Tässäpä ehkä erikoinen kysymys. Asun maalla kahden kissan kanssa isolla tontilla. Onko kukaan teistä kuullut ns. sähköisestä aitauksesta kissalle? Sellainen jota käytetään esim. hevosilla, mutta tietysti pienellä jännitteellä ja tiheään asetettuna. Kuulin kyllä että koiralehdessä oli juttua tälläisestä.
Ulkoiluhäkkiä en ole vielä saanut ja tälläinen olisi kätevä asettaa ja siirtää eri paikkoihin.
Nyt ulkoillaan valjaissa.
Ulkoiluhäkkiä en ole vielä saanut ja tälläinen olisi kätevä asettaa ja siirtää eri paikkoihin.
Nyt ulkoillaan valjaissa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
kissa menee aidan läpi eikä uskallakaan enää palata? Ei siis varma keino eikä taatusti kovin miellyttävä kissalle. Lopulta voi käydä niin, ettei kissa uskaltaisi kivun pelossa mennä enää ollenkaan ulos, etenkin jos aitaa aiottaisiin siirtää välillä.
Hanki mieluummin kunnon katollinen ulkohäkki, joka takuulla tulee halvemmaksikin. Ulkoilevalla kissalla ovat vaarana myös petolinnut, joita eivät mitkään aidat pidättele.