hei, olen 13 ja olen kolme vuotta kirjoittanut paaljon kirjoja, joista en mitään ole saanut koskaan loppuun. Olen kärsimätön, aina ollut eikä ne päähän pistot ole kauaa jaksanut kiinnostaa ja siksi jäänyt kesken..
Haluaisin KRITIIKKIÄ seuraavalle pätkälle, joka kertoo itse juonensa.Se on aika pitkä, toivottavasti jaksatte lukea...omasta mielestäni kirjoittamani teksti on kökköistä eikä yhtään sujuvaa ja täynnä kliseitä ja.. haluaisin välillä kuulla muitten, vanhempien ja kokeneempien mielipiteet.. se on viimeisen kirjani alku..
kommentteja kiitos :)
Tulin raskaaksi kun olin juuri täyttänyt kolmetoista.
Oli viileä ilma, kesä oli juuri lopuillaan ja viileä tuuli hyväili minun ja Annan niskaa.
Minun nimeni on Milja, mutta usein minua sanotaan Milliksi.
Asumme etelä-suomessa eräässä melkopienessä tuppukylässä. Minä asun omakotitalossa, melko isossa kai, yhdessä vanhempieni ja iso siskoni- ja veljeni kanssa.
Isäni on rehtori ja aika ankara kasvattaja. Hän on fiksu ja aika haka matikassa, koska hän opettaa pääasiassa matematiikkaa.
Äitini toisin on pankissa töissä. En oikeastaan tiedä tarkalleen hänen toimen kuvaansa, mutta hän on melko arvostettu täällä piirissä. Äiti tykkää ruuan laitosta ja siivoomisesta. Kun olin pieni hän siivosi minunkin huoneeni, nykyään en hyväksy sitä, siivoan mielummin itse.
Isosiskoni, Anniina, on minua neljä vuotta vanhempi, eli noin seitsemäntoista vuotta vanha. Hän on esikuvani; kaunis ja hän laulaa kauniisti.
Minäkin rakastan laulamista, mutta olen surkea, eli perin varmaan isäni laulutaidot...
Hän on fiksu, ja jos minä olen villi kissa hän on rauhallinen sylikoira. Hänellä on poikaystävä ja he ovat kuin mallipari. Välillä minua ärsyttää heidät "täydellisyys". Heillä on kaikki niin hyvin ja he ovat niin fiksuja ja siskoni on välillä todella tylsä.
Isoveljeni, Joona, on kai aika hyvän näköinen ikäistensä tyttöjen mielestä.
Hän on Anniinnaa vuoden nuorempi eli kuusitoista. Hän on aika paljon koneella, mutta ovella on usein paljon hänen luokkalaisiaan tyttöjä jotka pyytävät häntä ulos.
Joona ei kuitenkaan ole oikeen sitä tyyppiä, ihmettelen saako hän koskaan tyttöystävää tuolla menolla.
Meillä on myös yksi koira. Berninpaimen koira. Sen nimi on Iina.
Mainitsin että minä olen kuin villi kissa. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna parhaan ystäväni Annan menoon.
Hän rakastaa flirttailua ja on luonteeltaan aika tuhma, jos tiedätte mitä meinaan. Hän on kuitenkin tarpeeksi järkevä ja pysyy yleensä poissa hankaluuksista. Ja hän on erinomainen puhuja. Hänen kanssaan on ihana jutella, kun on ongelmia.
Minä olen luonteeltani aika huolehtivainen. Tykkään juttelemisesta ja salaisuuksien jakamisesta. Osaan myös pitää hauskaa ja rakastan bilettämistä!
Minua kutsutaankin bilehileeksi. Rakastan tanssimista vaikka en tanssikkaan missään ryhmässä.
Harrastan piirtämistä ja yksikseni laulamista (ja tanssimista).
Näkisittepä minut iltaisin yksin kotona. Tanssin aina peilin edessä ja esitän jotain supertähteä. Näyttäisi varmaan toisten silmissä erittäin tyhmältä mutta minulla on hauskaa.
Minulla on ruskeat puolipitkät hiukset, noin olkapäille ulottuvat, ja silmälasit. Olen aika pieni ja painan aika vähän, mutta näytän suht.koht. normaalilta ikäiseltäni tytöltä. Joidenkin mielestä olen jopa nätti. Itse en ole sitä mieltä.
Anna on aika paljon netissä ja käy joskus chattilinjoilla.
Siksi olimme menossa bileisiin, Anna nimittäin oli tutustunut netissä johonkin kuulemma söpöön poikaan naapurikunnaltamme. Anna ei kertonut tyypistä paljoa, mutta voin vaikka vannoa tietäväni minkälaisia he puhuivat.
Poika oli sitten pyytänyt Annaa bileisiin jotka hän aikoi järjestää paikkakunnallaan.
Siellä oli kuulemma kolmetoista ja neljätoista vuotiaita sekä muutama jopa kahdeksantoista vuotias. Jotenkin Anna oli saanut minut suostuteltua mukaan. Ja minä hölmö suostuin.
En edes tiedä minkälaiset bileet nämä ovat. Mutta se että vuotta vanhempi jätkä pyytää tuntemattoman, noh, Annan kaltaisen tytön bileisiin jossain on muutama kahdeksantoista vuotias mies, kertoo jo paljon.
Tulin vain koska halusin pitää Annan poissa vaikeuksista.
Olimme tietenkin menossa salaa. Järjestäminen oli hankalaa, täytyi saada rahat bussiin ja huijata vanhempia.
Sanoin että menen Annalle yöksi ja hän sanoi tulevansa meille.
Minua silti hermostutti. Tiesin että jos vanhempani saisivat selville etten olekaan Annalla olisin todella, todella pahassa pulassa.
Anna ei näyttänyt olevan huolissaan. Hän hyppeli vierelläni pitkät blondit kiharretut hiukset olkapäillä pomppien.
Hänellä oli päällään todella lyhyt farkkuhame ja napapaita.
Olisittepa nähneet hänen ilmeensä kun hän näki minun vaatteeni.
Hän joutui uudistamaan ulkonäköni kiireestä kantapäähän.
Ilmeisesti punainen neuleeni ja farkkuni eivät olleet tarpeeksi seksikkäät, tai niin hän sanoi.
Katsoin alas omaan farkkuhameeseeni joka oli hieman pitempi kun ystäväni hame.
Paitani oli avokaula-aukkoinen ja valkoinen ja melko lyhyt.
Anna oli tietenkin meikannut molemmat, sekä itsensä että minut. Hän on erinomainen meikkaaja ja saa minunkin vaatimattomat pienet tihrusilmäni näyttämään aika kauniilta.
Anna ei itse tarvitsisi niin paljon meikkiä, hän on luonnostaankin kaunis.
Silti hän käyttää paljon meikkiä. Tällä kertaa sitä tuntui olevan kaksin kerroin enemmän.
"Kuinka pitkä matka sinne on?"
Kysyin Annalta joka kantoi kädessään pientä karttaa.
"Ei pitäisi olla kaukana" hän vastasi "Hmm.. Talon numero on neljätoista ja olemme nyt... kahdeksannen talon kohdalla. Eli ei paljoa.."
Talot olivat aika pitkien välimatkojen päästä toisistaan.
Kaikki olivat isoja omakotitaloja, todella hienoja ja ylellisiä. Puutarhat olivat hyvin hoidettuja ja kauniin vihreitä.
"Jännittääkö?" Kysyin ystävältäni hymyillen.
Hän näpräsi hiuksiaan ja vaatteitaan kuin varmistaen että näytti varmasti itseltään, luonnottoman kauniilta.
Minäkin nostin käteni niskani taakse ja tunnustelin kampaustani. Hiukseni olivat ulospäin käännetyt ja olin pistänyt niihin vaaleita raitoja.
"Kampauksesi on täydellinen." Anna sanoi minulle. "Ja onneksi annoit minun valita sinulle vaatteet, näytät täydelliseltä!"
Tiesin että Anna tarkoitti sitä. Hän tarkoittaa aina mitä sanoo.
Siksi hän on paras ystäväni. Hän sanoo aina suoraan mitä mieltä on, silti toista loukkaamatta. Ja vaikka hän on täydellinen; kaunis, fiksu, suosittu, hän ei ole leuhka eikä hänellä ole... no miten sen sanoisi.. noussut kusi päähän.
Yhtäkkiä Anna tarttui käteeni.
"Perillä ollaan." Sanoin jo ennenkun nostin katseeni isoon moderniin omakotataloon.
Talo oli luonnonvalkoinen ja varmaan noin kaksi kerrosta korkea.
En tiedä miten kuvailisin taloa. Jos totta puhutaan, myönnän etten muista siitä paljoa. Kaikki tuleva sekoitti ajatukseni jo tarpeeksi.
Ymmärsin että talo on hyvällä paikalla; meteli kuului sieltä selvästi ulos asti, mutta koska seuraavaan taloon oli yli satametriä matkaa ei se voinut häiritä paljoa naapureita.
Koska ulkona oli hämärää talo erottui selvästi syvän sinistä iltataivasta vasten. Ikkunoista välkkyi valoja ja muusiikki jyskytti tavanomaista tum-tum rytmiään.
Anna piti vielä ranteestani kiinni. Tiesin että häntä jännitti. Enkä voi kieltää ettei minuakin jännittänyt. Se on se tunne kun on tekemässä jotain uutta ja kiellettyä. On vaikea pysyä housuissaan.
Kävelimme pitkin pihatietä ulko-ovea kohti ja nousimme pihaportaita ylös.
"Öh... nytkö me vaan.. pimpotetaan?" Kysyn epäröiden, mutta Anna tarttui oven kahvasta kiinni ja avasi sen.
Kova musiikki nousi meitä vastaan heti oven avauduttua.
Astuimme sisään ja näimme pimeän huoneen ja tuhansia diskovaloja.
Joka puolella oli ihmisiä jotka tanssivat lattialla, löhösivät sohvilla tai kuhertelivat nurkissa. Useimmilla jotka istuivat oli kalja tölkkejä tai laseja kädessä. Pulloja ja tölkkejä lojui joka paikassa. Älä ymmärrä väärin. Paikka oli silti siistissä kunnossa ja meno oli villiä.
Yhtäkkiä huomasin pojan kävelevän meitä kohti.
Poika oli hieman meitä pitempi, hänellä oli vaaleat hiukset, otsahiukset geelillä hieman pystyssä. Poika oli pukeutunut rennosti ja hän oli minusta aika hyvän näköinen. Myös Anna tuntui olevan sitä mieltä, sillä hän väläytti heti pojalle supermallin hymynsä.
Poika ojensi kätensä meille.
"Moi. Mä oon Ile. Ja sähän oot Anna vai mitä? Me puhuttiin sillon siellä chatissä."
Anna katsoi poikaa suoraan silmiin ja nauroi.
"Aivan. Sinäpä tunnistit minut heti, vaikka olet nähnyt vain kuvat. Tässä on ystäväni Milja. Sano häntä Milliksi."
"Eihän noita kasvoja voi unohtaa." Hän sanoi Annalle ennenkun kääntyi minun puoleeni.
"Moi Milli. Kiva että pääsitte käymään. Olkaa kuin kotonanne. Voin hakea teille juotavaa keittiöstä, jos haluatte?"
"Okei!" Anna vastasi ennenkun ehdin sanoa sanaakaan.
Ile lähti ja minä ja Anna lähdimme hitaasti kävelemään kohti tanssilattiaa.
"Minähän sanoin että hän on söpö!" Anna hihkui minulle.
"Suorastaan namupala! Minä vielä nappaan hänet!"
"Varmasti." Sanoin luottavaisella äänellä.
Joka paikassa ihmiset tanssi. Tytöt tanssi pöydillä ja pojat kuolasivat heidän peräänsä. Jotkut parit tanssivat lähellä toisiaan, kosketellen toisiaan.
Huoneen reunassa oli sohvia jotka olivat täynnä pareja jotka olivat edenneet jo pitemmälle.
"Vai että tällaiset bileet." Huomautin ystävälleni.
"Äh, älä ole tylsä! Nyt pidetään hauskaa, joohan?" Anna käänsi minut häntä vasten ja katsoi minua silmiin.
"Lupaathan pitää hauskaa. Ettet vain jurota jossain nurkissa.."
"Äh, joo joo.." Sanoin vaivautuneena.
"Tässä." Käännyimme Annan kanssa ympäri ja Ile seisoi takanamme käsissä kaksi olut-tölkkiä joita hän ojensi meitä kohti. Anna otti molemmat ja paiskasi toisen käteeni. Hän hörppäsi omasta tölkistään, mutta minä katsoin tölkkiä epävarmana.
En ole koskaan juonut alkoholia. Ikinä. Eikä Annakaan tietääkseni, paitsi ehkä vähän.
"Juo!" Anna sihahti ja nipisti minua kädestä. Samassa hän jo kääntyi Ileä kohti ja katseli tätä silmät tuikkien.
Kulautin juomaa kurkustani alas. Se maistui kamalalle, mieleni teki oksentaa se samantien ulos mutta pidin ilmeeni peruslukemilla.
"Tuletko tanssimaan?" Ile kysyi Annalta katsellen tähän flirtaten.
Anna kääntyi minua kohti ja katsoi minua kiinteästi silmiin.
"Joo, mene vain. Hauskaahan me tultiin pitämään, vai mitä?" Sanoin yrittäen kuulostaa rennolta. Anna hymyili minulle kiitollisen ja lähti Ilen perässä tanssilattialle.
Laitoin tölkin pöydälle ja lysähdin lähimmälle sohvalle.
Viereiseltä sohvalta kääntyi hieman vanhempi poika katsomaan minua.
"Hei muru. Miten menee?"
"Äh.. ihan hyvin.. minun täytyy käydä vessassa." Mutisin ja nousin saman tien ylös.
Katselin tanssilattialle, mutta en nähnyt Annaa.
Hyvin se pärjää.
Ajattelin.
Kyllä hän osaa pitää huolta itsestään. Mutta entäs minä?
Kaikki pyöri silmissäni. Joka puolella oli tanssivia ihmisiä ja musiikki soi korvissani ja valot välkkyivät silmissäni.
Tunsin itseni ulkopuoliseksi kaikkien näiden tanssivien ja villien ihmisten keskellä. Minua ei tanssittanut. Minun ei tehnyt mieli bilettää. Olisin halunnut olla kotona.
Näin eräällä pöydällä kaljatölkin. Otin sen ja hörppäsin siitä. Ei se maistunutkaan pahemmalta. Otin uuden kulauksen ja pian olin juonut koko pullon.
Oloni oli jo hieman parempi.
Itseasiassa,
ajattelin,
nyt kun kerran olen täällä, miksi et ottaisi iloa irti? Anna oli oikeassa. Tulimme tänne pitämään hauskaa!
Otin uuden kaljatölkin ja lähdin tanssilattialle.
Tanssin itsekseni vähän aikaa juoden samalla mutta pikkuhiljaa innostuin.
Kaikki pyöri taas silmissäni mutta se johtui pääasiassa minusta.
Heilutin vartaloani ja hiuksiani musiikin tahdissa ja unohdin kaiken muun.
Yhtäkkiä joku nosti minua pöytää kohti. Nauroin ja nousin pöydälle jossa oli lauma muitakin tyttöjä tanssimassa.
Huomasin, että monet pojat katselivat minua. Se oli uusi tunne. Yleensä jäin aina parhaanystäväni varjoon, eikä se ollut minua yleensä harmittanut tai haitannut, mutta oli hienoa välillä tuntea itsensäkin halutuksi.
Jatkoin siis tanssimista villisti.
Äkkiä joku tönäisi minua ja minä ja muutama tyttö lensimme lattialle.
Kikatimme typerästi kun muutamat pojat ottimat meidät vastaan.
Jatkoin tanssimista lattialla ja huomasin jonkun pitävän minua lähellään takaapäin.
En välittänyt, tunsin olevani uusi ihminen. Kaikki oli vain juhlaa ja tanssia ja hauskaa ja villiä ja minulla oli hyvä olo.
Poika minua hellästi itseään vasten ja liu-tti sormeaan paljasta kylkeäni pitkin. Otin tämän kädestä kiinni ja pidin sitä vatsani päällä ja niin tanssimme kahdestaan.
Yhtäkkiä huomasin että olimme liikkuneet pois väenpaljoudesta.
Käännyin katsomaan poikaa jonka kanssa olin. Hän oli minua vanhempi, ja paljon pitempi. En nähnyt häntä kunnolla koska oli pimeää.
Samassa jo poika rupesi suutelemaan minua suulle.
Olin niin häkeltynyt etten pannut vastaan.
Poika suuteli minua ja hipelöi samalla minua jokapaikasta.
Huomasin että hän veti minua käytävään, jossa oli paljon huoneita.
Käytävällä norkoili joitain ihmisiä.
Annoin pojan johdattaa minua, enkä tajunnut oikeastaan mitään.
Poika vei minut huoneeseen ja laittoi oven kiinni.
Seisoin hämmästyneenä ja ajatukset juoksivat.
Poika tuli taas luokseni ja rupesi suutelemaan minua. Sitten hän pisti kätensä paitani alle ja tunsin paidan liukuvan pois päältäni. Samassa herätyskelloni alkoivat soida.
Irtauduin pojasta ja kompuroin taaksepäin.
"Hei, mitä sä oikeen..?"
Mutta poika oli jo päälläni ja kaatoi minut huoneessa olevalle sängylle. Yritin hieman rimpuilla mutta poika piti minusta tiukasti kiinni.
"Älä suotta muru. Lupaan olla hellä."
"Eikä ku.."
"Pysy paikoillasi!" poika äyskäisi. Huomasin yhtäkkiä jotain terävää kaulaani vasten.
"Pysy paikallasi ettei minun tarvitse käyttää tätä. Jooko?"
Nielaisin.
Poika työnsi kätensä jälleen paitani alle ja veti tällä kertaa paitani kokonaan pois.
Hän riisui minut kokonaan.
Vapisin, sillä arvasin mitä oli tapahtumassa.
Tunsin itseni turvattomaksi alastomana vieraan pojan alla.
