kihlautunut

Mentiin vajaa 2 kuukautta sitten kihloihin. Sovittiin, ettei ainakaan mitään hääpäivää sovita, että saadaan rauhassa nauttia kihlauksesta. Mutta nyt kuitenkin olen huomannut (olen siis nainen), että haaveilen yhä useammin häistä..?!? Ihan normaaliahan se tietysti on, mutta luulin etten ole vielä kovin innokas järjestämään häitä... En ole uskaltanut vielä miehelle sanoa mitään. Ehkäpä parempi vaan itse unelmoida näin alkuun häistä ja jonkin ajan päästä tuoda asia esille.
6969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla on takana samanlainen tarina. Menin samaan jujuun ja sovittiin, ettei vielä sovita hääpäivää jne. Kihlauksen jälkeen olisin halunnut ruveta suunnittelemaan häitä jne. (nainen kun minäkin olen). Minun suhteessani alkoikin kaikki mennä pieleen kihlauksen jälkeen. Enää mikään ei ollut niin kuin ennen kihlausta. Huomionosoitusten määrä putosi, seksin määrä väheni, tuli ratkaisemattomia riitoja, häistä ei puhuttu edes 6 kk kuluttua kihlautumisesta, suhde muuttui vaikeaksi ja ahdistavaksi koska mies ei kyennyt keskustelemaan mistään. Kihlaus purkautui 8 kk myöhemmin ja erosimme lopullisesti.

Pitäkää jo alusta kiinni siitä, että puheyhteys kaikista asioista on auki. Tottakai häistä on puhuttava ja niitä on suunniteltava sillä ei niitä voida noin vain pitää sillä kirkotkin ovat varattuja jne. Puhukaa kaikesta ja sopikaa kaikesta. Jos riitelette - sopikaa riidat! Toivon, että olette sinnikkäitä, kärsivällisiä ja teette hyvän suunnitelman tulevaisuuttanne varten.

Lisäksi haluan onnitella kihlauksestanne! Toivon suhteenne onnistuvan peremmin kuin omani.

Äänestä
  • kiitos onnitteluista! Onneksi olemme olleet kuitenkin lähes 4 vuotta jo yhdessä, niin se paljon puhuttu arki on ollut kuvioissa pitkään. Seksi määrä on vähentynyt alkuhuumasta jo pari vuotta sitten ja pystymme sopimaan erimielisyydet.

    Ajattelin kirjoituksesi perusteella, että on parasta, jos nyt hieman puhumme jo asiasta ja sovimme naimisiin menosta niin, että se molempia miellyttää.

    Äänestä

Jollekin tuollainen menettely varmaan voi sopia, mutta mulle on itsestäänselvyys, että jos kihloihin mennään niin häitä voi samantien alkaa suunnittelemaan. Koska mun mielestä kihlauksessa on ponttina juuri ne häät tai siis naimisiin meno. Mies olisi halunnut vielä lyhyemmän kihlauksen, mutta ei sitä kirkkoa ja juhlapaikkaa niin helposti saa lyhyellä varoitusajalla.

Äänestä

me päätettiin ensin hääpäivä, varattiin kirkko ja sitten huomattiin että nythän ollaan kihloissa :) haettiin sormukset ja ilmotettiin muille. Juhlatkin ollaan pitämässä, kunhan ehditään.

Äänestä

Kyllä häitä olisi pitänyt alkaa suunnitella ja valmistella jo ennen kihlausta. Koskaan ei toisaalta ole liian myöhäistä pistää tuulemaan.
Kyllä se sulhanen siitä mukaan tulee, vaikka voi ensin vähän vastustellakin. Kokoat tyttöystäviäsi ja sukulaisiasi auttamaan valmisteluissa ja suunnittelussa, niin saat ainakin omannäköisesi häät. Sulhanenhan on kuitenkin häissä huomaamaton "sivuseikka" - hän jää kuitenkin paljon morsiamen varjoon. Häät ovat morsiamen päivä!

Äänestä
  • Mulle ei olisi ainakaan tullut mieleenkään alkaa valmistella häitä ennen kuin olimme kihloissa! Mitähän mieskin siitä olisi tuumannut, kun ei ollut vielä kosinutkaan. Yleisellä tasolla ollaan kyllä puhuttu häistä ja suunniteltu, että jos mennään naimisiin niin haluttas hääkirkoksi se jne.

    Mutta kun tarkemmin luin niin viestisi taisi ollakin vitsi. Tottakai häät on sulhasenkin päivä. Yhdessä suunnitellaan. Mutta jos mies ei ollenkaan halua suunnitella edes miettiä päivää tai vuotta vaikka on halunnut mennä naimisiin (ovat kihloissa) niin on se outoa. Tai tässä tapauksessa ei niinkään, kun siitä on jo kihlauksen yhteydessä sovittu, että häiden kanssa ei kiiruhdeta. Ehkä mies ei ole vielä valmis naimisiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


....... kirjoitti:

Mentiin vajaa 2 kuukautta sitten kihloihin. Sovittiin, ettei ainakaan mitään hääpäivää sovita, että saadaan rauhassa nauttia kihlauksesta. Mutta nyt kuitenkin olen huomannut (olen siis nainen), että haaveilen yhä useammin häistä..?!? Ihan normaaliahan se tietysti on, mutta luulin etten ole vielä kovin innokas järjestämään häitä... En ole uskaltanut vielä miehelle sanoa mitään. Ehkäpä parempi vaan itse unelmoida näin alkuun häistä ja jonkin ajan päästä tuoda asia esille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu