Oli pakko ottaa vapaata töistä, pää ei kestänyt. Johtaja oli todella suopea viedessäni virkavapausanomuksen. Kaksi viikkoa tuli tuosta vaan, palkallisena. Sanoi vielä perään: "Keskity kurssin haastatteluun rauhassa, haluamme sinut virkaan tänne." Paskapuhetta, ukko vaan halusi mielistellä, kun en kertonut Risen tarkastajille mitään Liputus- episodin jälkimainingeista. Onneton ukko, suki viiksiään hermostuneesti koko jutustelumme ajan. Varmaan oli nuollut epäpuhdasta värkkiä vastikään.
Ensimmäisenä virkavapauspäivänä painelin hetken mielijohteesta paikalliseen moottoripyöräliikkeeseen. Halusin piristää mieltäni raskaan kevään jälkeen ja katsella moottoripyöriä, ihan uteliaisuuttani vain. Kiertelin ja kaartelin pyörien lomassa, potkaisin useammankin pyörän renkaaseen aivan kuin olisin tiennyt mitä olen tekemässä. Eipä aikaakaan, kun paikalle ilmaantui hintelä myyjä kieltämään touhuiluni. Alkoi vi****amaan ja lujaa, joten aloin hieromaan kauppaa yhdestä custom-pyörästä. Pyörä oli 810,5 kuutioinen Harlem Davison pitkillä ohjauspuikoilla ja tottakai ilman katteita. Satulalaukut kaupanpäälle. Tinkasimme hinnasta tovin, ukko yritti vedättää parhaansa mukaan. En jaksanut tingata hinnasta, joten nappasin esiin ystäväni BJ-Kaken antaman käyntikortin ja esitin sen myyjälle. Hinta tippui 2 K. Maksoin käteisellä.
Ajelin uutukaisella pyörällä vankilalle ja keulin viimeiset 200 metriä. Painelin bodarijengiläis-osastolle ja hain Kaken mukaani. Kake ihmetteli touhuilujani, mutta seurasi perässä ulos vankilasta. Esittelin Harlemin hänelle, näin kyyneleen vierähtävän Kaken silmäkulmasta. "Kaapo hyvä, annathan tyypit", Kake aneli. En tiennyt kenestä tyypistä hän puhui, joten myöntelin tyylilleni uskollisena. Kake kävi ajamassa pienen lenkin Harlemilla ja palattuaan kehui: " Tämä on paras automaattivaihteinen Harlem, jota olen koskaan testannut." Ei huono ostos mielestäni. Sovimme vielä, että otan digikameralla kuvia pyörästäni ja lähetän ne Kakelle sähköpostilla. Hän käy kuulemma kerran päivässä lukemassa e-mailinsa sosiaalityöntekijän huoneessa.
Lopuksi kysynkin muutamaa arveluttamaan jäänyttä seikkaa: Kannattaako moottoripyörä katsastaa oman kunnan alueella vai olisiko parempi mennä naapurikuntaan? Toiseksi, onko vankien statuksen käyttäminen kaupanteossa moraalisesti arveluttavaa? Kolmanneksi, mistä löytyy TODELLA SUURIA kypäriä? Ajattelin vain käyttää keittiön Aunea ajelulla ja hänellä on tosi suuri maljakko. Viimeinen ja tärkein kysymys on arkaluonteinen: Kehtaanko laittaa ylleni bodarijengiläisten kotiini lähettämän nahkaliivin, siinä lukee vielä rinnassa: "LIEUTENANT"?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvää kerrontaa jälleen tosielämästä Kaapo! Kesä on tullut sinullekin! Hauskoja pyöräretkiä!