Hei!
Haluaisin keskustella varttuneempien, Aidosti Aikuisten bisujen kanssa siitä, miten te koette ja toteutatte omaa identiteettiänne. Taustaoletuksenani on, että ilmapiirin vapautuminen on jollakin tavalla vaikuttanut käyttäytymiseenne. Onko kenties tullut "uudelleenheräämisiä" tms.
Lehdissä on myös puhuttu viime aikoina siitä, kuinka vanhemmat naiset alkavat yhä enenevässä määrin kiinnostua nuorista rakastajista... Päteekö tämä myös naistenvälisiin suhteisiin - oletteko ts. huomanneet kasvavaa kiinnostusta itseänne selkeästi nuorempiin naisiin?
Haluaisin keskustella varttuneempien, Aidosti Aikuisten bisujen kanssa siitä, miten te koette ja toteutatte omaa identiteettiänne. Taustaoletuksenani on, että ilmapiirin vapautuminen on jollakin tavalla vaikuttanut käyttäytymiseenne. Onko kenties tullut "uudelleenheräämisiä" tms.
Lehdissä on myös puhuttu viime aikoina siitä, kuinka vanhemmat naiset alkavat yhä enenevässä määrin kiinnostua nuorista rakastajista... Päteekö tämä myös naistenvälisiin suhteisiin - oletteko ts. huomanneet kasvavaa kiinnostusta itseänne selkeästi nuorempiin naisiin?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun vielä olin ihan vaan hetero, en ollut koskaan kiinnostunut itseäni paljon nuoremmista miehistä. Nyt kun olen ilmeisen bisse, en ole kiinnostunut paljoa itseäni nuoremmista naisistakaan. En oikeastaan ylipäätäänkään "katsele" naisia - kuten en katsellut miehiäkään. Otan naiset naisina ja miehet miehinä ja jos niistä joku erityinen alkaa kiinnostaa, niin hyvä on. Ikä ei ole este mihinkään suuntaan. On vaan niin, että suurin piirtein itsensä ikäisiä ihmisiähän sitä tahtoo vastaan tulla ja oikeastaan se on hyvin OK.
Minulla on seurustelukokemus miehen kanssa, joka oli nelikymppinen, kun itse olin parikymppinen. Silloin olin ilmeisesti aika ihanteellinen ja kokematon, kun ajattelin, että nelikymppisenä sitä on jo kovasti kehittynyt ja aikuinen yms. No, pettymys oli paha, kun se mies tuntui ihan yhtä tyhmältä kuin parikymppisetkin. Lopulta hän alkoi tuntua tyhmemmältä kuin ikäiseni pojat, sillä hän oli mitä ilmeisimmin polleaa poikaa juuri siitä syystä, että minä olin niin nuori. Arvatkaapa, jätinkö hänen suhteellisen pian :).
Pitkän avioliittomme aikana vaimoni ei koskaan osoittanut kiinnostusta selvästi Bi-juttuihin. Kuitenkin hän usein korosti, että kaikki suhteen ovat ihan luonollisia, ja sen vuoksi jo nuorena tunnustin hänelle, että itselläni oli koulu- ja armeija-aikana suhde hyvään ystävääni. Se suhde jäi ja ainoastaan kerran, hiukan kännissäpäin saunareissulla erään työmatkn aikana kokeilin. Siis itse olin Bi ja nyt olen ollut aika pahoillani, että vaimoni ei ollut avoimempi jop alussa. Uskon, että olisimme varmasti voineet yhdessä syventää ajatuksiamme.
Ikä painaa päälle ja nyt edessä on vain muistot entisestä.
... vaimosi ei aikaisemmin tiedostanut biseksuaalisuuttaan? Hän saattoi kyllä vahvasti olla suvaistsevainen, mutta ehkä ei ymmärtänyt, miksi asia kosketti juuri häntä.
Ettekö ole enää naimisissa, kun sanoit että on vain muistot edessä?
Mielestäni ei ole lainkaan outoa, jos vaimosi ei ole edes sinulle kertonut olevansa bi, jos sitten on edes itse asian tajunnut. Onko hän sen tiennyt miten kauan aikaa? Miksei asia voisi vieläkin olla teille yhteinen keskustelunaihe?
Teidän ikäisten ihmisten ei varmasti ole ollut aikanaan helppoa tunnustaa edes itselleen olevansa jotakin muuta kuin hetero. Ei ole kauaa siitä, kun homoseksuaalit luokiteltiin tautiluokituksella. Asenteet ovat olleet ankarat ja tuomitsevat. Siinä paineessa vaimosi on voinut itsekin tuomita itsensä - minulla on eräs sellainen tuttu, että juuri hän itse on itsensä ankarin tuomitsija. Ei voi hyväksyä itsessään tuota ominaisuutta! Ei ole kertonut asiasta muille kuin minulle. Pelkää aivan kauheasti, että muut saisivat tietää. Tuollaiset epämääräiset "muut" voivat olla tosi pelottavia.
Kerro vähän lisää teidän jutustanne, olisi kiva kuulla ja ottaa kantaa ts. keskustella aiheesta.