PAKKO PUHUA

Olin Englannissa kolme vuotta v.97-2000.

Työaika oli joustava. Valitsin itse, että tein kolme pitkää päivää viikossa ja yhtenä viikkona neljä pitkää päivää. Sain saman kuukausipalkan.

PLUSSAA: Soveltuu sinkuille, paremmin aikaa suunnitella työ kun on koko päivä aikaa, ei raportointia, enemmän mahdollisuuksia suunnitella lomia ja vapaa-aikaa

MIINUSTA: Perheellinen ei näkisi perhettään kolmeen päivään, päivät raskaita, sijaisongelma sairastapauksissa (jos on kolme päivää sairas voi joutua ottamaan kuusi eri sijaista näiden ohjaus ja raportointi-kiva työkavereille)

Englannissa oli valtava pula hoitajista (suomessa ei silloin ollut työtä). Nyt kuitenkin Suomessa lähestytään englannin mallia: Ketä tahansa halutaan hoitotyöhön.

PLUSSAA: Ihmiset saavat ansaitsemaansa "sielunhoitoa" ja toisen ihmisen aikaa, hoitotyöhön ajautuu erilaisia persoonallisuuksia, eri näkemyksiä ja suvaitsevaisuutta

MIINUSTA: Kouluttamattomat ihmiset eivät tiedä sairaanhoidosta. Työvuoron alussa sairaanhoitaja jakoi tehtävät ja jos hoitaja ei muistanut kehoittaa esim. tyhjentämään katetripussia, sitä ei tehnyt kukaan (ei ymmärtänyt tai ei viitsinyt, kun ei käsketty), hoitajan aika kuluu toisten töiden tarkasteluun (jos kouluttamaton ihminen laitetaan mittaamaan verenpaineita, ei hänellä ehkä ole lainkaan käsitystä siitä mitä sen pitäisi olla, joten hoitajan pitää tarkistaa kaikki), infektiot leviävät puutteellisten hygieniatietojen vuoksi. Englannissa ei ole koottu tietoja MRSA määristä, mutta voin kertoa, että niitä on paljon. Sielläpäin näin kerran jopa pestävän ensin potilaan peffa ja sen jälkeen samalla rätillä naama.

Englannissa oli vanhustenhoidon ongelmiin keksitty melko hyvä ratkaisu. Geriatriasta tehtiin oma erikoisalansa ja geriatriaan erikoistuvat hoitajat saivat parempaa palkkaa.

PLUSSAA: Vanhustenhoitoon motivoituneita työntekijöitä, vanhustenhoidon arvostus ei ollut niin alhainen kuin suomessa.

MIINUSTA: Epäreilua niitä kohtaan, jotka tekevät kiireistä akuuttityötä, joka vaatii aina enemmän joustamista, kohtaamista, hermoja, tietojen päivitystä ja vikkeliä jalkoja.

Kaiken kaikkiaan suomessa ollaan menossa englannin malliin kovaa vauhtia. NHS-national healt service oli monen ihmisen painajainen. Haettiin apua yksityiseltä, mutta ei apua sieltäkään löytynyt. Työlle ei ollut tekijöitä ja yksityinen puoli oli lähes yhtä surkeassa jamassa kuin kunnallinen. Nuoret eivät olleet kiinnostuneita hoitoalasta. Sihteerikin sai saman palkan. Siinä vaiheessa, kun tilannetta yritettiin korjata, oli jo hieman myöhäistä, sillä koulutettuja hoitajia ei enää ollut tarpeeksi.

Toivoisin todella, että suomessa herättäisiin tähän tietoon nyt, eikä sitten, kun on jo myöhäistä ja hoitotyön arvostus on laskenut nolla tasolle. Hyvällä palkalla nostetaan alan arvonantoa ja saadaan nuoria töihin. Hoitoala on raskas ala, mutta antoisa.
0319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

HOITOTYÖSTÄ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu