Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Transu novelli

Päätin lähteä viikonloppuna Ravintolaan jossa tiesin useasti olevan naiseksi pukeutuvia miehiä.Ne ovat aina jännästi kiihoittaneet minua sillä käytänhän itsekkin silloin tällöin naisten pikkuhousuja.
Olin tunnistavani yhden sellaisen ja keräsin rohkeuteni ja pyysin tanssimaan.Ilokseni sain myöntävän vastauksen.Hän oli tosiaan erehdyttävästi naisen näköinen,nätti,tummat kihartuvat hiukset mutta aika pitkä.Jokin vaisto sanoi minulle että täysi nainen hän ei ole.
Loppu-illasta useamman tanssin jälkeen sain luvan lähteä saatille.Minä maksoin taksin,sillä hän suostui tulemaan asunnolleni.
Erotiikkaa alkoi olla ilmassa kun olohuoneessa pyysin häntä uudestaan tanssiin.
Tanssimme tosi lähekkäin kun alkoi tapahtua.
Tunsin kun hänen lyhyt satiininen musta hame alkoi kohota ja hänen hengityksenssä tihentyä.
Olimme kumpikin kiihkoissamme.
Pyysin lupaa saada polvistua hänen eteensä,hän nyökkäsi.Sen tehtyäni hameessa pullotti lupaavasti.Kiimoissani aloin nostaa hametta ja koin uskomattoman näyn.Näin vanhanaikaiset nylon sukat ja sukkanauhaliivit,mutta hurjinta oli!
Hänellä oli jalassaan vaaleat naisten läpinnäkyvät nylon alushousut josta iso seisova Kyrpä kuulsi selvästi läpi.Katsoin ylös kasvot olivat punehtuneet,kiimastako?
Se oli uskomattoman kiihoittavan näköistä.
Kiimoissani vapisevin sormin aloin hyväilemään sitä Nylonin läpi,kumpikin huohotti.
Hänen pyllynsäkin näytti ihanalta läpinnäkyvän nylonin läpi jota hänen pieni pyllistyksensä vielä korosti kun hyväilin sitä.
Minun oli pakko kiimoissani alkaa hyväilemään läpikuultavaa kyrpää huulillani housujen läpi.
Tämä aiheutti sen että housut alkoivat kastua esilimasta ja muuttuivat entistä läpinäkyvämmäksi.Kunnes koin elämäni kiihoittavimman näyn!Hän voihkaisi hiljaa ja Spermaa alkoi tulvia housuihin.Osa tuli suoraan nylonin läpi mutta suurin osa monista sykäyksistä jäi housuihin.Katsoin ylös aivan punaisia kasvoja ja hän pyysi hiljaa anteeksi ja kysyi kylpyhuonetta.Kylpyhuoneen ovi meni kiinni ja minä jäin edelleen polvilleni kiimoissani.Kylpyhuoneesta tultuaan hän sanoi että on pakko lähteä ja kiitti anteeksi katsoen.Ulko-ovi kolahti.
Ajattelin että pakko saada helpotus ja menin kylpyhuoneeseen ja mitä näinkään.
Keskellä lattiaa oli ne spermaiset nylonhousut!Jälleen vapisevin käsin nostin Spermaa valuvat housut ylös.Ne olivat saaneet kunnon lastin!
En tiedä mikä minuun meni kun nostin ne huulilleni ja aloin nuolla spermaa niistä se oli ihanan kiimasen makusta ja lämmintä.Jopa hörpin sitä.Omaa kyrpääni suorastaan pakotti kun se törrötti pystyssä.Päätin kiimoissani pukea Spermaiset nylonhousut jalkaani ja menin peilin eteen.Mikä ihana näky minua odottikaan.Spermaiset läpinäkyvät Nylon alushousut jonka läpi kuulsi hurjasti seisova kyrpä.Hyväilin sitä nylonin läpi samoin spermaista nylonpyllyäni.Ylävartaloni oli aivan punaisilla läiskillä.Kunnes oli pakko alkaa vimmattu Runkkaaminen housujen läpi.Hirveä sperman litinä vain säesti runkaustani kullini poukkoilessa spermaisissa housuissa!
Minullekin kävi kanssa nolosti laukesin housuihin ja putosin hervottomana polvilleni ja nylonhousut täyttyivät Spermasta!
Onko muilla vastaavia kokemuksia tai tarinoita?
24558
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarina njam

Äänestä

Tämä on vajonnut liian alas, ylempänä tällä sivustolla on osasto: Miesten kesken.
Yritähän hilata korkeammalle.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nylonia kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu