VW on paras

tähän asti omistamistani autoista. Malli on
passat 1,8 -89. Nykyään ajelen kaupungissa ja
maanteillä vuodessa n. 20tkm. Auto on talvella
lämmin ja käynnistyy hyvin. Bensaa menee, sehän
on terveen auton merkki. Öljyä se ei vie kuin
3dl/1000 km ( mobilin ykköstä). Autoani olen jo
joutunut korjaamaankin, meni startin bendix-ratas
ja oli kallis remontti kun maksoi yhteensä 450 mk
töineen. (Ei tarvii enää starttia vingutella,
heh.) Öljynvaihdot sekä tulppien ja suodattimien
vaihdotkin olen ihan itse tehnyt. Ne pystyy
muuten aika helposti tekemään.
Sisälle autoon ladon talvella neljäkin
jääkiekkoilijapoikaa (b-jun), joiden varusteet
mahtuu hyvin mukaan. Eli tilat on tosi hyvät ja
toimivat. Anopin mahtuminen autoon onkin sitten
jo toinen juttu.
Ostin volsuni muuten kolme vuotta sitten ja
maksoikin yli 30 tuhatta, ajatelkaas. Silloin
sillä ei ollut ajettu kuin 280000 km. Auton
suorituskykykin on ihan huima; ajelin viime
viikonloppuna muuten moottoritietä ainaskin sataa
viittäkymppiä, (mittarissa 180, mutta taitaa
senkin vanha mittari vähän liioitella) mutta
kyllä sitten vähän kyllä kadutti. Onneksi kadutti
muuten ajoissa, ei tarvinnut jäädä jonoon tien
sivuun odottelemaan tutkan määrittämää
pikavoittoa. (Turun ja Salon välillä on muuten
hyvät tiet).
En kyllä oikeen ymmärrä naapuria, kun osti
melkein uuden auton (merkkiä en kerro) ja sanoi
sen maksaneen vaan hiukan yli kaksisataa tuhatta.
Huolto maksoi kuulemma yli 1700 mk, oli semmoinen
oikein keväthuolto, lisäsivät kuulemma
pissapoikaankin nestettä ja tarkistivat kaikki
lamputkin, ettei ole mikään palanut. Mutta sitten
se valitti kun huollossa ei oltu rasvattu
kaikkien ovien saranoita, osa ovista vinkui.
Tuli siinä silloin mieleen että taitaa ihmisillä
olla aika kovat palkat. Tai sitten ne osaa
paremmin laskea kuin minä. Vai mitä?
5534
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

en tällä hetkellä omista Volkkaria (hyvä auto
muuten), mutta itse päädyin sakemanniin
käytettynä hintaan 80 tonnia. on tässäkin p...le
maksamista! Teetän huollot halvassa ei-
merkkikorjaamossa (ei ole ollut pahemmin vikoja),
autot kestää ku öljyt ja suodattimet vaihdetaan
ajoissa ja hyvälaatuisia. Renkaat hommaan eri
vuodenaikaan,jolloin niissä pääsee aika hyvin
palkoille. Jo tuollaisen 80 tonnin arvoisessa
autossa on lainana maksamista, ihmettelen minäkin
miten rikkaita maassamme olaan kun ostellaan 150-
250 tmk:n autoja, isoa uusia farkuja ja tila-
autoja. Miten palkat riittävät? Itse pidän omaa
hintaluokaani kattona minulle keskituloisena;
taitaa ihmisillä ollakin helvetin hyvät palkat
vai onkohan perintöjä? Olen oikein
taskulaskimella laskenut tuloni, eikä uuteen
kalliimpaan lis varaa, ei sitten millään kun
ynnää yhteen auto-, asumis- ja ruokakulut. Ja vie
se kännykkäkin siinä satasen kuussa...ja onhan se
kiva edes joskus syödä vaimon kanssa 30mk:n
kebabit "ulkona"...eli hyvin kirjoitit, rikkaita
Suomessa näyttää olevan autoista päätellen paljon!

Äänestä

80-luvulla passatkin oli vielä auto!

Äänestä

Kylläpä sitä nyt kallista kansanautoa kehutaan
oikein yli sanoin. Mielestäni vw:t ovat aina
olleet kauhean äänekkäitä, varsinkin rengasmelu
on aivan käsittämätöntä. Ja mitä VW:n tehoihin
tulee niin on ne kyllä melko tuhnuja 1.8:kin vain
noin 70hv:tä vääntöä ei mittään.

Äänestä
  • Vw passat 1,8 -89 koneessa on tehoja
    ruhtinaalliset 90 hv. Ja aina olen ohi päässyt,
    kun on tarvetta ilmaantunut.
    Melu on mielestäni siedettävää. (Sen ikäiseksi
    autoksi). Ja rengasmerkilläkin voi vaikuttaa.
    Jos reilut 30000 mk on kallis kansanauto, niin
    mitä maksaa halpa auto.
    Mutta passattini toimii ja on toimiva, se kai on
    tärkeintä.

    Äänestä

  • ...ei muuta. Sinulla on muuten erittäin herkkä
    kuulo, koska itse olen aikoinaan ajanut välin 190
    tkm -290 tkm -89 passatilla, ja se
    oli "ajometeliltä" hiljaisimpia autoja mitä olen
    koskaan ajanut. Kokemusta on monista autoista ja
    merkeistä, joten vertailupintaa on. Jos sinun
    _mielestä_ on äänekkäimpiä autoja, niin kerroppa
    mitkä ovat sinun _mielestä_ niitä hiljaisia.

    Tuo passatin 90 -luvun vaihteen sarja oli kyllä
    todella hyvä sarja. Kokemusta on. Laskettaessa
    arvonaleneminen (ostohinta-myyntihinta), huollot,
    korjaukset (niin, kuluvia osia pitää vaihtaa) ja
    polttoainekulut kilometrihinta tuli siihen 95
    pennin paikkeille.

    Koskaan auto ei jättänyt pulaan, lähti käyntiin
    ja kulki sen mitä tarvittiin. Auto oli jämäkkä
    ajaa ja pienten lasten matkustaminen oli tilojen
    väljyyden vuoksi erittäin miellyttävää.

    Nyt on alla -97 passat, ja tähän asti (itse
    ajettu n. 20tkm) ei ole ollut ongelmia. Varmaan
    siinä on ollut noita pikkuvikoja, mutta ostin sen
    siinä vaiheessa kun pikkuviat on jo korjattu ja
    hinta on pudonnut sopivammalle tasolle.

    Auto on ollut ja tulee aina olemaan kateuden
    herättäjä. Sille ei mahda mitään. Hommaappa
    kerranikin auto siten, että teet plus/miinus -
    listan, johon laitat _rehellisesti_ ne
    ominaisuudet mitä autossa pitää olla. Ole niin
    turhamainen kuin vain kehtaat ja niin vaativa
    kuin pystyt. Sitten vain lasket jokaisen
    vaihtoehtomerkin kohdalta plussat ja miinukset ja
    valitset sen missä on eniten plussia ja vähiten
    miinuksia. Niin helppoa se on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaulusköyhälistöä? kirjoitti:

tähän asti omistamistani autoista. Malli on
passat 1,8 -89. Nykyään ajelen kaupungissa ja
maanteillä vuodessa n. 20tkm. Auto on talvella
lämmin ja käynnistyy hyvin. Bensaa menee, sehän
on terveen auton merkki. Öljyä se ei vie kuin
3dl/1000 km ( mobilin ykköstä). Autoani olen jo
joutunut korjaamaankin, meni startin bendix-ratas
ja oli kallis remontti kun maksoi yhteensä 450 mk
töineen. (Ei tarvii enää starttia vingutella,
heh.) Öljynvaihdot sekä tulppien ja suodattimien
vaihdotkin olen ihan itse tehnyt. Ne pystyy
muuten aika helposti tekemään.
Sisälle autoon ladon talvella neljäkin
jääkiekkoilijapoikaa (b-jun), joiden varusteet
mahtuu hyvin mukaan. Eli tilat on tosi hyvät ja
toimivat. Anopin mahtuminen autoon onkin sitten
jo toinen juttu.
Ostin volsuni muuten kolme vuotta sitten ja
maksoikin yli 30 tuhatta, ajatelkaas. Silloin
sillä ei ollut ajettu kuin 280000 km. Auton
suorituskykykin on ihan huima; ajelin viime
viikonloppuna muuten moottoritietä ainaskin sataa
viittäkymppiä, (mittarissa 180, mutta taitaa
senkin vanha mittari vähän liioitella) mutta
kyllä sitten vähän kyllä kadutti. Onneksi kadutti
muuten ajoissa, ei tarvinnut jäädä jonoon tien
sivuun odottelemaan tutkan määrittämää
pikavoittoa. (Turun ja Salon välillä on muuten
hyvät tiet).
En kyllä oikeen ymmärrä naapuria, kun osti
melkein uuden auton (merkkiä en kerro) ja sanoi
sen maksaneen vaan hiukan yli kaksisataa tuhatta.
Huolto maksoi kuulemma yli 1700 mk, oli semmoinen
oikein keväthuolto, lisäsivät kuulemma
pissapoikaankin nestettä ja tarkistivat kaikki
lamputkin, ettei ole mikään palanut. Mutta sitten
se valitti kun huollossa ei oltu rasvattu
kaikkien ovien saranoita, osa ovista vinkui.
Tuli siinä silloin mieleen että taitaa ihmisillä
olla aika kovat palkat. Tai sitten ne osaa
paremmin laskea kuin minä. Vai mitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu