Miten teillä perheissä on selvitty jos vanhempien kasvatusperiaatteet menevät suurilta osin erilailla? Meidän perheessä mättää kun mieheni pian täysi- ikäinen tytär on patalaiska pilalle hemmoteltu tyttö, joka ei yksinkertaisesti tee kotona mitään. Kaikki mitä kaapista otetaan, jää pöydille toisten korjattaviksi, huone on kuin sikolätti, kaikki vaatteet (pestyt sekä likaiset) sikinsokin samassa mytyssä huoneen lattialla, astioita huone täynnä jne. jne. Viinaksi on saatu maistella jo 12-13 vuotiaana ilman että siitä olisi mitään "rangaistuksia" tullut ja yleensäkin on aina saanut mennä ja tulla miten haluaa. Kouluun mennään kun jaksetaan, yleensä pari päivää viikossa jätetään väliin. Mitään kunnioitusta toisten omaisuutta kohtaan ei ole, pienemmältä syödään karkit sun muuta. Rahaa neiti saa aina kun pyytää ja kaiken pitää olla sieltä kalleimmasta päästä. 6- vuotiaalle eskarilaiselle olen opettanut että huonetta tulee siivota ettei paikat ole kuin pommin jäljiltä, pitää osata sanoa anteeksi ja kiitos kun siihen aihetta, ja yleensäkin pitänyt rajoja kasvatuksessa ja opettanut elämän sääntöjä. Miehestä ei ole millään lailla outoa, että tämän hänen kohta täysi-ikäisen tyttärensä ei tarvitse tehdä mitään kotona vaan saa olla kuin viiden tähden hotellissa. Ja jos asiasta joskus huomauttaa niin heti menee herne nenään miehellä. Senpä vuoksi asioista on turha ainakaan syvällisesti keskustella koska mitään järkevää keskustelua ei saa aikaiseksi miehen puolelta, hän ei näe mitään ongelmaa. Olenkin lyönyt nyt ns. hanskat tiskiin ja lopettanut yrittämästä ja huomauttelemasta asian suhteen, odottelen vain että kun pesästä lähdön aika tulee niin elämä itse opettaa huomaamaan asiat kun ne muuten ei tunnu menevän perille. Mistään puolison lapsen "inhoamisesta" tms. ei ole kyse, vaan todellisista kasvatusperiaattellisista eroista. Tasa-arvoisuudesta kokonaisuudessaan ei meidän taloudessa ainakaan voida puhua tai siitä että jokaisella olisi samat "säännöt". Onko muilla kokemuksia ja kenties neuvoja asian suhteen. Asiallisia sellaisia toivon. Kiitos.
Kasvatuksesta
1X2
4618
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei 1x2!
Jaksamista sinulle, tilanne ei ole helppo. Tuntuu siltä, että kun kyseessä on lähes täysi-ikäinen "lapsi", juuri mitään ei kasvatusrintamalla ole tehtävissä. Asuuko tyttö kokoaikaisesti kanssanne? Jos puheyhteys mieheenkään ei tämän asian puitteissa toimi, tilanne on kyllä melko patti. Jos saisit miehen samalle aaltopituudelle, olisi ehkä jotain tehtävissä. Kuten esimerkiksi, että haluaako tyttö vielä helpon elämän kotona, jolloin laadittaisiin yhteiset säännöt mitä noudattaa. Jos hän taas haluaa jo koittamaan omia siipiään, niin siitä vaan. Elämän realiteettit (raha) tietysti kannattaisi silloin esittää hänelle sellaisina kuin ne ovat.
Tilanne olisi kuitenkin pitänyt hoitaa jo vuosia sitten, varsinaisesti en usko "kasvatuksen" enää tässä vaiheessa tehoavan. Ennemminkin tyyli on "siperia opettaa".
Itse olen elänyt/elän uusioperheessä, jossa on sinun, minun ja meidän lapsia. Vaikeinta on ollut puolison muualla asuvien lapsien kanssa. Vanhin heistä asui jonkin aikaa kanssamme opiskelujen vuoksi, mutta homma ei vaan kertakaikkiaan onnistunut. Meillä kun ei ollut täysylläpito hotelli tyyliin, vaan jokaisen kuului tehdä tehtävänsä. Tilanne meni siihen pisteeseen, että valinta oli joko täällä näillä säännöillä tai muutto pois. Poika valitsi jälkimmäisen, joka osottautui erittäin toimivaksi. Välit ovat parantuneet ja poika on joutunut ottamaan ja ottanutkin vastuuta itsestään, tekemisistään ja ylipäänsä elämästään toisella tavalla.
Jokainen perhe on tietenkin omanlaisensa, joten pakettiratkaisuja ei ole. Yhteisessä kodissa on kuitenkin mielestäni jokaisella niin oikeutensa kuin velvollisuutensa ja äidin (edes puolikkaan) tehtävä ei ole korjata toisten jälkiä, vaan jokainen tekee kykyjensä mukaan osuutensa, niin pieni kuin isokin.
Voimia sinulle, toivottavasti ratkaisu löytyy!
www.stresscode.fi/forums/supli
Kaikki sanomasi kuulosti kovin tutulta,poikkeuksena että puhun omastatyttärestäni.Kasvatus periaatteen kanssa ei meillä ole ollut ongelmia ,sävelet on samat.Elämä vain koettelee toista lasta eri tavalla.Meillä on kaksi tytärtä ,jotka ovat kuin yö ja päivä,samoilla kasvatusmetodeilla on yritetty pärjätä.Nuorin tyttäreni on kuvailemasi kaltainen nuori.Kun hän oli nuori ,hommat niin sanoakseni hoituivat,periatteista pidettiin kiinni,siivous ym.Murrosikä muutti kaiken ,tytär muuttui kovasti,kerran kun ihmettelin huoneen kaaosta ja kaikkea yleistä sotkua mitä hän jättää,vastaus
kuului:huone näyttää juuri siltä miltä hänestä tuntuu! Kaikki meitä kasvavat aikuiseksi omalla tavallaan,sanonta pienenä pienet murheet.Kun lapsi
on pieni sitä sitä ihan oikeasti uskoo että pystyy
kovin vaikuttamaan asioihin.
Minun ratkaisuni: monta vuotta itkin krokotiilin kyyneleitä ja yritin keskustella,uhkailla ,kiristää eli kaikki klassiset temput.Tytär on tänä päivänä jo 19v,käyttää
edelleen viiden tähden palveluita,muutos on tapahtunut minussa.Kun hän täytti 18 tein periaate päätöksen että en anna asioitten häiritä,
luotan siihen että elämä kantaa ja oppi on otettava kovan kautta,kukaan ei kuitenkaan pääse ongelmia pakoon.Tämä päätös on helpottanut omaa olemistani,miehet kykenevät ottamaan yleensä nämä asiat ns.lunkimmin.Miehesi on hyvi vaikea nähdä asiaa ,hänellä on varmaan joltakin osin myös huono
omatunto,mutta samoja ongelmia on myös ydin perheessä.Tämä on hyvää oppia myös sinulle tulevaa varten,kun oma tyttäresi kasvaa.Koeta jaksaa uskoa että välit kannattaa säilyttää ,on varmaan hyvä ottaa tilanteeseen etäisyyttä ja antaa mennä vaan,säästät itseäsi ja miestäsi.Asian hyvä puoli on nuoren ikä ,hän todennäköisesti lähtee parissa vuodessa,koeta jaksaa ymmärtää,sinä olet kuitenkin se aikuisempi osapuoli...koeta ottaa rauhallisempi suhtautuminen,on myös tärkeää että et valise kyynistä tietä.Tässäkin pitää vanha sanonta paikkansa,muita et voi muuttaa vain itseäsi.
Kaikkea hyvää ja jaksamista..uskonsa takaisin saanut äiti vuosimallia -55
että tällaisia ongelmia on muillakin.
Meillä asuu miehen 16 v. poika, joka on juuri tuollainen kaiken saamaan tottunut, patalaiska ja huonosti käyttäyvä.
Olen usein ajatellut lähteä lätkimään, mutta kun vilpittömästi rakastan isää.
Kaipaisin niin kovasti saada olla edes joskus vain kahden, mutta kun hän ei lähde enää edes äidilleen viikonlopuiksi. Ja yksin ei voi pitkäksi aikaa jättää, kavereiden kanssa tehdään yhtä ja toista typerää.