Vaimoni on ollut n.25v perhepäivähoitajana,omia lapsia on kolme ja lapsenlapsia on yksi, elikkä vuosien varrella meillä on nähty ja kasvatettu useampia lapsia! Olen yrittänyt olla kaikille lapsille, vieraille kuten omillekin samanlainen isähahmo.Lapset vuosien varrella ovat olleet ihania ja antaneet paljon,mutta mikä on viimevuosina ruvennut vaivaamaan on se ,että on paljon ihmisiä jotka on vaan tehneet lapsia olematta heille vanhempia!Vanhemmat on kotona,mutta lapset tuodaan silti säännöllisesti hoitoon,että saadaan omaa aikaa,päästään kavereiden kanssa ulos,saadaan rauhassa mennä ostoksille koska meillä on maksettu hoitopaikka! Olen vuosien saatossa kuullut satoja kertoja kysymyksen ja itkun miksi äiti tai isä jäi kotiin ja minut tuotiin hoitoon! Ymmärrän hyvin sen ,että joskus halutaan sitä omaaaikaa,mutten sitä,että lapsi pitää herättää esim.joka aamu klo.6 keritäkseen iskän mukana hoitoon 6.30,(äidin jäädessä nukkumaan) ja on hoidossa sovitun hoitoajan loppuun asti! Monta kertaa lapsille on suuri ilonaihe se ,että se normaali päivärytmi rikkoontuu,että olinkin eka joka haettiin tänään!
Vanhemmat olkaa
vanhempia!
653987
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
ikävä vain, osa vanhemmista ottaa omat kesälomansakin eri aikaan kuin hoitaja, jolloin hoitajan ollessa lomalla lapsi menee sijaishoitoon ja oman loman kohdalla vakihoitaja hoitaa lapsia. ei ole ennen kuulumatonta, että vanhemmat haluavat siivota/nukkua/shoppailla jne rauhassa, mutta missä on lapsen loma??? yhden viikon ymmärtäisin asioiden järjestelyyn, mutta että neljä viikkoa ja lapsi koko ajan hoidossa.
leikki on lapsen työtä, ja siinä missä aikuinen käy töissä, lapsen työpaikka on hoitopaikka, josta hän joskus tarvitsee myös lomaa.
Eikös se ole kivaa että sunkin vaimo saa palkaa lasten hoidosta, vaikka lasten vanhemmat olisi kotosalla?
ihmiseltä joka ei osaa ajatellla asiaa tärkeimmän eli lapsen kannalta.Jos kaikki ajattelisi vain rahaa tuskin lastenhoitajia olisi kovinkaan paljoa!(En aloittanut keskustelua itseni enkä vaimoni kannalta,vaan LASTEN!)
Onhan toki niitä vanhempia, jotka tuovat lapsen hoitoon, jotta itse saa maata, tai tehdä mitä haluaakin, mutta sitten on myös se toinen puoli.
Esim. perheellä voi olla leikki-ikäinen ja vauva ja vanhemmat ajattelevat lapsensa parasta ja tuovat hänet muiden ikäistensä joukkoon.
Tai äiti voi olla masentunut, eikä kykene esim. yksin huoltamaan lasta päivästä toiseen, mutta haluaa lapsensa parasta ja tuo tämän hoitoon muiden seuraksi ja äiti saa itse levätä..
Asioilla on aina se toinenkin puoli olemassa, mikään ei ole itsestään selvää.
Monella yh:lla on enemmän kuin 2-3 lasta ja heillä ei ole ketään apunaan; lapset ovat hoidossa ja he ehkä kotona.
Se on aina niin vaikea sanoa, kun ei voi puhua yleisesti näistä asioista koska ne ovat niin tapauskohtaisia, mutta siinä olen kyllä samaa mieltä, että jos vanhemmat vain ovat kotona, lapselle pitää miettiä joku muu ratkaisu.
Lasta tulisi aina ajatella ensisijaisesti, aina.
Kyseistä aihetta on jauhettu jo ihan tarpeeksi.
En kyllä usko että vaimosikaan toimisi perhepäivähoitajan, jos se olsisi palkatonta vapaaehtoistyötä.
"Esim. perheellä voi olla leikki-ikäinen ja vauva ja vanhemmat ajattelevat lapsensa parasta ja tuovat hänet muiden ikäistensä joukkoon."
Eiköhän ne vanhemmat tässä tapauksessa ajattele omaa parastaan ja tuovat leikki-ikäisen hoitoon, kun on toki raskasta hoitaa uhmaikäistä ja vauvaa samaan aikaan. Se on vain ikävää, että vanhempi lapsi kokee yleensä tällaisen hylkäämisenä. Jo vauvan tulo perheeseen on suuri asia, huomio onkin ensisijaisesti vauvassa ja vanhempi lapsi joutuu väistymään ja sitten hänet vielä tungetaan jaloista pois päiväksi. Jokainen, jolla on tullut kaksi lasta peräjälkeen tietää, että vanhempi lapsi on mustasukkainen pienemmälle (toiset enemmän, toiset vähemmän). Turha väittää, että vanhemmat lapsensa parasta tällöin ajattelevat.
Lapselle on tärkeää oppia, että häntä rakastetaan, vanhemmat haluvat olla hänen kanssaan.
niitä kotona vanhempien hoitaa, eikä nykyään pärjätä kunnolla edes yhden kanssa ? Onko isyys/äitiys sinusta pelkkä vapaaehtoistoimi, ja silloin on oikeus ruikuttaakin koko ajan lasten hoidon vaikeudesta ? Kannattaisi sinun tavoin ajattelevien miettiä moneen kertaan, ennenkuin jälkikasvua hankkivat.
käsittää että voi olla myöskin lapsen etu mennä päiväksi hoitoon... saa leikkiä ikäistensä kanssa, paljon virikkeitä... en halua yleistää mutta näitä peräkammarinpoikia on juuri nämä kotona pumpulissa pidetyt lapset. se on hyvä jos vanhemmat pystyy kotona keksimään kokoajan uutta ja virikkeellistä tekemistä mutta ... olen itse työelämässä ja lapsi perhepäivähoitajalla mutta suunnitelmissa on että kun toinen lapsi syntyy, jatkaa esikoinen hoitopaikassa silti esim parina-kolmena päivänä viikossa. ei ole automaattisesti huono äiti/isä jos lapsen hoitoon vie...
kanssasi. Yritän vain miettiä asiaa nyt kaikkien osapuolien kannalta. Periaate nyt kuitenkin on se, että vaikka toinen vanhemmista olisi kotona, lapsen voi tuoda hoitoon ( lakisääteinen oikeus ). Asiasta on keskusteltu paljon, onko oikeutettua olla kotona ja viedä lapsi silti hoitoon. Itse ajattelisin näin, että olisiko lapsen kannalta sittenkin parempi olla hoidossa monipuolisine virikkeineen läsnäolevien ja turvallisten aikuisten ( kuten vaimosi ja sinä esim. olette ), sekä omanikäistensä seurassa, kuin kotona, jossa äiti/isä kärsii ehkä depressiosta/masennuksesta ( työttömät jne. ), eivätkä näinollen pysty panostamaan kunnolla lapsensa hyvinvointiin, koska eivät ole kunnossa itsekään ?
Tottakai niin sanotut "sosiaalitapaukset" ovat aivan eriasia.Tarkoitukseni oli keskustella aivan tavallisista normaalisti töissä käyvistä ns.uravanhemmista.
lisäsin vain siihen yhden näkökulman.
Niin, lapset ovat pieniä vain hetken ja on sääli, ettei vanhemmilla ( ei toki voi yleistää )ole tietoista vanhemmuutta ... antaa siis sitä läsnäoloa, lämpöä, hellyyttä ... olla lastensa kanssa juuri tässä hetkessä. Toki tärkein on vielä mainitsematta ... ne rajat ja paljon rakkautta.
Nykyään vanhemmat ovat enemmän lapsilleen kavereita, vaikka heidän pitäisi olla selkeästi vanhempia. Lapsille ei haluta tuottaa niitä optimaalisia pettymyksiä ( siedettäviä ), koska he eivät siedä lapsen kiukunpuuskia ja itkua. Lapsi saa liian helposti periksi monia asioita. Toisaalta taas lapselle tuotetaan nykyään liikaa emotionaalisia pettymyksiä, materialistisia ei niinkään. Rakkauden ja ajan puute korvataan rahalla. Silti gallupien mukaan se ei ole lapsesta hienointa ( rahan saaminen ja aineellinen hyvä ), vaan ikimuistoisimmat ja hienoimmat hetkensä he ovat kokeneet perheen yhdessäolon hetket ... esim. isän kanssa kalassa, tai koko perheen eväsretki jonnekin tai hetki äidin sylissä.
Jos minulla olisi lapsia, olisin ainakin kouluikään saakka kotiäitinä heille. Työ on tärkeää, muttei kuitenkaan niin tärkeää. Moni muu asia ajaa työn edelle. Ymmärrän toki senkin, ettei aina kaikilla ole mahdollista jäädä kotiin lasta hoitamaan taloudellisista syistä.
Minun poikani käy kolme kertaa viikossa, kuusi tuntia kerrallaa hoidossa. Jäin minä "makoilen" kotona. Yleensä kyllä juoksen työhaastatteluissa, kirjoittelen työhakemuksia, soittelen jne. Toki onnistuisin tekemään tästä ainakin osan vaikka poikani olisikin kotona. Mutta jos ottaisin poikani pois hoidosta ja saisinkin työpaikan poikani joutuisi todennäköisesti ventovieraan hoitoon. Saattaisihan hoitaja olla yhtä hyvä kuin nykyinenkin, mutta sopeutuminen veisi kuitenkin pojaltani kauan.
Ps. Milloin masentuneesta on tullut työttömän synonyymi??!
kerroin työttömyyden vain yhtenä esimerkkinä, joka aiheuttaa myös jonkinasteista masennusta. Muitakin syitä sille löytyy, niinkuin hyvin itsekin tiedät.
Olen kuitenkin pahoillani, jos loukkasin sinua. Se ei ollut tarkoitukseni.
Jos kerta juokset työhaastatteluissa eli ilmaisustasi päätellen pääset sellaisiin kaiketi usein ,niin miksi et ole saanut työpaikkaa???
Eikö pienempikin määrä hoidossa sitten riittäisi, jos tuollaisia tarkoituksia varten lapsesi on hoidossa ja haluat pitää hoitopaikan? Itse en vie lapsiani hoitoon kotona ollessani, koska pidän tuollaista käytöstä moraalisesti vääränä, työssäolevat joutuvat sen kustantamaan. Mutta kukin tyylillään.
toiselle ihmiselle ! :( ... sinussa ei taida olla kykyä asettua toisen ihmisen asemaan ?
Eikä se työn saaminen niin helppoa ole, kuin moni varmasti kuvittelisi.
nim. terv.huoltoalan ammattilainen
Ai kuinka niin ilkeästi sanottua? Eikö se ollut ihan aiheellinen ihmettely. Kyllä yleensä töitäkin saa, jos työhaastatteluita on niin paljon, että niissä pitää oikein urakalla juosta. Tai sitten on hyvä alkaa miettiä, että missä on vika, jos kaikki työhaastattelut menevät penkin alle.
Vai onko niitä haastatteluja sittenkään, ehkä aika ei menekään työhaastatteluissa juoksemiseen...
Ehkä vähän liioittelin. Todellisuudessa työhaastatteluita on ollut noin yksi per viikko. Aikaa yhteen haastatteluun menee n. kolme tuntia. (pitkät matkat)
Jaa-a, vaikea sanoa miksi en ole työpaikkaa saanut. Yksi syy on ainakin se että hakijoita on ihan hirveän paljon. Usein haastateltuja on ollut 30-50. Miksi en ole erottunut joukosta.. Toinen syy on se että olen tehnyt yli viisi vuotta muita kuin oman alani töitä ja nyt tuntuu ettei minua huolita kummallekkaan alalle.
Ja hoidon määrästä. Poikani on siis puolipäiväisenä ja saattaa olla etten välttämättä kokopäiväistä hoitopaikkaa saa heti kun sen tarvitsisin. Jos hoitoa olisi vielä vähemmän (saattaisi ollakkin, jos maksussa tultaisiin vastaan...)joutuisi poikani varmasti toiselle hoitajalle kun vaihtaisi koko aikaiseksi.
Mielestäni työssäolevat eivät sen kummemmin kustanna hoitoa kuin muillakaan. Työssä ollessani maksu oli 180€ (kokopäiväinen) ja nyt 60€ (puolipäiväinen). Veroprosentti työssä ollessa 15 ja nyt 20.
"Mielestäni työssäolevat eivät sen kummemmin kustanna hoitoa kuin muillakaan. Työssä ollessani maksu oli 180€ (kokopäiväinen) ja nyt 60€ (puolipäiväinen). Veroprosentti työssä ollessa 15 ja nyt 20."
Kuka sen hoidon sitten sinun mielestäsi kustantaa, jos ei työssäoleva? Mitä rahaa sinä muuten nyt saat, kun puhuit veroprosentista. Saatko siis palkkatuloa, jos kerta työssäolevat eivät kustanna hoitoa. Mikäli saat työttömyyskorvausta, kotihoidontukea tms. niin kai ymmärrät, että senkin sinulle maksavat työssäkäkäyvät veronmaksajat. Joten työssäkäyvät veronmaksajat kustantavat sinulle sekä elämisesi että lapsesi päivähoidon. Joten mietipä asia uudelleen.
että yhtälailla työssäkäyvien lasten hoito kustannetaan verovaroista. Hoitohan maksaa aika paljon enemmän kuin tuo vanhempien maksama maksu. Ja minä maksan nyt suunnilleen saman verran kuin työssä ollessani. (maksu suurempi vero)
Tietääkseni veronmaksajat eivät maksa ansiosidonnaista päivärahaa?? Ja olen senkin rahan liittoon maksanut moneen kertaan kymmenen vuoden aikana. Joten olen ikään kuin säästänyt pahan päivän varalle ja nyt on se paha päivä. En todellakaan ala siitä tuntemaan huonoa omaatuntoa.
Kyllä liitto saa valtiolta tukea ansisidonnaisen maksamiseen eli veronmaksajat maksavat. Onpas sulla ollut isot liiton maksut tai sitten saat todella pientä ansiosidonnaista (pienempää kuin toimeentulotuki), jos olet päivärahasi moneen kertaan jo liitolle ehtinyt maksaa. JOtain järkeä noihin juttuihin, kiitos.
Työssäkäyvät kuitenkin tekevät jotain kansantalalouden eteen ja maksavat veroja. Ja kai ymmärrät ettei työssäkäyvä voi hoitaa lasta työpaikalla. Toki voidaan ajatella, että lapsettomille tulee aika iso potti lapsellisten ihmisten maksuja veroina, kun he kustantavat päivähoitoa, lapsilisiä ym. Kyllä minulle käy sellainenkin vaihtoehto, että jokainen elättää itse lapsensa ja hankkii lapselleen hoitajan, mutta ymmärrän, että pienituloisen työsskäyvän olisi aika hankala tällätavalla hoitoa lapsilleen järjestää.
päästät ! Sinä voit itse olla tulevaisuuden työtön. Otahan enemmän itse asioista selvää ja tule sitten vasta tänne palstoille niitä omia totuuksiasi kertomaan ... kuka maksaa ja mitä ?
Vanhemman työttömyys on aina jonkinlainen kriisi perheessä, joten mielestäni tässäkin asiassa pitäisi ajatella "moraalisten vääryyksien" ja "työssäolevien kustannusten" sijasta sitä, ettei lapsen elämään tulisi liian suurta muutosta. Jos lapsi on tottunut olemaan normaalisti 5pv/vko, n. 8-9 tuntia/päivä päivähoidossa, ja jäisikin yhtäkkiä kotiin kahdestaan vanhemman kanssa, joka vielä käyttää suuren osan ajasta työnhakuun, hakemusten kirjoitteluun ym., olisi se lapselle suuri muutos. Lapsella pitäisi vanhemman työttömyydestä huolimatta olla oikeus tavata kavereita ja saada päivähoidon tarjoamaa varhaiskasvatusta muutamana päivänä viikossa. Sama koskee vauvaperheitä, vaikka toki lapsi saattaa kokea hylkäämistä, jos hoitopäivät ovat pitkiä tms. Itse olen ollut työttömänä ja alkuun en hakenut lapselle päivähoitoa niiksi ajoiksi, vaan nautin siitä että sain olla hänen kanssaan kotona (työssä ollessani oli hoidossa, eli noin puolet joka vuodesta), mutta kun poika oli 5v, hän alkoi olla päivähoidossa myös työttömyysaikoinani kavereiden takia (lapsella ei sisaruksia), ja itse sain opiskeltua etänä muutaman kurssin sinä aikana ja luettua pääsykokeisiin kunnolla, minkä seurauksena pääsin yliopistoon. Vauvan ja leikki-ikäisen perheestä minulla ei ole kokemusta, mutta voisin ajatella tekeväni niin, että ensin sisarus voisi pitää rauhassa pari-kolme kuukautta "vauvalomaa", että huomaisi olevansa edelleen yhtä tärkeä kuin uusi tulokaskin, ja sitten voisi harkita paria, kolmea hoitopäivää/viikko, että saisi tavata kavereita, askarrella, laulaa ja leikkiä ohjatusti. Päivähoitohan on paitsi lasten "säilytyspaikka" vanhempien työssäoloajaksi, myös joka lapselle kuuluvaa ammattilaisen antamaa varhaiskasvatusta!
Minä olen työtön (ansiosidonnaisella), mutta ei se mielipiteitäni ja tietojani muuta. Tiedän, että työssäkäyvät veronmaksajat minut suurimmaksi osaksi elättävät. Olen siitä heille kiitollinen. Minun mielestäni he maksavat jo elatustani tarpeeksi, en vie vielä lapsianikin hoitoon ja maksata heillä lasteni hoitoa. Hoidan lapseni itse ja pyrin löytämään mahdollisimman nopeasti työpaikan.
Minä kyllä tiedän kuka maksaa ja mitä, mutta sinä et taida tietää.
lietsottua ajattelutapaa, jonka mukaan yhteiskunnan tulisi tuottaa palveluja vain minua varten ja minä suostuisin verovaroillani kustantamaan vain sitä, mikä palvelee minua itseäni.
Minulla ei ole mitään oikeutta vaatia, että maksamieni verojen tulisi palvella vain omia välittömiä tarpeitani. Sen sijaan minulla on oikeus vaatia, että verovarojani käytetään nimenomaan muiden hyväksi, nimenomaan yhteiskunnan ja siinä heikommassa asemassa olevien tarpeisiin. Jollei yhteiskunta sijoita verovaroja juuri heikompien tukemiseen, se on huono, tehoton ja kannattamaton yhteiskunta.
Ajattelutapa, jossa kansalaiset, kansalaisryhmät, ammattiryhmät tai eri alueet ajetaan toisiaan vastaan " maksajiksi " ja " saajiksi " edistää, tarkoituksella tai tarkoituksetta, koko yhteiskunnan hajoamista tai hajottamista.
Sitä, miten jotkut ihmiset tai ihmisryhmät leimataan epäonnistuneiksi, kärryiltä pudonneiksi tai yhteiskunnan kustannuksella eläjiksi, voisi kutsua myös yhteiskuntakiusaamiseksi.
Markkinatalous jos mikä toimii koko ajan yhteiskunnan varoilla ja yhteiskunnan kustannuksella - siksi on irvokasta, että markkinatalouden ideologit pilkkaavat yhteiskunnan kustannuksella elämistä ja mainostavat kaikin tavoin puhtaan, kovan kilpailun tilaa.
nim. terv.huollon ammattilainen
Kyllä vanhemman velvollisuus on käyttää lasta sellaisissa paikoissa, missä lapsi voi tavata ikätovereitaan ilman, että lapsi raahataan päiväkotiin.
Kun itse menet työelämään niin ymmärrät, että on rankkaa käydä työssä, maksaa korkeita veroja ja hoitaa lapset ja koti siinä samassa. Siinä vaiheessa voit ehkä ymmärtää miksi on moraalisesti väärin viedä lapset hoitoon, kun itse on kotona. Ja opit ymmärtämään senkin, että kaikkea ei voi laittaa työntekijöitä kustantamaan, verot ovat suomessa erittäin korkeat.
Juuri tuli telkusta ohjelma siitä, että päiväkodit ovat hirveitä tautipesäkkeitä. Sekö on lapsen edun mukaista, että hänet raahataan tautipesäkkeeseen, vaikka kotonakin voisi olla? No kullakin on mielipiteensä.
Oletko ajatellut, että tavallaan "heikommassa" asemassa olevat ihmiset ovat jatkuvilla uusilla vaatimuksillaan saaneet aikaiseksi sen, ettei heitä enää katsota suopein silmin.
Osa ihmisistä valitsee vapaaehtoisesti työttömyyden elämäntavakseen, osa vie lapsensa päivähoitoon, vaikka ovat kotona ja aina vaan vaaditaan lisää etuja. Voisiko tämä olla syynä siihen, etteivät yhteiskunnassa työelämään osallistuvat enää halua maksaa korkeita veroja maksaakseen tiettyjen siivelläeläjien elämistä. On toki ihmisiä, joita tarvitsee auttaa (sairaat, vammaiset, vanhukset ym.). Mutta jossain pitää mennä raja siinäkin, kuinka paljon voidaan sallia vapaamatkustamista. Rahat nyt eivät vain riitä kaikkeen, mielestäni pitää miettiä tärkeysjärjestys ja oikeudenmukaisuuskysymyksiä. Ja kansalaisia pitää kannustaa osallistumaan yhteiskuntaan ja omien lastensa hoitamiseen (se tuo elämälle tarkoituksen).
Olen työelämässä tässä opintojen välillä, ja olin pätkätöissä ennen yliopistoakin, ammatiltani lähihoitaja, ja töissä päivähoitoalalla. Tällä hetkellä työpäivät useinkin yli kymmentuntisia, ja siinä pitää hoitaa oma koululainen ja koti, eikä minusta silti ole moraalisesti väärin viedä lapsia hoitoon esim. 2-3 pv/vko, 4-6 tuntia/pv, eri asia, jos lasten hoitopäivät 10-tuntisia (työssäni sitäkin nähnyt, enkä hyväksy!!) On totta, että lapset voivat tavata ikätovereita muuallakin kuin päivähoidossa, mutta päivähoito kuitenkin tarjoaa kunnallisten varhaiskasvatussuunnitelmien mukaista varhaiskasvatusta, johon joka lapsella on oikeus.
Pointtinani on, etten tuomitse, enkä halua tuomita kenenkään ratkaisuja. Itse olisin kaikkein mieluiten ollut kotiäiti, ja jos jatkossa lapsia saisin, haluaisin olla heidän kanssaan kotona mahdollisimman paljon. Maaseudulla harrastukset ovat kaukana, joten ehkä kuitenkin laittaisin lapseni harjoittelemaan sosiaalisia taitoja vuotta ennen esikoulua, niin kuin esikoisen kanssakin tein (turha kuitenkaan suunnitella, kun tietoa tulevista lapsukaisista ei ole...)
Ja tautipesistä: tuttavapiirissäni ainakin on perhe, jossa lapset kotona, sairastelevat vähän väliä (joka kk), ihan samoin kuin meidän työpaikalla hoitomuksut...että ei kaikki ole niin mustavalkoista. Mielipiteensä kullakin, mut pakko oli vielä kommentoida, kun näyit luulevan, ettei minulla ole kokemusta työelämästä.
Todella hieno kirjoitus! :) Monta kertaa tuntuu pahalta seurata ihmisten itsekkyyttä ja ahdasmielsyyttä, ylemmyydentuntoista muiden tuomitsemista. Liian monilta tuntuu puuttuvan kyky asettua toisen asemaan. Kaltaisiasi tarvittaisiin enemmän!
Työttömälle työnhakijalle ja hänen lapselleen on huomattavasti helpompaa, jos lapsella on valmiina päivähoitopaikka, kun vanhemmalle yllättäen tarjotaan työtä. Kuvittelepa tilanne, jossa työttömän puhelin soi aamuseitsemältä ja kysytään, ehtisitkö parin tunnin päästä töihin (esim. yllättävä sairaslomasijaisuus); ellei päivähoitopaikkaa ole, mihin hän vie lapsen? Todennäköisesti siinä kiiressä ei ole varmuutta, ottaako joku mummi, kummi tai naapuri lasta hoitoon, ja vanhemman on kieltäydyttävä työstä, joka parhaimmillaan olisi voinut poikia lisää työtarjouksia tai ainakin plussaa työnhakumateriaaliin (yksi uusi työtodistus lisää :)).
Niin, eli jokainen työtön vieköön siis lapsensa joka päivä kokopäivähoitoon (koska muutenhan voi käydä niin, että työtä tarjotaan juuri sinä pv kun lapsi olisikin kotihoidossa). Joo, hyvät on perustelut. No, täytyyhän sitä ensisijaisesti aina ajatella itseään eikä lapsen etua.
En kyllä ymmärrä miten päivähoito korvaa lapsen harrastukset maaseudulla. Eikö se ole väärin lasta kohtaan?
No olemme selvästi eri mieltä siitä, kenelle lastenkasvatuksesta kuuluu vastuu. Minusta se kuuluu vanhemmille, sinusta näemmä myös yhteiskunnalle. Toivoisin, että vanhemmat ottaisivat enemmän vastuuta lastensa kasvatuksesta eikä vastuuta sysättäisi yhteiskunnan hoidettavaksi vetoamalla aina siihen samaan mantraan varhaiskasvatuksesta. Olen aivan vakuuttunut, että vanhemmat ovat yleensä lapsensa parhaita kasvattajia ja mikäli mahdollista heidän tulisi itse lapsensa kasvattaa ja hoitaa.
Eikö ole hieman sokeaa myös sellainen ajattelu, että kaikki avun saajat ovat pyyteettömiä ja ihan ilman omaa valintaa tilanteessaan.
Kuinka usein tukien saajat kiittää tuistaan ja saamastaan avusta ja kuinka usein kuuluu vain rutinaa siitä, että mulle enemmän ja enemmän. MInä toivoisin enemmän kiitollisuutta heitä kohtaan, jotka tätä suomen taloutta pyörittää. MInä olen kiitollinen työtön, olen ollut myös kiitollinen opiskelija ja kiitollinen ja välillä vähemmän kiitollinen työläinen. Mutta kovin montaa kaltaistani en ole vielä kohdannut.
Olen sitä mieltä, että yhteiskunnan tarjoama varhaiskasvatus on hyvä tukimuoto ihan kaikille lapsiperheille. Lopullinen vastuu kuitenkin on vanhemmilla. Vanhemmat osaavat halutessaan kasvattaa lapsensa täysin ilman yhteiskunnan tukea, sitä en epäile. Tosin on olemassa vanhempia, jotka eivät siihen pysty, ja sellaisille perheille kaikki tuki LASTEN PARHAAKSI! Eli jos moniongelmaiselta perheeltä evätään päivähoito, lapsi "pääsee" syrjäytymiskierteeseen jo ennen kouluikää.
Mielestäni ei ole järkevää ajatella, että joka perheen pitäisi toimia samalla tavoin, koska elämäntilanteet ovat yksilöllisiä ja ihmiset erilaisia. Usein kotiäiteinä pärjäävät paremmin ne, jotka soveltuisivat hyvin myös ammattikasvattajiksi, mutta kaikki äidit/isät eivät jaksa/keksi/hoksaa tarjota lapselle samanlaisia oppimismahdollisuuksia kuin päivähoidossa (monipuoliset ikätasoon sopivat lelut, loruttelu, sadut, liikunta- ja tasapainoiluleikit, seurapelit yms.). Monessa kodissa lasta "kasvattavat" meteliä pitävät tv-sarjojen mukaan tehdyt lelut, lastenelokuvat, tietokonepelit...ulkoilu on vähäistä, syömiset lapsen ehdoilla...
On erilaisia perheitä ja erilaisia varhaiskasvatuksen/tuen/päivähoidon tarpeita. Ja edelleen haluan mainita, että oma ihannetilanteeni olisi, että saisin olla kotiäiti (jos minulla olisi pieniä lapsia), mutta silti voisin harkita osapäivähoitoa 5-vuotiaasta alkaen, mikäli asuinpaikalla ei olisi kohtuumatkan päässä ohjattua toimintaa n. 2-3 krt viikossa. Mielestäni lapsi kärsisi, jos tulisi "ilman harjoittelua" esikouluun, jossa nykyään vaaditaan jo kaikenlaista osaamista.
Se, että olet kanssani eri mieltä, on tullut selväksi, mutta uteliaisuuttani kysyisin sinun tilannettasi, ikää, lapsilukua yms.? Ei pakko kertoa, mutta auttaisi avaamaan tekstejäsi paremmin...
En todellakaan usko, että kaikki ovat avun saajat ovat pyyteettömiä jne. Tiedän että yhteiskunnassamme on myös sellaisia ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen kaikkea minkä saavat yrittämättäkään ns. pärjätä omillaan, mutta ei heidän vuokseen ole oikein tuomita kaikkia tukien saajia, eihän?
Itse olen luonteeltani sellainen, että inhoan turhaa valittamista, mutta inhoan myös ylemmyydentuntoista toisten tuomitsemista. Mielestäni jokainen voisi keskittyä hoitamaan omia asioitaan, verojaan, lapsiaan yms. koko ajan tarkkailematta tekevätkö muut velvollisuutensa. Muista valittava aikuinen on kuin päiväkodissa kanteleva lapsi: "Mä kyllä keräsin lelut, mutta Matti ei tee mitään!" Tuollaisille lapsille sanon yleensä, että ei ole sinun asiasi puuttua siihen mitä Matti tekee, kunhan itse teet niin kuin on pyydetty. (Näen kuitenkin mitä Matti tekee, ja ohjaan häntä tekemään oikein ja keräämään osansa leluista.)
Kiitollisuus on hyvä asia, mutta pakottamalla sitä ei ihmisistä esiin saa. Kiitollisuudenvelka on vastenmielinen ajatus; joka palveluksesta on tehtävä vastapalvelus. Toivoisin, että yhteiskunnassamme voisi elää niin, ettei tarvitsisi tukea saadessaankaan kokea olevansa kanssaihmisilleen velkaa.
Esikoulu on tarkoitettu juuri siihen tehtävään, minkä takia sinä viet/veisit lapsesi hoitoon 5-vuotiaana eli valmistamaan lasta koulunkäyntiin. Ei lasta erikseen tarvitse 5-vuotiaana viedä päivähoitoon valmistamaan häntä esikouluun. Päivähoito ei ole mikään sosiaalistumispaikka, se on tarkoitettu lapsille, joiden vanhemmat ovat työssä tai muuten kykenemättömiä hoitamaan kokopäiäväisesti lapsiaan. Ei vanhemmille, jotka eivät viitsi olla lapsen kanssa ja viedä häntä paikkoihin, joissa tapaa ikätovereitaan.
Toki monionglmaiset perheet tarvitsevat tukea, muutakin kuin se päivähoito. Valitettavasti vain aika monet ihmiset, jotka voivat tarjota kotona lapselleen hyvän kasvuympäristön vievät lapsen hoitoon, jossa lapia ei voida ottaa yksilöllisesti huomioon. Sitäpaitsi päiväkotihenkilökunta on työssä, heillä ei ole samanlaista tunnesidettä lapseen kuin vanhemmilla. Päiväkodissa voidaan kohdella lapsia myös ikävällä tavalla.
Minulla on kolmen alle esikouluikäistä lasta. Olen 35-vuotias. Lapseni ovat kotihoidossa. Olen seurannut päivähoitotilannetta silloisten opintojeni takia jo vuodesta -93, olen nähnyt kuinka vähitellen yhä useampi vanhempi on raahannut lapsensa hoitoon, vaikka ovat itse kotona ja pystyisivät kasvattamaan lapsensa hyvin itse.
sinulta saanut lukea. Olen täysin samaa mieltä kanssasi.
En ymmärrä kenen etua olisi ajanut että poikani joka on 1,5 vuotiaasta asti ollut samalla tutulla, rakkaalla hoitajalla olisi yhtäkkiä jäänyt kotiin kaksin minun kanssani. Isommat sisarukset ovat jo koulussa. Ja nytkin meillä on kaksi päivää viikossa kun olemme kaksin ja poika selvästi niistä nauttii. Mutta kyllä hän varmasti tylsistyisi, jos olisimme arkipäivät kaksin. Maalla kun edes leikkitovereita ei ole.
Enkä todellakaan halua menettää yhtään työpaikkaa sen takia, että hoitopaikka ei välttämättä aukene edes siinä kahdessa viikossa. Sukulaiseni asuvat kaukana ja olen hoidon suhteen täysin riippuvainen päivähoidosta.
On ihmeellinen harhakäsitys, että lapset tarvitsevat mainitsemiasi "(monipuoliset ikätasoon sopivat lelut, loruttelu, sadut, liikunta- ja tasapainoiluleikit, seurapelit yms.)." Alle esikouluikäinen lapsi tarvitsee lähinnä turvallisen kasvuympäristön, rakastavat vanhemmat ja välillä leikkiseuraa ikätovereistaan, jotta oppii mm. sosiaalisia taitoja. Ja kun ympäristössä on tilaa liikkua (esim. leikkipuisto tai ihanteellinen maaseutu, jossa voi tehdä vaikka mitä) ja vanhemmat lukevat lapselle satuja niin lapsella on kaikki asiat hyvin. Lapsi ei niin kovin kummoisia tarvitse, jos asiaa katsoo kehityspsykologiselta- ja biologiselta pohjalta.
On pakko kysyä, että millä koulutuksella sinä teet työtäsi, kun kommenttiesi perusteella vaikuttaa siltä, että lapsen kehityksen tuntemus ei ole kovin vankalla pohjalla ?
"Mielestäni jokainen voisi keskittyä hoitamaan omia asioitaan, verojaan, lapsiaan yms. koko ajan tarkkailematta tekevätkö muut velvollisuutensa. Muista valittava aikuinen on kuin päiväkodissa kanteleva lapsi: "Mä kyllä keräsin lelut, mutta Matti ei tee mitään!" Tuollaisille lapsille sanon yleensä, että ei ole sinun asiasi puuttua siihen mitä Matti tekee, kunhan itse teet niin kuin on pyydetty. (Näen kuitenkin mitä Matti tekee, ja ohjaan häntä tekemään oikein ja keräämään osansa leluista.) "
Lapselle on tärkeä oppia kantamaan huolta myös muiden kuin omasta tekemisestä. Olen ollut tilanteessa, jossa lapsi tuli sanomaan, että "Juuso kiipesi aidan yli" ja Juuso tosiaan oli kiivennyt aidan yli ja oli jo hyvää matkaa menossa vilkasliikenteiselle autotielle. Jos tälle sinun sanoillasi kantelevalle lapselle olisi sanottu, että pidä huoli omista asioistasi, olisiko Juusoa enää? En ikinä opettaisi lasta pitämään huolta vain omista asioista. Kyllä aikuisenkin täytyy huolehtia myös toisten asioista, olla kiinnostunut. Ja kyllä sivistykseen kuuluu olla kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista laajemminkin, myös niistä toisten siivillä eläjistä. Tarvitsemmehan tänne ajattelevia ihmisiä päättäjiksi. Jonkun täytyy miettiä ja tutkia, mihin verorahat käytetään, jotta ne riittäisivät ja jako tapahtuisi oikeudenmukaisesti.
Tuo kiitollisuus on minusta hieno asia, sen kun jokainen opettaisi lapsilleen. Kiitollisuushan ei ole sama asia kuin kiitollisuudenvelka.
Nimenomaan tarkoitin, että kiitollisuus on hyvä asia, kun taas kiitollisuudenvelan tunteen herättäminen toisissa ei ole. Ja toisten asioista huolehtimisesta vielä: en huomannut eilen kiireissäni kirjoittaessa korostaa, että TURHASTA toisten asioiden huolehtimisesta, tuli ehkä otettua tuo päivähoitoesimerkki siksi, koska omassa hoitolapsiryhmässäni on pari lasta, jotka koko ajan kantelevat siitä mitä muut tekevät väärin tms. eivätkä kuitenkaan itse tee asioita, joita kuuluisi esim. laita vaatteitaan naulakkoon. Esimerkilläni tarkoitin sanoa, että on tukia myöntävien viranomaisten ongelma huolehtia tukien väärinkäytöistä (ei tarvi kytätä naapurien tuloja, työssäkäymisiä, päivähoitoja jne. ja narista niistä) vrt. aikuisen velvollisuus huolehtia lapsen kasvatuksesta (lapsi ei kasvata/vahdi toista lasta). Turvallisuus tietenkin erikseen, eli jos huomaa toisen hengen/terveyden olevan vaarassa, siihen saa ja pitää puuttua (kuten Juuso-esimerkkisi lapsi teki)!!
Koulutukseltani olen lähihoitaja, suuntautunut päivähoitopuolelle, ja juuri tässä lueskelen kehityspsykologian tenttiin, vaikka kirjallisuutta opiskelenkin. Olen täysin samaa mieltä kanssasi siitä, mitä alle eskari-ikäinen lapsi tarvitsee, eikä mielestäni mainitsemissani asioissa ollut mitään ihmeellistä ylimääräistä. Ikätasoon sopivilla leluilla tarkoitin lähinnä palikoita, autoja, nukkeja, astioita yms. tavallista (monessa kodissa nykyään tärkeämpiä robotit, painettaessa eri ääniä pitävät "metelikoneet" yms. lapselle "liian valmiiksi leikityt" jutut), loruttelu ja sadut ovat tärkeitä lapsen kielen kehitykselle (nykyään paljon puhevikoja, erityisopettaja sanonut mielipiteenään että lapsille luetaan liian vähän!), liikuntaleikit yms. tulevat luonnostaan jos lapsen kanssa ulkoillaan, mitä ei tehdä joka kodissa riittävästi, seurapeleissä oppii häviämään (olen nähnyt ihan mielettömiä kiukkukohtauksia aiheeseen liittyen esikoulussa).
Myönnän etten ole täydellinen kasvattaja lapselleni enkä työssäni, mutta pyrin tekemään parhaani. Tunnustan myös, että olen herkkä ihminen, ja pahoitan mieleni siitä, kun minua tuntemattomat ihmiset ovat valmiit tuomitsemaan tietoni, taitoni, työkykyni ja kykyni äitiyteen. Olen vain halunnut puolustaa ihmisten oikeutta omiin ratkaisuihin lastensa parhaaksi. Vanhempien rakkaus ja päivähoito eivät mielestään ole toisiaan poissulkevia asioita.
Koska en asioista oikeasti mitään tiedä, on parempi, etten enää tuo mielipiteitäni julki. Viisaammat keskustelkoot täällä tästä lähtien. Hyvää kevään jatkoa!
Olen ollut itse sosiaalivirastoissa töissä ja tiedän, että suurin osa tukien väärinkäyttäjistä saadaan kiinni juuri naapureiden/tuttavien ilmiannoilla. Viranomaisten on mahdoton tietää, mitä ihmiset oikeasti tekevät. Pidän hyvänä asiana sitä, että ihmiset ilmoittavat väärinkäytöksistä viranomaisille. Sen jälkeen asia on toki viranomaisten käsissä. Tietenkään toisten asioita ei tarvitse kytätä, mutta jos nyt sattuu huomaamaan väärinkäytöksiä/lain rikkomista niin on ihan moraalista ilmoittaa niistä viranomaisille.
Lapset eivät osaa erottaa mistä heidän tulee kertoa ja mistä ei, joten on mielestäni parempi, että he saavat rollia kaikista asioista aikuisille. Toki voi neuvoa, että kun asia on kerran sanottu, sen jälkeen se on tiedossa eikä lapsen enää tarvitse toista kertaa sitä samaa asiaa toistaa.
...etten enää mielipiteitäni tänne kirjoittele, on pakko vielä "kerta kiellon päälle". Esimerkkini kantelusta jne. oli ehkä vähän ontuva, mutta omassa työpaikassani tilanne näiden kahden lapsen osalta melko rasittava, ja alan näköjään purkaa sitä täälläkin. Tietenkään en voi tarkemmin kertoa millaisesta tilanteesta/perheen ongelmista on kyse, mutta jos tuntisit tapauksen, ymmärtäisit, että kantelunsietokykyni välillä ylittyy työelämässä oikeasti... Aiemmin en ole vastaavaan ongelmaan työpaikoillani törmännyt.
Minun vikani on täällä keskustelussa, että kirjoitan kiivastuksissani ja harkitsematta, asettuen aina syytettyjen puolelle ja yrittäen ymmärtää asian heidän kannaltaan :) Ja toki lainrikkomuksista/tukien väärinkäytöstä ilmoittaminen on oikein, mutta ei myönnetyn päivähoitopaikan käyttämisestä työttömyyden/vauvaloman aikana syyllistäminen ja arvostelu. Jokainen tekee siinä asiassa niin kuin itse kokee oikeaksi!
"Olen vain halunnut puolustaa ihmisten oikeutta omiin ratkaisuihin lastensa parhaaksi. Vanhempien rakkaus ja päivähoito eivät mielestään ole toisiaan poissulkevia asioita."
Kyllä sinä aika paljon teksteissäsi korostat päivähoidon paremmuutta suhteessa kotihoitoon. Tai ainakin tuot esille sen, etteivät jotkut vanhemmat tarjoa lapsilleen tarpeeksi virikkeitä. Kyllä suurin osa lapsista saa kotona ihan tarpeeksi hyvää kasvatusta, jotta kehitys pysyy normaalina. Minun aikanani vanhemmat eivät paljon lasten leikkeihin ja lasten elämään puuttuneet, kaikki lähialueen lapset kuljettiin ja leikittiin jo reilusti alle kouluikäisenä itesenäisesti. Ja hyvin ollaan pärjätty elämässä.
Ehkä nykyään vanhemmilta vaaditaan jo liiallista vanhemmuutta, mikä on ikävää, koska vanhemmille tulee riittämättömyyden tunteita. Ihan samoin kuin sinä pahoitat mielesi, jos sinua äitinä arvostellaan. Mielestäni vanhempia pitäisi kannustaa ottamaan vastuu lapsestaan ja antaa neuvoja lapsen kasvatuksessa, jos esim. neuvolassa huomataan jotain missä lapsi voisi hyötyä lisäpanoksesta. Vanhemmutta ei oikein arvosteta nykyään.
Nykyään suojellaan lapsia jo ihan liikaa ja yritetään kehittää ja keksiä heille kaikenlaista.
Minä en loukkaannu siitä, jos joku minua netissä tekstieni pohjalta arvostelee, jokaisella on oma mielipiteensä ja käsitys nyt muodostuu sen mukaan mitä kirjoittaa ja kirjoituksessahan ei voi pukea kaikkia ajatuksia sanoiksi.
Korostanut ehkä päivähoidon hyötypuolia, koska täällä muut keskustelijat ovat korostaneet päivähoidon merkitystä vain lapsen paikkana vanhempien työssäolon aikana. Moni vanhempi valitsee päivähoidon, koska he itse kokevat siitä olevan lapselle hyötyä muutenkin kuin "säilytyspaikkana", se on heidän ratkaisunsa, jonka täällä moni tuomitsee.
Ja kuten sanoin, olen herkkä pahoittamaan mieleni minuun kohdistuvasta arvostelusta, varsinkin jos minun työhön soveltuvuuttani lähdetään tekstien perusteella arvostelemaan.
Ja nykyään vanhemmilta vaaditaan aivan liikaa, kaikkien vanhempien kykyä vanhemmuuteen arvostellaan.
Mutta nyt jo itseänikin harmittaa kun vieläkin täällä kirjoittelen. Olen vaan sellainen luonne, että jos koen tulleeni ymmärretyksi väärin, en osaa lakata puolustautumasta...
Itse olen kotiäidin lapsi. Asuimme maalla, kävin seurakunnan kerhossa kerran viikossa ja leikin melkein päivittäin naapurin pojan kanssa. Kun menin kouluun, muutimme kaupunkiin. En osannut pyörittää pitkää hyppynarua, askartelu oli yhtä tuskaa (silkkipaperi liimautui sormiin ja repeili, leikkasin väärin yms.). Olin koulussa hyvin pärjäävä lapsi, mutta nyt aikuisen näkökulmasta omasta mielestäni sosiaalisilta taidoiltani vielä "avuton", ikävöin äitiä kesken koulupäivän vaikka olinkin reipas ja vilkas, en osannut istua kirkossa...
Silti itse valitsisin kotiäitiyden, jos vielä joskus saisin lapsen, ja perhetilanne sen mahdollistaisi. Elämä on täynnä ristiriitoja!?!
Koska olen itse hätiköidysti kirjoittamalla aiheuttanut sen, että minut ymmärretään väärin, ajattelin laittaa tähän pienen yhteenvedon siitä, mitä olen ns. ajanut takaa kirjoituksillani. Lisäksi voin yhteenvetää ajatuksiani lasten kasvatuksesta muutenkin. (Tällä hetkellä minun pitäisi tosiasiassa olla lukemassa lauantaiseen kehityspsykologian tenttiin, mutta keinonsa välttää velvollisuuksiin tarttumista jokaisella ;))
Minulle tärkeintä työssäni ja äitinä on olla lapsille aidosti läsnä; välittää, tukea, lohduttaa, kannustaa. Jokaisen lapsen pitää saada kokea olevansa hyväksytty omana itsenään. Olen sitä mieltä, ja itse myös sen kokenut, että nykyään vanhempia pidetään lähes automaattisesti riittämättöminä, vanhemmuuden väitetään olevan "hukassa". Samalla pieniä lapsia vertaillaan koko ajan toisiinsa taidoissa, jotka luonnollisesti kehittyvät enemmän niillä, joita kuskataan "virikkeiden" äärelle. Levottomia lapsia on yhä enemmän. Olen ehdottomasti sillä kannalla, että hyvä ja tavallinen koti on lapsen kehityksen kannalta paras paikka viettää ensimmäiset vuodet. Yhteiskunta kuitenkin ajaa lapsia osaamisen oravanpyörään yhä aiemmin, ja sellainen lapsi, joka kokee poikkeavansa muista, saattaa tuntea olevansa huonompi. Esimerkiksi jos kaikki eskariryhmästä ovat oppineet päiväkodin "harjoituseskarissa" kirjaimet ja numerot, suoraan kotoa tuleva, joka ei vielä osaa, kokee että hänenkin pitäisi osata. Mielestäni siis ei pitäisi osata, eikä kotona pitäisi opettaa, jollei lasta erityisesti vielä kiinnosta. Moni ammattikasvattajakin on kuitenkin jo nykyään huolissaan, jos lapsi ei eskariin tullessa osaa niitä taitoja, joita sinne mennään opettelemaan!!? Tästä näkökulmasta ymmärrän, että moni vanhempi kokee päivähoidon olevan lapselle hyvä ratkaisu. Omat kokemukseni esikoulusta ovat kuitenkin kyläkoulun yhdistetyssä 0.-2-luokassa annetusta esiopetuksesta (ollut kouluavustajana, opesijaisena, eskarilaisen äitinä), toivottavasti päiväkotien eskareissa ei vielä vaadita niin paljon.
Vielä ihan alkuperäiseen kysymykseen, eli työttömän tai vauvaperheen moraalisesta oikeudesta päivähoitoon. Itse pidän vääränä sitä, että lapsi jatkaa päivähoidossa kuten ennenkin, ehkä jopa kymmentuntisia päiviä, samaan aikaan kun vanhempi on kotona. Hyväksyn kuitenkin sen, että lapsi jatkaa päivähoidossa osa-aikaisesti säilyttääkseen kaverisuhteet ja tutun, turvallisen päivähoitopaikan - työttömyys ja äitiysloma kun kestävät yleensä vain rajallisen ajan. Ja varsinkin jos työttömyys hetkellisesti aiheuttaa lievää masennusta, uusi vauva on "erityisen haastava tapaus", äidillä synnytyksen jälkeistä masennusta, perheessä enemmän kuin kolme alle kouluikäistä; kaikki ihan normaaleja perhetilanteita, ei mitään erityisongelmia. Vaativa arki saattaa altistaa ongelmille, ja jos vanhempi kokee väsyvänsä, on parempi ottaa vastaan apua vaikka lain salliman päivähoitopaikan muodossa, kuin yrittää liikaa ja ylirasittua.
Vähän aiheettomasti heitin sen, että ammattikasvattajiksi kykenevät ovat kotiäiteinäkin parhaita. Tai no, ehkä sikäli, että varmaan moni äiti kykenisi ammattikasvattajaksi, jos haluaisi sen alan valita. En tarkoittanut, että vanhemmat eivät osaisi kasvattaa lapsiaan, vaikka toki on olemassa perheitä, joissa rajojen jne. kanssa on vähän niin ja näin. Useimmissa kodeissa kuitenkin on maalaisjärkeä ja rakkautta riittävästi :)
Kyllähän tähän kirjoittelis vaikka loppuyön, mutta kai siihen tenttiinkin on joskus luettava. Tulipa vaan itselle parempi mieli, kun korjasi ne kiireen ja huonosti harkittujen kirjoitusten aikaansaamat väärinkäsitykset.
Olen kanssasi täysin samaa mieltä! On liian paljon ihmisiä, jotka ovat vain ottamassa, mutta eivät ole mitään valmiita antamaan. Toki apua pitää saada, jos siihen on todellinen tarve, mutta liiallinen hyysääminen olisi lopetettava!
Toivottavasti myös päivähoitoon tulee järki käteen, eli ainoastaan sosiaalisista syitä, opiskelun tai työnteon takia lapset saa viedä kokopäivähoitoon. Muille riittäisi vaikkapa avoimet päiväkodit, kerhot yms. niiden paljon puhuttujen virikkeiden/ikäisten kavereiden saamiseen (millä moni perustelee hoitoon viemisen).
Nykyään liian moni vanhemmista pakenee kasvatusvastuutaan sysäämällä lapsensa hoitoon. Jos ei pysty hoitamaan kuin yhtä lasta (=vanhempi lapsi hoitoon kun vauva syntyy) kannattaa miettiä montako lasta tekee...?
Puhut asiaa... Itse olen pph:na ja myös kolmen lapsen äiti... Monia taaperoita hoidossa ollut... Ja toisinpäinkin erittäin omituista tämä asia... Isä menee esim. iltavuoroon klo: 14 ja äiti aamu vuoroon klo:6:00 niin lapsi tuodaan jo viiden jälkeen hoitoon...
OHO! Lapsi pieni saisi isänsä kanssa nukkua vielä monta tuntia siten ettei uni katkea...
Mielenkiintoisen ihmeellistä tämä elämä... Ja, kun pitäisi asia olla niin, että lapsi tuodaan hoitoon, VAIN työajaksi, joten viimeinen kotoa lähtevä tuo hoitoon jan ensimmäinen hakee... Vaan niinhän asia ei tietenkään ole...
Enemmän ihmettelilisin päivähoidon joustamattomuutta. Itsellä työkiireet hellitti yllättäen niin, että pystyinkin pitämään viikon lomaa töistä. Luonnollisesti esikolulaisemme olikin tämän viikon vain eskarissa, eikä siis lainkaan maksullisessa päivähoidossa, mutta emme saa tuosta mitään hyvitystä, vaan maksut menee alkuperäisen houtolistan mukaan, koska en ole ilmottanut muutokista kahta viikko aikaisemmin.
lapsesi kanssa ?
Tarkoitatko, että meidän pitäisi viedä lapset hoitoon klo 13.30, kun menen iltavuoroon töihin (n. 2 kertaa viikossa) ja mieheni hakea heidät klo 14.35, kun töistä on päässyt? Onko järkeä? En minäkään ymmärrä noita klo 6 vientejä, ellei siihen ole jotain perusteltua syytä, kuten esim. äiti kulkee matkat perheen ainoalla autolla-pitkä hoitomatka--30 pakkasta...silloin voisin ymmärtää sen, miksi isä ei vie lasta myöhemmin kävellen hoitoon. Mutta tuo ajatus viimeinen vie ja ensimmäinen hakee ei kyllä arkielämässä toimi! On päiväuniajat jne...sitä paitsi ainakin meidän lapsemme ainakin haluavat olla päiväkodissa aamutuokioilla, koska silloin askarrellaan ja tehdään kaikkea kivaa. Meillä lapset viedään tällaisina päivinä hoitoon suunnilleen 8.30-9 ja haetaan kolmen jälkeen, ovat ehtineet herätä kunnolla päiväunilta ja syödä välipalan ja isä ehtinyt käydä kaupassa. Hyvin on toiminut, eikä ole pk:sta tullut huonoa palautetta. Ja vielä ajatus "lapsi tuodaan hoitoon VAIN työajaksi"... mites ajattelet yövuorot? Pitäisikö minun mielestäsi hoitaa lapsiani yövuorojenkin aikaan päivät kotona, kun kerran en ole töissä?
Eskarista ei saa olla kovin paljon pois, koska muuten katsotaan että se on jäänyt suorittamatta ja ilamainen esiopetus muuttuu maksulliseksi päivähoidoksi.
Et taida olla yhtään perillä nykyisistä päivähoito ja esiopetussysteemeistä.
En tiedä kuinka asia olisi pitänyt selittää että olisit ymmärtänyt että lapsi ei ollut päivähoidossa lomani aikana?
Me olisimme halunneet viedä lapsen hoitoon vasta puolen päivän jälkeen niinä päivinä kun vaimo menee iltavuoroon, mutta se ei sopinut tarhalle. Lapset pitää viedä hoitoon viimeistään klo 9 tai muuten tapahtuu päiväohjelmissa katastrofi.
Enpä ole ikinä tuollaiseen asiaan törmännyt? Missä näin sanotaan? Meillä lapset ovat aika paljn poissa eskarista (esim. juuri vanhempien lomien aikaan, ja muutenkin usein vapaapäiviä viikolla, kun teen itse vuorotyötä, enkä aina raaski heitä viedä eskariin, jos olen esim. useamman viikonlopun töissä...) eikä ole kyllä kukaan tullut tuollaista sanomaan. Lukeeko tuo oikeasti jossain paperilla? Eikö koko eskari ole vapaaehtoista?
Meilläkin lapsi on vuortyön vuoksi tai ansiosta pois esiopetuksesta, ja tiedän että esiopetyksen hyväksyttävään suorittamiseen on olemassa kriteerinsä, mutta saanet paremmat tiedot omsta esiopetuspaikastasi jos kysy. Meillä ne luki jo ilmottautumiskaavakkeissa.
Tällaisesta käytännöstä en ole kuullutkaan, vaikka alalla itse työskentelen.
Oma eskarilaiseni on isänsä vuorotyön vuoksi jonkin verran pois eskarista. Ja lomiakin olemme koko perheen voimin pitäneet "lomakauden" ulkopuolella. Ei ole koskaan kukaan sanonut, että eskariin on pakko tulla. Jos on eskaritehtäviä jäänyt tekemättä, niin lapsi on tehnyt niitä sitten myöhemmin tai joskus (todella harvoin) on kirja tullut kotiin ja tehtävät tehty kotona. Hyvin on lapsi oppinut kirjoittamaan ja lukemaan, vaikka ei joka päivä eskarissa ole ollutkaan.
Sitä en tiedä voiko käytäntö olla erlainen eri kunnissa. Itse asumme pääkaupunkiseudulla ja meidän päiväkodissa on toimittu näin.
Tekstisi ei pidä paikkaansa,
eskariin ei ole määriteltynä mitään poissaolorajaa.
Eskariaikaa ei poissaolojen vuoksi määritellä maksulliseksi päivähoidoksi (eikä muutenkaan missään tapauksessa).
Eskari ei Suomessa ole edelleenkään pakollinen (siihen on oikeus, ei velvollisuus) eli se ei jää virallisesti "suorittamatta", jos ei eskarissa käy niin silloin vaan ei ole käynyt eskaria ja sillä sipuli.
En ole aikaisempi kirjoittaja ja minä olen perillä nykyisistä päivähoito- ja esiopetussysteemeistä virkani puolesta.
Olen aivan samaa mieltä. Olen esikoisvauvaani kotona hoitava lastentarhanopettaja, ja olen nähnyt satoja kuvailemiasi esimerkkejä. Karskeinta on, kun äiti tuo esikoisen hoitoon, jotta saa viettää laatuaikaa vauvan kanssa. Yllättävää, miten jo pienet lapset tajuavat, että he joutuvat olemaan eristyksissä kun äiti on vauvan kanssa kotona. Mutta turhaa näistä asioista on puhua, kun nykyaikana "oma aika" on yleinen suosikkivirsi. Ei lapsia ole pakko tehdä! Käytä ehkäisyä, jos et ole valmis ottamaan lasta kokonaisvaltaisesti elämääsi.
LTO-t olivat ensimmäisenä vaatimassa subjektiivista, laadukasta päivähoito-oikeutta KAIKILLE lapsille. Sitäpä nyt maksellaan, vanhemmat tuovayt lapsiaan hoitoon, kun se on OIKEUS ja kun"ME MYÖS MAKSETAAN" siitä. Olis aikoinaan pitäny harkita, ja rajata sitä oikeutta hieman, mm. kotona olevien kohdalla.
Rouva lastentarhanopettaja ja avioliiton kannattaja.
Tiedän, että lastentarhanopettajaliitto puolustaa subjektiivista päivähoito-oikeutta, mutta kuka on väittänyt, että olen liittoni kanssa asiasta yhtä mieltä. Idiotismiahan se laatuhöpötys on, sillä kaikkien tutkimusten mukaan alle 3-vuotiaan lapsen paras paikka on kotona. (Ellei kotona ryypätä ja räyhätä tms.)
meidän tarhassa lt:nä työskentelevä kun tuli subj. ph. oikeus. Sai esikoisen. Kun sai toisen tulee isompi hoitoon isin kyydillä. Joka aamu.
Tämä on juuri valitettava esimerkki siitä, kuinka tilaisuus tekee varkaan. Omat hyvät kasvatusmetodit jää varjoon, kun mukavuudenhalu iskee ja yhteiskunta antaa siihen mahdollisuuden.
Ja kaikkihan kannattaa aina mitata rahassa, eikö juu???
Siis kaiken perimmäinen syy on järjestelmässä ja työttömyydessä!
Verratkaa lapsien määrrää työttömien määrään ja etsikää käsiinne työttömine lapsiperheiden määrät, niin ymmärrätte että kyse on marginaaliryhmistä.
Olen samaa mieltä, että lapsia ei pitäisi tuoda hoitoon "turhaan" vain siksi, että vanhemmat saisivat omaa aikaa joka päivä koko päivän. Haluaisin kuitenkin huomauttaa, että usein ulkopuoliset eivät tiedä, mitä vanhemmat oikeasti tekevät kotonaan sillä aikaa kun lapsi on hoidossa. (Tietysti varmaan hoitaja tietää, mutta naapurit tms sivusta seuraajat.)
Masennukset yms eivät näy päälle välttämättä. Joku saattaa tehdä etätyötä kotonaan (jopa sen vauvan kanssa) tai lukea yliopiston pääsykokeisiin tai etäopiskella jotain tai muuta vastaavaa.
Jotkut lapset myös tarvitsevat enemmän virikkeitä kuin toiset. Tällöin esimerkiksi pari hoitopäivää viikossa voi olla ihan perusteltua. Meillä ainakin jokainen aamu alkaa kysymyksellä "mihin tänään mentäis?". Ehkä tilanne helpottuu syksyllä, kun esikoulu vihdoin alkaa.