaksi lastakin ihan itsekseni. Vielä ei ole kukaan tullut valittamaan lasten huonosta käytöksestä. No, ehkä se ei ole joidenkin ihmisten mielestä sama asia, mutta minun mielestäni liki samat säännöt pätevät sekä lapsiin että koiriin.
Mutta onnellisia olemme siitä, että olemme saaneet kuitenkin toisen koirarodun omistajalta todella mukavaa palautetta ja suhtautuminen hänellä on ollut koko ajan myönteistä ja asiallista. Turhaan taidan siis huolehtia. En anna myöskään sinun negatiivisen asenteesi mitenkään masentaa itseäni, vaan otan ilolla vastaan tulevan pentumme. Hyvää kevättä vain sinullekin ja aurinkoisempaa mieltä.Hei, itse olen kasvattanut viisi pentueita. Kaikki minulta kyselleet ja pennun ostaneet vaikuttivat ihan järkevältä, tosin en vaatinut mitään näyttely tmv asioita, ne ovat asioita joita ei voi vaatia jos pennun myy omaksi. siinä olet oikeassa, että koiran kouluttamiseen tehoaa monesti samat asiat kuin lastenkin kasvatukseen. Nyt koirien koulimisessa käytetään ns. Positiivista vahvistamista. Se tarkoittaa sitä, ettei mahdolliseen väärään toimintaan puututa mutta oikea palkitaan hyvin.
- Anonyymi
mieltä kirjoitti:
Musta toi on tosi tyhmää, tuntuu että vaikutat ihan normaalilta ihmiseltä ja siis pätevältä kasvattamaan kunnon koiran. Tuskin se on kummallisempaa kuin lastenkaan kasvatus;D Välillä tuntuu, että koirista on tullut kasvattajille jotain tosi suurta ja ihmeellistä eikä niitä sitten haluta antaa muualle kuin näytttelyperheisiin jne. Musta tärkeintä on kuitenkin se että koira saa elää onnellista elämää hyvässä kodissa kuin se että sitä pitäs raahata koko ajan näyttelyyn. Sitä paitsi sekin maksaa ei kaikilla ole resursseja sitä tehdä, vaikka pystyisi muuten tarjoamaan hyvän kodin.Välillä tuntuu että tää jalostushomma ja näyttelytouhu on menny vähän liian pitkälle.
Eikä kaikkia tuo näyttelyhömpötys kiinnosta. Pääasia, että koira saa elää onnellista elämää.
- Anonyymi
Hu hu miten voit puhua ihmisestä joka haluaa koiran perheelleen ! Nyt olisi jo kasvun paikka huomata miten käyttäytyä toisia ihmisiä kohtaan !
- ässät
Minulle on sattunut hyvä tuuri kasvattajien suhteen. Ovat kaikki olleet ystävällisiä ja kiinnostuneita pennun elämästä oston jälkeenkin. Yhteyttä on pidetty, eikä koirilla ole ikinä ilmennyt mitään vikoja (koputan puuta). Eräs kasvattja vuosien takaa oli mielestäni jo hieman, öh, fanaattinen koiriensa kanssa. Tuntui, että koirat olivat ainoa asia hänen elämässään nyt ja aina. Tiesinpä ainakin, että pentu oli ns. huolella kasvatettu ja sille oli annettu todella hyvät eväät elämään, jotka vain itse olisin voinut pilata.
Vähän kummalliselta kuulosti, että nuin moni kasvattaja on "antanut pakit". Olisi mielenkiintoista tietää minkä rodun kasvattajia nämä kasvattajat ovat olleet. Jos he ovat pitäneet rotuaan hyvin vaativana ja aikaa vievänä ja ajatelleet, että koiralle pitää suunnilleen omistaa koko elämänsä. Tai jos koirat ovat olleet todella hyvä sukuisia (näyttely, koe tms.) ja kasvattajat eivät ole halunneet koiriaan ns. koti koiriksi. Tai sitten sinulla tosiaan on käynyt todella huono tuuri. Joidenkin rotujen piirissä saattaa olla enemmän "ilkeitä" kasvattajia, mitä toisten rotujen.
Jos olette nykyisen kasvattajan kanssa ollet jo useamman viikon yhteydessä ja hän on pennun teille luvannut(?), niin tuskin hän enää kauppojaan peruu. Onnea kovasti uuden pennun hankintaan! Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä se vihdoin palkitaan.Onhan noita kaikenlaisia koiraihmisiä, joskus oikeen naurattaa ihmisten suoranainen palvova suhtautuminen koiraansa. Kerrankin eräs nainen piteli junassa cockeria sylissä ja kun toinen matkustaja olisi halunnut silittää haukkua, nainen suorastaan hyppäsi pystyyn, naama valkosena ja hoki, että ei saa koskea, ei saa koskea. Koira on niin stressaantunut matkasta.
No, minä siinä kattelin koiraa, joka oli tyynen rauhallinen, ei läähättänyt, ei tempoillut, istui vaan kiltisti emäntänsä sylissä ja naureskelin itsekseni, että kyllä tossa taitaa se emäntä olla stressaantuneempi kuin koira.- ässät
Nikitsu kirjoitti:
Onhan noita kaikenlaisia koiraihmisiä, joskus oikeen naurattaa ihmisten suoranainen palvova suhtautuminen koiraansa. Kerrankin eräs nainen piteli junassa cockeria sylissä ja kun toinen matkustaja olisi halunnut silittää haukkua, nainen suorastaan hyppäsi pystyyn, naama valkosena ja hoki, että ei saa koskea, ei saa koskea. Koira on niin stressaantunut matkasta.
No, minä siinä kattelin koiraa, joka oli tyynen rauhallinen, ei läähättänyt, ei tempoillut, istui vaan kiltisti emäntänsä sylissä ja naureskelin itsekseni, että kyllä tossa taitaa se emäntä olla stressaantuneempi kuin koira.Nuihin kyllä tosiaan törmää aina ajoittain. Koira kättäytyy mallikelpoisesti, mutta omistaja näyttäisi tarvitsevan aimo annoksen rauhoittavia. Hienoa, että koirista välitetään, mutta liika nyt on aina liikaa. =)
se jonka ensimmäiseksi mainitsit niin onko hän ns. tuore kasvattaja? Eli vasta alkaja kasvattajan tiellä. Silloin yleensä into on kova pitää yhteyttä kasvattiinsa ja vaatia nähdä jne. Tuo näyttelyyn vieminen kun on oltava vapaehtoista. En pysty vaatimaan omasta mielestäni ketään viemään koiraa näyttelyyn vastoin omistajan tahtoa. Voinhan siitä vienosti puhua, mutta pääasia on ja pitääkin olla kunnon kodin saaminen pennulle. kaikki muu on sitten extraplussaa jos saa jonkun innostumaan, koulutuksesta, näyttelyistä, Tokosta tai agista.
Hae sinä rauhassa, me kasvattajat kun emme ole kaikki samanlaisia, kuten ei ostajatkaan.- ap.
Hei,
Selailin yhden kasvattajan kotisivuja (hänen, joka ei halunnut antaa koiraa kauas eli 500 km:n päähän), että hän on ollut kasvattajana 2004 lähtien. Eli siis sellainen mainitsemasi tuore kasvattaja. Puhelimessa jutellessani kyllä tosiaan sain sellaisen käsityksen, että hän oli hyvin kiintynyt pentuihin ja halusi näin ollen seurata pentujen kehitystä läheltä. Ystävällisyyttä ei häneltä kylläkään puuttunut. Antoipa vielä toisen puhelinnumeronkin, josta olisin voinut kysyä pentuja. (Tämä paikkakunta oli kylläkin vielä kauempana meistä.)
Siinä olen samaa mieltä, ettei ostajaa voi pakottaa näyttelyihin. Ymmärrän kyllä, että jotkut kasvattajat haluavat heidän pentujensa menestyvän. Onhan sekin eräänlaista "mainosta" omasta pesueesta. Itse halusin kuitenkin tässä tapauksessa olla rehellinen, vaikka se sitten karsikin minut pennunjonotuslistoilta.
Saattaisihan siinä muilla nauru päästä, jos koiran pitäisi raahata väkisin omistajansa talutusremmillä kehiin;)
PS. Kyllä minua agility kiinnostaa ja koirankoulutuskurssilta minut varmasti myös tavoittaa jatkossa. Itse en vain halua tehdä mistään toiminnasta ns. pakkoa, sillä silloin siitä häviää kaikki nautittavuus, niin omistajalta kuin koiraltakin.
- SSE
Jokaisen omistamani rotukoiran kasvattajan kanssa on ollu ihan hyviä kokemuksia. Etenkin olen kiitollinen ensimmäisen koirani kasvattajalle.Pentu oli lupaava ja hän esitti TOIVEEN, et sitä vietäis näyttelyihin. Kun en ollut koskaan tietenkään esittänyt koiraa nlyssä niin reissasimme yhdessä useissa näyttelyissä ja hän esitti koirani.Myös kotonaan opetti mua esittämään sitä.Myöskin sain neuvoja lähteä koulutuskentälle ym.koska kyseessä oli vaativa palveluskoirarotu ja ensimmäinen koirani.
- Anonyymi
Ainakin yksi nimeltä mainitsematon kennel toimii erittäin epäasiallisesti.
- Anonyymi
Hei! Minulla ei ole kokemuksia rotukoirien kasvattamisesta joten en osaa sanoa.
- Anonyymi
Ainakin omien koirieni kasvattajat ovat olleet asiallisia ja antaneet neuvoja niitä kysyttäessä, ja auttaneet myös ongelmissa, jotka eivät koske heidän kasvattejaan vaan ihan muuta koiraa, jopa kaverini koiran pulmia ratkoneet kun olen heille soitellut. Ja nöyhttelyhistä, kyllä kerran tai kahdesti jokainen voi näyttelyssä koiransa käyttää, siitä saa kasvattaja ja pennun isän omistajakin tarpeellista tietoa koiriensa ominaisuuksista ja rodunmukaisuudesta. Kunnolla sosiaalistettu koira on innoissaa näyttelyistä. Se näkee jo siitä, kun ottaa näyttelyrepun esille, niin koirat on saman tien täpinöissään, menevät kuljetuskoppaan, juoksevat ovelle , tönivät reppua ja taas koppaan, että joko mennään.
- Anonyymi
Kannattaa tutustua tarkasti kasvattajaan. Vaikka on ammatiltaan psykologi voi oikeasti olla täysi sekopää! Esim yksi kasvattaja maskusta.
- Anonyymi
EI MINKÄÄN LAISIA MUT JOS HANKKISIN KOIRAN KÄVISIN AINA ERI PAIKKAKUNNILLA KATSOMASSA KOIRIA AINA HÄMEENLINNASTA RUOVEDELLE JA RUOVEDELTÄ SIIKAISIIN
- Anonyymi
Papilloneiden kasvattajissa on useita pentutehtailijoita. Eräs tuon rodun kasvattajista oli viime vuonna jopa astuttanut alle vuoden vanhan nartun sekä useita narttuja peräkkäisistä juoksuista. Mielestäni liian tiheä pennutus on jo eläinrääkkäystä ja siinä ei enään ajatella koiraa.
- Anonyymi
Kannattaisi kertoa Kennel julkisesti, tai edes missä päin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaisi kertoa Kennel julkisesti, tai edes missä päin?
Taitaa olla Tres Cherie kennel. Joka myy pentuja korkeammalla hinnalla kuin muut kasvattajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taitaa olla Tres Cherie kennel. Joka myy pentuja korkeammalla hinnalla kuin muut kasvattajat.
Näkyy sillä olevan pentuja nyt taas myytävänä. Pyytää 3200 narttupennusta, jonka vanhemmilla ei ole edes näyttelytuloksia.
- Anonyymi
Liian tiheä pennutus on todellakin pentutehtailua. Uusintayhdistelmät usein samoin. Vastuullinen kasvattaja ei käytä jalostukseen alaikäisiä koiria/kissoja.
Osa kasvattajista pyrkii maksimaaliseen taloudelliseen hyötyyn, piittamatta lainkaan eläimen hyvinvoinnista. Koirille teetetään niin vähän terveystutkimuksia kuin mahdollista, eikä luonneominaisuuksista ole mitään näyttöä.
Näitä kasvattajia löytyy valitettavasti useista koiraroduista. Kannattaa todella olla tarkkana. Kennelliitto ei liielmin huutele tästä, että osa sen kenneleistä on pentutehtaita. YLE:hän tästä vasta uutisoi. Suositut rodut, joiden pennuista saa hyvän hinnan, ovat tehtailijoiden suosiossa.
- Anonyymi
Kasvattajathan ovat tunnetusti ihan hullua porukkaa. Paljon draamaa ja selkäänpuukotusta, ihan hävettää katsoa vierestä tietyn rodun kasvatusskeneä. Onneksi joukossa on muutamia helmiä!
- Anonyymi
Onneksi on olemassa Suomen Kennelliiton jalostustietojärjestelmä . Sieltä löytyy fakta tietoa kaikista rekisteröidyistä pentueista.
- Anonyymi
Kennelliiton rekisteröinti ei ole tae vastuullisesta kasvatustyöstä, sillä yhdistyksen säännöt mahdollistavat pentuetehtailun.
- Anonyymi
Pentutehtailua ja kasvatusta on monenlaista. Hämärimmät ovat Venäjältä pentuja Suomeen rahtaavat "kasvattajat". Olen ottanut selvää miten jollakin voi olla koko ajan pentuja myynnissä, vaikka heillä ei omaan kenneliin ole niitä syntynyt.
Tuovat Venäjältä kerralla useita pentuja kerran kuukaudessa. Maksavat siellä pari sataa kipale. Kuljetusmaksun ja jopa virallisten rajanylitys yms jälkeen pennun hinnaksi jää about tonni.
Mainostetaan rekisteröitynä ja tarkastettuna pentuna. Ja siis ovatkin Venäjän kenneliin rekisteröityjä. Vanhemmista on joku kuva. (Ja kuka tietää onko edes vanhemmista...?)
Noita tuotuja sitten myydään kahdella tonnilla tai ylikin. Minullekin yksi tälläinen myyjä sanoi että on "kokenut rodun kasvattaja ja aina voi kysyä neuvoa".
Tuttava osti tälläisen pennun.ja siksi mäkin kiinnostuin kun oli vähä halvempi kuin yleensä. sitten kun pentu sairastuikin, sama myyjä sanoi että valita Venäjälle. Kyllä osasi puhua kauniisti kun oli myymässä, mutta siihen se loppuikin! Otin enemmän selvää mikä kaikessa oli takana.
Näitä löytyy suosituissa roduissa, chihuja, bulltyyppiset, pomerian.
En uskaltanut ostaa kun tuttavalla oli niin
pa..at kokemukset. Ei saanu edes vakuutettua pentuaan kun oli jo yli-ikänen. Enää ei voi ku pentu jo sairastui.
T..i on sellainen paikka missä ei tunnu olevan yhtään kunnollista myyjää.Hirveen tarkkana pitää kysyä että mistä lähtösin pentu on.- Anonyymi
Tuollaisesta bisneksestä kannattaa ilmoittaa verottajalle.
- Anonyymi
Mikä sairaus pennulla? Kyllähän suomalaisia myyjiä sitoo kuluttajasuoja laki ja korvaavat. Onko sairastuneen pennun ostaja edes laittanut reklamaatiota? Mulla oli ranskanbulldoggi joka tuotu Venäjältä...koiralle tuli sydänvika ja sain korvauksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sairaus pennulla? Kyllähän suomalaisia myyjiä sitoo kuluttajasuoja laki ja korvaavat. Onko sairastuneen pennun ostaja edes laittanut reklamaatiota? Mulla oli ranskanbulldoggi joka tuotu Venäjältä...koiralle tuli sydänvika ja sain korvauksen.
Se pentu on jo kuollut ja tuhkattu. ei tullut heille mieleenkään että olisi voinut käydä jossain avattavana ja tutkittavana ihan kuten ihmiset. joku ongelma sillä oli sisäelimissä, söi huonosti, jne . ja viimeisksi kuoli ilmeisesti sydänkohtaukseen, näin ainakin eläinlääri sanoi että kuolema kuulosti siltä.
ei taida tätä myyjää mikään kuluttajasuoja sitoa. Ilmottivat kyllä myyjälle ja sanoivat että pentu kuoli, vastasi että ei ole koiran kasvattaja, kasvattaja asuu venäjällä.
tällä myyjällä on nytkin pentuja myynissä torissa, osa on siellä hänellä syntyneitä ja se yksi on taas joku venäläinen. myyjä mainostaakin että on "viralinen yrittäjä" ja on toiminimi
- Anonyymi
Näitä kasvattajia on monen sorttia. Itsellä ei oman koirani kasvattajasta tullut mitään outoja enteitä. Ihan kunnon rouvalta vaikutti. Saman pentueen toisella kasvatilla lopulta todettiin jokin geneettinen hermovaurio joka aiheutti järjetöntä aggressiota ja joututtiin lopettamaan, sillä tilanne oli äitynyt siihen, että kukaan perheestä ei ollut enää turvassa (ei omistajat tai muut lemmikit). Koiralla oli ollut lukemattomia ammattikouluttajia ja asian kanssa oli kamppailtu vuosia, mutta mikään siihen ei auttanut. Diagnoosin myötä ei sille olisi edes voinut mitään alunperin tehdäkkään. Tämän jälkeen tää kasvattaja kirosi ja haukkui koiran omistajan maasta taivaisiin. (Eläinrääkkääjää, tappajaa ja murhaajaa lensi aika paljon). Tämän fiaskon jälkeen tästä rouvasta on tullut aivan älytön. Aina kun julkaisen koirasta mihinkään kuvan, niin tää akka on kommenteissa aivan suu vaahdossa raivoamassa siitä, että kuinka törkeä ja ajattelematon omistaja olen, koska kuvatekstissä ei ole koiran koko kennelnimeä ja kasvattajan nimeä/tietoja. Haukkui toisen kasvattinsa omistajan myös aivan maan rakoon, kun koira oli täysin vahingossa jäänyt humalaisen kuskin alle. Toinen kasvatin omistaja sai herjojen ja solvausten kielikylvyn kun oli antanut koiralle nameja, joista rouva ei pitänyt. Uusille pennunomistajille ollaan niin kilttiä ja avuliasta kasvattajamammaa mutta vanhemmat omistajat saavat sitä lokaa niskaan kaikesta mistä hän ei tykkää. Aivan ihme.
- Anonyymi
Tiedän erään pääkaupunki seudulla asuvan papillon kasvattajan , joka uhkailee jopa rotuyhdityksen hallituksen jäseniä oikeuteen haastamisella. Mikäli he arvostelevat kasvattajaa liian tiheästä pennuttamisesta.
- Anonyymi
Mielenkiinnosta, kuka tämä kasvattaja mahtaa olla? Etsin aikaisemmin itselleni perhoskoiraa ja olen siis jo löytänyt onneksi itselleni papillonin todella ihanalta kasvattajalta, mutta haluaisin tietää "väistinkö luodin" kyseisen pkseudun kasvattajan kohdalla :)
- Anonyymi
Kokemus chihuahuan kasvattajasta. Ostin pennun ja jo seuraavana päivänä pentu oli heikossa kunnossa, huojui ja kaatuili. Oli vakavasti kuivunut ym. Pentu meni kasvattajalle hoitoon ja muutaman päivän päästä kasvattaja ilmoitti lopettaneensa minun koiran kysymättä minulta mitään. Rahoja ei ole suostunut palauttamaan pennusta eikä eläinlääkärikuluista. Kyllä saa olla erittäin tarkka keneltä ostaa pennun, löytyy kyllä niin onnettomia kasvattajia joukosta joita ei kiinnosta kuin raha, ei koiran terveys.
- Anonyymi
Ihan mistä vaan ei kannata pentua ottaa, ei vaikka olisi Kennelliiton palkittu kasvattaja kyseessä.
Kannattaa katsoa koiranetistä mitä ja miten paljon kennel tuottaa pentuja, se on ihan julkisesti kaikkien nähtävillä.
Esim kennel damirazin, Saksan pystykorvat rotuna.
Ostajan tulisi miettiä ainakin seuraavaa:
Käyttääkö kennel hyvin nuoria koiria jalostukseen? (kyseinen kennel käyttänyt astutukseen 11kk ikäistä urosta)
Käyttääkö samoja yhdistelmiä ja miksi?
Käyttääkö samaa ns Matadorurosta uudelleen ja uudelleen astutukseen, niin että samalla uroksella kymmeniä pentueita, reilusti yli 100 pentua?(mittelillä suositus 67 jälkeläistä/koira)
Ajatteleeko kasvattaja rodun kokonaishyvinvointia, tulevaisuutta ja geenipoolin monipuolisuutta vai rahantekoa menestyneillä yksilöillä?
Onko koirat kennelin pitäjän lemmikkejä vai tuotantoeläimiä?
Kaikki tapahtuu toki Kennelliiton suositusten puitteissa, mutta onko toiminta kuitenkin jo niin lähellä pentutehtailua, kuin lain puitteissa mahdollista?
Toki kennelistä tulee menestyneitä koiria, ei se ole ihmekään kun pentuja tuotetaan valtavat määrät, satoja ja satoja pentuja vuodessa. Tietenkin joukossa on myös huippuyksilöitä.
Minkälainen kasvattaja on ihmisenä, tuletko hänen kanssaan jatkossa toimeen, jaatko hänen näkemyksensä ja arvonsa?
Vaikka pentukuume on kova, kannattaa tehdä huolellista taustatutkimusta ja googlettaa tietoja eri kasvattajista.
Pennun ostajan on hyvä miettiä tarkkaan omia periaatteitaan ja sitä, minkälaista kasvatustyötä haluaa tukea.- Anonyymi
Ihan mielenkiinnosta kävin tutkimassa asiaa ja tänä vuonna kennelissä on syntynyt 1 pentue jossa on 3 pentua, ihan hirveetä pentutehtailua tosiaan. Viime vuonna syntyi 3 pentuetta. Mä en käsitä mistä sä revit noita juttujasi. Kaikki mitä kirjoitit on valetta ja niin helppoa todistaa, kun vaan katsoo Suomen kennelliiton jalostustietojärjestelmää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kävin tutkimassa asiaa ja tänä vuonna kennelissä on syntynyt 1 pentue jossa on 3 pentua, ihan hirveetä pentutehtailua tosiaan. Viime vuonna syntyi 3 pentuetta. Mä en käsitä mistä sä revit noita juttujasi. Kaikki mitä kirjoitit on valetta ja niin helppoa todistaa, kun vaan katsoo Suomen kennelliiton jalostustietojärjestelmää
Käy vaikka kurkkaamassa montako pentua Damirazin Firaabelilla.
Siinä sitä vastuullista ja rodun tulevaisuuden kannalta loistavaa ”jalostusta”?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882