Huokaisen syvään ja pyyhin likaisia käsiäni kosteuspyyhkeeseen. Nyt se on ohi, vaivalloinen muutto. Ensimmäinen oma asunto! Tai ei vielä oma, mutta pankin. Kallis mutta suurehko kaksio, erkkeri-ikkunan ja kaasuhellan kera. Pitkän etsimisen ja myös tinkimisen jälkeen päätin uskaltaa, ja jätin tarjouksen sisään. Tässäpä nyt ollaan. Miten hienolta tuntuukaan, kaiken tämän vaivan ja raadannan jälkeen.
Käyn viemässä kellariin pussillisen tarpeettomia vaatteita. Silloin katseeni osuu rapussa olevaan, asukkaiden nimitauluun.
Huomaan tutun sukunimen. Sydämeni alkaa hakata.
Voisiko se olla hän?
Järkeni sanoo, että samannimisiä on muitakin. Google on kovassa käytössä. Samalla sukunimellä löytyy lähes kymmeniä tuhansia henkilöitä Suomesta.
Hiki kimaltelee otsallani. En saa rauhaa. Entä jos se onkin hän? Suuri ihastukseni, josta olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta elämä vei eri teille.
Jos vaistoni osuu oikeaan, hän asuu seinäni takana.
Tyhmyyttäni sadatellen kaivan puhelinluettelon esiin. Vapisevin käsin avaan sen, jankuttaen itselleni, etten voi olla varma, onko seinänaapurini mies vai nainen.
Aakkoset vilistävät silmissäni kun selaan luetteloa eteenpäin yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ohuet sivut repeilevät, liimaantuvat hikisiin sormiini. Tulen tutun sukunimen kohdalle - nimen, jonka näkeminen lähes missä tahansa muutama vuosi sitten sai lähestulkoon polveni veteliksi.
Se on hän, siitä ei ole enää epäilystäkään. Kerran vielä tarkistan rapun numeron. Mikä sattuma tämä voikaan olla, kuin paremmastakin elokuvasta.
Minun ei auta muu kuin istua hetkeksi alas pehmeään, samettipintaiseen nojatuoliin. Miten tämä voi olla mahdollista?
Yritän ajatella järjellä. Mieshän voi olla jo naimisissa, kenties lapsiakin. Mutta vaistoni sanoo, että niin ei ole käynyt.
Minulla on nälkä. Pizzeriat ovat jo kiinni. Mieleni tekee paistettua kananmunaa, aivan yllättäen. Jääkaapissani ei ole juuri mitään, enkä jaksa lähteä ajelemaan ratikalla elintarvikekioskille.
Hullu ajatus valtaa mieleni.
Kello on hieman yli kymnenen, on perjantai-ilta. En saa ajatusta pois mielestäni.
Siistin hieman itseäni, mutta jätän maalitahraiset housut ylleni kuin tarkoituksella.
Sydän jyskyttäen astun ulos asunnostani viileään rappukäytävään.
Seison hetken hänen ovensa takana. Epätodellinen olo valtaa minut. Ei voi olla totta, että yhtäkkiä, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olemme seinänaapureita! Minun täytyy oikein hieraista silmiäni todetakseen, että HÄN todella "löytyy" tuon tumman oven takaa. Olen repinyt puhelinluettelosta sivun irti ja puristan sitä kouristuksenomaisesti hikisessä kourassani. Avaan rytistetyn sivun ja katson sitä vielä kerran - enää ei ole pienintäkään epäilystä.
Seison hetken neuvottomana oven takana. Asunnosta kuuluu vaimeaa musiikkia. No niin, joku nainen siellä, ajattelen.
- Paskat, manaan puoliääneen ja soitan ovikelloa. Vieläkin nimen näkeminen postiluukussa saa sydämeni sykähtämään.
Miten monta kertaa kuvittelinkaan omani sen viereen, tai tuon nimen omaan postiluukkuuni. Miten hullu ihminen onkaan, ei tartu tilaisuuteen vaikka sitä hänelle melkein kultalautasella tarjottaisiin. Muutaman vuoden takaiset tapahtumat alkavat pyöriä silmieni edessä kuin filminauha. Miten hän vakuutteli rakkauttaan, enkä minä uskaltanut tarttua tilaisuuteen. Asia, jota kadun eniten elämässäni, sitä, että käytännössä annoin rukkaset hänelle.
Soitan ovikelloa. Tuntuu kuin sydämeni pysähtyisi siihen paikkaan.
Hän tulee avaamaan, ja hänen ilmeensä on näkemisen arvoinen. Nyt kun olisi nokialainen, kameran kera.
Siitä on viisi vuotta.
Hän ei ole muuttunut yhtään. Farkut ja kauluspaita, parin päivän vanha, seksikäs parransänki. Suuret, siniset silmät. Nenääni tunkeutuu hienoinen partaveden tuoksu. Sydämeni lähtee villiin laukkaan, tunnen punastuvani kuin koulutyttö.
Mies katsoo minua. Hänen ilmeensä on vaikuttunut. Katse livahtaa maalitahraisiin farkkuihini.
- Sinä tulit, hän sanoo ykskantaan. Ruotsin kielen pehmeä aksentti soljuu korvissani, laskettelen toista äidinkieltäni tottuneesti - yleensä. Nyt en kuitenkaan saa sanaa suustani.
Olenkin hetken aivan hiljaa. "Vaikeneminen on kultaa" pätee kyllä tässä tilanteessa.
- Tule sisälle sieltä palelemasta. Kumma että täällä rappukäytävässä on aina niin kylmä, vaikka meiltä kiskotaan megasuuruista vastiketta jokaiselta.
Kurkkuani kuristaa, kananmunan lainaksi kysyminen meinaa unohtua. Tunteet hyökyvät ylitseni, vaikka siitä on niin kauan. En ole unohtanut.
Astun eteiseen, ja oikein odotan näkeväni asunnossa naisen.
Siellä ei ole ketään.
Hän huomaa tuijotukseni. Ei voi olla totta, päässäni jyskyttää. Ei ole todellista, näen unta.
Asunto on pieni kaksio, hieman pienempi kuin minun. Pehmeät, upottavat, itämaiset matot peittävät lattioita. Suuret kirjahyllyt jököttävät jokaisella olohuoneen seinällä, paitsi tietysti ikkunan puolella.
Huomaan tuttuja kirjoja hyllyssä. En ole unohtanut, olin yksi hänen tuntemistaan, kielellisesti erittäin lahjakkaista ihmisistä. Niitä ei ollut paljon, ainakaan silloin.
Seison selin häneen, katseeni kiertää kirjahyllyissä. Stereoista tulvii vaimeaa itämaista musiikkia. Kuuntelen sen keinuvaa rytmiä, yksi suosikkikappaleistani soi juuri.
Hän tulee taakseni. Vaikka välimatkaa on vielä, en voi mitään sille, että värähdän.
Nyt vasta voin myöntää itselleni, että olen kaivannut häntä. Mutta en suurin surminkaan sanoisi sitä ääneen - ainakaan vielä.
Kuuntelen tuttua, sametinpehmeää ääntä, joka suorastaan hyväilee korviani:
- Oliko sinulla jotakin asiaa?
Punastun ja katson häntä. Hänen sinisissä silmissään on naurua.
- No...katsos...olen vasta muuttanut ja...kaupat ovat jo kiinni...ja mieleni alkoi tehdä...paistettua...munaa...
Hän nauraa. - Vai paistettua. Kas kun ei keitettyä.
- Olisiko sinulla lainata? Huomenna meinasin mennä kauppaan.
En meinaa kestää tuota ilkikurista pilkettä hänen silmissään.
- Ihanko lainaksi asti...no katsotaanpas. Näyttäisi täällä olevan kokonainen kennosto, ota niin monta kuin haluat.
Jään neuvottomana seisomaan jääkaapin eteen. Keittiö on eräänlainen syvennys, jonka molemmilla puolilla on tavaraa. Toisella seinällä on mikro ja hella, toisella työtaso ja jääkaappi sekä pakastin. Työtason päällä on kullanvärinen, laadukas kahvinkeitin. Ahkerana kahvinjuojana olen ostanut itselleni samanlaisen.
Olen ikään kuin nalkissa. Peräännyn selkä edellä, mutten pääse mihinkään. Vastassani on seinä, viileä ja valkoinen.
Hän sanoo etunimeni ääneen. Pehmeästi, hieman vokaalia venyttäen. Se nostaa jälleen kyyneleet silmiini, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
- Sinä tulit.
Hän ottaa pari askelta minua lähemmäs. En pääse enää taaemmas. Puristan kahta munaa kädessäni. Niiden pitäisi riittää minulle iltapalaksi.
Padot murtuvat. Kyyneleet alkavat virrata pitkin poskiani. Pois täältä ja äkkiä, on ensimmäinen ajatukseni. Tunnen itseni äärimmäisen noloksi. Miksi ikinä tulinkaan, miksi edes pengoin puhelinluetteloa?
- Lähden nyt, saan vaivoin sanottua. - Kiitos munista, tuon sinulle lisää huomenna heti, kun olen käynyt kaupassa.
Kyyneleet juoksevat nyt jo virtanaan, nenänikin alkaa vuotaa. Puristan munia niin lujaa, että toinen niistä menee rikki. Venyvä valkuainen alkaa juosta sormiani pitkin alaspäin, aina ranteeseeni asti. Täytyy päästä pois täältä, nyt heti. Ahdistus tuntuu painon tunteena rinnassa. Voi miksi, miksi, nolasin itseni näin?
Hän tarttuu minua hartioista melko lujalla otteella.
- Älä lähde noin.
Hän on hetken hiljaa. Kuulen vain kaappikellon tikityksen.
Hän katsoo minua suoraan silmiin. Noita sinisiä silmiä en ole voinut unohtaa.
- Älä mene.
Lasken munat, sekä ehjän että rikkinäisen, tiskialtaaseen. Pesen käteni ruususaippualla. Huomaan miten käteni vapisevat. Hänkin näkee sen varmasti.
- Istu alas, kaadan sinulle jotain juotavaa.
Ajatukseni poukkoilevat villisti, maalitahrat kirkuvat farkuissani. Pyyhin hikisiä käsiäni reisiini. Sinisessä kankaassa laaja kirjo väritehtaan maalivalikoimasta. Istahdan sohvalle. Se on pehmeä, upottava, plyyshipintainen. Sininen, juuri minun makuuni.
- Meinaatko juottaa minut humalaan vai? kysyn hiven katkeruutta äänessäni.
Hän katsoo minuun vakavana. Silmien tuike on hävinnyt. - En. Istu nyt vain siinä.
Hän kaataa paksupohjaiseen, matalaan lasiin reilusti konjakkia. Laadukasta merkkiä, rekisteröin heti. Isäni suosikkia. Sen huomatessani suuni kääntyy väkisinkin hymyyn.
Pyörittelen lasia kädessäni, ruskea juoma liikahtelee siellä.
- Anita.
Vain hän sanoo minun nimeni noin, hieman i:tä venyttäen. Miten eroottisesti ääni hiveleekään korviani. Riettaat, hävyttömän kosteat ajatukset valtaavat mieleni jälleen. Oloni on suorastaan nostalginen.
Samassa tartun lasiin ja kulautan konjakin kerralla. Juoma kirvelee kurkussani, mutta alkaa hetken päästä lämmittää mukavasti. Se tuntuu nostavan punan poskilleni. Mutta uskon, että ne punoittavat jo muutenkin, kiihottuneesta tilastani johtuen. Tosin, pikkuhiljaa jokin muukin paikka taitaa olla kiihottunut kuin mieleni.
- Mikä sinulla on?
Musiikki soi edelleen, kuuluisa libanonilainen laulajatar laulaa rakastamisen vaikeudesta. Sanat iskevät suoraan sydämeeni.
- Ei mikään.
Olen aina ollut huono valehtelemaan. Pyörittelen tyhjää lasia käsissäni.
- Älä valehtele.
Hän istuu viereeni sohvalle. Tunnen hänestä henkivän harmonian, partaveden kiihottavan tuoksun.
- Muutin tuohon naapuriin...ja...miten sen sanoisin...sitten löydän sinut täältä. En voinut ensin uskoa sitä todeksi!
Pyyhin kyynelten kirjavoimia poskiani. Hän tarjoaa minulle kolmannen nenäliinan.
Nessua näyttäisi olevan, kuten aina ennenkin.
Mies vieressäni venyttelee, kiskottelee itseään oikein antaumuksella, leveästi haukotellen.
- Onhan tämä melkoinen sattuma niin.
- Minä lähden, sinun pitää päästä nukkumaan, sanon hieman kiusoitellen.
Miten olenkaan häntä kaivannut, kaikki nämä vuodet. Tämä on kuin suoraan Suomi-filmistä. Ajatus huvittaa minua suuresti, mutta yritän olla vakava.
Hänen sinisissä silmissään leikkii ilkikuri.
- En minä vielä ajatellut nukkumaan mennä. Otatko lisää konjakkia?
En yleensä juuri käytä alkoholia. Jokin saa minut kuitenkin vastaamaan myöntävästi.
Hän kaataa lasini tällä kertaa aivan täyteen. Juoma polttelee suussani, mutta lämmittää sitten niin, että minun tulee suorastaan kuuma.
- Mitä olet tehnyt viime aikoina?
- Valmistuin lääkäriksi pari vuotta sitten. Olen erikoistumassa nyt kirurgiaan ja patologiaan.
Huomaan hänen omituisen ilmeensä.
- Niin, siis oikeuspatologiaan, jatkan. - Kieliä opiskelen kyllä edelleen.
Miten nätisti hän minua katsookaan. - Kyllä minä muistan sinut. Kielilahjakas sisupussi.
Sanani leikkaavat hiljaisuutta.
- En ole unohtanut.
Mies katsoo minua vakavana. - Olen ollut yksin kaikki nämä vuodet.
Ääni ei ole katkera, ei syyttävä eikä vihainen. Hänen kasvonsa ovat vakavat. - En ole pystynyt unohtamaan.
Hän tulee minua hieman lähemmäs, mutta jättää kuitenkin säädyllisen välimatkan. Hän ojentaa minulle kätensä, kapeahko kämmenpohja on avoimena edessäni. Tartun hänen käteensä. Se on siro, pitkäsorminen, jopa hieman luiseva. Mutta miten lämmin se onkaan. Huomaan omassa kädessäni vielä maalia kynsinauhoissa. Oliiviöljy olisi tehnyt terää.
- En minäkään.
Tuttu, sanaton, miltei selittämätön yhteys vallitsee välillämme.
Hän on todellinen herrasmies. Kuka tahansa muu olisi jo alkanut vonkaamaan, käynyt jopa kiinni. Muistan ne inhottavat, epämääräiset, baarin tanssilattialla takapuoltani kipeästi kourineet kädet. Muistan halvan partaveden ällöttävän tuoksun, humalaisen jankuttavan puheen.
Niiden kaikkien täydellinen vastakohta istuu vieressäni. Pitää oikein nipistää itseään, voiko tämä olla tottakaan?
Oloni on leijuva, epätodellinen, johtuu varmaan konjakistakin. Minulla on aina ollut huono viinapää, ja siksi olenkin välttänyt alkoholia viime vuosina.
Miehellä on yllään valkoinen kauluspaita ja farkut. Pari paidan ylintä nappia on auki. Asu on tuttu, hänen tavaramerkkinsä jo vuosien takaa.
Hän vetää minut kainaloonsa varovasti, kuin tilannetta tunnustellen. Hän kietoo toisenkin kätensä ympärilleni.
Siitä otteesta ei ole kiirettä pois.
Hänen äänensä on liikutuksesta karhea.
- Olen kaivannut sinua niin kauan. Et tiedä, kuinka olen sinua kaivannut.
Ruotsin kieli soljuu korvissani tutusti, tuon aksentin ja äänensävyn tuntisin missä vain, vaikka silmät kiinni.
Hetken olen aivan hiljaa. Lasken lasin pöydälle, olen tyhjentänyt sen jo toistamiseen.
On aivan hiljaista, vain kaappikello tikittää tutusti. Tuntuu kuin olisin tullut kotiin. Kuuntelen hiljaisuutta. Ulkona ilta pimenee, muutama sadepisara ropsahtelee ikkunaruutuun. On syyskuun lopun perjantai, en olisi voinut muuttaa parempaan aikaan. Syyslukukausikin on alkanut vasta aivan hiljan.
- Odotatko hetken, käyn WC:ssä, sanon.
Astun sisään pienehköön WC:hen. Pesen naamani ja emmin hetken, mihin sen kuivaisin. Tyydyn perinteiseen Nessuun, joita on paketissa pesukoneen päällä. Hymyilen tyytyväisenä nähdessäni Lagerfeld-pullon lavuaarin reunalla. Ruokottomia ajatuksia alkaa taas tulla mieleeni. Katson itseäni peilistä. Olen kesällä ruskettunut hyvin, en meikkiä tarvitse - korkeintaan hieman aurinkopuuteria poskille. Epäluuloisena nuuhkaisen puseroani, se tuoksahtaa vienosti maalille, muttei onneksi hielle.
Peilistä katsoo hieman pelästyneen oloinen nainen. Tähän on tultu, ja tästä ei enää pääse pois. Voin vielä perääntyä, lähteä kotiin. Tuhahdan. Haluan katsoa kortit loppuun saakka tällä kertaa.
Tulen takaisin olohuoneeseen, seisahdun hetkeksi keskelle lattiaa. Levitän käteni sivulle toimettomina, neuvottomana. Olen sanaton, kerrankin.
- Tule tänne.
Menen takaisin sohvalle, istahdan aivan hänen viereensä. Hän kietoo jälleen kätensä ympärilleni. Ote on juuri sopivan tiukka, määrätietoinen mutta silti hellän tunnusteleva.
Hän tarttuu leukaani ja sivelee sitä sormenpäillään. Huomaan, että hän on laskenut silmälasinsa olohuoneen seesampuiselle pöydälle. Sitä peittää kashmirkuvioinen, kimalteleva pöytäliina.
Tunnen hänen karhean poskensa käteni alla. Suutelemme. Hänen otteensa tiukkenee, hengitys kiihtyy hieman. Olen odottanut tätä hetkeä vuosia, kuvitellut sen mielessäni tuhansia kertoja - aina kananmunan lainaamista myöten. Tosin eilen en vielä tiennyt, että hän asuisi vielä täällä.
Silittelen hänen niskaansa. Hän henkäisee tyytyväisenä. Tiedän, että hänkin on odottanut. Miten mies voikaan katsoa naista niin hellästi, nätisti.
Ulkona alkaa sataa kaatamalla, kuulen ukkosenkin jyrähtävän pari kertaa voimakkaasti. Alkaakin oikein kunnon rajuilma.
Nousen sohvalta. Olen aina pitänyt salamoiden katselemisesta. Myös mielessäni on tällä hetkellä menossa varsinainen myrsky, jota koetan käsitellä parhaani mukaan.
Menen ikkunan ääreen. Hän tulee taakseni, ottaen tukevan otteen vyötäisiltäni.
Hän sanoo nimeni niin kauniisti, että olen jälleen liikuttua. Mikä itkupilli minusta onkaan viime vuosina tullut.
Hän suutelee niskaani, ote ympärilläni tiukkenee entisestään. Enää ei ole kiirettä pois.
- Jäätkö yöksi?
Se on suora ehdotus, ei kysymys.
Tunnen hänen lämpimän hengityksensä niskassani.
- Jään kyllä.
Ulkona sade vain yltyy. Hän pyöräyttää minut ympäri ja katsoo niin nätisti. Käteni tavoittaa jälleen hänen karhean poskensa. Näiden vuosien aikana siihen on tullut pari juonnettakin.
Mies riisuu kauluspaitansa pois hitaasti. Hän on ruskettunut kesän aikana. Käsivarret ovat juuri sopivan lihaksikkaat, mutta eivät liian. Annan katseeni vaeltaa estotta hänessä.
Hartiat ovat sirot, hieman luisevat, mutta silti jämäkät. Mies on hyväryhtinen ja pitkä, paljon pidempi kuin minä itse.
Hän asettaa kätensä kokeilevasti lanteilleni, farkut ovat vielä ylläni. Alan kiskoa niitä pois jalastani, mutta hän ehtii ensin. Hän ei meinaa saada vyötäni auki millään, se tekee hänelle kiusaa.
Huomaan, että hänen farkkujensa etumus pullottaa jo lupaavasti.
Pian olen hänen edessään, ylläni enää vain rintaliivit ja stringit. Viimeisten muuttolaatikoiden purkaminen ja rehkiminen on nostanut hien selkääni, liivini tuntuvat edelleen nihkeiltä. Ne eivät ole mitään erikoiset, vain tavalliset, valkoiset pitsiliivit. Huomaan kuitenkin miehen pitävän näkemästään suuresti. Farkut alkavat käydä ahtaiksi.
Asetan käteni hänen etumukselleen. Tunnen hänen kivikovan kyrpänsä housujen kankaan läpi. Hän katsoo minua hiljaisena. Tilanteessa on jotain äärimmäisen herkkää.
- Tule tänne, hän sanoo matalasti ja nostaa minut leveälle, valkoiseksi maalatulle ikkunalaudalle. Se tuntuu viileältä takapuoleni alla, stringini eivät paljon peitä. Hengitykseni kiihtyy. Sade rummuttaa ikkunaruutua. Mies on hetki sitten vetänyt paksuhkot, itämaiseen henkeen kuvioidut verhot eteen.
Hän alkaa hitaasti siirtää stringieni haarakappaletta sivuun. Se onkin aika olematon ja ohut. Se tuntuu olevan vain tiellä.
Katson miestä koko ajan kiinteästi, laitan käteni hänen niskansa taakse. Suutelemme kiihkeästi. Istun edelleen ikkunalaudalla, hän alkaa hitaasti valuttaa rintaliivieni kapeita olkaimia alas. Iho on muuttunut tulikuumaksi hänen kosketuksestaan - jota olen kaivannut vuosia.
Hänen pitkät sormensa löytävät tiensä halusta turvonneelle klitorikselleni. Voihkaisen hänen nimensä puoliääneen.
- Sinä tulit tänne, hän sanoo hiljaa, kuin ei itsekään uskoisi sitä vielä todeksi, että minä todella olen siinä.
Hän katsoo minua hetken, lopettaa hyväilyn. En saa sanotuksi mitään, odotan hänen seuraavaa siirtoaan.
Hänen katseensa on tuttu, hellä ja niin kovin syvälle luotaava.
- Anna minun pitää sinua hyvänä.
Hän tarttuu käteeni ja pudottaudun alas ikkunalaudalta.
Menemme makuuhuoneeseen. Siellä on ainoastaan kapeahko sänky, jonka päällä on kirkkaansininen, paksu, samettinen päiväpeitto. Hän kiskaisee sen sivuun ja lattialle yhdellä ainoalla kädenliikkeellä. Sängyssä on valkoiset lakanat ja suuri tyyny. Sitä peittää tyynyliina, jossa on jonkun itse virkkaamat pitsit. Erotan tyynyliinassa nimikirjaimet, joiden arvaan kuuluvan hänen äidilleen, joka kuoli muutama vuosi sitten.
Asetun sängylle, ja käyn kyljelleni makaamaan. Hän tulee viereeni. Sänky narahtaa, se on tarkoitettu yhdelle ihmiselle. Voin kuvitella, kuinka monta yötä hän onkaan tässä yksin nukkunut.
Hän suutelee minua pitkään. Nousen puoli-istuvaan asentoon ja avaan rintaliivieni hakaset. Rintani ovat suuret ja raskaat, eivätkä erityisen terhakat, mutta tähän mennessä olen saanut kuulla niistä enimmäkseen positiivisia kommentteja. Näen hänen katseessaan ihailua. Haukon henkeäni, kun hän painaa päänsä alemmas ja alkaa kiusata kielellään nännejäni. Ne kovettuvat entisestään, ja välillä hän nipistelee niitä hellästi. Pelkään kosteuteni jo alkavan valua, en olisi uskonut, että joskus todella löytäisin itseni tästä tilanteesta.
Pitkät sormet löytävät jälleen tiensä paisuneelle klitorikselleni. Voihkaisen. Hän totisesti tietää, mitä tekee. Hän käyttää sormeaan myös syvällä märässä, kiiman turvottamassa vaossani. Pyynnöstäni mukaan luiskahtaa toinenkin sormi.
Pian totean huohottaen, etten kestä enää sormetusta. Mies vieressäni on edelleen täysissä pukeissa, vain muutama nappi avattuna kauluspaidasta.
Se ei käy.
Tartun paidan rintamukseen ja alan hitaasti avata nappeja. Miten inhottavan pienet ja uuden kankeat ne ovatkaan. Lopulta paita on poissa. Käyn hänen housujensa kimppuun, suorastaan raastan ne hänen yltään. Hymyilen tyytyväisenä nähdessäni laadukkaat silkkibokserit. Ne muistuttavat tällä hetkellä telttaa.
Lasken käteni varovasti hänen etumukselleen, bokserit ovat vielä hänen kalunsa peittona. Kankaan läpikin tunnen hänen tukevan seisokkinsa. Vetäisen bokserit nilkkoihin. Hänen kyrpänsä ponnahtaa vapauteen, arvatenkin tyytyväisenä, naisen kosketusta kaivaten.
Ilmeeni on varmasti näkemisen arvoinen.
Hänen kalunsa on valtava, lähes oman ranteeni paksuinen. Pelkään, että se ei mahdu minuun, vaikka olenkin kiimasta kostea.
- Tule, sanon.
Hieman hämmentyneenä hän nousee seisomaan. Kumarrun hänen kalunsa puoleen ja otan sen suuhuni. Hän ähkäisee tukahtuneesti.
- Älä tee sitä, ole kiltti. En kestä kauan, en ole saanut vuosiin.
- Kyllä vain.
Otan tukevan otteen kalun varresta ja runkkailen sitä hartaana. Toisella kädellä kiusaan hänen pallejaan. Mies voihkii niin, että pelkään tosissani hänen laukeavan pian. Suukottelen terskaa, kiusaan kalua myös alempaa, aina juuresta saakka.
Hän katsoo minua suorastaan tuskaisena. Kiihdytän tahtia, rasitus tuntuu jo niskassani, mutta haluan jatkaa. Vielä muutama kielen pyöräytys terskan päällä, ja hän laukeaa voihkaisten.
- Että sinun pitikin.
Hän käy selälleen vuoteelle, taputtaen kutsuvasti paikkaa vieressään.
- Tule, sinun vuorosi nyt.
Hän lepää hetken, kalu alkaa hiljalleen seistä uudelleen. Makaan hänen vieressään kyljelläni, minun on jo vaikeaa pysyä paikallani. Taitavat sormet kiusaavat klitoristani, hierovat sitä kiduttavan ihanasti, lipsuen välillä syvälle tiukkaan vakooni. Siellä ei olekaan kyrpä käynyt aikoihin, ajattelen. Tajuntani alkaa sumeta, nuo ihanaiset sormet tekevät taitavaa työtään ahkerasti, ja laukean siihen paikkaan. Pilluni supistelee hänen sormiensa ympärillä, hän jatkaa sormetustaan edelleen. Orgasmini tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.
Huomaan hänen kalunsa seisovan jälleen uljaasti. En voi kuin hiljaisesti taivastella sen suunnatonta kokoa.
Hän asettuu sängylle istumaan, kuin tarjottimelle eteeni. Hitaasti istahdan hänen syliinsä.
Kyrpä ei todellakaan meinaa ensin mennä sisääni. Kirahdan pelästyneenä.
- Älä hätäile.
Hän tarttuu minua lanteista tukevalla otteella. Sentti sentiltä hän alkaa ujuttaa kaluaan sisääni. Haukon henkeäni, miten hyvää tuo jumalainen kyrpä voi minulle vielä tehdäkään. En kehtaa edes ajatella, kuinka kauan olen ollut ilman miestä. Kiljaisen.
Kyrpä on nyt kokonaan sisälläni, luoja miten iso se onkaan!
Musiikki soi olohuoneessa edelleen. Kaiuttimet on näköjään makuuhuoneessakin.
Voihkin jo isoon ääneen. Hänen ihanainen elimensä soutaa minussa, se täyttää jokaisen sentin sisälläni, tanssii taidokasta tangoaan litimärässä vaossani. Hänen toinen kätensä piinaa rintojani, toinen kiusaa himon paisuttamaa klitoristani, minun naiseuteni temppelin ydintä.
Voi hyvä luoja, voiko tämä olla tällaista, ajattelen. Voihkin hänen nimeään äänekkäästi, en välitä vanhan talon huonoista äänieristeistä. Hän tarttuu minua jälleen vyötäisiltä ja käy selälleen vuoteelle, hitaasti.
Asetun parhaaseen mahdolliseen asentoon - ratsastamaan hänellä, tuon ihanan kyrvän ollessa edelleen sisälläni. Hän oikaisee itsensä lopullisesti vuoteelle varovasti, jotta kalu ei vain luiskahtaisi ulos sisältäni.
Liikun hitaasti, silmät puoliummessa, koskettelen alahuultani kielelläni. Mies allani on äärimmäisen kiihottunut, mutta myöskin tyytyväinen, näen sen hänen ilmeestään. Hän voihkaisee hiljaa, kun kiihdytän tahtia. Hitaasti hän ujuttaa toisen kätensä himosta turvonneen häpyni päälle. Häpykumpuni on korkea, täysin sileäksi ajeltu.
Hänen etusormensa ja peukalonsa löytävät jälleen klitorikseni. Hän pyörittelee sitä sormiensa välissä. Voihkin niin, että pelkään tosissani naapureiden häiriintyvän.
Kaiuttimista kuuluu jälleen lempimusiikkiani. Hitaasti hän keinuttaa minua kohti nautintoa, aivan kuin musiikin keinuvan rytmin tahtiin.
- Tule lähemmäksi, hän huohottaa.
- En pääse, naurahdan ja kiihdytän tahtia entisestään. Pian orgasmini alkaa tulla, hänen sormiensa kiusatessaan edelleen klitoristani. Halusta turvonnut pilluni supistelee hänen patukkansa ympärillä, vakoni lihakset lypsävät hänen kaluaan. Hän huohottaa, tiedän hänen olevan tulossa.
- Vaihdetaan asentoa, parahdan ja vetäydyn pois hänen päältään. Käyn vuoteelle selälleni, jalat harallaan. Haluan tehdä hänelle hyvää. Hän tulee nopeasti yläpuolelleni, levittäen jalkojani vielä hieman. Hän nostaa jalkani olkapäilleen ja survaisee patukkansa minuun yhdellä valtaisalla työnnöllä. Nyt se solahtaa sisälleni helposti. Hiki pisaroi hiusrajassani, huomaan myös hänen hikoilevan hieman. Hän lykkii kaluaan hitaasti, silmät puoliummessa.
- Ihana nainen.
Pilluni on jo hieman arka: välillä hän kiusaa klitoristani ja välillä taas hieroo minua kalunsa paksulla päällä. Hän käyttää sitä emättimeni aukolla kuin kiusoitellen.
- Älä kiusaa minua, parahdan. - Tekee niin hyvää.
Hän kiihdyttää tahtia, nai minua niin, etten ole ikinä sellaista kyytiä saanut. Hänen lastinsa lentää syvälle pilluuni, ja pian voihkin jälleen orgasmin kourissa itsekin. Voihkin hänen nimeään, ja huomaan sen kiihottavan häntä suunnattomasti. Vielä muutama rivakka työntö, ja hän tekee minusta selvää.
Olen mennyttä naista, lopullisesti.
Hetken vain huohotamme hengästyneinä kumpikin. Sängyn petauspatja on siirtynyt lähes lattialle, tyynyt ja peitot ovat hujan hajan.
Makaamme sängyllä vierekkäin, kyljellämme kumpikin. Kuljetan sormiani pitkin hänen karkeaa poskeaan, piirrän niillä leuan määrätietoista kaarta, silittelen hänen hikistä otsaansa.
- Enää en päästä sinua pois luotani, hän sanoo.
Olen tullut kotiin.
- En enää lähtisikään mihinkään.
Nukahdamme hetkessä, vain ohut peitto päällämme.
Aamulla herään ja mietin hetken, missä olen. Oloni on levollinen, sekä tyytyväinen että tyydytetty.
Huomaan yöpöydällä punaisen ruusun pienessä maljakossa. Sen vieressä on pieni lappu. Huomaan tutun, pienen, hieman epätasaisen käsialan.
Hymyilen tyytyväisenä lukiessani lappua.
"Rakas, olen ostamassa leveämpää sänkyä. Ota jääkaapista, mitä haluat. Mennään illalla vaikka Namaskaariin syömään."
Menen jääkaapille. Juon piimää korkeasta lasista ja lusikoin samalla mansikkajogurttia. Katson ikkunasta ulos, näkymä on hieman sumuinen. Sitten tajuan, että kyyneleet juoksevat jälleen poskiani pitkin.
Olen tullut kotiin, viiden vuoden jälkeen.
Käyn viemässä kellariin pussillisen tarpeettomia vaatteita. Silloin katseeni osuu rapussa olevaan, asukkaiden nimitauluun.
Huomaan tutun sukunimen. Sydämeni alkaa hakata.
Voisiko se olla hän?
Järkeni sanoo, että samannimisiä on muitakin. Google on kovassa käytössä. Samalla sukunimellä löytyy lähes kymmeniä tuhansia henkilöitä Suomesta.
Hiki kimaltelee otsallani. En saa rauhaa. Entä jos se onkin hän? Suuri ihastukseni, josta olisi voinut tulla vaikka mitä, mutta elämä vei eri teille.
Jos vaistoni osuu oikeaan, hän asuu seinäni takana.
Tyhmyyttäni sadatellen kaivan puhelinluettelon esiin. Vapisevin käsin avaan sen, jankuttaen itselleni, etten voi olla varma, onko seinänaapurini mies vai nainen.
Aakkoset vilistävät silmissäni kun selaan luetteloa eteenpäin yhä kiihtyvällä vauhdilla. Ohuet sivut repeilevät, liimaantuvat hikisiin sormiini. Tulen tutun sukunimen kohdalle - nimen, jonka näkeminen lähes missä tahansa muutama vuosi sitten sai lähestulkoon polveni veteliksi.
Se on hän, siitä ei ole enää epäilystäkään. Kerran vielä tarkistan rapun numeron. Mikä sattuma tämä voikaan olla, kuin paremmastakin elokuvasta.
Minun ei auta muu kuin istua hetkeksi alas pehmeään, samettipintaiseen nojatuoliin. Miten tämä voi olla mahdollista?
Yritän ajatella järjellä. Mieshän voi olla jo naimisissa, kenties lapsiakin. Mutta vaistoni sanoo, että niin ei ole käynyt.
Minulla on nälkä. Pizzeriat ovat jo kiinni. Mieleni tekee paistettua kananmunaa, aivan yllättäen. Jääkaapissani ei ole juuri mitään, enkä jaksa lähteä ajelemaan ratikalla elintarvikekioskille.
Hullu ajatus valtaa mieleni.
Kello on hieman yli kymnenen, on perjantai-ilta. En saa ajatusta pois mielestäni.
Siistin hieman itseäni, mutta jätän maalitahraiset housut ylleni kuin tarkoituksella.
Sydän jyskyttäen astun ulos asunnostani viileään rappukäytävään.
Seison hetken hänen ovensa takana. Epätodellinen olo valtaa minut. Ei voi olla totta, että yhtäkkiä, kaikkien näiden vuosien jälkeen, olemme seinänaapureita! Minun täytyy oikein hieraista silmiäni todetakseen, että HÄN todella "löytyy" tuon tumman oven takaa. Olen repinyt puhelinluettelosta sivun irti ja puristan sitä kouristuksenomaisesti hikisessä kourassani. Avaan rytistetyn sivun ja katson sitä vielä kerran - enää ei ole pienintäkään epäilystä.
Seison hetken neuvottomana oven takana. Asunnosta kuuluu vaimeaa musiikkia. No niin, joku nainen siellä, ajattelen.
- Paskat, manaan puoliääneen ja soitan ovikelloa. Vieläkin nimen näkeminen postiluukussa saa sydämeni sykähtämään.
Miten monta kertaa kuvittelinkaan omani sen viereen, tai tuon nimen omaan postiluukkuuni. Miten hullu ihminen onkaan, ei tartu tilaisuuteen vaikka sitä hänelle melkein kultalautasella tarjottaisiin. Muutaman vuoden takaiset tapahtumat alkavat pyöriä silmieni edessä kuin filminauha. Miten hän vakuutteli rakkauttaan, enkä minä uskaltanut tarttua tilaisuuteen. Asia, jota kadun eniten elämässäni, sitä, että käytännössä annoin rukkaset hänelle.
Soitan ovikelloa. Tuntuu kuin sydämeni pysähtyisi siihen paikkaan.
Hän tulee avaamaan, ja hänen ilmeensä on näkemisen arvoinen. Nyt kun olisi nokialainen, kameran kera.
Siitä on viisi vuotta.
Hän ei ole muuttunut yhtään. Farkut ja kauluspaita, parin päivän vanha, seksikäs parransänki. Suuret, siniset silmät. Nenääni tunkeutuu hienoinen partaveden tuoksu. Sydämeni lähtee villiin laukkaan, tunnen punastuvani kuin koulutyttö.
Mies katsoo minua. Hänen ilmeensä on vaikuttunut. Katse livahtaa maalitahraisiin farkkuihini.
- Sinä tulit, hän sanoo ykskantaan. Ruotsin kielen pehmeä aksentti soljuu korvissani, laskettelen toista äidinkieltäni tottuneesti - yleensä. Nyt en kuitenkaan saa sanaa suustani.
Olenkin hetken aivan hiljaa. "Vaikeneminen on kultaa" pätee kyllä tässä tilanteessa.
- Tule sisälle sieltä palelemasta. Kumma että täällä rappukäytävässä on aina niin kylmä, vaikka meiltä kiskotaan megasuuruista vastiketta jokaiselta.
Kurkkuani kuristaa, kananmunan lainaksi kysyminen meinaa unohtua. Tunteet hyökyvät ylitseni, vaikka siitä on niin kauan. En ole unohtanut.
Astun eteiseen, ja oikein odotan näkeväni asunnossa naisen.
Siellä ei ole ketään.
Hän huomaa tuijotukseni. Ei voi olla totta, päässäni jyskyttää. Ei ole todellista, näen unta.
Asunto on pieni kaksio, hieman pienempi kuin minun. Pehmeät, upottavat, itämaiset matot peittävät lattioita. Suuret kirjahyllyt jököttävät jokaisella olohuoneen seinällä, paitsi tietysti ikkunan puolella.
Huomaan tuttuja kirjoja hyllyssä. En ole unohtanut, olin yksi hänen tuntemistaan, kielellisesti erittäin lahjakkaista ihmisistä. Niitä ei ollut paljon, ainakaan silloin.
Seison selin häneen, katseeni kiertää kirjahyllyissä. Stereoista tulvii vaimeaa itämaista musiikkia. Kuuntelen sen keinuvaa rytmiä, yksi suosikkikappaleistani soi juuri.
Hän tulee taakseni. Vaikka välimatkaa on vielä, en voi mitään sille, että värähdän.
Nyt vasta voin myöntää itselleni, että olen kaivannut häntä. Mutta en suurin surminkaan sanoisi sitä ääneen - ainakaan vielä.
Kuuntelen tuttua, sametinpehmeää ääntä, joka suorastaan hyväilee korviani:
- Oliko sinulla jotakin asiaa?
Punastun ja katson häntä. Hänen sinisissä silmissään on naurua.
- No...katsos...olen vasta muuttanut ja...kaupat ovat jo kiinni...ja mieleni alkoi tehdä...paistettua...munaa...
Hän nauraa. - Vai paistettua. Kas kun ei keitettyä.
- Olisiko sinulla lainata? Huomenna meinasin mennä kauppaan.
En meinaa kestää tuota ilkikurista pilkettä hänen silmissään.
- Ihanko lainaksi asti...no katsotaanpas. Näyttäisi täällä olevan kokonainen kennosto, ota niin monta kuin haluat.
Jään neuvottomana seisomaan jääkaapin eteen. Keittiö on eräänlainen syvennys, jonka molemmilla puolilla on tavaraa. Toisella seinällä on mikro ja hella, toisella työtaso ja jääkaappi sekä pakastin. Työtason päällä on kullanvärinen, laadukas kahvinkeitin. Ahkerana kahvinjuojana olen ostanut itselleni samanlaisen.
Olen ikään kuin nalkissa. Peräännyn selkä edellä, mutten pääse mihinkään. Vastassani on seinä, viileä ja valkoinen.
Hän sanoo etunimeni ääneen. Pehmeästi, hieman vokaalia venyttäen. Se nostaa jälleen kyyneleet silmiini, kaikkien näiden vuosien jälkeen.
- Sinä tulit.
Hän ottaa pari askelta minua lähemmäs. En pääse enää taaemmas. Puristan kahta munaa kädessäni. Niiden pitäisi riittää minulle iltapalaksi.
Padot murtuvat. Kyyneleet alkavat virrata pitkin poskiani. Pois täältä ja äkkiä, on ensimmäinen ajatukseni. Tunnen itseni äärimmäisen noloksi. Miksi ikinä tulinkaan, miksi edes pengoin puhelinluetteloa?
- Lähden nyt, saan vaivoin sanottua. - Kiitos munista, tuon sinulle lisää huomenna heti, kun olen käynyt kaupassa.
Kyyneleet juoksevat nyt jo virtanaan, nenänikin alkaa vuotaa. Puristan munia niin lujaa, että toinen niistä menee rikki. Venyvä valkuainen alkaa juosta sormiani pitkin alaspäin, aina ranteeseeni asti. Täytyy päästä pois täältä, nyt heti. Ahdistus tuntuu painon tunteena rinnassa. Voi miksi, miksi, nolasin itseni näin?
Hän tarttuu minua hartioista melko lujalla otteella.
- Älä lähde noin.
Hän on hetken hiljaa. Kuulen vain kaappikellon tikityksen.
Hän katsoo minua suoraan silmiin. Noita sinisiä silmiä en ole voinut unohtaa.
- Älä mene.
Lasken munat, sekä ehjän että rikkinäisen, tiskialtaaseen. Pesen käteni ruususaippualla. Huomaan miten käteni vapisevat. Hänkin näkee sen varmasti.
- Istu alas, kaadan sinulle jotain juotavaa.
Ajatukseni poukkoilevat villisti, maalitahrat kirkuvat farkuissani. Pyyhin hikisiä käsiäni reisiini. Sinisessä kankaassa laaja kirjo väritehtaan maalivalikoimasta. Istahdan sohvalle. Se on pehmeä, upottava, plyyshipintainen. Sininen, juuri minun makuuni.
- Meinaatko juottaa minut humalaan vai? kysyn hiven katkeruutta äänessäni.
Hän katsoo minuun vakavana. Silmien tuike on hävinnyt. - En. Istu nyt vain siinä.
Hän kaataa paksupohjaiseen, matalaan lasiin reilusti konjakkia. Laadukasta merkkiä, rekisteröin heti. Isäni suosikkia. Sen huomatessani suuni kääntyy väkisinkin hymyyn.
Pyörittelen lasia kädessäni, ruskea juoma liikahtelee siellä.
- Anita.
Vain hän sanoo minun nimeni noin, hieman i:tä venyttäen. Miten eroottisesti ääni hiveleekään korviani. Riettaat, hävyttömän kosteat ajatukset valtaavat mieleni jälleen. Oloni on suorastaan nostalginen.
Samassa tartun lasiin ja kulautan konjakin kerralla. Juoma kirvelee kurkussani, mutta alkaa hetken päästä lämmittää mukavasti. Se tuntuu nostavan punan poskilleni. Mutta uskon, että ne punoittavat jo muutenkin, kiihottuneesta tilastani johtuen. Tosin, pikkuhiljaa jokin muukin paikka taitaa olla kiihottunut kuin mieleni.
- Mikä sinulla on?
Musiikki soi edelleen, kuuluisa libanonilainen laulajatar laulaa rakastamisen vaikeudesta. Sanat iskevät suoraan sydämeeni.
- Ei mikään.
Olen aina ollut huono valehtelemaan. Pyörittelen tyhjää lasia käsissäni.
- Älä valehtele.
Hän istuu viereeni sohvalle. Tunnen hänestä henkivän harmonian, partaveden kiihottavan tuoksun.
- Muutin tuohon naapuriin...ja...miten sen sanoisin...sitten löydän sinut täältä. En voinut ensin uskoa sitä todeksi!
Pyyhin kyynelten kirjavoimia poskiani. Hän tarjoaa minulle kolmannen nenäliinan.
Nessua näyttäisi olevan, kuten aina ennenkin.
Mies vieressäni venyttelee, kiskottelee itseään oikein antaumuksella, leveästi haukotellen.
- Onhan tämä melkoinen sattuma niin.
- Minä lähden, sinun pitää päästä nukkumaan, sanon hieman kiusoitellen.
Miten olenkaan häntä kaivannut, kaikki nämä vuodet. Tämä on kuin suoraan Suomi-filmistä. Ajatus huvittaa minua suuresti, mutta yritän olla vakava.
Hänen sinisissä silmissään leikkii ilkikuri.
- En minä vielä ajatellut nukkumaan mennä. Otatko lisää konjakkia?
En yleensä juuri käytä alkoholia. Jokin saa minut kuitenkin vastaamaan myöntävästi.
Hän kaataa lasini tällä kertaa aivan täyteen. Juoma polttelee suussani, mutta lämmittää sitten niin, että minun tulee suorastaan kuuma.
- Mitä olet tehnyt viime aikoina?
- Valmistuin lääkäriksi pari vuotta sitten. Olen erikoistumassa nyt kirurgiaan ja patologiaan.
Huomaan hänen omituisen ilmeensä.
- Niin, siis oikeuspatologiaan, jatkan. - Kieliä opiskelen kyllä edelleen.
Miten nätisti hän minua katsookaan. - Kyllä minä muistan sinut. Kielilahjakas sisupussi.
Sanani leikkaavat hiljaisuutta.
- En ole unohtanut.
Mies katsoo minua vakavana. - Olen ollut yksin kaikki nämä vuodet.
Ääni ei ole katkera, ei syyttävä eikä vihainen. Hänen kasvonsa ovat vakavat. - En ole pystynyt unohtamaan.
Hän tulee minua hieman lähemmäs, mutta jättää kuitenkin säädyllisen välimatkan. Hän ojentaa minulle kätensä, kapeahko kämmenpohja on avoimena edessäni. Tartun hänen käteensä. Se on siro, pitkäsorminen, jopa hieman luiseva. Mutta miten lämmin se onkaan. Huomaan omassa kädessäni vielä maalia kynsinauhoissa. Oliiviöljy olisi tehnyt terää.
- En minäkään.
Tuttu, sanaton, miltei selittämätön yhteys vallitsee välillämme.
Hän on todellinen herrasmies. Kuka tahansa muu olisi jo alkanut vonkaamaan, käynyt jopa kiinni. Muistan ne inhottavat, epämääräiset, baarin tanssilattialla takapuoltani kipeästi kourineet kädet. Muistan halvan partaveden ällöttävän tuoksun, humalaisen jankuttavan puheen.
Niiden kaikkien täydellinen vastakohta istuu vieressäni. Pitää oikein nipistää itseään, voiko tämä olla tottakaan?
Oloni on leijuva, epätodellinen, johtuu varmaan konjakistakin. Minulla on aina ollut huono viinapää, ja siksi olenkin välttänyt alkoholia viime vuosina.
Miehellä on yllään valkoinen kauluspaita ja farkut. Pari paidan ylintä nappia on auki. Asu on tuttu, hänen tavaramerkkinsä jo vuosien takaa.
Hän vetää minut kainaloonsa varovasti, kuin tilannetta tunnustellen. Hän kietoo toisenkin kätensä ympärilleni.
Siitä otteesta ei ole kiirettä pois.
Hänen äänensä on liikutuksesta karhea.
- Olen kaivannut sinua niin kauan. Et tiedä, kuinka olen sinua kaivannut.
Ruotsin kieli soljuu korvissani tutusti, tuon aksentin ja äänensävyn tuntisin missä vain, vaikka silmät kiinni.
Hetken olen aivan hiljaa. Lasken lasin pöydälle, olen tyhjentänyt sen jo toistamiseen.
On aivan hiljaista, vain kaappikello tikittää tutusti. Tuntuu kuin olisin tullut kotiin. Kuuntelen hiljaisuutta. Ulkona ilta pimenee, muutama sadepisara ropsahtelee ikkunaruutuun. On syyskuun lopun perjantai, en olisi voinut muuttaa parempaan aikaan. Syyslukukausikin on alkanut vasta aivan hiljan.
- Odotatko hetken, käyn WC:ssä, sanon.
Astun sisään pienehköön WC:hen. Pesen naamani ja emmin hetken, mihin sen kuivaisin. Tyydyn perinteiseen Nessuun, joita on paketissa pesukoneen päällä. Hymyilen tyytyväisenä nähdessäni Lagerfeld-pullon lavuaarin reunalla. Ruokottomia ajatuksia alkaa taas tulla mieleeni. Katson itseäni peilistä. Olen kesällä ruskettunut hyvin, en meikkiä tarvitse - korkeintaan hieman aurinkopuuteria poskille. Epäluuloisena nuuhkaisen puseroani, se tuoksahtaa vienosti maalille, muttei onneksi hielle.
Peilistä katsoo hieman pelästyneen oloinen nainen. Tähän on tultu, ja tästä ei enää pääse pois. Voin vielä perääntyä, lähteä kotiin. Tuhahdan. Haluan katsoa kortit loppuun saakka tällä kertaa.
Tulen takaisin olohuoneeseen, seisahdun hetkeksi keskelle lattiaa. Levitän käteni sivulle toimettomina, neuvottomana. Olen sanaton, kerrankin.
- Tule tänne.
Menen takaisin sohvalle, istahdan aivan hänen viereensä. Hän kietoo jälleen kätensä ympärilleni. Ote on juuri sopivan tiukka, määrätietoinen mutta silti hellän tunnusteleva.
Hän tarttuu leukaani ja sivelee sitä sormenpäillään. Huomaan, että hän on laskenut silmälasinsa olohuoneen seesampuiselle pöydälle. Sitä peittää kashmirkuvioinen, kimalteleva pöytäliina.
Tunnen hänen karhean poskensa käteni alla. Suutelemme. Hänen otteensa tiukkenee, hengitys kiihtyy hieman. Olen odottanut tätä hetkeä vuosia, kuvitellut sen mielessäni tuhansia kertoja - aina kananmunan lainaamista myöten. Tosin eilen en vielä tiennyt, että hän asuisi vielä täällä.
Silittelen hänen niskaansa. Hän henkäisee tyytyväisenä. Tiedän, että hänkin on odottanut. Miten mies voikaan katsoa naista niin hellästi, nätisti.
Ulkona alkaa sataa kaatamalla, kuulen ukkosenkin jyrähtävän pari kertaa voimakkaasti. Alkaakin oikein kunnon rajuilma.
Nousen sohvalta. Olen aina pitänyt salamoiden katselemisesta. Myös mielessäni on tällä hetkellä menossa varsinainen myrsky, jota koetan käsitellä parhaani mukaan.
Menen ikkunan ääreen. Hän tulee taakseni, ottaen tukevan otteen vyötäisiltäni.
Hän sanoo nimeni niin kauniisti, että olen jälleen liikuttua. Mikä itkupilli minusta onkaan viime vuosina tullut.
Hän suutelee niskaani, ote ympärilläni tiukkenee entisestään. Enää ei ole kiirettä pois.
- Jäätkö yöksi?
Se on suora ehdotus, ei kysymys.
Tunnen hänen lämpimän hengityksensä niskassani.
- Jään kyllä.
Ulkona sade vain yltyy. Hän pyöräyttää minut ympäri ja katsoo niin nätisti. Käteni tavoittaa jälleen hänen karhean poskensa. Näiden vuosien aikana siihen on tullut pari juonnettakin.
Mies riisuu kauluspaitansa pois hitaasti. Hän on ruskettunut kesän aikana. Käsivarret ovat juuri sopivan lihaksikkaat, mutta eivät liian. Annan katseeni vaeltaa estotta hänessä.
Hartiat ovat sirot, hieman luisevat, mutta silti jämäkät. Mies on hyväryhtinen ja pitkä, paljon pidempi kuin minä itse.
Hän asettaa kätensä kokeilevasti lanteilleni, farkut ovat vielä ylläni. Alan kiskoa niitä pois jalastani, mutta hän ehtii ensin. Hän ei meinaa saada vyötäni auki millään, se tekee hänelle kiusaa.
Huomaan, että hänen farkkujensa etumus pullottaa jo lupaavasti.
Pian olen hänen edessään, ylläni enää vain rintaliivit ja stringit. Viimeisten muuttolaatikoiden purkaminen ja rehkiminen on nostanut hien selkääni, liivini tuntuvat edelleen nihkeiltä. Ne eivät ole mitään erikoiset, vain tavalliset, valkoiset pitsiliivit. Huomaan kuitenkin miehen pitävän näkemästään suuresti. Farkut alkavat käydä ahtaiksi.
Asetan käteni hänen etumukselleen. Tunnen hänen kivikovan kyrpänsä housujen kankaan läpi. Hän katsoo minua hiljaisena. Tilanteessa on jotain äärimmäisen herkkää.
- Tule tänne, hän sanoo matalasti ja nostaa minut leveälle, valkoiseksi maalatulle ikkunalaudalle. Se tuntuu viileältä takapuoleni alla, stringini eivät paljon peitä. Hengitykseni kiihtyy. Sade rummuttaa ikkunaruutua. Mies on hetki sitten vetänyt paksuhkot, itämaiseen henkeen kuvioidut verhot eteen.
Hän alkaa hitaasti siirtää stringieni haarakappaletta sivuun. Se onkin aika olematon ja ohut. Se tuntuu olevan vain tiellä.
Katson miestä koko ajan kiinteästi, laitan käteni hänen niskansa taakse. Suutelemme kiihkeästi. Istun edelleen ikkunalaudalla, hän alkaa hitaasti valuttaa rintaliivieni kapeita olkaimia alas. Iho on muuttunut tulikuumaksi hänen kosketuksestaan - jota olen kaivannut vuosia.
Hänen pitkät sormensa löytävät tiensä halusta turvonneelle klitorikselleni. Voihkaisen hänen nimensä puoliääneen.
- Sinä tulit tänne, hän sanoo hiljaa, kuin ei itsekään uskoisi sitä vielä todeksi, että minä todella olen siinä.
Hän katsoo minua hetken, lopettaa hyväilyn. En saa sanotuksi mitään, odotan hänen seuraavaa siirtoaan.
Hänen katseensa on tuttu, hellä ja niin kovin syvälle luotaava.
- Anna minun pitää sinua hyvänä.
Hän tarttuu käteeni ja pudottaudun alas ikkunalaudalta.
Menemme makuuhuoneeseen. Siellä on ainoastaan kapeahko sänky, jonka päällä on kirkkaansininen, paksu, samettinen päiväpeitto. Hän kiskaisee sen sivuun ja lattialle yhdellä ainoalla kädenliikkeellä. Sängyssä on valkoiset lakanat ja suuri tyyny. Sitä peittää tyynyliina, jossa on jonkun itse virkkaamat pitsit. Erotan tyynyliinassa nimikirjaimet, joiden arvaan kuuluvan hänen äidilleen, joka kuoli muutama vuosi sitten.
Asetun sängylle, ja käyn kyljelleni makaamaan. Hän tulee viereeni. Sänky narahtaa, se on tarkoitettu yhdelle ihmiselle. Voin kuvitella, kuinka monta yötä hän onkaan tässä yksin nukkunut.
Hän suutelee minua pitkään. Nousen puoli-istuvaan asentoon ja avaan rintaliivieni hakaset. Rintani ovat suuret ja raskaat, eivätkä erityisen terhakat, mutta tähän mennessä olen saanut kuulla niistä enimmäkseen positiivisia kommentteja. Näen hänen katseessaan ihailua. Haukon henkeäni, kun hän painaa päänsä alemmas ja alkaa kiusata kielellään nännejäni. Ne kovettuvat entisestään, ja välillä hän nipistelee niitä hellästi. Pelkään kosteuteni jo alkavan valua, en olisi uskonut, että joskus todella löytäisin itseni tästä tilanteesta.
Pitkät sormet löytävät jälleen tiensä paisuneelle klitorikselleni. Voihkaisen. Hän totisesti tietää, mitä tekee. Hän käyttää sormeaan myös syvällä märässä, kiiman turvottamassa vaossani. Pyynnöstäni mukaan luiskahtaa toinenkin sormi.
Pian totean huohottaen, etten kestä enää sormetusta. Mies vieressäni on edelleen täysissä pukeissa, vain muutama nappi avattuna kauluspaidasta.
Se ei käy.
Tartun paidan rintamukseen ja alan hitaasti avata nappeja. Miten inhottavan pienet ja uuden kankeat ne ovatkaan. Lopulta paita on poissa. Käyn hänen housujensa kimppuun, suorastaan raastan ne hänen yltään. Hymyilen tyytyväisenä nähdessäni laadukkaat silkkibokserit. Ne muistuttavat tällä hetkellä telttaa.
Lasken käteni varovasti hänen etumukselleen, bokserit ovat vielä hänen kalunsa peittona. Kankaan läpikin tunnen hänen tukevan seisokkinsa. Vetäisen bokserit nilkkoihin. Hänen kyrpänsä ponnahtaa vapauteen, arvatenkin tyytyväisenä, naisen kosketusta kaivaten.
Ilmeeni on varmasti näkemisen arvoinen.
Hänen kalunsa on valtava, lähes oman ranteeni paksuinen. Pelkään, että se ei mahdu minuun, vaikka olenkin kiimasta kostea.
- Tule, sanon.
Hieman hämmentyneenä hän nousee seisomaan. Kumarrun hänen kalunsa puoleen ja otan sen suuhuni. Hän ähkäisee tukahtuneesti.
- Älä tee sitä, ole kiltti. En kestä kauan, en ole saanut vuosiin.
- Kyllä vain.
Otan tukevan otteen kalun varresta ja runkkailen sitä hartaana. Toisella kädellä kiusaan hänen pallejaan. Mies voihkii niin, että pelkään tosissani hänen laukeavan pian. Suukottelen terskaa, kiusaan kalua myös alempaa, aina juuresta saakka.
Hän katsoo minua suorastaan tuskaisena. Kiihdytän tahtia, rasitus tuntuu jo niskassani, mutta haluan jatkaa. Vielä muutama kielen pyöräytys terskan päällä, ja hän laukeaa voihkaisten.
- Että sinun pitikin.
Hän käy selälleen vuoteelle, taputtaen kutsuvasti paikkaa vieressään.
- Tule, sinun vuorosi nyt.
Hän lepää hetken, kalu alkaa hiljalleen seistä uudelleen. Makaan hänen vieressään kyljelläni, minun on jo vaikeaa pysyä paikallani. Taitavat sormet kiusaavat klitoristani, hierovat sitä kiduttavan ihanasti, lipsuen välillä syvälle tiukkaan vakooni. Siellä ei olekaan kyrpä käynyt aikoihin, ajattelen. Tajuntani alkaa sumeta, nuo ihanaiset sormet tekevät taitavaa työtään ahkerasti, ja laukean siihen paikkaan. Pilluni supistelee hänen sormiensa ympärillä, hän jatkaa sormetustaan edelleen. Orgasmini tuntuu jatkuvan ja jatkuvan.
Huomaan hänen kalunsa seisovan jälleen uljaasti. En voi kuin hiljaisesti taivastella sen suunnatonta kokoa.
Hän asettuu sängylle istumaan, kuin tarjottimelle eteeni. Hitaasti istahdan hänen syliinsä.
Kyrpä ei todellakaan meinaa ensin mennä sisääni. Kirahdan pelästyneenä.
- Älä hätäile.
Hän tarttuu minua lanteista tukevalla otteella. Sentti sentiltä hän alkaa ujuttaa kaluaan sisääni. Haukon henkeäni, miten hyvää tuo jumalainen kyrpä voi minulle vielä tehdäkään. En kehtaa edes ajatella, kuinka kauan olen ollut ilman miestä. Kiljaisen.
Kyrpä on nyt kokonaan sisälläni, luoja miten iso se onkaan!
Musiikki soi olohuoneessa edelleen. Kaiuttimet on näköjään makuuhuoneessakin.
Voihkin jo isoon ääneen. Hänen ihanainen elimensä soutaa minussa, se täyttää jokaisen sentin sisälläni, tanssii taidokasta tangoaan litimärässä vaossani. Hänen toinen kätensä piinaa rintojani, toinen kiusaa himon paisuttamaa klitoristani, minun naiseuteni temppelin ydintä.
Voi hyvä luoja, voiko tämä olla tällaista, ajattelen. Voihkin hänen nimeään äänekkäästi, en välitä vanhan talon huonoista äänieristeistä. Hän tarttuu minua jälleen vyötäisiltä ja käy selälleen vuoteelle, hitaasti.
Asetun parhaaseen mahdolliseen asentoon - ratsastamaan hänellä, tuon ihanan kyrvän ollessa edelleen sisälläni. Hän oikaisee itsensä lopullisesti vuoteelle varovasti, jotta kalu ei vain luiskahtaisi ulos sisältäni.
Liikun hitaasti, silmät puoliummessa, koskettelen alahuultani kielelläni. Mies allani on äärimmäisen kiihottunut, mutta myöskin tyytyväinen, näen sen hänen ilmeestään. Hän voihkaisee hiljaa, kun kiihdytän tahtia. Hitaasti hän ujuttaa toisen kätensä himosta turvonneen häpyni päälle. Häpykumpuni on korkea, täysin sileäksi ajeltu.
Hänen etusormensa ja peukalonsa löytävät jälleen klitorikseni. Hän pyörittelee sitä sormiensa välissä. Voihkin niin, että pelkään tosissani naapureiden häiriintyvän.
Kaiuttimista kuuluu jälleen lempimusiikkiani. Hitaasti hän keinuttaa minua kohti nautintoa, aivan kuin musiikin keinuvan rytmin tahtiin.
- Tule lähemmäksi, hän huohottaa.
- En pääse, naurahdan ja kiihdytän tahtia entisestään. Pian orgasmini alkaa tulla, hänen sormiensa kiusatessaan edelleen klitoristani. Halusta turvonnut pilluni supistelee hänen patukkansa ympärillä, vakoni lihakset lypsävät hänen kaluaan. Hän huohottaa, tiedän hänen olevan tulossa.
- Vaihdetaan asentoa, parahdan ja vetäydyn pois hänen päältään. Käyn vuoteelle selälleni, jalat harallaan. Haluan tehdä hänelle hyvää. Hän tulee nopeasti yläpuolelleni, levittäen jalkojani vielä hieman. Hän nostaa jalkani olkapäilleen ja survaisee patukkansa minuun yhdellä valtaisalla työnnöllä. Nyt se solahtaa sisälleni helposti. Hiki pisaroi hiusrajassani, huomaan myös hänen hikoilevan hieman. Hän lykkii kaluaan hitaasti, silmät puoliummessa.
- Ihana nainen.
Pilluni on jo hieman arka: välillä hän kiusaa klitoristani ja välillä taas hieroo minua kalunsa paksulla päällä. Hän käyttää sitä emättimeni aukolla kuin kiusoitellen.
- Älä kiusaa minua, parahdan. - Tekee niin hyvää.
Hän kiihdyttää tahtia, nai minua niin, etten ole ikinä sellaista kyytiä saanut. Hänen lastinsa lentää syvälle pilluuni, ja pian voihkin jälleen orgasmin kourissa itsekin. Voihkin hänen nimeään, ja huomaan sen kiihottavan häntä suunnattomasti. Vielä muutama rivakka työntö, ja hän tekee minusta selvää.
Olen mennyttä naista, lopullisesti.
Hetken vain huohotamme hengästyneinä kumpikin. Sängyn petauspatja on siirtynyt lähes lattialle, tyynyt ja peitot ovat hujan hajan.
Makaamme sängyllä vierekkäin, kyljellämme kumpikin. Kuljetan sormiani pitkin hänen karkeaa poskeaan, piirrän niillä leuan määrätietoista kaarta, silittelen hänen hikistä otsaansa.
- Enää en päästä sinua pois luotani, hän sanoo.
Olen tullut kotiin.
- En enää lähtisikään mihinkään.
Nukahdamme hetkessä, vain ohut peitto päällämme.
Aamulla herään ja mietin hetken, missä olen. Oloni on levollinen, sekä tyytyväinen että tyydytetty.
Huomaan yöpöydällä punaisen ruusun pienessä maljakossa. Sen vieressä on pieni lappu. Huomaan tutun, pienen, hieman epätasaisen käsialan.
Hymyilen tyytyväisenä lukiessani lappua.
"Rakas, olen ostamassa leveämpää sänkyä. Ota jääkaapista, mitä haluat. Mennään illalla vaikka Namaskaariin syömään."
Menen jääkaapille. Juon piimää korkeasta lasista ja lusikoin samalla mansikkajogurttia. Katson ikkunasta ulos, näkymä on hieman sumuinen. Sitten tajuan, että kyyneleet juoksevat jälleen poskiani pitkin.
Olen tullut kotiin, viiden vuoden jälkeen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
p-a-s-k-a-a!!!!
tavallista. Trenditietoiset pelimiehet ja -naiset nauraa pissat housussa, mut tätähän se on.
vähän kateellinen.. Ei taida itse pystyä edes unelmoimaan tosirakkaudesta. Haista itse vaan p*ska! :) Novellin kirjoittajalla selvästi kyky!
Ihanin lukemani novelli
Kaunista! LISÄÄ LISÄÄ tätä!!!
Pakko myöntää, mutta toi oli ensimmäinen novelli ikinä, mille olen todella itkeny.. Aivan mahtava!
Kirjoittamasi tarina oli upea. Se oli nimenomaan tarina, jopa novelli eikä mikään pelkkä pikainen aktin kuvailu.
Sait henkilöhahmoihin taustaa ja luonnetta. Onnistuit luomaan kutkuttavan tilanteen, joka voisi jopa tapahtua todellisessa elämässä. Vaikkakin juoni oli kuin suoraan kioskikirjallisuudesta, onnistuit takomaan kliseistä esiin vahvoja tunteita.
Muutama ylilyönti tai ehkäpä pikemmin väärä sanavalinta heikensi lukunautintoa itseltäni. Näytä olivat kyrpä-sanan käyttö sekä rintojen ja peniksen koon paisuttelu. Miksi niitä piti kuvailla niin tarkasti, kun henkilöhahmojen ulkonäön muu kuvailu oli pintapuolista?
Kaiken kaikkiaan upea tarina, täynnä tunnetta ja nautintoa.
Player#23
Kiitos palautteestasi.
Mietinkin pitkään sopivia ilmaisuja mm. penikselle.
Mielestäni novellin loppu hieman lässähti. Juoni oli ehkä kuin suoraan "herttasarjasta," mutta mikä ettei noin voisi tapahtuakin ;)
Näpyttelen lisää kunhan ehdin :)
Tämän osion on tarkoitus kuulua tositarinoille!!!!
Ihana tarina, niin romanttinenkin ja todellisen oloinen
Kaiken kukkuraksi mun pimppi on ihan märkänä... NAMIA!
Mutta miksi piti tunkea patologit tähän???????
Koska erikoistun siihen... :) siis patologiaan
Vau tosiaan! Erittäin hyvä! Paras tähän mennessä lukemistani. Tämä ei ollut vain pelkkä pano novelli, tämä oli eroottinen ihana novelli ja vielä romanttinen. HYVÄ!
Ihaninta mitä olen ikinä lukenut. Melkein alkoi itseänikin itkettää.