Ihmettelen

Kummastuttaa nyt, kun väkisin tää homma menee DiGitelkkarikiksi. Miksi ei nyt saatu kehitettyä systeemiä, jolla saatais pummit pois katsomasta? Kaikkia kortteja on olemassa, joilla olisi mahdollisuus hoitaa pummit pois. Vai eikö pummeja halutakaan pois? HÄ? On varmasti monia syrjäkylillä asustelevia "erakoituneita" köyhiä, joilla ei ole yksinkertaisesti mahdollisuuta hankkia tv-lupaa. Ei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta hankkia mitään. Pienessä kopissa vähillä pilkkeillä pidetään lämpöä. Eläke on ihan maksimipieni. Onneksi on telkkari seurana...
4360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

muuttaa lakia Yleisradiosta. Lain mukaan Yleisradion tehtävänä on mm. välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa ja tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Jos Yleisradion kanavat olisivat salattuja, niin nuo eivät toteutuisi. Toisaalta viranomaistiedotuksiin riittäisi yksi radiokanava. Eihän poikkeusoloissa televisiot toimisi.

Äänestä
  • ...tehty jonkinlainen perustarve, vaikka kaikki tulisimme mainiosti toimeen ilman sitä, se ei ole pakollinen kenellekään.

    Äänestä

  • ...on... kirjoitti:

    ...tehty jonkinlainen perustarve, vaikka kaikki tulisimme mainiosti toimeen ilman sitä, se ei ole pakollinen kenellekään.

    Luovuin pari vuotta sitten telkkarista ja yllätyin kuinka paljon paremmalta elämä maistuu ilman sitä.

    "Minun mielestäni televisio on oikein sivistävä. Aina kun joku avaa vastaanottimen, minä siirryn toiseen huoneeseen ja luen kirjan"
    - Groucho Marx -

    Äänestä

Pienet tulot on juu mutta eipä aikaakaan kun kaikki systeemit voidaan kiertää ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halvalla menee kirjoitti:

Kummastuttaa nyt, kun väkisin tää homma menee DiGitelkkarikiksi. Miksi ei nyt saatu kehitettyä systeemiä, jolla saatais pummit pois katsomasta? Kaikkia kortteja on olemassa, joilla olisi mahdollisuus hoitaa pummit pois. Vai eikö pummeja halutakaan pois? HÄ? On varmasti monia syrjäkylillä asustelevia "erakoituneita" köyhiä, joilla ei ole yksinkertaisesti mahdollisuuta hankkia tv-lupaa. Ei ole yksinkertaisesti mahdollisuutta hankkia mitään. Pienessä kopissa vähillä pilkkeillä pidetään lämpöä. Eläke on ihan maksimipieni. Onneksi on telkkari seurana...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu