rahastaq vielä

että, kun täällä jossainketjussa väitettiin että huostaanotto tulee kunnalle kalliiksi. Mutta kuinka kalliiksi todellisuudessa. Ajatellaanpa tilannetta, että yksinhuoltajaa, jonka elatustuen makssa kunta (118 eu) Ja jos sijaoitus esim. sijaisprheeseen on niin halpaa kun täällä sijarit väittää niin eihän niitä kuluja niin kauheasti tule. Elatustuki menee sijarille, lapsilisä 139 eu. jka sitten vähennettään esim. toimeentulotuki joka vaikkapas annettu lastensuojelun avohuolollisen atoimenpiteenä. Lisäki kenties harkinnavaraista arhaa esim. polkupyörää. Jos sijari saa vaikka 500 eur kuussa niin ei voi mitenkään väittää että huostaanotto olisi kallis.Lisäksi jos valtioilta saa kunta erikseen nk.korvamerkittyä rahaa hyuostaanottooon, niin tiedäpäs sitä vaikka tuloksi muuttuisi. Lisäki jos lasketaan tosiasialliset työvoimakustannukset eli palaverit´, kotikäynnit yms. niin asia selvempi. Työtaakka vähenee ja kulut. Asia taitaa muuttua eriksi sitten kun lapsi oireilee niin paljon, että joudutaan tekemään laitosijoitus. Eli aika hyvää "sijaismateriaalia" on kohtuullisen pärjäävät lapset, jotka voidaan sijoittaa sijaisperheeseen, mutta joiden bioperheistä löytyy jotain, jonka nojalla huostaanotto tehdään. Pysyy tilastot ok. Seuraavan vuoden budjettia voidaankin perustella (mm. lasten huostaanoton suurellä määrällä.

Ja keskustelua ei auta yhtään, että tulee vastaus "mee hoitoon, olet vainoharhainen".
271585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

kirjoituksessasi ei olisi ollut yhtään kirjoitusvirhettä, en sittenkään olisi ymmärtänyt mitä sillä tarkoitat.

Äänestä

Huostaanotto: maksetaan sijaisperheelle 5oo kuussa, lisäksi lapsilisä139. (639 e)

Tilanne jos ei huostaanoteta (kunnan kulut bioille):

118,19 (elatustuki, jos kunat maksaa)
251, 00 (toimeentulo, tarkkoja lukuja en tiedä)
20, 00 (lääke tai jotain harkinnavaraisia)

Lisäksi työvoimakustannukset (sivukuluineen) esim. 1 h työtä on varmaan noin 50 euron arvoinen.

1-2- palaveria kuukaudwessa (joissa 2 henkilöä). lisäksi
esim.

1 ( 45 min) vastaanotto ( 1 henkilö)toimeentulotukiasioita varten.)

Laske itse!!!!!

Ja jos lapsi vielä sijoitusmateriaaliltaan sellainen että tavallinen sijariperhe pärjää, niin silloinhan homma toimii. Ja käytännössähän tämä tarkoittaa, että perheellä ei aivan hirveitä ongelmia.

Laitoksissa tietenkin suuret hoitokulut, joten tämä matematiikka ei sovellu. ja saattaa tästä syystä olla niin, että huostaanotto jää tekemättä vaikka tarve olisi (esim.huumeperheet), ja edelliseen kappaleeseen viitaten niiltä viedään lapset, joissa ei isoja ongelmia vaan aivan hyvin voitaisiin auttaa avohuollon toimin.

Mutta siis valtio korvaa kunnalle huostaanotosta aiheutuneita kuluja, mikä on ihan oikein esim. pienestä kunnasta joudutaan yhtäkkiä sijoittamaan isop erhe tms. Mutta käytetäänlö tässä nyt valtioita hyväksi? Eli tehdäänkö huostaanottoja esim. kasvatuskykyyn , riitaisaan avioeroon tms. vedoten.

Äänestä
  • Jos nyt oletetaan, että kunta maksaa tämän esimerkkisi bioperheen koko elämän, niin eikö asumiseenkin vielä pitäisi rahaa irrota?

    Äänestä

  • Sijaisperheelle maksetaan
    500 e palkka
    400 e kulukorvaus
    136 e lapsilisä
    lapsen harrastusrahat
    lapsen yksityispsykiatrit
    Entä elatustuki 118 e?
    YHTEENSÄ 1036 e/kk harrastusraha yksityislääkärin vastaanotto 118 ?
    Jos viime mainituista laittaa varovasti
    arvioidun 100 e lisää, on YHTEISSUMMA 1136 e/kk

    Bioperhe kustansi yhteiskunnalle
    ennen sijoitusta:
    136 e lapsilisä
    118 e elatustuki
    183 e sairaan lapsen hoitotuki
    lapsen harrastuksiin ei penniäkään
    YHTEENSÄ 437 e/kk

    Bioperhe ja korotettu laitoshoitokustannus tulevat maksamaan yhteiskunnalle saman verran.
    Sijaisperhe on yhteiskunnalle ylivoimaisesti kallein vaihtoehto.

    Äänestä

  • vielä muutama summa kirjoitti:

    Sijaisperheelle maksetaan

    mene sijaisperheelle.En kyllä ymmärrä yhtään tuota sun logiikkaas tässä asiassa muutenkaan.Biologisen perheen pitäisi saada noilla mainitsemillasi määrillä toimeentulotukea ja jos lapsi on alle 3-vuotias myös äitiysrahaa tai vanhempainrahaa.

    Luulintodella, että korvaukset sijaisperheelle ovat aika minimaaliset. Hyvä, että sainfaktaa. Taidanpa ehdottaa tuttaville että hkeutuu sijaisperheeksi, koska on noin hyvät oltavat.

    Äänestä

  • ei kyllä kirjoitti:

    vaikein on ymmärtää.

    Ajatellaan tilanteen koskevan yli 3-vuotiasta lasta. Perhe ei saa toimeentulotukea, vaikka vanhemman nettotulot ovat alle 1000 e/kk, ei ole verotettavaa omaisuutta.

    Äänestä

  • että sain tietoa kirjoitti:

    Luulintodella, että korvaukset sijaisperheelle ovat aika minimaaliset. Hyvä, että sainfaktaa. Taidanpa ehdottaa tuttaville että hkeutuu sijaisperheeksi, koska on noin hyvät oltavat.

    maksaa noin, vaikka sijaisvanhemmilla olisi vuorineuvoksen tulot.

    Minkä takia lapsen minimitoimeentulo taataan vasta sijaisperheessä, eikä vanhempiensa luona asuessaan?

    Äänestä

  • vielä muutama summa kirjoitti:

    Sijaisperheelle maksetaan
    500 e palkka
    400 e kulukorvaus
    136 e lapsilisä
    lapsen harrastusrahat
    lapsen yksityispsykiatrit
    Entä elatustuki 118 e?
    YHTEENSÄ 1036 e/kk harrastusraha yksityislääkärin vastaanotto 118 ?
    Jos viime mainituista laittaa varovasti
    arvioidun 100 e lisää, on YHTEISSUMMA 1136 e/kk

    Bioperhe kustansi yhteiskunnalle
    ennen sijoitusta:
    136 e lapsilisä
    118 e elatustuki
    183 e sairaan lapsen hoitotuki
    lapsen harrastuksiin ei penniäkään
    YHTEENSÄ 437 e/kk

    Bioperhe ja korotettu laitoshoitokustannus tulevat maksamaan yhteiskunnalle saman verran.
    Sijaisperhe on yhteiskunnalle ylivoimaisesti kallein vaihtoehto.

    samaa juttua, mutta jotain nyt kuitenkin.

    Sijaislapsia saa tavallisella sijaisperheellä olla rajoitetusti.

    Tuossa esimerkissä todennäkoisesti puolet omia.

    Pelkkä lasten päivähoito maksaa 1000€/kuussa/lapsi.
    Senkin maksaa useimmiten kunta jokaisesta lapsesta päivähoidon tuottajalle.
    (Laskutus on eri asia ihan niin kuin perhehoidossakin.)

    Perhehoito on vielä ympärivuorokautista hoitoa.

    Päivähoito on lakisääteinen etu kaikille lapsille ja perheille.

    Perhehoitoa järjestetään vain tarvitseville ihan kuin muitakin hoitoja tässä maassa.

    Ajattele mikä etu sinulle, jonka lapsi on perhehoidossa, että kunta maksaa.
    (Laskutuksessa sama määrä kuin elatusapu olisi. Useimmat biovanhemmat eivät maksa euroakaan.)

    Tolla sun logiikalla voitais vaikka ajatella
    että et laittaisi lastasi tarhaan ja kouluun ollenkaan ja sinulle pitäisi maksaa sama määrä rahana, kuin minkä yhteiskunta satsaa muihin lapsiin.
    Kyllä sulla menis hyvin ja olisit äveriäs, mutta entäs lapsi, ei hoitoa ei koulutusta.

    Et Zilleen

    Äänestä

Kallista on laitos- ja ammattimainen perhekotihoito.

Äänestä

vaikkei ulkopuolisia työntekijöitä,vaan rouva yksin hoitaa kolmen eriperheenlapsia,eli 4 lasta.Olin raastuvassa ja kuulin hänen tulonsa.Tulot päivää kohden paremmat,kuin ministerillä.Tiedän koska joudun korvaamaan ansion menetyksen hänelle,ja yhteensä noin 10.000 euroa,joten turha puhua paskaa pienistä kuluista.Sen lisäksi hän saa vaate rahat lapsille,ja harrastuksiin,ja harrastusvälineisiin.Yksityispsykiatrin käynnit joka lapselle.Ratsastusterapian,musiikkiterapian,taideterapian,ym Matkan ulkomaille ykkösluokan hytissä,ja kaiken maksaa sosku,että sillain.

Äänestä
  • Eikö tilanne sitten ole lapsesi kannalta hyvä, ellei loistava. Haluaisitko nämä harrastukset, yksityispsykiatrit ynnä muut terapiat pois lapseltasi, joka luultavasti niitä tarvitsee, vai onko mielestäsi turhaa tuhlausta?

    Äänestä

  • xxx kirjoitti:

    Eikö tilanne sitten ole lapsesi kannalta hyvä, ellei loistava. Haluaisitko nämä harrastukset, yksityispsykiatrit ynnä muut terapiat pois lapseltasi, joka luultavasti niitä tarvitsee, vai onko mielestäsi turhaa tuhlausta?

    lapsia lastenkotiin,ja lapseni siirretään nyt pois.Se sijari heitti aiheettoman ins,epäilyn,joka tutkittiin,ja valheeksi todettiin.Hän katkaisee valheilla kaikkien perheiden lasten,ja vanhempien välit,etteivät koskaan saa tavata toisiaan.Sekö olisi lapsen "PARAS"psykopaatti se ämmä on,ja tödella pahasti häiriintynyt,jokaa haluaa käyttää valtaa

    Äänestä

  • xxx kirjoitti:

    Eikö tilanne sitten ole lapsesi kannalta hyvä, ellei loistava. Haluaisitko nämä harrastukset, yksityispsykiatrit ynnä muut terapiat pois lapseltasi, joka luultavasti niitä tarvitsee, vai onko mielestäsi turhaa tuhlausta?

    taloudellisesti hyvä vasta sijaisperheessä?

    Vastaukseksi ei kelpaa se, että vanhemmat ovat väärin käyttäneet rahojaan, koska nyt ei ole kyse siitä. Perheelle olisi ihan vain heidän tulojaan katsottuna kuulunut korvata lapsen harrastukset, psykiatrit ym, mutta niitä ei korvata ennen kuin sijaisperheessä. Tämäkö on oikein?

    Äänestä

  • pitää olla lapsen kannalta kirjoitti:

    taloudellisesti hyvä vasta sijaisperheessä?

    Vastaukseksi ei kelpaa se, että vanhemmat ovat väärin käyttäneet rahojaan, koska nyt ei ole kyse siitä. Perheelle olisi ihan vain heidän tulojaan katsottuna kuulunut korvata lapsen harrastukset, psykiatrit ym, mutta niitä ei korvata ennen kuin sijaisperheessä. Tämäkö on oikein?

    lastensuojelussa ja hoidossa.

    Hoito maksaa.

    Miksi hoidetaan, kun kerran maksaa?
    Koska tarvitsee hoitoa.

    Mieti:
    Miksei kaikkia terveitä ihmisiä hoideta sairaalatasoisilla kustannuksilla,
    vain tarvitsevia.
    Eikä kukaan narise siitä miten kallista sairaalahoito on.
    Miksei kaikille annneta sitä rahaa, mitä hoito maksaa. Sillä logiikalla ei tarvittaisi enää sairaaloita ja hoitoa. Mutta mistä rahat kaikille.

    Äänestä

  • lapsi on kirjoitti:

    soskujen sujulaisia,että sillain.tai ent.sosluja.

    Äänestä

  • ei voi pitää paikkaansa

    Äänestä

  • täyttä potaskaa kirjoitti:

    ei voi pitää paikkaansa

    saada meidät sijaisvanhemmat puolustautumaan.
    No, kaikki jotka viitsivät paneutua hoitopalkkioihin tai kulukorvauksiin, voivat sen tehdä.
    Ikäviä tuollaiset kirjoituksen, joku asioista tietämätön voi tuollaista uskoakkin kun joku "totena" kertoo.
    Tosin kaikki, jotka tietävät, eivät todellakaan usko.

    Äänestä

Tätä keskustelua lukiessa tulee kyllä ihan epätodellinen tunnelma. Pakko miettiä,että minkälaisessa maailmassa ihmiset oikein kuvittelevat elävänsä. Kyllähän meidän yhteiskuntajärjestelmässä on niin, että vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsensa harrastuksista, psykiatrisista hoidoista ja kaikista muistakin kuluista, mitä lapsi aiheuttaa. Jokainen hoitaa oman perheensä asiat, varojensa mukaan. Sairauksien hoitoa saa ilmaiseksi, mikäli käyttää yhteisiä palveluja. Jos tulot ovat pienet, silloin ei ole varaa kalliisiin harrastuksiin. Valtio maksaa lapsilisää ja se tulee kaikille lapsille.
Sitten, jos tilanne muuttuu niin, että joku perheen ulkopuolinen, olosuhteiden pakottavasti niin vaatiessa, alkaa hoitamaan lasta, niin se on silloin katsottava työksi, josta hoitajalle maksetaan korvaus. Lapsen tarvitsema erikoislääkärinhoito ja muu vastaava tulee yhteiskunnalta, jos omat vanhemmat eivät pysty maksamaan.
Outoa ajattelua, että kaikki, mitä perheet kokevat tarvitsevansa, jopa kalliit harrastukset, pitäisi jonkun muun maksaa.

Ylilyönniltä tuntuu kyllä myös eräässä esimerkissä kuvaillut, verovaroista maksetut, ratsastus- ja taideterapiat.Mahtaneeko olla totta?

Äänestä
  • maksetaan kaikki YKSITYIS PSYKIATRIT,YKSITYIS RATSASRUS,,MUSIIKKI,TAUDETERAPIAT,JAMUSIIKKITERAPIAT,jakuljetetaan takseilla kouluun,ei ole kyse,ettei raha riittäisi.Kotona asuvalle ei anneta mitään.Siinä valtava ero,Vielä h-otettuna maksetaan kovat hoitopalkkiot,viikkorahat harrastusvälineet,ym.ym. kaikki mitä sijari kehtaa pummata,ja hänhän kejtaa,kun saa vihiä virkasisariltaan,ja soskuilta,ja onhan yksi syrjäkylän ihminen työllistetty lauma muita "terapeutteja,jotka muuten eivät koskaan saisi töitä.

    Äänestä

  • lapsi kotona.Huostaanotettuna kirjoitti:

    maksetaan kaikki YKSITYIS PSYKIATRIT,YKSITYIS RATSASRUS,,MUSIIKKI,TAUDETERAPIAT,JAMUSIIKKITERAPIAT,jakuljetetaan takseilla kouluun,ei ole kyse,ettei raha riittäisi.Kotona asuvalle ei anneta mitään.Siinä valtava ero,Vielä h-otettuna maksetaan kovat hoitopalkkiot,viikkorahat harrastusvälineet,ym.ym. kaikki mitä sijari kehtaa pummata,ja hänhän kejtaa,kun saa vihiä virkasisariltaan,ja soskuilta,ja onhan yksi syrjäkylän ihminen työllistetty lauma muita "terapeutteja,jotka muuten eivät koskaan saisi töitä.

    Lasten etuja ei oteta huomioon, kun pidetään huolta että hyväveli/sisko saavat kunnAntöitä, eikä heitä tarvitse elättää kunnan varoilla,
    tosion ettei tuo loisväki kelpaa edes virolaisiksi lossivahdeiksi, siksipä heille annetaan tehtäväksi lastenrääkkäys, siinä ei järkeä ja koulutusta tarvita. Tyhmät ja typerykset, siinä suositus jolla sijareiksi parhaiten pääsee ja sossun mielestä soveltuu.

    Äänestä

  • lapsi kotona.Huostaanotettuna kirjoitti:

    maksetaan kaikki YKSITYIS PSYKIATRIT,YKSITYIS RATSASRUS,,MUSIIKKI,TAUDETERAPIAT,JAMUSIIKKITERAPIAT,jakuljetetaan takseilla kouluun,ei ole kyse,ettei raha riittäisi.Kotona asuvalle ei anneta mitään.Siinä valtava ero,Vielä h-otettuna maksetaan kovat hoitopalkkiot,viikkorahat harrastusvälineet,ym.ym. kaikki mitä sijari kehtaa pummata,ja hänhän kejtaa,kun saa vihiä virkasisariltaan,ja soskuilta,ja onhan yksi syrjäkylän ihminen työllistetty lauma muita "terapeutteja,jotka muuten eivät koskaan saisi töitä.

    Minulla on lapsi huostaanotettuna. Kyllä hänelle maksettiin yksityisellä lastenpsykiatrilla käynnit ja musiikkiterapia kun hän asui vielä kotona. Kyse oli vaan siitä, että minä en antanut periksi ja vaadin, että hänen on saatava hoitoa. Ei sen puoleen, sen hoidon saaminen kyllä oli todella vaikeaa. Mutta ongelmia oli hänellä niin paljon, että päädyttiin huostaanottoon ja siirtymiseen yksityiseen perhekotiin. Siellä hän jatkaa yksityisellä terapeutilla käyntejä.

    Äänestä

Entisinä aikoina oli yleistä, että jos mies halusi naimisiin jonkun naisen kanssa, niin tytön perhe otti tarkasti selville, pystyikö mies elättämään perheensä. Naiselta taas edellytettiin riittäviä kodinhoidollisia taitoja. Kummaltakin osapuolelta edellytettiin itsestäänselvästi tarvittavaa kypsyyttä perheen perustamiseen.

Se oli ennen se, siinäkin tavassa oli tietysti arvosteltavaa.

Nykyään asiat menevät usein täysin päinvastaisesti. Ihmiset vain ajautuvat yhteen ilman harkintaa. Monet luottavat naiivisti yhteiskunnan apuun. Kun joissakin tapauksissa kummallakaan ei ole mitään valmiuksia perheen elättämiseen ja hoitamiseen, ajaudutaan helposti kaaokseen, josta ei ulospääsyä näy. Liian monet luovuttavat jo ennen kuin ovat kunnolla aloittaneetkaan. Vaikka lapsia olisi vain yksi tai kaksi, äidit ja isät eivät ongelmiensa keskellä jaksa perhettä hoitaa. Sitten aletaan hakemaan sosiaaliväeltä erilaisia tukitoimia elämänhallintaan, mieluiten selvää rahaa. Monilla tuntuu olevan käsitys, että kaikki, mitä elämiseen kuluu, tarpeellinen ja jopa ylellisyydet pitää tulla yhteisestä pussista kuin manulle illallinen. Ihan kuin pikkulapset, jotka luulevat, että raha tulee pankin seinästä. Tilanteessa, jossa sosiaalitoimisto maksaa kaiken, kodinhoitajat, terapiat yms. lukuisat tukitoimet, se myös puuttuu perheen elämään ja valvoo sitä. Eli kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, on vanha sanonta, joka pitää edelleenkin paikkansa.

