Perinnöstä

Olen perinyt vanhempani. Kuuluko ko. perintö myös vaimolleni eli pitääkö avioerossa myös perintöni jakaa tasan???
2426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eikä tarvitse mitenkään jakaa. Perintö on sinun ja vain sinun. Avioliiton päättyessä joko kuolemaan tai eroon, tilanne voi muuttua osituksessa riippuen joko avioehdosta tai testamentin määräyksistä. Vanhempasi ovat voineet laittaa testamenttiin määräyksen, että heiltä peritty varallisuuteen ei puolisollasi ole avio-oikeutta...

Äänestä

Avioliiton aikana vallitsee omaisuuden erillisyyden periaate. Tämä tarkoittaa sitä, että molemmat puolisot omistavat oman omaisuutensa.

Näin ollen esimerkiksi aviomies määrää yksin vanhemmilta saamastaan perintöomaisuudesta.

Avioeron (tai kuoleman) sattuessa puolisoiden varat ja velat lasketaan yhteen ja ositetaan. Näin silloin, kun puolisoilla ei ole avioehtosopimusta. Avioehtosopimus voidaan solmia vielä avioliiton aikanakin.

Ilman avioehtosopimusta perintöomaisuus tulee avioerossa ositettavaksi ja sitä kautta myös toinen puoliso pääsee osalliseksi vanhemmilta saadusta perinnöstä.


Seuraavassa lakineuvo, kuinka vanhemmat voivat sulkea lapsensa aviopuolisoiden avio-oikeuden pois ilman avioehtosopimustakin. Kysyjän tapauksessa tämä on kuitenkin jo myöhäistä.


Testamentilla voidaan
rajoittaa avio-oikeutta

Testamentintekijä voi viimeisenä tahtonaan ilmoittaa, ettei testamentinsaajan aviopuolisolla tai rekisteröidyn parisuhteen toisella osapuolella ole avio-oikeutta häneltä perittyyn omaisuuteen.

Esimerkiksi isä voi testamentissaan määrätä, ettei hänen tyttärensä aviomiehellä ole avio-oikeutta häneltä perittyyn omaisuuteen. Ilman testamenttiehtoa tai avioehtosopimusta perintöomaisuus huomioitaisiin tyttären ositettavina varoina mahdollisessa avioerossa.

Perillisten aviopuolisoiden avio-oikeutta voidaan rajoittaa muutoinkin. Lahjakirjassa voidaan mainita, ettei lahjansaajan aviopuolisolla ole avio-oikeutta lahjana saatuun tai sen sijaan tulleeseen omaisuuteen.

Testamentti on tehtävä määrämuodossa eli kahden todistajan on se varmennettava. Avioehtolauselman sisältävässä luovutuskirjassa on syytä käyttää myös kahta todistajaa.


Lisää lakineuvoja löydät nettiosoitteesta:
www.lakineuvo.net

Mahdollisuus myös sähköiseeen asiointiin ja asiakirjojen tilaukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietämätön kirjoitti:

Olen perinyt vanhempani. Kuuluko ko. perintö myös vaimolleni eli pitääkö avioerossa myös perintöni jakaa tasan???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu