makasiinien purkaminen olisi alkanut joka tapauksessa maanantaina. Huonompi puoli on sitten tietysti jos nämä tuhotyöt saavat jatkoa.
0Äänestä
tuhotyö
koska silminnäkijöiden mukaan palopesäkkeitä on useita.
0Äänestä
Fireman
Kyllähän tuo tuhopoltolta vaikuttaa. Homma oli luultavasti vielä suunniteltu hyvin etukäteen, koska tuo palo oli noinkin raju. Mutta mitä väliä sillä on, kun nuo olisi kuitenkin purettu. Typerää kylläkin polttaa noita makasiineja.
Minusta olisi ollut parempi, että olisivat silloin vappuna menneet tekemään nuotionsa vaikka eduskuntatalon saliin. Sen olisi minun puolestani saanut polttaakin, mutta ei noita makasiineja.
Mielenkiintoinen asia on sen sijaan se, kuka tai ketkä ovat tämän palon takana. Palosta tullaan varmaan syyttämään näitä vapun mielenosoittajia ja bilettäjiä, mutta luulen tämän palon takapiruina olevan tiettyjä viranomaistahoja. Tämä tuhopoltto meinaan palvelee niin hyvin tiettyjen viranomaisten intressejä, että taitavat jäljetkin johtaa suoraan sylttytehtaalle.
...mihinkään viranomaisten salaliittoihin, sillä he olisivat voineet polttaa makasiinit laillisestikin. Onhan palokunnille ennenkin annettu tehtäväksi polttaa purkutuomion saaneita rakennuksia. Pääsevät harjoittelemaan.
En myöskään jaksa uskoa, että asialla on kukaan globalisaation vastustajakaan. A) He eivät todennäköisesti kaipaa enempää mediajulkisuutta tuhopolttajina. B) Hehän halusivat vallata makasiinit, eivät tuhota niitä. He ovat todennäköisesti aiemmin myös vedonneet makasiinien säilyttämisen puolesta.
Uskon, että kyseessä on lähinnä jonkun neropatin känninen tempaus. Jonkun, jolle vappumellakka antoi inspiraation. En siis usko, että tapauksella on mitään poliittista vaikutetta, vaan että se on jonkun huomionhaluisen pyromaanin tekosia.
0Äänestä
sivistysvaltio
En ihmettelisi vaikka poliisi itse olisi palon takana. Saadaan yleistä mielipidettä piirun verran poliisivaltion suuntaan, kun annetaan ymmärtää että Suomessa olisi jokin ääriryhmä tai asenne, joka on valmis tekemään mitä tahansa laitonta aiheuttaakseen kaaosta tai muuta. Seuraavaksi poliisi on vaatimassa lisäresursseja ja -oikeuksia tällä verukkeella, vaikka nykyiset oikeudetkin ovat asiantuntijoillekin sekavat. Tuskin missään kuitenkaan kirjoitellaan niistä täysin sivullisista ja syyttömistä, joita poliisi esim. noiden makasiinien ympäriltä vappuna pidätti.
Toisaalta mielenkiintoinen spekulaatio on se, että nyt makasiinin purkaminen tulee ainakin puolta halvemmaksi purkajalle. Yhteiskunnan piikkiin menee palomiesten suorittama purkutyö, siltä osin kuin tuli ei jo tuhonnut sitä.
Aktivistien en usko paloa sytyttäneen. Suomi on jo nykyisellään melkoinen poliisivaltio, eivätkä he varmasti halua antaa näin heppoista ja turhaa syytä tulla vielä enemmän siksi.
0Äänestä
mukaan makasiineilta
poistui juosten 15 nuoren lauma juuri ennen palon alkua. Oletko muuten ottanut jo aamulääkkeesi?? "Poliisi palojen takana..." helvetti sentään sun kanssas!
0Äänestä
Beagle Boy
mukaan makasiineilta kirjoitti:
poistui juosten 15 nuoren lauma juuri ennen palon alkua. Oletko muuten ottanut jo aamulääkkeesi?? "Poliisi palojen takana..." helvetti sentään sun kanssas!
Inisijä epäilee, että palon sytyttäjä olisi poliisi. Minä taas epäilen, että henkilökohtaiseen luokkataisteluun ryhtyneet prekaaristit.
0Äänestä
Eri taho vain
Beagle Boy kirjoitti:
Inisijä epäilee, että palon sytyttäjä olisi poliisi. Minä taas epäilen, että henkilökohtaiseen luokkataisteluun ryhtyneet prekaaristit.
Hienoa, että otat luokkajaon esille. Olen nimittäin huolestuneena seurannut kuinka nimenomaan viranomaiset ovat pikkuhiljaa jakamassa ihmisiä eri luokkiin. Niihin, jotka sallivat poliisien oikeuksien lisäämisen ja omien oikeuksien polkemisen, ja niihin jotka eivät. On nykypäivää, että poliisi ajattelee esim. kaikenlaisesta valvonnasta tai muusta ihmisen yksityisyyteen puuttumisesta, että eihän rehellisellä ole mitään sitä vastaan. Näin on siis jaettu kansa rehellisiin ja epärehellisiin, eikö? Jokaista oikeuksien lisäämistä on perusteltu, että ei vaikuta tavallisen/rehellisen kansalaisen elämään mitenkään. Kuitenkaan poliisia ei saisi enempää valvoa. Tässä on melkoinen epäjohdonmukaisuus suhteessa sanoihin ja tekoihin. Vai eivätkö poliisit olekaan rehellisiä?

On surullista, että Suomesta on tulossa poliisivaltio. Minulle kävi niin että minusta jätettiin rikosilmoitus. Kysyttiin mitä kysyttiin ja ihmettelin lopulta kun mitään ei ole kuulunut. No, lopulta löysin paperit syyttäjältä. Hän lähti siitä, että kun vastasin ei kommenttia niin se on kyllä. Minun tapauksessani olin tapahtuma-aikaan rintaliiviostoksilla.
Ei syytettä, mutta aika loukkaavalla perusteella. Hain esitutkintapaperit. No, minut oli todistettu vastapuolen mukaan niissä a) työttömäksi ja b) hulluksi. Yhtäkkiä vastapuoli olikin muuttanut kertomuksensa eli hän ei pelännyt minua, joten ei rangaistava teko. Poliisin eikä syyttäjän mieleenkään tullut että rikosilmoituksen jättäjä sai mielenmuutostaan edeltävänä päivänä tietää että aika kokenut osantonhoitaja pitää käytöstäni kiitettävänä työyhteisössä ja antaa muutenkin hyvän työtodistuksen.
Ei siis ihan helposti voida pistää potilaan kirjoihin. Poliisi kielsi jättämästä heistä vastarikosilmoitusta, mutta heidän kertomuksensa ovat keskenään niin ristiriitaiset ja valheelliset, että otan syyttömänä ennemmin tuomion (sakkoja), kuin nielen ne vastaanpanematta. Tyhmää, tosi tyhmää. Siis raha puhuu varmasti tässä systeemissä, samaten se että siitä lähdetään, että asianomistaja puhuu totta ja mitään ei tarkasteta.
Minun tapauksessani saan kärsiä tuntemattoman tekosista ehkä tai täysin keksitystä jutusta. Mutta jos oikea tekijä on, niin minä kyllä voin olla syyllinen hänen puolestaan tällä poliisin tutkimusasenteella.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
makasiinien purkaminen olisi alkanut joka tapauksessa maanantaina. Huonompi puoli on sitten tietysti jos nämä tuhotyöt saavat jatkoa.
koska silminnäkijöiden mukaan palopesäkkeitä on useita.
Kyllähän tuo tuhopoltolta vaikuttaa. Homma oli luultavasti vielä suunniteltu hyvin etukäteen, koska tuo palo oli noinkin raju. Mutta mitä väliä sillä on, kun nuo olisi kuitenkin purettu. Typerää kylläkin polttaa noita makasiineja.
Minusta olisi ollut parempi, että olisivat silloin vappuna menneet tekemään nuotionsa vaikka eduskuntatalon saliin. Sen olisi minun puolestani saanut polttaakin, mutta ei noita makasiineja.
Mielenkiintoinen asia on sen sijaan se, kuka tai ketkä ovat tämän palon takana. Palosta tullaan varmaan syyttämään näitä vapun mielenosoittajia ja bilettäjiä, mutta luulen tämän palon takapiruina olevan tiettyjä viranomaistahoja. Tämä tuhopoltto meinaan palvelee niin hyvin tiettyjen viranomaisten intressejä, että taitavat jäljetkin johtaa suoraan sylttytehtaalle.
...mihinkään viranomaisten salaliittoihin, sillä he olisivat voineet polttaa makasiinit laillisestikin. Onhan palokunnille ennenkin annettu tehtäväksi polttaa purkutuomion saaneita rakennuksia. Pääsevät harjoittelemaan.
En myöskään jaksa uskoa, että asialla on kukaan globalisaation vastustajakaan. A) He eivät todennäköisesti kaipaa enempää mediajulkisuutta tuhopolttajina. B) Hehän halusivat vallata makasiinit, eivät tuhota niitä. He ovat todennäköisesti aiemmin myös vedonneet makasiinien säilyttämisen puolesta.
Uskon, että kyseessä on lähinnä jonkun neropatin känninen tempaus. Jonkun, jolle vappumellakka antoi inspiraation. En siis usko, että tapauksella on mitään poliittista vaikutetta, vaan että se on jonkun huomionhaluisen pyromaanin tekosia.
En ihmettelisi vaikka poliisi itse olisi palon takana. Saadaan yleistä mielipidettä piirun verran poliisivaltion suuntaan, kun annetaan ymmärtää että Suomessa olisi jokin ääriryhmä tai asenne, joka on valmis tekemään mitä tahansa laitonta aiheuttaakseen kaaosta tai muuta. Seuraavaksi poliisi on vaatimassa lisäresursseja ja -oikeuksia tällä verukkeella, vaikka nykyiset oikeudetkin ovat asiantuntijoillekin sekavat. Tuskin missään kuitenkaan kirjoitellaan niistä täysin sivullisista ja syyttömistä, joita poliisi esim. noiden makasiinien ympäriltä vappuna pidätti.
Toisaalta mielenkiintoinen spekulaatio on se, että nyt makasiinin purkaminen tulee ainakin puolta halvemmaksi purkajalle. Yhteiskunnan piikkiin menee palomiesten suorittama purkutyö, siltä osin kuin tuli ei jo tuhonnut sitä.
Aktivistien en usko paloa sytyttäneen. Suomi on jo nykyisellään melkoinen poliisivaltio, eivätkä he varmasti halua antaa näin heppoista ja turhaa syytä tulla vielä enemmän siksi.
poistui juosten 15 nuoren lauma juuri ennen palon alkua.
Oletko muuten ottanut jo aamulääkkeesi??
"Poliisi palojen takana..." helvetti sentään sun kanssas!