Onko siitä jotain haittaa, jos antaa 3 kuukautta vanhalle kissanpennulle aikuisen kissan ruokaa??
ruoka??
C0L0R
3189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No sehän riippuu tietysti siitä, onko aikuisten kissojen ruoka pennun pääasiallinen ravinto vai annetaanko sitä vaan vaihtelun vuoksi silloin tällöin. Alle vuoden ikäisellä kissalla pitäisi olla koko ajan pennuille tarkoitettuja laadukkaita raksuja ja raikasta vettä tarjolla. Lisäksi kolme kuukautta vanhalle pennulle tulee antaa purkkiruokia (mieluiten pennuille tarkoitettuja, mutta joskus voi antaa myös aikuisten kissojen ruokia) ja/tai raakaa lihaa 3-4 kertaa päivässä. Kun kissa on puolivuotias, voi siirtyä kahteen ruokintakertaan päivässä ja vähitellen antaa useammin aikuisten kuin pentujen purkkiruokia. Ja siinä vuoden iässä voi myös raksut vaihtaa aikuisten kissojen raksuihin, mutta edelleenkin on syytä pitäytyä eläinkauppojen laatutavarassa.
Penturuuat on suunniteltu kasvavan kissan tarpeisiin, koska kasvava pentu tarvitsee enemmän energiaa sekä vitamiineja ja kivennäisaineita kuin aikuinen kissa. Siksi pentukissaa ei pitäisi ruokkia pelkästään aikuisten kissojen ruuilla, kasvuhäiriön riski on tällöin olemassa.
Meillä on kohta neljän kuukauden ikäinen pentu, joka syö aikuisen kissan raksuja ja purkkiruokaa, lisäksi raakaa jauhelihaa ja silakkaa jonkin verran. Yritin tarjota sille pentujen purkkiruokia ja raksuja kun se alkoi opettelemaan syömään, mutta eivät ne kelvanneet, ison kissan ruuat vain menivät. Samanlainen oli sen emokin ja sitä ennen meille pentuna tullut kissa - penturuoille vain nyrpistettiin nokkaa.
Nyt meillä on reilun kolmen viikon ikäinen pentue, joita pitäisi alkaa totuttamaan syömään kiinteää ruokaa. Kivaa...
ruokintaharjoitukset jauheliha penturuokaseoksella ja lisää siihen vaikka kermaviiliä. Tuosta seoksesta saa tehtyä sormilla pieniä "palloja" jotka voi laittaa pennun suuhun ensi kertoja jolloin pentu oppii ruoan maun ja ymmärtää mitä se on.
Itse aloitan aina ruokinnan pennuilla Hill´s a/d ruoalla ja ruiskun kanssa - helppoa ja siistiä - ja pikkuhiljaa lisätään ruokintaan mukaan raakaa jauhelihaa jne.