Äänestä

olet jaksanut esimerkillisen hienosti vastailla ja selittää elämän perustotuuksia täällä.
Kiitos siitä.

Äänestä
  • Avuttomia ovat sijaisvanhemmat, hehän valittavat hoitopalkkion pienuudesta, matkarahoista, terapioihin viemisistä jne. joihin he mieluusti ottaisivat lisää rahaa. Raahaavat lapsia psykiatreille saadakseen lapsille diagnoosia ja sitä myöden enenmmän rahaa lapsesta, hoitorahaa Kelasta. Lapset laitetaan tuottamaan sijoituksessa. Luin perhehoitoliiton lehteä kirjastossa, uupumustaan valittavat ja rahaa haluavat lisää. Sijarien uupumus poistuisi rahalla.
    Paljon pienemmillä joutuu biovanhemmat tulemaan toimeen, sekä lapset säästyvät sijarien tekemällä tehdyistä "sairauksista" ja diagnooseista, sekä sijoitusten aiheuttamilta pitkäkestoisilta traumoilta.

    Omakohtaisesti olen ollut työelämässä aina, jäin työstä pois huostaanoton toteuduttua. Elätin itseni ja lapseni siihen saakka omalla työlläni.
    En ole myöskään syyllinen siihen, että lastani hakkasi koulussa valtuuteun kakara ja minun lapseni siivottiin koulusta huostaan.
    Sossu voi ottaa hampaisiinsa ja ajaa alas työtätekeviä perheitä taloudellisesti omilla toimillaan.
    Olisi enemmänkin oikeus ja kohtuus, että sossu takaisi omasta kukkarostaan elintason säilymisen tehdessään huostaanoton ja puolueeton elin tarkastamaan huostaanotot. Ja vielä korvaus aiheettomasta huostaanotosta kuin Manulle illallinen, ilman erillistä tappelua. Ansaitut kipurahat.

    Äänestä

  • biovanhempiin kirjoitti:

    Avuttomia ovat sijaisvanhemmat, hehän valittavat hoitopalkkion pienuudesta, matkarahoista, terapioihin viemisistä jne. joihin he mieluusti ottaisivat lisää rahaa. Raahaavat lapsia psykiatreille saadakseen lapsille diagnoosia ja sitä myöden enenmmän rahaa lapsesta, hoitorahaa Kelasta. Lapset laitetaan tuottamaan sijoituksessa. Luin perhehoitoliiton lehteä kirjastossa, uupumustaan valittavat ja rahaa haluavat lisää. Sijarien uupumus poistuisi rahalla.
    Paljon pienemmillä joutuu biovanhemmat tulemaan toimeen, sekä lapset säästyvät sijarien tekemällä tehdyistä "sairauksista" ja diagnooseista, sekä sijoitusten aiheuttamilta pitkäkestoisilta traumoilta.

    Omakohtaisesti olen ollut työelämässä aina, jäin työstä pois huostaanoton toteuduttua. Elätin itseni ja lapseni siihen saakka omalla työlläni.
    En ole myöskään syyllinen siihen, että lastani hakkasi koulussa valtuuteun kakara ja minun lapseni siivottiin koulusta huostaan.
    Sossu voi ottaa hampaisiinsa ja ajaa alas työtätekeviä perheitä taloudellisesti omilla toimillaan.
    Olisi enemmänkin oikeus ja kohtuus, että sossu takaisi omasta kukkarostaan elintason säilymisen tehdessään huostaanoton ja puolueeton elin tarkastamaan huostaanotot. Ja vielä korvaus aiheettomasta huostaanotosta kuin Manulle illallinen, ilman erillistä tappelua. Ansaitut kipurahat.

    sossu sotki täydellisesti. Työpaikka meni, itsetunto ravalla pitkän aikaa, ystävät loitonneet (ehkeivät jaksa kuulla narinoita). Sukulaisetkin ottaneet etäisyyttä, paitsi vanhemmat. Uusin tutstun lasikasti, koska en oikeastaan haluaisi pujua perheestäni mitään, kaikki nääs ei tajua. Joudun asumaan alueella, jossa kenenkään ei pitäisi asua. Stressin takia on aina pientä sairastelua. Välillä pulssi niin kova, että pelkään saavani sydänkohtauksen.keskittymiakyky oli pitkään hajalla, unohtelin yksinkertaisempia asioitakin, luulin jo hetken neurologista syytä. Painajaisia tämän tästä ja siitä syystä aamulla väsynyt olo. rahapula hirvittävä. etsin koko ajan työtä,mutta en ole saanut. Harrastukset jäänet, koska ei ole rahaa. Ennen näiden sossujen linkoon joutum,assa olin työssä, suhtkoht iloinen, suunnittelin tulevaisuutta. Kävin harrastuksissa mitä lasten hoidolta ehdin (esim. liikuntaa) Fyysinen kunto normaali. Hoidin ystävyyssuhteita yms. Näin meillä Suomessa.

    Äänestä

  • minun asiat kirjoitti:

    kaikki asuu kotona, rahat kuukaudessa juuri ja juuri yli sen normirajan.
    Jotkut saavat kuulema lääkkeet ja sähkötkin sossusta, meille ei tipu mitään.

    Mitä ihmeen harrastusrahaa???
    Saako sellaista?

    Ei meille vaan olla tuollaisesta kerrottu, opastetaan hakemaan vaatteita ym. kirppareilta ja kirkolta, vaan kertaakaan ei sosiaalityöntekijä ole niissä vastaan tullut.

    Kouluun kerätään retkirahaa ja sitten katsotaan nokan vartta pitkin kun sitä ei yksinkertaisesti ole.

    Luulevatko opettajat, että ilolla katsellaan kun oma ei mukaan pääse?
    Tai kuinka joutuu kuulemaan miten kivaa muilla reissussa oli?

    Varakkaimmat ovat kaikkein pahimpia, jos retkiä ei järjestetä sen vuoksi, ettei jollakin sitä ylimääräistä tiukan normilaskelman yli ole, on köyhä paska pilannut heidän kullannuppujensa retken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sen verran kirjoitti:

että, kun täällä jossainketjussa väitettiin että huostaanotto tulee kunnalle kalliiksi. Mutta kuinka kalliiksi todellisuudessa. Ajatellaanpa tilannetta, että yksinhuoltajaa, jonka elatustuen makssa kunta (118 eu) Ja jos sijaoitus esim. sijaisprheeseen on niin halpaa kun täällä sijarit väittää niin eihän niitä kuluja niin kauheasti tule. Elatustuki menee sijarille, lapsilisä 139 eu. jka sitten vähennettään esim. toimeentulotuki joka vaikkapas annettu lastensuojelun avohuolollisen atoimenpiteenä. Lisäki kenties harkinnavaraista arhaa esim. polkupyörää. Jos sijari saa vaikka 500 eur kuussa niin ei voi mitenkään väittää että huostaanotto olisi kallis.Lisäksi jos valtioilta saa kunta erikseen nk.korvamerkittyä rahaa hyuostaanottooon, niin tiedäpäs sitä vaikka tuloksi muuttuisi. Lisäki jos lasketaan tosiasialliset työvoimakustannukset eli palaverit´, kotikäynnit yms. niin asia selvempi. Työtaakka vähenee ja kulut. Asia taitaa muuttua eriksi sitten kun lapsi oireilee niin paljon, että joudutaan tekemään laitosijoitus. Eli aika hyvää "sijaismateriaalia" on kohtuullisen pärjäävät lapset, jotka voidaan sijoittaa sijaisperheeseen, mutta joiden bioperheistä löytyy jotain, jonka nojalla huostaanotto tehdään. Pysyy tilastot ok. Seuraavan vuoden budjettia voidaankin perustella (mm. lasten huostaanoton suurellä määrällä.

Ja keskustelua ei auta yhtään, että tulee vastaus "mee hoitoon, olet vainoharhainen".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu