Komealta kalskahtava sana. MITÄ ajatuksia sana Sinussa herättää? Itselleni nousivat ensimmäisinä mielikuvat puolustusvoimista ja vanhemmista.
Mitä se kunnioitus/kunnioittaminen lopulta on, missä sitä on havaittavissa ja millätavoin se ilmenee lähiympäristössämme tai vaikka yhteiskunnassamme? Osammeko kunnioittaa lapsiamme, ystäviämme, kumppaniamme? Luontoa?
Mitä se kunnioitus/kunnioittaminen lopulta on, missä sitä on havaittavissa ja millätavoin se ilmenee lähiympäristössämme tai vaikka yhteiskunnassamme? Osammeko kunnioittaa lapsiamme, ystäviämme, kumppaniamme? Luontoa?
Vastaukset 58
Vanhimmat
Onko tämä gallup vai onko sinulla asiasta myös oma mielipide?
kirjoittajien kertoilevan omia näkemyksiään kunnioittamiseen liittyvistä asioista. Itselläni on myös mielipiteitä tästä aiheesta, saatan tuoda niitä esille keskustelun edetessä. Asiantuntija en ole alalla, vaan kirjoittaja kirjoittajien joukossa. En halunnut avaukseen laittaa omia mielipiteitäni etteivät ne ole muokkaamassa asenteellisuutta keskusteluun.
Poikani valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä, ja se on yksi seikka joka pani miettimään kunnioittamista.
"..Poikani valmistuu ylioppilaaksi tänä keväänä, ja se on yksi seikka joka pani miettimään kunnioittamista..."
Ensinnäkin särähti "valmistuu" kun olen käsittänyt, että vasta tämän jälkeen nuori saa lähteä todella opiskelemaan ja useilla nuorilla ei ole tässä vaiheessa vielä juuri mitään kokemuksia työelämästä.
Pitääkö siis tänä keväänä "kunnioittaa n. 34.000
nuorta, jotka painavat valkolakin päähänstä vai olisiko heidän syytä kunnioittaa vanhempiaan ja yhteiskuntaa, joka on luonut heille mahdollisuudet opiskella.
Kaikesta huolimatta asia ilmaistaan näin, valmistuu. Oli oppilaitos mikä hyvänsä niin kun opiskelu on loppuun suoritettu niin silloin valmistutaan siitä etapista.
toki me jokaine tiedämme ettei ylioppilas ole vielä opiskeluittensa päässä, niinkuin ei poikanikaan. Hänellä on suunnitelmia tulevaisduutensa varalle. Sitä(kin) kunnioitan että nuori ihminen osaa nähdä eteensä.
Olisiko kunnioitus puolin jos toisinkin ihan suotavaa ja aiheellista?
Outo ilmauksesi sai minut kirjoittamaan.
Hänen ikätoverinsa saattavat VALMISTUA ammattioppilaitoksesta ammattiin.
En ole juuri huomannut käytettävän tätä sanontaa ylioppilaiden kohdalla.
Kunnioitan kaikkia ihmisiä;
lausumallani tarkoitan kunnioittavani ylioppilasta aivan samalla tavalla kuin ketä tahansa nuorta. En enempää enkä vähempää.
Omista lapsistani ei edes heidän älliensä määrällä ole ollut merkitystä kunnioitukseeni
- ei silläkään, jos ovat valinneet jonkun muun opintien....
Toisinaan vain törmää käsityksiin, että kunnioituksen odotetaan olevan yksisuuntaista, nuoremmasta vanhempaanpäin suuntautuvaa.
joka sisältää molemminpuoleista luottamusta, toveruutta, rakkauta, ystävyyttä.
kunnioittamisen arvoista.
yleiskysymyksenä kaikille aiheesta kiinnostuneille, millätavoin teillä on tapana osoittaa kunnioitusta kumppanillenne?
vain laskimme leikkiä, joskus eri mieltä ollessamme riitelimme, hän oli hyvä keksimään tilanteessa jonkin hauskan käänteen, huumorintajunsa oli aiVAN loistava, itsetuntonsa hyvä, hän ei koskaan loukkaantunut, jos vahingossa sanani menivät siksak-suuntaan...
Mies, joka oli Tom Cruisen näköinen nuoruudessamme, musikaalinen....pitkä....
Kunnioitin häntä, olen kertonut sen hänelle haudallaan usein, vaikka on tunne, ettei hän ole siellä. Joskus on kuin hän olisi täällä.
Mutta ei hänkään noilla sanoilla sanonut koskaan, kunnioittamisesta ei puhuttu, mutta sen saatoin tuntea.
Rauha hänen muistolleen.
ihminen, nyt jo manan majoille päässyt, on entinen naapurimme. Vielä yli 80-vuotiaana äiti huolehti kahdesta pojastaan, toinen oli kehitysvammainen, ja toinen muuten sairas.
Hänen koko elämänsä keskittyi omien lastensa hyvinvointiin. Hän oli niitä , joista Lauri Viita kertoo runossaan: "Äidit vain, nuo toivossa väkevät, Jumalan näkevät".
noita tuntemattomia elämänsankareita ajatellessa ihan mieli liikuttuu.
tuo kaunis runo, jatkuiko jotenkin näin?:
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
miettinyt juuri tätä mitä on kunnioitus. En tiedä, mutta välillä tuntuu siltä, että jos valitsee sanansa väärin tai joutuu väärin ymmärretyksi, niin hyvin herkästi kunnian menettää, jopa tällä palstalla. Mielestäni kaikenlainen kierous on lisääntynyt ja tavallinenkin ihminen voi joutua hyvin herkästi ryöpytyksen uhriksi. Jos kertoo vaikkapa ihastuksensa kohteen olevan, vaikka naapurin tyttö, niin joku voi tulkita sen alaikäiseen sekaantumiseksi, vaikka tarkoittaisi 30 vuotiasta, eli virhe tulkinnasta tai asian esittämisestä väärin voi joutua maksamaan kovan hinnan, jopa täällä virtuaali maailmassa, koska kuitenkin ollaan täällä ihmisten kanssa tekemisissä, niin nim. merk menettämisen leima vaikuttaa kuitenkin omaan minään, vaikka ei pitäisi vaikuttaa.
Kunnioituksesta yleensä näin 50v vinkkelistä katsoen.
Mielestäni nyky-yhteiskunta on mennyt liikaa tänne länsimaiseen pellyilyyn mukaan ( sotaleikit)ja kaikenlainen roskakulttuuri on vallanut filmien ym aatteiden mukaan meidät suomalaiset ja nuoriso on omaksunut liikaa vaikutteita hyvinvointi valtioiden ongelmista, eli makasiinien tuhopoltot ja muu turhautuminen, ylimielinen käytös kertovat hyvin tarkoin siitä, että matkitaan me rikkaita maita ja meillä on varaa riehua kansainväliseen tyyliin.
Työelämästä vähän.
Hivenen ollaan päästy siitä, että 50v on vielä käyttökelpoinen työelämään. Nykyinen nopeasti kehittyvä teknologia ja arvojen uudelleen arviointi on antanut haasteita keski-ikäisille, että miten selvitä työelämässä kunnialla eläkkeelle, kun ei pystytä haastamaan rehdillä työllä nykyajan meininkiä, eli kansaivälistymistä yritysten ulkomaan markkinoitten edullisuuksien takia, eli lyhyesti sanoen, inhimillisyys, välittäminen, yhteenkuuluvaisuus on vieraita käsitteitä nykyisin ja siksi keski-ikäinen ei voi hyvin nyky-yhteiskunnassa, mutta tietenkin tämä on oma mielipiteeni ja voi oikaistakin.
nuorison suhteesta vanhempaan väestöön.
Entisaikoina vielä meidänkin maassamme oli tapana kunnioittaa itseään iäkkäämpiä. Nyt on pelottavaa kuunneltavaa, miten nuoriso suhtautuu itseään vanhempiin.
Kaikki kunnia maille, joissa yhäkin on tapana kuunnella ja kunnioittaa vanhempia sukupolvia, eikä puhua heistä vain riippakivinä.
Hyvin viisaasti ajattelet mielestäni. Me vanhemmat kasvatamme sukupolven ja sekö on meidän palkka, että olemme riippakiviä tässä yhteiskunnassa. Kovat arvot on kunniassa yhteiskunnassa ja ei huomata ikääntyneitten arvoa tai hyvinvointia lisäävää merkitystä. Mielestäni vanhuksista pitää välittää ja heiltä voi saada tärkeitä elämän ohjeitakin.
Sinulta. Aloittaisin luonnosta. Jos sitä sen mahtia. voimaa ja kauneutta ei pysty kunnioittamaan. On kyllä sosiopaatti.
Mielestäni ja vain minun mielestäni, nyky yhteiskunta muokkaa nuoria. Työelämässä heidät jo opetetaan meitä vanhuksia paremmiksi. Syy tähän. Ellemme suuntaa tosi korkealle. ( kunnioitettavat ihmiset,nerot). Nuoret innostuvat jo pienestä tittelistä (pomo). He saavat mitättömän pienen korvauksen, mutta se on upeaa. Suostuimmeko me aikoinaan ottamaan suuria vastuita "ilmaiseksi"
Jos koti olot ovat vaikeat. Niinkuin joillain on. Kyllä siinä kunnioitus kärsii.
Me olemme kasvattaneet sukupolven jota olemme hyvin kärkkäästi moittimassa. Mitä se kertoo meistä? Menikö kasvatuksessa jotain pieleen? Osasivatko omat vanhempamme kasvattaa meidät paremmin kuin me omat lapsemme?
Vielä haluan korostaa, että maastamme löytyy paljon nuoria ihmisiä jotka osaavat kunnioittaa vanhempiaan, omat lapseni ovat yksi hyvä esimerkki. Ei koko nuorisoa pitäisi leimata marginaaliryhmien vuoksi.
kirjoitin, en ajatellut ketään yksilöä.
Tarkoitin yleistä mielipidettä, jossa kaikki yli 50-vuotiaat ollaan tuomitsemassa turhiksi hapenkuluttajiksi.
että olen huolissani nyky-yhteiskunnasta, kun tuotantoa siirretään ulkomaille halpojen kustannusten takia ja miten käy suomalaisten työläisten. Tämä tuntuu vähän yksinkertaiselta ajattelulta, mutta kaipaan näitä entisajan pomoja riveihin, jotka näkivivät muuallekin, vaikka johtamistaito saattoi olla diktaattoristakin.
Eräs mummo opetti meitä lapsia 60 luvulla,että kun elät niin että muistat aina kunnioittaa iyseäsi niin et tuota häpeää muillekaan.
Näinhän se todellisuudessa on, että ei kaikkia voi tuomita ja onnistuneestikin on menetelty kasvatuksessa ym ja pahaahan tekee yleensä pieni ryhmä, jolloin kaikki tuomitaan. Tässäkin on se epäkohta yhteiskunnassa, että yksi jos tekee, niin leimataan tai tuomitaan sata muutakin syylliseksi.
Pieniä ihmisiä. Kunnioita lapsiasi, niin he kunnioittavat sinua. Töistä tullessani. Iltavuorosta. Aina kahvi tuoksuu nenään. Joskus jopa kääretorttu. Ainoa minkä pojat osaavat tehdä :)
Tähän kunnioitukseen kyllä sekoittui hieman rakkautta ja haleja.
Ajattelin poistaa tämän viestin, mutta en sitä tee!
Kaikki lähtee kodista.
väistämättömyytenä,
nuorise kävelee neljä rinnakkain, vaikka vastaan tulet, et saa ollenkaan tilaa.
Kerran Paloheinässä syksyllä vastaani juoksi joku komppania nuoria miehiä, neljä rinnakkain ja ehkä viisi peräkkäin. Kävelytien keskelläoleva keltainen viiva jakoi tien kahteen kaistaan, he tulivat molempain leveydeltä.
Silloin ajattelin, että tässä kävelen, ojaan en mene, katsotaan, miten käy. Jos tulevat ja tallaavat jalkoihinsa, niin siitä sitten vaan.
Viime hetkellä jättäytyivät taaemmaksi minun puoleiseni juoksijat. Minä pidin puoleni.
tuo ilmiö näyttäytyy minulle siksi, että itse olen lapsena ja nuorena availlut ovia ja ottanut huomioon vanhemmat ihmiset.
Myöskin omat lapseni olen kasvattanut toisten ihmisten huomioimiseen.
Jos itse olisin ollut esim. tuon miespatterin jäsenenä, ja nähnyt jonkun naisen kävelemässä vastaan, en todellakaan olisi ollut antamatta tilaa!
olla myös sitä, että ne hyvätapaiset omat lapset voisivat olla kohteliaita myös muiden äideille ja isille.
että jos kaikki käyttäytyisivät noin, koulunpito olisi helppoa.
Älliäkin täydet määrät, vaikka harrastuksia viitenä iltana viikossa!
Ja jatko-opinnot myös kiitettävät.
(Laudatur= kiitettävä)
Olen monta kertaan miettinyt tuota vanhempien kunnioitusta.
Onko nuoremman henkilön kunnioitettava vanhempaa ihmistä, vaikka hän tekojen, sanojen ja käyttäytymisen vuoksi olisi aivan kamala ihminen?
Kasvukylälläni oli perheitä, joissa lapset teitittelivät vanhempiaan.
Onko tämä oikea "kunnioitus"käyttäytyminen?
Ehkäpä kunnioitus täytyy ansaita.
Miten voi kunnioittaa vanhempia ihmisiä jos he osoittavat olevansa ahneita ja röyhkeitä. Jos emme puolestamme kunnioita nuoriamme niin taitaa olla turha odottaa nuorien kunnioitusta.
kapinoin hihasta nykäistyjä "Kunniota isääsi ja äitiäsi jne.." raamatun lauseita vastaan ja taisin monesti sanoakin eikös se kunnioitus olisi ansaittava - joskus tuntui että me lapset olimme vain välttämätön paha.
No, ne taisi olla niitä alkavan murrosiän irtiottoja, perheen vanhimpana lapsena ja lisäksi tyttönä, joutui tappelemaan itsenäistymis pyrkimyksistään.., mutta ajatus tuosta kunnoituksen ansaitsemisesta oli minulla valmiina.
Eihän pelkkä teitittely välttämättä osoita muuta, kuin etäisyyttä - minä kiellä itseni teitittelyn lapsenlapsiltanikin - sitten joskus sata vuotiaana.:)
Ihan "identtiset"kokemukset on myös minulla, päälle siihen äidin huokaisu ..tuleekohan sinusta koskaan kunnon ihmistä.
Sitten kun 15 vuotiaana muutin pois kotoa ja jouduin tutustumaan moniin vieraisiin vanhempiin ihmisiin. Monet muistot niistä ajoista eivät ole niin mukavia. Ehkä jo lapsena kehittynyt kriittisyys näihin "pakkokunnioituksiin" auttoi monessa tilanteessa.
täytyy tunnustaa, että olen aina tuntenut ääretöntä vastenmielisyyttä kaikkenlaisia pakkoja kohtaan - en tiedä mistä se johtuu - ankarasta kasvatuksesta, vai lieneekö se vain perusluonteeseeni kuuluva - peritty piirre..
Luonteeltani olen näennäisen taipuvainen, mutta pohjimmiltani omapäinen kuin muuli..:))
niin minä tarkoitin yleistä asennetta, en ketään yksityistä hyvää tai pahaa ihmistä, en nuorta, enkä vanhaa.
Yleistä, koko valtakunnassa voimassa olevaa mielialaa, näitä Oskujen hännänkannattajia.
Minulle on sanottu että "sinä se intät vaikka korpin valkoiseksi".
Kai se kova kasvatus on saanut niskakarvat kasvamaan pystysuuntaan.
olemmeko siis kotivammaisia..:))
Onneksi huumori ei ota loppuakseen
Vanhempien ihmisten kunnioituksen opetamme lapsillemme omalla käytöksellämme
"Mitä se kunnioitus/kunnioittaminen lopulta on"
Luin tällaisen viime syksynä ilmestyneen. Jo 15 - pian 20 vuotta kestäneen velkavankeuden,
ja sen seurauksia, eli mitä ne ovat monille nuorille/vanhemmille. Ja myös meille kaikille!
"Nina Honkanen:
Lapset köyhyyskuopassa
Suomessa asuu yli 130.000 virallisesti köyhää lasta. Joka kahdeksas alle 18-vuotias asuu perheessä, jonka tulot ovat alle 60 % kotitalouksien keskitulosta. Köyhiä lapsia on suhteessa enemmän kuin köyhiä koko väestöstä. Kaksitoista prosenttia suomalaisista lapsista elää köyhyydessä. Presidentti TARJA HALONEN nimittelee valittajia iltaruskon maalareiksi ja MATTI VANHANEN kumppaneineen irstailevat hyvinvointihorinoillaan. Stakesin erikoistutkija PASI MOISIO sanoo kehitystä rajuksi. On paljon lapsiperheitä, joiden eniten ansaitseva henkilö on työtön tai opiskelija. Edes PAAVO LIPPOSEN kaudella alennettua äitiyspäivärahan minimiä ei ole palautettu "lamaa" edeltäneelle tasolle."
Tuossa linkkissä lisää aihesta: http://groups.msn.com/Suomiparemmaksi/2861.msnw
mielenkiintoisesta linkistäsi.
mieleen vanhempien kunnioitus.
Nykyään kun sitä ei monasti ole. Lapset ja nuoret hyppivät vanhempiensa ja yleensä aikuisten silmille eivätkä kunnioita heitä. En tarkoita mitään ylenmääräistä pokkuroimista ja nöyristelyä, mutta terveellä pohjalla oleva arvostus on melkolailla hävinnyttä.
helppo olla "hyvä" kasvattaja, mutta omien kokemusteni perusteella monet nykyvanhemmat haluavat liikaa olla kavereita, ei vanhempia, omille lapsilleen.
Kun tulee kriisi, ei kaikilla olekaan tarvittavaa arvovaltaa, vaan seuraa inhottavia riitoja, joita läheisten on paha seurata.
Ja kammottavaa on, että yhä nuoremmat lapset yrittävät olla aikuismaisia.
ansaitaan - hyvät tavat ovat taas kasvattajan tehtävä.
näyttää syntyneen, kiitos kommentoijille. Yksi kunnioituksen kohde jota suurin osa pitää päivänselvänä on lainkuuliaisuus. Tämä ikäpolvi kunnioittanee lähes sataprosenttisesti lakeja, asetuksia, määräyksiä yms virallisia itseemmekin vaikuttavia seikkoja. Ja hyvä tietenkin niin, yhteiskuntarauhan kannalta.
ei tää ollut tarkoitettu päätöspuheeksi... :))
Tiedän saavani kaikkien vihat päälleni, kun kirjoitan seuraavan. Tämä näkemys voi olla yksi syy siihen, ettei vanhempia enää kunnioiteta.
60-70-luvuilta asti yhteiskunta on vaatinut ihmisiltä paljon, ehkä liikaakin. On tarvittu kaikki työvoima yhteiskunnan palvelukseen.
Käytännössä se on merkinnyt sitä, että lapset eivät voi kasvaa kodeissaan, vaan he ovat päiväkodeissa, päivähoidossa tai muualla kuin omassa kodissaan. Jopa vauvaiästä lähtien. Kun niinä vuosina samanaikaisesti tehtiin mahdottomaksi kotiapulaisten palkkaaminen, niin se merkitsi, että lähes kaikki lapset hoidettiin päiväkodeissa ja hoidetaan yhä.
Se on yleensä pakon sanelemaa: Ei ole vaihtoehtoja.
Kuitenkin lapset tavallaan joutuvat tekemään "pitkää päivää". He ovat suurimman osan valveillaoloajastaan poissa kotoa, vieraiden, usein vaihtuvien ihmisten hoidossa. Usein he joutuvat myös liian varhain ikäviin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa heillä ei ole ketään puolustajaa.
Nyt on jo menossa toinen sukupolvi tätä samanlaista lapsuutta viettäneitä.
Lapset saavat tietenkin hyvää hoitoa päiväkodissa, mutta se ei ole sama asia kuin kasvaa kotona. - On turhaa odottaa kunnioitusta lapsilta, jotka on sysätty sivuun vanhempien työn tieltä. - En halua syyllistää yhtään ketään. Haluaisin vain, että edes joku ymmärtäisi tämänkin kannan.
ja huomionarvoinen kirjoitus.
Kuulun itsekin tuohon äitien ryhmään, jonka oli pakko viedä lapset päivähoitoon jotta pystyi leivän hankkimaan perheelle. Kun itse teki kahdeksantuntista päivää, niin lasten "työpäivä" oli vielä pidempi,siihen on lisättävä työmatkani.
Monesti sydäntä riipaisi repiä umpiunessa olevat pienet ylös ja autoon. Onneksi viikonloput olivat aina vapaat, silloin pystyi touhuamaan lasten kanssa ja paikkailemaan syyllisyydentunteitaan.
Kuitenkin nyt jo nuoret aikuiset lapseni osaavat kunnioittaa vanhempia ihmisiä, se käy selvästi esille heidän puheistaan ja teoistaan. En katso että päivähoito tekisi lapsista sellaisia etteivät kunnioita vanhempia henkilöitä. Päiväkodeissa jos missä opetetaan käyttäytymisen kultaisia sääntöjä ja lisäksi kunnioitetaan lasta ihmisenä, ja kun ja jos koti vielä tukee samaa linjaa, niin tuollaiseltakin kasvualustalta tulee "kunnon kansalaisia".
Mutta sitten on niitä ihmisiä, jotka tosiaan sysäävät kasvatusvelvollisuutensa yhteiskunnalle. Ensin päiväkodille, sitten koululle.
Sinä olet onnistunut, tukenut päiväkotia ja koulua ja kasvattanut lapsesi pärjäävien ja muita kunnioittavien ihmisten joukkoon. Onnittelen siitä.
Ennen vanhaan oli sellainen "laki", ettei lasten nähden tai kuullen saa tehdä tai sanoa sellaista, jota ei haluaisi lasten heti tekevän perässä.
Tämä kovin vanhanaikainen ajatus tuntuu hävinneen monilta tyystin.
Voiko lapsi kunnioittaa vanhempiaan, jos he tekevät lasten nähden jotakin, jonka he itse kieltävät lapsiltaan? Sehän antaa epärehellisen kuvan.
Minusta on tässä yhteiskunnassa paljon vanhempia, jotka saavat syyttää itseään. Epäkunnioittavaan käytökseen on ihan taatusti syitä. Se ei ole käsittääkseni ihmisen luonnollinen toimintatapa, eihän se ole eläimilläkään.
Toki murrosiässä kaikki hakevat rajojaan, mutta jos epäkunnioittava käytös jatkuu vielä aikuisiälläkin, niin syyt ovat jossakin syvemmällä.
Joudun työssäni paljon tekemisiin myös aivan nuorten ihmisten kanssa. Retee tyyppi, jolla on hyvä kasvatus on täydellinen vastakohta toiselle reteelle, joka ei ole saanut kunnon kotikasvatusta. - Voi arvata, kumpi menestyy ja kehittyy, ja kumpi joutuu lopun ikäänsä tekeämään paskahommia pääsemättä näyttämään kykyjään. Seurauksena on se, että hänen epäkunnioittava käytöksensä vain kasvaa. Tällainen asia tosiaan jakaa ihmisiä A- ja B-kansalaisiin.
Anteeksi nyt tällainen pitkä saarna.
ihmisessä suoraselkäisyyttä so. vastuunottamista tekemisistään.
Sekä ihmistä joka on oikeudenmukainen.
Sotasankareista lähinnä Adolf Ehrnrooth olisi sellainen, ja tietysti kaikki sotaveteraanimme ansaitsevat varauksettoman kunnoitukseni.
Entäs ne entisajan äidit, jotka kasvattivat jopa tusinan lapsia hyvin vaatimattomissa oloissa, he ovat niitä arjen sankareita, jotka todella ansaitsevat kunnioituksemma - ei minusta olisi ollut heidän saappaisiinsa, ei.
on ollut entisaikojen äideillä suuren lapsikatraan emona. Toisaalta kyllä vastuuta nuoremmista lapsista delegoitiin paljon vanhempien lasten harteille, mikä on täysin ymmärrettävää.
Meillä oli kotona aikamoinen katras, 14 meitä sisaruksia on kahdenkymmenen vuoden sisään maailmaan putkahtanut.
Itse sijoitun sinne vanhimpien lasten osastoon, ja meillä oli sellainen käytäntö, että jokaiselle vanhemmalle lapselle oli oma "nimikkolapsi" nuoremmista lapsista. Tästä nuoremmasta sisaruksesta sitten pidettiin huolta ulkona ja muutenkin häntä pidettin silmällä :) Oman "nimikkolapseni" sain kymmenvuotiaana, tämä vastuulleni annettu sisar oli kolmivuotias. Tietysti vanhemmat kantoivat päävastuun, me isommat sisarukset olimme vähän niinkuin lastenhoitajia.
silloin silmänä olemisen rankaksi ja rajoittavaksi - entä kun ajattelet asiaa näin vuosikymmeniä jälkeenpäin?
se silloin tuntui epikseltä, jäi omien ikätoverien kanssa leikkimiset vähän vähemmälle ja joutui ottamaan hyvin varhain suurta vastuuta muttei siitä mitään kaunaa ole jäänyt. Selväähän se on, ettei äitini olisi ehtinyt kaikkialle yhtäaikaa.
Hyvä avaus.
En lukeunut kaikkia viestejä, mutta Pirre tuolla alempana mainitsi sotasankarit. En tiedä tunnenko kunnioitusta heitä kohtaan. Veteraanimme ovat tehneet hyvää työtä, mutta ovat tehneet sen koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. Hyviä ja tunnollisia jätkiä ne olivat.
Sama asia on kotirintamilla olleiden naisten kanssa, hyviä naisia olivat.
Kunnioitan rehellisyyttä, osaan vain kunnioittaa hyviä puolia ihmisissä, en ihmisiä.
Arvostus on taas eri asia, voisin luetella kymmeniä ihmisiä joita arvostan.
Kunnioitus siirtää ihmisen jalustalle, jossa hän on aina typerän näköinen.
Honorit.
arvostaminen ja kunnioittaminen ovat yksi ja sama asia, en osaa pilkkoa niitä eri lokeroihin.
Samoin jos arvostan jotain piirrettä ihmisessä, niin silloin tunnen kunnioitusta koko ihmistä kohtaan.
En taida olla kovin matemaattisesti ajatteleva.. :))
Ehrnroothtia sotasankarina, vaan hänen inhimillistä suhtautumistaan korkeassa asemassa olevana sotapäälikkönä tavalliseen sotamieheen, olettaen että tarinat eivät ole vain kaunisteltuja tarinoita.
Sitten hänen tinkimätön isänmaallisuutensa oli kunnioitusta herättävää.
kunnioitus täytyy ansaita.
Hienoa olis jos pystyis kunnioittamaan kaikkia ihmisiä, mutta valitettavasti totuus on toinen.
Sotiemme veteraanit ansaitsevat kunnioituksemme.
Vanhempamme ansaitsevat kunnioituksemme...mutta ei välttämättä aina.
Pitäisikö tyttären kunnioittaa isää joka käyttää häntä hyväksi?
Tai äitiä joka sulkee silmänsä koko asialle?
Kunnioitus on ansaittava ei se tule itsestään.
Luontoa meidän kaikkien olisi kunnioitettava ja suojeltava.
Nää nyt oli sellasia kunnioitusasioita jotka tulivat mun mieleeni, maailmassa on kuitenkin niin paljon pahaa että välttämättä emme voi kunnioittaa kaikkkea, vaikka itse elämää pitäisi kunnioitaa aina.
Kunnioitammeko elämää kuitenkin liikaa siinä vaiheessa kun tulee esiin kysymys vaikkapa eutanasiasta...Onko jokaisella ihmisellä oikeus päättää oma elämänsä, vai pitääkö elämää kunnioittaa niin paljon että koko asia lakaistaan maton alle..
Kunniotus muita ihmisiä kohtaan, kunnioitus elämää kohtaan ja yleensäkin kunnioitus kaikkea kohtaan..sehän olisi ihannemaailma.
Teit mielenkiintoisen aloituksen kuten yleensäkin. kunnioitan aloitteentekotaitoasi.
Kiitos.
sehän lienee selvä asia ettei sokeaa kunnioitusta vanhempaan tai nuorempaan päin pysty olemaan, ei väkivallan kohde kunnioita pahantekijäänsä. Viittaan tuohon esimerkkiisi insestistä. Kunnioitus ei ole sellainen asia jonka toinen voi määrätä toisen suoritettavaksi, vaan kunnnioitus tulee sisältäpäin, se on tunnetta. Tunteen suorittamista ei voi ohjailla ulkoapäin.
noiden isokenkäisten kunnioitusta..onko Kuningatar Elisabeth oikeasti ansainnut kunnioituista enemmän kuin vaikka neljän lapsen yksinhuoltajaäiti?
Onko ihminen jolla on mieletön omaisuus enemmän kunnioituksen arvoinen kuin tavallinen alipalkattu duunari?
Siivoojan ammattia ei kunnioiteta mutta lääkäri onkin jo eri asia.
Näinhän se menee, mutta miksi?
Kunnioituksen aiheita on vaikka millä mitalla ja paljon on niitä maan hiljaisia jotka ansaitsisivat kunnioituksemme, mutta emme edes huomaa heitä.
Ja mikä on sitä oikeaa ja aitoa kunnioitusta?
mikä on aitoa kunnioitusta ja mikä ns virallista kunnioitusta. Sen tietänee vain sydämemme.
opitaan lapsena kotona,olkaamme hyviä esimerkkejä nuorille jotta ansaitsemme kunnioitusta heidän taholtaan
olevan tapana halveksia heille vieraita ihmisiä, vain siksi, että nämä ovat vanhoja.
Eli yhteen on tultu, kun on ympäri käyty.
Kunnioitus on ansaittava, mutta halveksiakaan ei saisi vain iän perusteella.
olevat. Ennen kunnioitettiin ihmisiä arvonsa ja asemansa vuoksi ja vanhoja ihmisiä. Nyt on vanhat homeperseitä ja Presidenttiä myöten uskalletaan 'aukoa päätä'. Kunnioitusta lienee enää lähinnä hierarkisissa piireissä, joissa valta on poikaa!
Tämä kausi ennustaa mielestäni hyvinkin tiukkaa aikakautta, joka on tulossa. Sille on tavallaan 'tilaus'. Valitettavasti vaikka joku diktatuuri ei olisi mahdottomuus.
Suht tuoreena isoäitinä en jaksa olla hämmästelemättä sitä viattomuutta, luottamusta ja rakkautta joka on jokaisessa pienessä lapsessa.
On suorastaan sydäntäsärkevää, kuinka pian tällainen aarre rikkoutuu ja tuhoutuu - meidän aikuisten takia.