Mielipiteitä

Naispari

Nuorekas mamma 57v ja sinkkutyttärensä 34v lähdössä 14.05.

Kiinnostaisi henkilökohtaiset mielipiteet ja ehdotukset kohteista ja aktiviteeteista.
Aikaa ainoastaan viikko. Miten käyttää se?

Jokaisella on omat subjektiiviset mielipiteensä.
Koko kirjo kiinnostaisi.

Aiemmin olen käynyt ainoastaan risteilyn yhteydessä päiväseltään Vallettassa.

11

3173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rory

      Olen jo kirjoitellut tänne suosittelujani Maltasta ja kokemuksiani, mutta näin nopsaan sanoisin että viikossa voisi vaikka kierrellä Vallettaa kävellen sivukujia pitkin(sieltä löytyy aitoa paikallisväriä, pikkuputiikkeja jne), käydä Mdinassa ja samalla Rabatissa. Rabatissa tutustuminen ehkä katakombeihin voisi olla mielenkiintoista. Rannikkokylien kiertely, sininen laguuni ja Marsasxloxxin sunnuntaimarkkinat, siinäpä jo jotain. Sliemassa on joitakin kauniita katuja, joiden varressa viehättäviä maltalaistaloja, mm.Stella Maris kirkolta lähtevä saman niminen katu (sanotaan ainakin Slieman kauneimmaksi). Tutustuminen kasinoon voi olla myös hauskaa, rakennus on myös viehättävä.

      • Naispari

        Asiallisista vihjeistä.
        Netissä Maltan tiedot ovat niin hajallaan ettei kärsivällisyyteni riitä selaamiseen.
        Esitteiden tietoihin suhtaudun lievällä varauksella.

        Risteilykäynnin jäljiltä minulla on hyvä kartta osakarttoinenn.
        Nyt näiden täydentävien tietojen kera voi ennakkoon alustavasti hahmotella tekemisiään.
        Minusta on hönttöä mennä mihinkään 'huppu päässä'!
        Loppu selviää paikalla.

        Ps. Olen ihmetellyt ruokapaikkojen kyselijöitä.
        Se jos mikä on riippuvainen henkilökohtaisista mieltymyksistä.

      • Rory
        Naispari kirjoitti:

        Ruokapaikat ovat kyllä omista mieltymyksistä kiinni, olet oikeassa. Mutta joitakin vinkkejä on joidenkin mielestä kiva saada, sillä Maltallakin on joskus hankalaa löytää hyvää ravintolaa josta saa rahalle vastinetta. Huomasin että monet paikat tarjoavat höttöä. Kävin ulkona syömässä viiden kk ajan lähes joka päivä asuessani siellä. Vakipaikat löytyivät.
        Myös kahviloista löysin kivat vakkaripaikat. Mutta tosiaan jotkut eivät ehkä niistä tykkäisi ja haluaisivat jotain muuta.

        Jos vielä haluat lisätietoja, vastailen mielelläni. Oikein hauskaa matkaa!

      • Naispari
        Rory kirjoitti:

        Minun ei pitäisi puhua ruuasta mitään.
        Terveydellisistä syistä (olen solumyrkyillä) vältän K-vitamiinia ja rautaa sisältäviä elintarvikkeita. Ei ole ongelma koska tiedän missä niitä on.
        Kalasta en pidä missään muodossa.
        Tyttäreni puolestaan on 'kalafani' sushista alkaen.
        Siinä suhteessa teemme omat ratkaisumme.

        Vielä jos voisit antaa vinkkiä mihin tyttäremme kannattaisi suunnistaa biletysmielessä niin sitten lopetan vaivaamisen.
        Energinen 33-vuotias, ei siis lapsi.

        Pacevillessä(jotkut kutsuvat St.Juliansiksi, nämä alueet ovat vierekkäin) on Maltan suosituimmat biletyspaikat. Siellä on isoja discoja, pubeja ja kaikenlaisia ravintoloita. Discoissa musiikki hyvin hyvin lujalla, kantsii varata pienet kuulosuojaimet mukaan jos tykkää tanssimisesta ja aikoo oleskella niissä enemmänkin. Muuten voi tinnitys vaivata. Nämä discot yms. ovat siis pienellä alueella ostoskeskuksen(Baystreet), Burger Kingin ja hotellialueen vieressä. Löytyy varmasti. Etenkin pe ja la öinä paikka on täynnä nuoria juhlimassa, kova vilinä.
        Myös Sliemassa on tietysti joitakin pubeja, mutta suurin meno on siis tuolla.

        Pacessa on myös hieno iso elokuvateatteri(kaikki alk.kielellä, ei dubattuja)jossa näkyy monet elokuvat aikaisemmin kuin täällä. Vastapäätä on keilahalli. Kasinolla oli ainakin viime lokakuussa aina torstaisin kaikki juomat -50% joten edullista oli maistella drinkkejä. Päivisin siellä saa kakkukahvit ilmatteeksi. Siellä on myös iltaisin elävää musiikkia, ja myös ravintola löytyy.

        Spinola bayssa, mäen alapuolella rantakadulla St.Juliansissa on yksi ravintola, jota on lehdissä kehuttu ja sieltä muistaakseni saa sushia yms. erikoista. En nyt muista paikan nimeä, joku lyhyt oli. Vieressä on McDonalds ja joku konditoria. Tämmöinen nyt tuli mieleen.

        Eiköhän noista vinkeistä löydy biletyspaikkoja. Mieleenpainuvaa matkaa! Kunpa itsekin pääsisin Maltalle piakkoin...

        Hienoa! Tärkeää tietoa! Viikko liian lyhyt aika etsimiseen!
        Huomenillalla pakkaamaan. Lauantaiaamuna Seutulaan.
        Vahinko ettei ukko voinut lähteä mukaan. Olisi sekin tykännyt sen yhden päivän perusteellakin.
        Harmaakaihileikkaus 5.6.
        Ei hyödytä lähteä samein silmin.
        Nyt lopetan häirinnän.
        Kiitti vaan!

      • Naispari

        Hieman palautetta omalta kannalta.

        Minuun teki vaikutuksen kaikkien tapaamiemme maltalaisten vilpitön, pyyteetön avuliaisuus!
        Sekä 'siviilien' että palvelutehtävissä toimivien.

        Esimerkkinä ilmailumuseon johtajan, Anthony Spiterin toiminta.
        Viimeinen bussi oli lähdössä klo14.00 mutta Anthony näki että me olisimme hänen museossaan pitempäänkin.
        A. kysyi menosuuntaamme ja ehdotti että hän voisi viedä meidät klo15.00 jälkeen, kuten myös tapahtui.
        Lisäksi antoi omistuskirjoituksellaan varustetun, museon esineistöä, sen historiikkia ja tekniikkaa käsittelevän teoksen.

        Tempperamentistä.
        Lähdimme bussilla Mdinasta. Ostin kaksi lippua.
        Tarkastaja nousi autoon ja havaitsi minun lipussani väärän kellonajan. Tyttäreni selvitti kuljettajan kanssa sen että olin ostanut liput autoon noustessani.
        Tarkastaja ja kuski rupesivat riitelemään.
        Ennen Mostaa riita muuttui huutamiseksi ja kieli maltaksi.
        Tarkastaja esti kuskia pysäyttämästä vaikka parikymmentä ihmistä olisi jäänyt pois Mostassa. Hirveä piippaus, huuto ja käytävällä singahtelu.
        Molemmat puhuivat radiopuhelimiinsa.
        Mostan jälkeen edessä oli jeeppiparto.
        Bussiin tuli ukko joka selvitti tilanteen parissa minuutissa.
        'Ohiajetut' matkustajat poistuivat ja heille luvattiin ilmainen kuljetus takaisin.
        Kieli oli muuttunut englanniksi.

        Tämä oli värikkäin kokemiukseni. Upeaa sisältöä lyhyeen lomaan.
        Itse puhun vain suomea ja hieman espanjaa.
        Ilman tytärtäni (ollut englannissa) olisin jäänyt paljosta paitsi kulkemalla oppaan perässä ja käyttämällä valmiita retkiä.
        Mieheni kanssa liikumme myös aina 'omatoimisesti'.
        Hän hoitaa muut kuin latinalaiset kielet.

        Miellyttävä välipala kaikkinensa. Vahinko ettei mieheni voinut olla mukana.
        Ja kiiti sinulle!

        Kiva kuulla, että teillä oli onnistunut loma Maltalla! Maltalaiset ovat tosiaan ystävällisiä ja rakastettavia ihmisiä, vaikkakin kovimpaan turistiaikaan myyjät/tarjoilijat ja muut voivat olla hymyttömiä ja tuskastuneita työtaakkaansa. Kun heitä oppii tuntemaan, he ovat oikein mukavia. Tunnen itse pari maltalaista.

        He ovat kyllä temperamenttisia, kerran olin kanssa bussissa Slieman kohdalla, ja joku autoilija töpeksi bussin edessä. Niille tuli kinaa ja bussikuski otti jo jostain vasarankin käteensä ja meinasi lähteä sen kanssa opettamaan autoilijaa...no autoilija otti kunnon kiihytyksen karkuun ja bussi perään kovaa vauhtia. Siinä sitten mentiin aikas lujaa vähän aikaa ja kuski taisi rauhoittua koska tilanne loppui(tai lähden bussista, en enää muista tarkalleen).

        Ai kun olisi ihanaa lähteä taas Maltalle,viimeksi lokakuussa 2 viikkoa olin.

        Mitähän ne meidän naiset ovat Maltalla touhuilleet.

        Lentomuseon ukko kiitteli vielä sähköpostilla naisia ja kertoi lähettävänsä päivitetyn painoksen kirjastaan se ilmestyttyä, maksutta.

        Samoin toivotteli uudelleen tervetulleeksi saarelleen ja olevansa halukas toimimaan paikallisena oppaana.

        Tyttö on 34-vuotias sinkku ja muija 57-vuotias.

        Vakavasti ottaen. Luultavasti heppu on kokenut kanssakäymisen myönteisenä ja haluaa olla kohtelias.
        Tosi kuitenkin on että kunhan saan nämä kaihileikkaukset hoidettua niin lähdemme muijan kanssa sinne. Ilman ilmailumuseotakin!

        Maltalaiset ovat hyvinkin vieraanvaraisia ja mukavia, kun heihin tutustuu.

        Harmi kun sinne ei ole suoria lentoja kesäisin kuin heinäkuun alkuun asti. Mukava olisi taas syksyllä lähteä käymään. Viime lokakuinen 2vk oli todella upea loma. Suosittelen pikku hotellia Comfort inn, sijaitsee Slieman ytimessä.

    • väinö

      malta on mukava matkakohde ja ihmiset miellyttäviä

      valletta on tietysti must ja Gozon saarellakin kannattaa käydä

      viini ja ruokakulttuuri on hyvää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      176
      2145
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      38
      1503
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1184
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      942
    5. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      254
      883
    6. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      866
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      812
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      745
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      733
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      209
      707
    Aihe