Se tapahtui. Hän raiskasi minut.
En muista sitä kunnolla. Tai ehkö muistankin. Muistan vaan hämärästi yöpöydän jota tuijotin. Ja kivun joka vihloi minua joka paikasta. Minua sattui ja olin aivan sekaisin.
Sitä jatkui kauan. Todella kauan. Kaikki hämärtyi.
Sitten tunsin että se loppui. Ja samassa kaikki pimeni.
Heräsin säikähtäen.
Hyppäsin pystyyn ja huomasin olevani samassa huoneessa jonka muistin.
Alasti.
En tiennyt kauan olin siellä ollut, mutta kuulin vielä meteliä huoneen ulkopuolelta.
Kipusin pystyyn ja puin äkkiä vaatteeni päälleni.
Otin käsilaukkuni, jota olin rahdannut mukanani, ja kaivoin sieltä kännykkäni.
Kello oli puoli yksi.
Otin laukun ja hoipertelin pois huoneesta.
Tapahtuma pyöri mielessäni. Tunsin vihaa, surua, pelkoa, pakokauhua.
Miten se oli voinut tapahtua minulle?
Halusin vain pois.
Väentungos oli pysynyt samana. Etsin katseellani Annaa, mutta en nähnyt häntä. Tungin väentungoksen yli ja huomasin että yhdessä nurkassa oli kerääntynyt ihmisiä katselemaan jotain.
Raivasin tieni sinne ja sydämeni pompahti kurkkuun.
Ringin keskellä oli Anna. Hän makasi kyljellään maassa oksentaen rajusti. Ihmiset vain katselivat häntä, eikä kukaan auttanut häntä tai välittänyt vaikka Anna olisi tukehtunut omaan oksennukseensa.
Ryntäsin ystäväni luokse ja käänsin hänet polvilleen. Keräsin hänet pitkät blondit hiuksensa taakse.
Anna oksensi vielä. hänen hiuksensa ja vaatteensa olivat oksennuksessa, samoin lattia. Huomasin muutaman tytön kikattavan sivussa.
"Painukaa helvettiin!" Ärähdin heille.
Annan oksentelu oli lakannut hetkeksi. Nostin hänet pystyyn. Anna ei pysynyt pystyssä ja hän roikkui kaulassani.
Aloin raahata häntä väen tungoksen yli kohti ulko-ovea. Ihmiset tekivät meille tilaa ja sain Annan raahattua ovelle. Avasin oven ja paiskasin sen takaatani kiinni. Seisoin kuistilla neuvottomana. Anna oksensi taas ja tärisi hirveästi.
En tiedä menikö omat vaatteeni oksennukseen, mutta se ei ollut päällimäinen ajatukseni. Laskeuduin portaita Anna kaulassani roikkuen.
Minulla ei ollut hajuakaan minne menisimme.
Kello oli yksi yöllä ja olimme kaukana kotoa ilman rahaa.
Ilman rahaa?
Anna oksensi ja nappasin hänen olkalaukkunsa.
Katsoin sisään ja löysin sieltä kahdenkymmenen euron setelin.
Omasta laukusta löysin kymmenen eurosen.
Otin esiin kännykkäni. Onneksi olin ennenkin käyttänyt taksia joten numero oli tallennettuna puhelimeeni. Valitsin numeron ja tilasin taksin.
Raahasin ystäväni kadun kulmaan ja laitoin hänet istumaan sementtitielle ja istuin itse viereen.
Ystäväni notkui olkaani vasten ja silittelin hänen hiuksiaan.
"Kaikki hyvin.. Kaikki hyvin, mennään kotiin.."
Kuiskasin hänelle.
En tiedä kuuliko hän vai ei, mutta hän ei vastannut. hänen silmänsä olivat puoliksi ummessa ja hänen päänsä nuokkui.
Odotimme hetken aikaa kunnes taksi tuli.
Avasin taksin takaoven ja autoin ystäväni sisään. Hän ei pysynyt itse pystyssä joten pistin hänet nojaamaan ikkunaa vasten. Toivoin todella ettei hän oksentaisi autoon.
Laitoin takaoven kiinni ja menin etupenkille.
"Hei.." sanoin
"Hei.. onko kaverilla kaikki ihan hyvin?" Taksikuski kysyi ja osoitti takapenkille.
"Toivottavasti."
"Minne ajetaan?"
Kerroin ja taksi lähti liikkelle.
Vilkuilin sivuikkunasta Annaa. Hän nuokkui ikkunaa vasten.
Älä oksenna. Älä kiltti oksenna.
"Mitä näin nuoret tytöt tekevät täällä näin myöhään?" Ihmetteli taksikuski.
"Vaikka eihän se minulle kuulu." hän jatkoi. "Minähän teen vain työtäni. Onneksi ei ole mitään ikärajoitusta. Teidän onneksenne. Oletteko varmoja että en aja sairaalaan? Tyyppi näyttää olevan huonossa kunnossa.."
"Ei kiitos."
"Kai te sentään kotiin olette menossa? Onhan teillä varaa maksa taksi?"
"Joo ja joo." Sanoin. En olut juttelutuulella. Illan tapahtumat pyrivät päässäni. Se kipu. Se kauhu. Ja Anna. Miten hän oli saanut itsensä tuohon kuntoon? Mihin me menisimme yöksi?
"Nyt saat luvan ohjata minua kodillenne." Taksi kuski kesksytti ajatukseni.
Selostin hänelle reittiä hänen ajaessa. En ollut loppujenlopuksi keksinyt muuta paikkaa kun oman kotini. Täytyy vain toivoa ettei Iina rupea haukkumaan. Silloi kaikki heräisivät.
"Jaahas. Se tekeekin sitten kahdeksan ja puoli euroa." Taksikuski sanoi.
Ojensin hänelle rahat ja hän antoi vaihtorahat.
Nousin ylös autosta ja autoin ystäväni takapenkiltä. Paiskasin oven kiinni ja taksi lähti liikkeelle. Ystäväni oli puoliunessa ja sekaisin. Hänen katseensa harhaili ja hän tärisi mielettömästi. Pelkäsin ajatella mitä hän oli ottanut ja pidin hänestä tiukasti kiinni ohjatessani häntä kohti ovea.
Avasin mahdollisimman hiljaa ulko-ovemme ja kuulustelin taloa.
Siellä oli hiiskumattoman hiljaista.
Astuin hiljaa eteiseen ja ottamatta kenkiä pois ohjasin hiiren hiljaa ystäväni huoneeseeni.
Epäröin hetken ja autoin häneltä sitten oksennuksessa sotkeutuneet päällysvaatteet pois ja laitoin hänet alusvaatteisillaan sohvalleni nukkumaan. Pistin hänelle tyynyn ja peittelin hänet vilttiin ja samassa Anna oli jo unessa.
Itseltäni kesti kauemmin nukahtaa. Illan kauhu pyöri yhä päässäni. Lopulta nukahdin levottomaan uneen.
Heräsin aamu kuudelta. Olin nähnyt painajaista.
En saanut enään unta ja nousin ylös. Anna nukkui sikeesti sohvallani. Laitoin hänelle peiton paremmin ja kuljeskelin ympäri huonettani. Yritin miettiä mitä kertoisin vanhemmilleni.
Onneksi perheeni ei ole aamuvirkkua sukua. Äitini herää usein ensimmäisenä- yhdeltätoista lauantaisin.
Kello oli puoli yksitoista ja istuin sohvani jalkopäässä ja katselin telkkaria kun äitini astui hämmästyneenä sisään.
"Milli! Mitä ihmettä sinä teet täällä ja.." hänen katseensa liukui Annaan "Ja miksi Anna nukkuu sohvallasi? Eikö teidän pitäisi olla Annalla?"
"Niin mutta halusin nähdä tämän ohjelman mutta se tulee subtv:ltä eikä Annalla ole sitä. Joten tulin tänne jo ennen kymmentä ja Anna halusi välttämättä tulla mukaan. Tosin hän ei kllä pysynyt hereillä."
Selitin äidilleni. Olen onneksi hyvä valehtelemaan. Äitini tuijotti minua ihmeissään ja kohtautti sitten olkiaan.
"Selvä. Tulkaa juomaan teetä sitten kun Anna herää."
"Okei."
Äiti lähti ja minä käännyin Annaan. Huomasin että hänellä oli silnät auki.
Hän tuijotti jonnekkin kauas.
"Anna.." kuiskasin.
Hän nousi hitaasti istumaan.
"Mitä minä täällä teen? Milli.. mitä minä.. yäh.. minua oksettaa."
"Vieläkin? Etkö saanut viime yönä tarpeeksesi?"
Anna katsoi minuun kysyvästi.
"Muistan vaan pätkiä sieltä täältä. Kaikki päättyy siihen outoon tunteeseen kun.. ei herran jumala.."
"Mitä?"
"Minä vedin aineita Milli!"
Anna kertoi oman versionsa tapahtuneesta.
Minäkin kerroin omani. Lukuun ottamatta raiskausta.
En kertonut siitä kenellekään.
Haluaisin KRITIIKKIÄ seuraavalle pätkälle, joka kertoo itse juonensa.Se on aika pitkä, toivottavasti jaksatte lukea...omasta mielestäni kirjoittamani teksti on kökköistä eikä yhtään sujuvaa ja täynnä kliseitä ja.. haluaisin välillä kuulla muitten, vanhempien ja kokeneempien mielipiteet.. se on viimeisen kirjani alku..
kommentteja kiitos :)
Tulin raskaaksi kun olin juuri täyttänyt kolmetoista.
Oli viileä ilma, kesä oli juuri lopuillaan ja viileä tuuli hyväili minun ja Annan niskaa.
Minun nimeni on Milja, mutta usein minua sanotaan Milliksi.
Asumme etelä-suomessa eräässä melkopienessä tuppukylässä. Minä asun omakotitalossa, melko isossa kai, yhdessä vanhempieni ja iso siskoni- ja veljeni kanssa.
Isäni on rehtori ja aika ankara kasvattaja. Hän on fiksu ja aika haka matikassa, koska hän opettaa pääasiassa matematiikkaa.
Äitini toisin on pankissa töissä. En oikeastaan tiedä tarkalleen hänen toimen kuvaansa, mutta hän on melko arvostettu täällä piirissä. Äiti tykkää ruuan laitosta ja siivoomisesta. Kun olin pieni hän siivosi minunkin huoneeni, nykyään en hyväksy sitä, siivoan mielummin itse.
Isosiskoni, Anniina, on minua neljä vuotta vanhempi, eli noin seitsemäntoista vuotta vanha. Hän on esikuvani; kaunis ja hän laulaa kauniisti.
Minäkin rakastan laulamista, mutta olen surkea, eli perin varmaan isäni laulutaidot...
Hän on fiksu, ja jos minä olen villi kissa hän on rauhallinen sylikoira. Hänellä on poikaystävä ja he ovat kuin mallipari. Välillä minua ärsyttää heidät "täydellisyys". Heillä on kaikki niin hyvin ja he ovat niin fiksuja ja siskoni on välillä todella tylsä.
Isoveljeni, Joona, on kai aika hyvän näköinen ikäistensä tyttöjen mielestä.
Hän on Anniinnaa vuoden nuorempi eli kuusitoista. Hän on aika paljon koneella, mutta ovella on usein paljon hänen luokkalaisiaan tyttöjä jotka pyytävät häntä ulos.
Joona ei kuitenkaan ole oikeen sitä tyyppiä, ihmettelen saako hän koskaan tyttöystävää tuolla menolla.
Meillä on myös yksi koira. Berninpaimen koira. Sen nimi on Iina.
Mainitsin että minä olen kuin villi kissa. Se ei kuitenkaan ole mitään verrattuna parhaan ystäväni Annan menoon.
Hän rakastaa flirttailua ja on luonteeltaan aika tuhma, jos tiedätte mitä meinaan. Hän on kuitenkin tarpeeksi järkevä ja pysyy yleensä poissa hankaluuksista. Ja hän on erinomainen puhuja. Hänen kanssaan on ihana jutella, kun on ongelmia.
Minä olen luonteeltani aika huolehtivainen. Tykkään juttelemisesta ja salaisuuksien jakamisesta. Osaan myös pitää hauskaa ja rakastan bilettämistä!
Minua kutsutaankin bilehileeksi. Rakastan tanssimista vaikka en tanssikkaan missään ryhmässä.
Harrastan piirtämistä ja yksikseni laulamista (ja tanssimista).
Näkisittepä minut iltaisin yksin kotona. Tanssin aina peilin edessä ja esitän jotain supertähteä. Näyttäisi varmaan toisten silmissä erittäin tyhmältä mutta minulla on hauskaa.
Minulla on ruskeat puolipitkät hiukset, noin olkapäille ulottuvat, ja silmälasit. Olen aika pieni ja painan aika vähän, mutta näytän suht.koht. normaalilta ikäiseltäni tytöltä. Joidenkin mielestä olen jopa nätti. Itse en ole sitä mieltä.
Anna on aika paljon netissä ja käy joskus chattilinjoilla.
Siksi olimme menossa bileisiin, Anna nimittäin oli tutustunut netissä johonkin kuulemma söpöön poikaan naapurikunnaltamme. Anna ei kertonut tyypistä paljoa, mutta voin vaikka vannoa tietäväni minkälaisia he puhuivat.
Poika oli sitten pyytänyt Annaa bileisiin jotka hän aikoi järjestää paikkakunnallaan.
Siellä oli kuulemma kolmetoista ja neljätoista vuotiaita sekä muutama jopa kahdeksantoista vuotias. Jotenkin Anna oli saanut minut suostuteltua mukaan. Ja minä hölmö suostuin.
En edes tiedä minkälaiset bileet nämä ovat. Mutta se että vuotta vanhempi jätkä pyytää tuntemattoman, noh, Annan kaltaisen tytön bileisiin jossain on muutama kahdeksantoista vuotias mies, kertoo jo paljon.
Tulin vain koska halusin pitää Annan poissa vaikeuksista.
Olimme tietenkin menossa salaa. Järjestäminen oli hankalaa, täytyi saada rahat bussiin ja huijata vanhempia.
Sanoin että menen Annalle yöksi ja hän sanoi tulevansa meille.
Minua silti hermostutti. Tiesin että jos vanhempani saisivat selville etten olekaan Annalla olisin todella, todella pahassa pulassa.
Anna ei näyttänyt olevan huolissaan. Hän hyppeli vierelläni pitkät blondit kiharretut hiukset olkapäillä pomppien.
Hänellä oli päällään todella lyhyt farkkuhame ja napapaita.
Olisittepa nähneet hänen ilmeensä kun hän näki minun vaatteeni.
Hän joutui uudistamaan ulkonäköni kiireestä kantapäähän.
Ilmeisesti punainen neuleeni ja farkkuni eivät olleet tarpeeksi seksikkäät, tai niin hän sanoi.
Katsoin alas omaan farkkuhameeseeni joka oli hieman pitempi kun ystäväni hame.
Paitani oli avokaula-aukkoinen ja valkoinen ja melko lyhyt.
Anna oli tietenkin meikannut molemmat, sekä itsensä että minut. Hän on erinomainen meikkaaja ja saa minunkin vaatimattomat pienet tihrusilmäni näyttämään aika kauniilta.
Anna ei itse tarvitsisi niin paljon meikkiä, hän on luonnostaankin kaunis.
Silti hän käyttää paljon meikkiä. Tällä kertaa sitä tuntui olevan kaksin kerroin enemmän.
"Kuinka pitkä matka sinne on?"
Kysyin Annalta joka kantoi kädessään pientä karttaa.
"Ei pitäisi olla kaukana" hän vastasi "Hmm.. Talon numero on neljätoista ja olemme nyt... kahdeksannen talon kohdalla. Eli ei paljoa.."
Talot olivat aika pitkien välimatkojen päästä toisistaan.
Kaikki olivat isoja omakotitaloja, todella hienoja ja ylellisiä. Puutarhat olivat hyvin hoidettuja ja kauniin vihreitä.
"Jännittääkö?" Kysyin ystävältäni hymyillen.
Hän näpräsi hiuksiaan ja vaatteitaan kuin varmistaen että näytti varmasti itseltään, luonnottoman kauniilta.
Minäkin nostin käteni niskani taakse ja tunnustelin kampaustani. Hiukseni olivat ulospäin käännetyt ja olin pistänyt niihin vaaleita raitoja.
"Kampauksesi on täydellinen." Anna sanoi minulle. "Ja onneksi annoit minun valita sinulle vaatteet, näytät täydelliseltä!"
Tiesin että Anna tarkoitti sitä. Hän tarkoittaa aina mitä sanoo.
Siksi hän on paras ystäväni. Hän sanoo aina suoraan mitä mieltä on, silti toista loukkaamatta. Ja vaikka hän on täydellinen; kaunis, fiksu, suosittu, hän ei ole leuhka eikä hänellä ole... no miten sen sanoisi.. noussut kusi päähän.
Yhtäkkiä Anna tarttui käteeni.
"Perillä ollaan." Sanoin jo ennenkun nostin katseeni isoon moderniin omakotataloon.
Talo oli luonnonvalkoinen ja varmaan noin kaksi kerrosta korkea.
En tiedä miten kuvailisin taloa. Jos totta puhutaan, myönnän etten muista siitä paljoa. Kaikki tuleva sekoitti ajatukseni jo tarpeeksi.
Ymmärsin että talo on hyvällä paikalla; meteli kuului sieltä selvästi ulos asti, mutta koska seuraavaan taloon oli yli satametriä matkaa ei se voinut häiritä paljoa naapureita.
Koska ulkona oli hämärää talo erottui selvästi syvän sinistä iltataivasta vasten. Ikkunoista välkkyi valoja ja muusiikki jyskytti tavanomaista tum-tum rytmiään.
Anna piti vielä ranteestani kiinni. Tiesin että häntä jännitti. Enkä voi kieltää ettei minuakin jännittänyt. Se on se tunne kun on tekemässä jotain uutta ja kiellettyä. On vaikea pysyä housuissaan.
Kävelimme pitkin pihatietä ulko-ovea kohti ja nousimme pihaportaita ylös.
"Öh... nytkö me vaan.. pimpotetaan?" Kysyn epäröiden, mutta Anna tarttui oven kahvasta kiinni ja avasi sen.
Kova musiikki nousi meitä vastaan heti oven avauduttua.
Astuimme sisään ja näimme pimeän huoneen ja tuhansia diskovaloja.
Joka puolella oli ihmisiä jotka tanssivat lattialla, löhösivät sohvilla tai kuhertelivat nurkissa. Useimmilla jotka istuivat oli kalja tölkkejä tai laseja kädessä. Pulloja ja tölkkejä lojui joka paikassa. Älä ymmärrä väärin. Paikka oli silti siistissä kunnossa ja meno oli villiä.
Yhtäkkiä huomasin pojan kävelevän meitä kohti.
Poika oli hieman meitä pitempi, hänellä oli vaaleat hiukset, otsahiukset geelillä hieman pystyssä. Poika oli pukeutunut rennosti ja hän oli minusta aika hyvän näköinen. Myös Anna tuntui olevan sitä mieltä, sillä hän väläytti heti pojalle supermallin hymynsä.
Poika ojensi kätensä meille.
"Moi. Mä oon Ile. Ja sähän oot Anna vai mitä? Me puhuttiin sillon siellä chatissä."
Anna katsoi poikaa suoraan silmiin ja nauroi.
"Aivan. Sinäpä tunnistit minut heti, vaikka olet nähnyt vain kuvat. Tässä on ystäväni Milja. Sano häntä Milliksi."
"Eihän noita kasvoja voi unohtaa." Hän sanoi Annalle ennenkun kääntyi minun puoleeni.
"Moi Milli. Kiva että pääsitte käymään. Olkaa kuin kotonanne. Voin hakea teille juotavaa keittiöstä, jos haluatte?"
"Okei!" Anna vastasi ennenkun ehdin sanoa sanaakaan.
Ile lähti ja minä ja Anna lähdimme hitaasti kävelemään kohti tanssilattiaa.
"Minähän sanoin että hän on söpö!" Anna hihkui minulle.
"Suorastaan namupala! Minä vielä nappaan hänet!"
"Varmasti." Sanoin luottavaisella äänellä.
Joka paikassa ihmiset tanssi. Tytöt tanssi pöydillä ja pojat kuolasivat heidän peräänsä. Jotkut parit tanssivat lähellä toisiaan, kosketellen toisiaan.
Huoneen reunassa oli sohvia jotka olivat täynnä pareja jotka olivat edenneet jo pitemmälle.
"Vai että tällaiset bileet." Huomautin ystävälleni.
"Äh, älä ole tylsä! Nyt pidetään hauskaa, joohan?" Anna käänsi minut häntä vasten ja katsoi minua silmiin.
"Lupaathan pitää hauskaa. Ettet vain jurota jossain nurkissa.."
"Äh, joo joo.." Sanoin vaivautuneena.
"Tässä." Käännyimme Annan kanssa ympäri ja Ile seisoi takanamme käsissä kaksi olut-tölkkiä joita hän ojensi meitä kohti. Anna otti molemmat ja paiskasi toisen käteeni. Hän hörppäsi omasta tölkistään, mutta minä katsoin tölkkiä epävarmana.
En ole koskaan juonut alkoholia. Ikinä. Eikä Annakaan tietääkseni, paitsi ehkä vähän.
"Juo!" Anna sihahti ja nipisti minua kädestä. Samassa hän jo kääntyi Ileä kohti ja katseli tätä silmät tuikkien.
Kulautin juomaa kurkustani alas. Se maistui kamalalle, mieleni teki oksentaa se samantien ulos mutta pidin ilmeeni peruslukemilla.
"Tuletko tanssimaan?" Ile kysyi Annalta katsellen tähän flirtaten.
Anna kääntyi minua kohti ja katsoi minua kiinteästi silmiin.
"Joo, mene vain. Hauskaahan me tultiin pitämään, vai mitä?" Sanoin yrittäen kuulostaa rennolta. Anna hymyili minulle kiitollisen ja lähti Ilen perässä tanssilattialle.
Laitoin tölkin pöydälle ja lysähdin lähimmälle sohvalle.
Viereiseltä sohvalta kääntyi hieman vanhempi poika katsomaan minua.
"Hei muru. Miten menee?"
"Äh.. ihan hyvin.. minun täytyy käydä vessassa." Mutisin ja nousin saman tien ylös.
Katselin tanssilattialle, mutta en nähnyt Annaa.
Hyvin se pärjää.
Ajattelin.
Kyllä hän osaa pitää huolta itsestään. Mutta entäs minä?
Kaikki pyöri silmissäni. Joka puolella oli tanssivia ihmisiä ja musiikki soi korvissani ja valot välkkyivät silmissäni.
Tunsin itseni ulkopuoliseksi kaikkien näiden tanssivien ja villien ihmisten keskellä. Minua ei tanssittanut. Minun ei tehnyt mieli bilettää. Olisin halunnut olla kotona.
Näin eräällä pöydällä kaljatölkin. Otin sen ja hörppäsin siitä. Ei se maistunutkaan pahemmalta. Otin uuden kulauksen ja pian olin juonut koko pullon.
Oloni oli jo hieman parempi.
Itseasiassa,
ajattelin,
nyt kun kerran olen täällä, miksi et ottaisi iloa irti? Anna oli oikeassa. Tulimme tänne pitämään hauskaa!
Otin uuden kaljatölkin ja lähdin tanssilattialle.
Tanssin itsekseni vähän aikaa juoden samalla mutta pikkuhiljaa innostuin.
Kaikki pyöri taas silmissäni mutta se johtui pääasiassa minusta.
Heilutin vartaloani ja hiuksiani musiikin tahdissa ja unohdin kaiken muun.
Yhtäkkiä joku nosti minua pöytää kohti. Nauroin ja nousin pöydälle jossa oli lauma muitakin tyttöjä tanssimassa.
Huomasin, että monet pojat katselivat minua. Se oli uusi tunne. Yleensä jäin aina parhaanystäväni varjoon, eikä se ollut minua yleensä harmittanut tai haitannut, mutta oli hienoa välillä tuntea itsensäkin halutuksi.
Jatkoin siis tanssimista villisti.
Äkkiä joku tönäisi minua ja minä ja muutama tyttö lensimme lattialle.
Kikatimme typerästi kun muutamat pojat ottimat meidät vastaan.
Jatkoin tanssimista lattialla ja huomasin jonkun pitävän minua lähellään takaapäin.
En välittänyt, tunsin olevani uusi ihminen. Kaikki oli vain juhlaa ja tanssia ja hauskaa ja villiä ja minulla oli hyvä olo.
Poika minua hellästi itseään vasten ja liu-tti sormeaan paljasta kylkeäni pitkin. Otin tämän kädestä kiinni ja pidin sitä vatsani päällä ja niin tanssimme kahdestaan.
Yhtäkkiä huomasin että olimme liikkuneet pois väenpaljoudesta.
Käännyin katsomaan poikaa jonka kanssa olin. Hän oli minua vanhempi, ja paljon pitempi. En nähnyt häntä kunnolla koska oli pimeää.
Samassa jo poika rupesi suutelemaan minua suulle.
Olin niin häkeltynyt etten pannut vastaan.
Poika suuteli minua ja hipelöi samalla minua jokapaikasta.
Huomasin että hän veti minua käytävään, jossa oli paljon huoneita.
Käytävällä norkoili joitain ihmisiä.
Annoin pojan johdattaa minua, enkä tajunnut oikeastaan mitään.
Poika vei minut huoneeseen ja laittoi oven kiinni.
Seisoin hämmästyneenä ja ajatukset juoksivat.
Poika tuli taas luokseni ja rupesi suutelemaan minua. Sitten hän pisti kätensä paitani alle ja tunsin paidan liukuvan pois päältäni. Samassa herätyskelloni alkoivat soida.
Irtauduin pojasta ja kompuroin taaksepäin.
"Hei, mitä sä oikeen..?"
Mutta poika oli jo päälläni ja kaatoi minut huoneessa olevalle sängylle. Yritin hieman rimpuilla mutta poika piti minusta tiukasti kiinni.
"Älä suotta muru. Lupaan olla hellä."
"Eikä ku.."
"Pysy paikoillasi!" poika äyskäisi. Huomasin yhtäkkiä jotain terävää kaulaani vasten.
"Pysy paikallasi ettei minun tarvitse käyttää tätä. Jooko?"
Nielaisin.
Poika työnsi kätensä jälleen paitani alle ja veti tällä kertaa paitani kokonaan pois.
Hän riisui minut kokonaan.
Vapisin, sillä arvasin mitä oli tapahtumassa.
Tunsin itseni turvattomaksi alastomana vieraan pojan alla.
Se tapahtui. Hän raiskasi minut.
En muista sitä kunnolla. Tai ehkö muistankin. Muistan vaan hämärästi yöpöydän jota tuijotin. Ja kivun joka vihloi minua joka paikasta. Minua sattui ja olin aivan sekaisin.
Sitä jatkui kauan. Todella kauan. Kaikki hämärtyi.
Sitten tunsin että se loppui. Ja samassa kaikki pimeni.
Heräsin säikähtäen.
Hyppäsin pystyyn ja huomasin olevani samassa huoneessa jonka muistin.
Alasti.
En tiennyt kauan olin siellä ollut, mutta kuulin vielä meteliä huoneen ulkopuolelta.
Kipusin pystyyn ja puin äkkiä vaatteeni päälleni.
Otin käsilaukkuni, jota olin rahdannut mukanani, ja kaivoin sieltä kännykkäni.
Kello oli puoli yksi.
Otin laukun ja hoipertelin pois huoneesta.
Tapahtuma pyöri mielessäni. Tunsin vihaa, surua, pelkoa, pakokauhua.
Miten se oli voinut tapahtua minulle?
Halusin vain pois.
Väentungos oli pysynyt samana. Etsin katseellani Annaa, mutta en nähnyt häntä. Tungin väentungoksen yli ja huomasin että yhdessä nurkassa oli kerääntynyt ihmisiä katselemaan jotain.
Raivasin tieni sinne ja sydämeni pompahti kurkkuun.
Ringin keskellä oli Anna. Hän makasi kyljellään maassa oksentaen rajusti. Ihmiset vain katselivat häntä, eikä kukaan auttanut häntä tai välittänyt vaikka Anna olisi tukehtunut omaan oksennukseensa.
Ryntäsin ystäväni luokse ja käänsin hänet polvilleen. Keräsin hänet pitkät blondit hiuksensa taakse.
Anna oksensi vielä. hänen hiuksensa ja vaatteensa olivat oksennuksessa, samoin lattia. Huomasin muutaman tytön kikattavan sivussa.
"Painukaa helvettiin!" Ärähdin heille.
Annan oksentelu oli lakannut hetkeksi. Nostin hänet pystyyn. Anna ei pysynyt pystyssä ja hän roikkui kaulassani.
Aloin raahata häntä väen tungoksen yli kohti ulko-ovea. Ihmiset tekivät meille tilaa ja sain Annan raahattua ovelle. Avasin oven ja paiskasin sen takaatani kiinni. Seisoin kuistilla neuvottomana. Anna oksensi taas ja tärisi hirveästi.
En tiedä menikö omat vaatteeni oksennukseen, mutta se ei ollut päällimäinen ajatukseni. Laskeuduin portaita Anna kaulassani roikkuen.
Minulla ei ollut hajuakaan minne menisimme.
Kello oli yksi yöllä ja olimme kaukana kotoa ilman rahaa.
Ilman rahaa?
Anna oksensi ja nappasin hänen olkalaukkunsa.
Katsoin sisään ja löysin sieltä kahdenkymmenen euron setelin.
Omasta laukusta löysin kymmenen eurosen.
Otin esiin kännykkäni. Onneksi olin ennenkin käyttänyt taksia joten numero oli tallennettuna puhelimeeni. Valitsin numeron ja tilasin taksin.
Raahasin ystäväni kadun kulmaan ja laitoin hänet istumaan sementtitielle ja istuin itse viereen.
Ystäväni notkui olkaani vasten ja silittelin hänen hiuksiaan.
"Kaikki hyvin.. Kaikki hyvin, mennään kotiin.."
Kuiskasin hänelle.
En tiedä kuuliko hän vai ei, mutta hän ei vastannut. hänen silmänsä olivat puoliksi ummessa ja hänen päänsä nuokkui.
Odotimme hetken aikaa kunnes taksi tuli.
Avasin taksin takaoven ja autoin ystäväni sisään. Hän ei pysynyt itse pystyssä joten pistin hänet nojaamaan ikkunaa vasten. Toivoin todella ettei hän oksentaisi autoon.
Laitoin takaoven kiinni ja menin etupenkille.
"Hei.." sanoin
"Hei.. onko kaverilla kaikki ihan hyvin?" Taksikuski kysyi ja osoitti takapenkille.
"Toivottavasti."
"Minne ajetaan?"
Kerroin ja taksi lähti liikkelle.
Vilkuilin sivuikkunasta Annaa. Hän nuokkui ikkunaa vasten.
Älä oksenna. Älä kiltti oksenna.
"Mitä näin nuoret tytöt tekevät täällä näin myöhään?" Ihmetteli taksikuski.
"Vaikka eihän se minulle kuulu." hän jatkoi. "Minähän teen vain työtäni. Onneksi ei ole mitään ikärajoitusta. Teidän onneksenne. Oletteko varmoja että en aja sairaalaan? Tyyppi näyttää olevan huonossa kunnossa.."
"Ei kiitos."
"Kai te sentään kotiin olette menossa? Onhan teillä varaa maksa taksi?"
"Joo ja joo." Sanoin. En olut juttelutuulella. Illan tapahtumat pyrivät päässäni. Se kipu. Se kauhu. Ja Anna. Miten hän oli saanut itsensä tuohon kuntoon? Mihin me menisimme yöksi?
"Nyt saat luvan ohjata minua kodillenne." Taksi kuski kesksytti ajatukseni.
Selostin hänelle reittiä hänen ajaessa. En ollut loppujenlopuksi keksinyt muuta paikkaa kun oman kotini. Täytyy vain toivoa ettei Iina rupea haukkumaan. Silloi kaikki heräisivät.
"Jaahas. Se tekeekin sitten kahdeksan ja puoli euroa." Taksikuski sanoi.
Ojensin hänelle rahat ja hän antoi vaihtorahat.
Nousin ylös autosta ja autoin ystäväni takapenkiltä. Paiskasin oven kiinni ja taksi lähti liikkeelle. Ystäväni oli puoliunessa ja sekaisin. Hänen katseensa harhaili ja hän tärisi mielettömästi. Pelkäsin ajatella mitä hän oli ottanut ja pidin hänestä tiukasti kiinni ohjatessani häntä kohti ovea.
Avasin mahdollisimman hiljaa ulko-ovemme ja kuulustelin taloa.
Siellä oli hiiskumattoman hiljaista.
Astuin hiljaa eteiseen ja ottamatta kenkiä pois ohjasin hiiren hiljaa ystäväni huoneeseeni.
Epäröin hetken ja autoin häneltä sitten oksennuksessa sotkeutuneet päällysvaatteet pois ja laitoin hänet alusvaatteisillaan sohvalleni nukkumaan. Pistin hänelle tyynyn ja peittelin hänet vilttiin ja samassa Anna oli jo unessa.
Itseltäni kesti kauemmin nukahtaa. Illan kauhu pyöri yhä päässäni. Lopulta nukahdin levottomaan uneen.
Heräsin aamu kuudelta. Olin nähnyt painajaista.
En saanut enään unta ja nousin ylös. Anna nukkui sikeesti sohvallani. Laitoin hänelle peiton paremmin ja kuljeskelin ympäri huonettani. Yritin miettiä mitä kertoisin vanhemmilleni.
Onneksi perheeni ei ole aamuvirkkua sukua. Äitini herää usein ensimmäisenä- yhdeltätoista lauantaisin.
Kello oli puoli yksitoista ja istuin sohvani jalkopäässä ja katselin telkkaria kun äitini astui hämmästyneenä sisään.
"Milli! Mitä ihmettä sinä teet täällä ja.." hänen katseensa liukui Annaan "Ja miksi Anna nukkuu sohvallasi? Eikö teidän pitäisi olla Annalla?"
"Niin mutta halusin nähdä tämän ohjelman mutta se tulee subtv:ltä eikä Annalla ole sitä. Joten tulin tänne jo ennen kymmentä ja Anna halusi välttämättä tulla mukaan. Tosin hän ei kllä pysynyt hereillä."
Selitin äidilleni. Olen onneksi hyvä valehtelemaan. Äitini tuijotti minua ihmeissään ja kohtautti sitten olkiaan.
"Selvä. Tulkaa juomaan teetä sitten kun Anna herää."
"Okei."
Äiti lähti ja minä käännyin Annaan. Huomasin että hänellä oli silnät auki.
Hän tuijotti jonnekkin kauas.
"Anna.." kuiskasin.
Hän nousi hitaasti istumaan.
"Mitä minä täällä teen? Milli.. mitä minä.. yäh.. minua oksettaa."
"Vieläkin? Etkö saanut viime yönä tarpeeksesi?"
Anna katsoi minuun kysyvästi.
"Muistan vaan pätkiä sieltä täältä. Kaikki päättyy siihen outoon tunteeseen kun.. ei herran jumala.."
"Mitä?"
"Minä vedin aineita Milli!"
Anna kertoi oman versionsa tapahtuneesta.
Minäkin kerroin omani. Lukuun ottamatta raiskausta.
En kertonut siitä kenellekään.
Vastaukset 7
Vanhimmat
"Minäkin rakastan laulamista, mutta olen surkea, eli perin varmaan isäni laulutaidot...
Hän on fiksu, ja jos minä olen villi kissa hän on rauhallinen sylikoira. Hänellä on poikaystävä ja he ovat kuin mallipari."
Luepa tuo ajatuksella. Siinä on jotain muutakin vikaa kuin yhdyssanavirhe...
Ilmaisusi rönsyilee vähän kuin se hakisi vasta jonkinlaista reittiä, jota pitkin tulla esiin. Se saa tekstisi vaikuttamaan siltä, kuin joku todella kertoisi sitä. Jos olet siihen kerrontatapaan pyrkinytkin, niin olet onnistunut.
Kerronta tahtoo olla välillä kömpelöä, mutta sen huomaat onneksi itsekin. Siitä päättelen, että sinulla on kyky nähdä, milloin teksti on sujuvaa ja milloin ei. Kaikilla kirjoittajilla ei, ikävä kyllä, tätä kykyä ole.
Yhdyssanavirheitä on paljon. On yhteen kirjoitettuja sanoja, joiden kuuluisi olla erillään, sekä toisistaan erotettuja, yhteen kuuluvia sanoja.
Mielestäni olet kehityskelpoinen kirjoittaja. Ainakin tämän näytteen pohjalta.
Olen tainnut aikaisemminkin tainnut sanoa nämä sanat tällä palstalla; maailma on osiensa summa. Typerä tyttö tuo Milja, täytyy sanoa, ennen kaikkea hän on tyhmä kutsuessaan Annaa fiksuksi. Itseäni aihe ei juuri koskettanut, minulle ei koskaan tulisi mieleenkään lähteä tuollaiseen mukaan. Harvinaisen tyhmiä ihmisiä...huoh...
Itsekkin olen painiskellut tuon ongelman kanssa. Siis sen, että sanat tulevat paperille tökeröinä. Ei kai auta kuin treenata. Näin 14 vuotiaana on vielä paljon aikaa harjoitella.
Voisit opetella suomea vähän. Oikeinkirjoitus, lauseiden muodostaminen ja ISOJEN KIRJAINTEN käyttö on surkeaa. Äikäntunnit on tehty opiskelua, ei muiden kanssa jutustelua varten.
No, en nyt jaksa puuttua kaikkiin kirjoitusvirheisiin, sillä nuo aiemminvastanneet ovat jo niitä puineet läpi. Niinpä kritisoin nyt lähinnä sisältöä.
Kirjoitustyyli oli kaikkein helpoimmasta päästä; yksikön ensimmäinen persoona, ja tapa kertoa hyvin inhimillinen ja käytännönläheinen. Siksi ei voi sanoa, että itse kerronta olisi välttämättä kaikkein taidokkainta mahdollista.
Mutta se täytyy sanoa, että olen lukenut muutaman tälle keskustelupalstalle laitetun novellin, joita on saanut lukea väkisin. Sinun tekstisi oli kuitenkin nopeasti eteenpäinsoljuvaa, ja sitä luki huvikseen - ja tuollaisessa viihderomaanissahan juuri lukemisen mielenkiintoisuus ja hauskuus on tärkeää, eikö? Suoraan sanottuna, kuulisin mielelläni jatkoa, vaikkei tuo mitään huippukirjallisuutta ollutkaan. Niinhän se menee.
Voisin ehkä neuvoa kuvailemaan tarinan kannalta tärkeitä asioita, tilanteita ja paikkoja enemmän. Hyvin olet ainakin yrittänyt kuvailla sitä bilepaikkaa ja etenkin kuvaus siitä, mitä Milli ajatteli ja tunsi tanssiessaan, toimi hyvin tarinassa. Muuten voisit yrittää saada vielä vähän enemmän syvyyttä kuvauksiisi henkilöistä, tilanteista ja heidän tunteistaan.
Olit kirjoittanut kirjakieltä - mikä on omasta mielestäni hienoa, sillä puhekielen lukeminen on raskaampaa - joten voisit välttää kansanomaisia ilmauksia (paitsi tietenkin puhevuoroissa).
Ai niin, ja hyvä, ettet missään vaiheessa kuulostanut kornilta. Kaikenkaikkiaan, tarina, vaikkei mikään mestariteos ollutkaan, oli viihdyttävä ja vauhdikas. Ihan hyvä, noin niinkuin aloitukseksi, kunhan vain jaksat hioa tekstiäsi.
minä kirjoitin tuota yhdessä ystäväni kanssa. Äskeinen pätkä oli minun kirjoittama alku. Voin pistää ystäväni kirjoittaman jatkon ja hieman minun kirjoittamaani vielä. Tämän enempää en ole ehtinyt emmekä ole puhuneet asiasta vähään aikaan. Jos voisitte vielä kommentoida seuraavaan pätkään ja sanoa kannattaako meidän jatkaa tätä tarinaa...
olisi mukava jos kommentoisitte myös seuraaviin asioihin: onko teksti tasapainoista, eli huomaisitko kirjailijan vaihdon?
Kummalla on teksti sujuvampaa ja mitä korjattavaa kummallakin on...? :) tässä siis ensin ystäväni Annikan..
Annika:
Olen melkein saanut tarpeekseni Annasta. En koskaan uskonut sanovani niin, mutta en jaksa kun hän vain puhuu ja puhuu niistä kamalista bileistä. Hän ei näytä edes huomaavan, että minulla on jokin pielessä. Ennen hän huomasi aina, jos minulla on joku pielessä. Olemmehan olleet parhaita kavereita jo 6 vuotta. Lisäksi hän sanoi, että hän haluaisi tavata taas sen Ilen.
Minusta Ile on aika kamala. Nimittäin hänkin kuului siihen joukkoon, joka vain tuijotti Annaa, silloin kun tämä oksensi lattialla. Olen yhä vieläkin kauhuissani siitä, kun minut raiskattiin. Minulla on usein koulussa mustat silmänaluset, kun mietin ja vatvon sitä kamalaa tapahtumaa mielessäni, enkä saa unta. Enkä edes muista kuka minut raiskasi! Muistan vain, että hän oli minua aika paljon pidempi… Ja se auttaakin paljon. Olin silloin jo juonut aika paljon, kun hän vei minut sinne huoneeseen.
Niin, koulu. En ole paljon koulua miettinyt viime aikoina. En vain pysty keskittymään. ja valitettavasti vanhempanikin ovat huomanneet sen, että saan kokeista nykyään seiskoja, vaikka ennen sain kaseja.
Bileistä on nyt kulunut kaksi viikkoa. Olin taas Annalla, niin kuin yleensä koulun jälkeen olen.
Hän höpötti juuri jotain sellaista, että mitkä nimet aikoo antaa lapsilleen, sitten aikuisena. Minä en kuunnellut.
“Mieti Milli, jos saisit lapsen tämän ikäisenä. Minusta se olisi aika kamalaa, tai siis olisi näin nuori vielä ja koulu kesken ja vaikka mitä! Mutta minä en ainakaan voi saada lasta tämän ikäisenä tai voisin, jos minut vaikka raiskattaisiin… Milli? Milli? Oletko sinä kunnossa?“ Olin nimittäin valahtanut kalpeaksi ja horjuin. ’Mutta minä en ainakaan voisi saada lasta tämän ikäisenä tai voisin, jos minut vaikka raiskattaisiin’ Ne sanat kaikuivat päässäni. Minä voisin olla raskaana. Minut oli raiskattu.
Olin kotona. Makasin sängylläni ja mietin miltä tuntuisi saada lapsi. En minä tämän ikäisenä voi saada lasta, ajattelin järkyttyneenä. Voithan, sanoi pieni ääni päässäni. Menkkasi ovat alkaneet, kyllä sinä voit olla raskaana. Enkä voi, yritin vakuuttaa itselleni. Miltä tuntuisi kertoa Annalle, että olen raskaana? Näin jo Annan mielessäni sanovan “Etkä voi. Missä välissä sinä olisit muka ehtinyt? Ja kenen kanssa?“ Siinäpä se; kuka oli raiskannut minut?
Koulussa yritin olla ihan tavallinen. Anna oli onneksi lopettanut vihdoin sen bileistä puhumisen, mutta ei ollut huomannut mitään tavallista poikkeavaa minussa. Meidän luokalla minulla ei ollut oikeastaan paljon ystäviä, Annan lisäksi. Tai no, oli minulla sellaisia tuttavia,
mutta heidän kanssaan pystyi puhumaan vain tavallisista asioista. Mutta luokallamme oli myös aikamoisia typeryksiä. Ainakin heitä olivat Niina ja Minna, ja sitten niitä, jotka tekivät mitä tahansa heidän puolestaan, ollakseen heidän kavereitaan. Minusta se on raukkamaista.
Uskovatko ne todella, että Niina ja Minna ovat oikeasti heidän ystäviään, jos he tekevät kaiken heidän puolestaan?
Niinalla on aika rikkaat vanhemmat ja varmaan siksi hän on hirveän leuhka. Minna taas on todella koppava ja luulen, että hänen vanhempansa ovat lellitelleet häntä, koska jos hän ei saa tahtoansa läpi joka asiassa, hän keksii ilkeitä juoruja, jotka eivät tietenkään totta. Lisäksi he esittävät hirveästi monille pojille ja moni poika tykkääkin heistä. Minä en tajua niitä poikia. Minusta he eivät ole erityisen kauniita, mutta varmaan paljon meikkiä ja kauniit vaatteet saavat paljon aikaan.
Meidän luokalla ei ole oikeastaan kovin hyvännäköisiä tai mukavia poikia. Suurin osa heistä on täysiä juntteja, jotka ovat täysin nössöjä ja lapsellisia. On kuitenkin pari poikaa, joiden kanssa on niin kuin kavereita, että heidän kanssa voi jutella. Ei sen enempää. Joten ymmärräthän varmaan, miksi en ole koskaan ollut oikein kiinnostunut heistä.
Rinnakkaisluokalla on muutama söpö poika, mutta he esittävät vähän liikaa ja machoilevat, jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan. Lisäksi hekin taitavat olla kiinnostuneita Minnasta ja Niinasta.
Olen vähän huolestunut. Menkkani ovat jo kaksi viikkoa myöhässä. Se ei varmaan kuulosta kovin huolestuttavalta, mutta en saa mielestäni epäilystä, että olen raskaana.
Ajattelin ostaa raskaustestin apteekista. Ovatkohan ne luotettavia? Toivon, että ovat. On kyllä varmaan vähän epäilyttävää, jos kolmetoistavuotias tyttö menee ostamaan apteekista raskaustestin. Tätä täytyy hieman suunnitella.
Ostin testin eilen. Meikkasin itseäni aika paljon, jotta näyttäisin vanhemmalta. Meikattuani, näytin mielestäni ainakin 16-vuotiaalta. Lainasin salaa äidin korkokenkiä. Niillä näytin pidemmältä. Lisäksi minulla oli aurinkolasit. Äidin nekin. Toivon vain, että kukaan ei epäillyt mitään.
En ole vieläkään uskaltanut tehdä testiä. Pelkään, että siitä tulee positiivinen. Mitä sitten tekisin? Abortinko? Lakkaa jo miettimästä tuollaista, ajattelen. Mutta se ei onnistu. En vain saa ajatusta mielestäni.
Olimme eilen Annan kanssa keskustan kaupoissa kiertelemässä.
Keskusta tarkoittaa kahta vaatekauppaa ja supermarkettia, jossa on myös meikkejä (tosin eivät kovin hyviä sellaisia, mutta meikkejä kuitenkin)pieni tuppukylä kun on. Minulla oli vain kymmenen euroa ja Annalla kaksikymmentä.
Sovittelimme vaatteita ja nauroimme. Pidimme hauskaa kunnolla pitkästä aikaa.
“Milli! Katso tätä! Tämä sopii täydellisesti!“ Anna sanoi minulle ja nauroi.
Hänellä oli karmeat oranssit shortsit jalassaan ja päällään musta poncho. Minäkin nauroin. Aloimme hulluttelemaan ja keksimme vain yhä hirveämpiä vaateyhdistelmiä, kuten pinkit housut ja keltainen toppi, jonka päällä oli neon oranssit helmet.
Kikatimme vain yhä kovempaa. Lopulta myyjä taisi kyllästyä kikatukseemme.
“Kuulkaas neidit. Jos ette aio ostaa mitään, niin voitteko poistua liikkeestä ystävällisesti.“ Myyjä sanoi meille hieman vihaisen näköisenä. Niinpä lähdimme vieläkin tirskuen ulos.
Olimme niin hyvällä tuulella vielä illallakin, että päätimme että minä tulisin Annalle yöksi.
“Niin että voimme hiipiä illalla salaa ulos.“ Anna suunnitteli, samalla katsoi kun tungin yöpukuani pieneen laukkuun. Minä en ollut ihan varma, halusinko lähteä yöllä ulos hiippailemaan. Jotain voisi sattua, alimmassa lipaston laatikossa piilossa oleva raskaustesti muistutti minua siitä. En ollut vieläkään uskaltanut tehdä sitä.
En yleensä vastusta Annan ideoita, olemmehan me parhaat kaverit, mutta minusta Annasta on tullut bileitten jälkeen jotenkin… holtiton.
Hän esimerkiksi olisi halunnut kokeilla polttaa tupakkaa, kun eräs Niko tarjosi sitä hänelle, mutta onneksi sain suostuteltua hänet luopumaan siitä ajatuksesta. Itse en ainakaan voi sietää tupakan hajua.
“Nyt mennään.“ Anna kuiskasi minulle. Olin Annalla ja kello yli vähän yli kaksitoista. Hänen vanhempansa ja hänen pikkuveljensä nukkuivat jo. Nousin hitaasti patjalta, jolla olin löhöillyt, ja puin farkut jalkaani. Anna oli jo pukenut päällensä omat farkkunsa ja vaalean hupparin.
Kiskoin juuri sukkia jalkaani, kun Anna sanoi: “Olen ajatellut, että voisimme mennä pyörimään sinne Ned Kelly’sin lähelle.“ Avasin suuni väittääkseni vastaan. Ned Kelly’s oli nimittäin pubi, jossa oli aina ollut hiukan outoa ja epämääräistä porukkaa. “Ei me sinne voida men-“ Olin sanomassa, mutta Anna keskeytti minut.
“Tietty voidaan! Minä haluan pitää hauskaa! Sinusta on tullut hirveän nössö, Milli! Et nykyään uskalla tehdä mitään!“
Olin vihainen Annalle. Ja myös hieman loukkaantunut kun hän sanoi minua nössöksi. Tiesin kyllä, että minusta oli tullut entistäkin huolehtivaisempi, mutta silti mielestäni meillä ei ollut mitään syytä lähteä jonnekin pubiin keskellä yötä.
“Hyvä on, mene sinä sinne vain hortoilemaan ja ryyppäämään kaljaa! Minä en ole nössö, vaikka en teekään mitään typerää ja älytöntä, niin kuin sinä!“ Huusin Annalle vihaisena. Annan silmät leimusivat ja hän oli vihaisen näköinen.
Sitten yläkerrasta kuului askelia. Ryntäsimme molemmat äkkiä sänkyihimme ja teeskentelemään nukkuvaa. Annan huoneen ovi raottui. Huomasin, että se oli Annan isä. Hän oli varmaan kuullut, kun riitelimme. Annan isän askeleet kuuluivat taas, kun hän palasi yläkertaan. Nukahdin lopulta paljon myöhemmin päässäni vihaisia- mutta myös huolestuneita ajatuksia Annasta.
Aamulla heräsin aika aikaisin. Jo yhdeksältä. Anna nukkui vielä. Nousin hiljaa ja keräsin kamani. Puin päälle. Hiivin hiljaa eteiseen ja sidoin kengännauhani. Avasin ulko-oven mahdollisimman hiljaa, mutta se narahti silti vähän. Laitoin sen kiinni yhtä varovasti.
Kävellessäni kotiin, mietin surullisena Annaa. Miten hänestä oli tullut noin holtiton ja uhkarohkea? Tai no, oli hän aina ennenkin ollut vähän uhkarohkea, mutta silti Anna oli aina ollut kuitenkin tarpeeksi järkevä, että oli tajunnut mihin vetää raja. Nyt hän ei enää tajua, että mikä on liikaa.
Kotona kaikki nukkuivat vielä. Menin varovasti huoneeseeni, etten herättäisi muita. Iina heilutti iloisena häntäänsä, kun näki minut. Se seurasi minua huoneeseeni ja hyppäsi sängylleni, johon se jäi makaamaan. Istuin sen viereen ja silitin sitä hajamielisenä.
Minun on pakko saada tietää, huomasin ajattelevani. Minun on pakko saada tietää olenko raskaana.
Nousin hitaasti sängyltä. Kävelin lipaston luo ja avasin alimmaisen laatikon. Pengoin sitä hetken. Lopulta otin raskaustestin ihan laatikon perältä.
Siitä on nyt kulunut noin kuukausi, kun minut raiskattiin, ajattelin. Luin paketin takaa ohjeet ja tein niiden mukaan. Odota noin 5 minuuttia tuloksen valmistumista.
Takana luki alimmaisena. Istuin odottamaan. Olin hirveän jännittynyt. Vilkuilin kelloa kokoajan. Lopulta viisarit menivät varttia vaille kahdeksaan. Viisi minuuttia oli kulunut. Otin hitaasti paperiliuskan käteeni. Pidätin hengitystäni. Se oli vihertävä. Tulos oli positiivinen.
Minä olin raskaana.
Minä:
Makasin sängylläni ja tuijotin kattoon.
Tilanne tuntui epäaidolta. Mieleni perukoilla oli vielä pieni toivon ääni, mutta järkeni tiesi, minä tiesin että se oli totta. Minä olin raskaana. Paluuta ei ole. Miten yksi ilta ja yksi pieni hetki vieraan pojan kanssa oli saanut elämäni yhtäkkiä uudelle vaakalaudalle. Tai herättänyt jonkun muun elämän. Ajatus antoi minulle kylmät väreet. Vatsassani on lapsi. Pienen pieni lapsi, jolla on elämä, jolla on sydän. Jolla on kenties ajatuksiakin.
Minun lapseni, jossa kulki minun ja jonkun tuntemattoman geenejä.
Mielessäni välähti ajatus lapsesta isompana. Tulisiko siitä minun näköinen?
Älä ajattele sitä noin.
kuin pieni ääni olisi sanonut
Sinä et voi synnyttää lasta. Et voi odottaa sen kasvamista etkä kuvitella ja muodostaa hänen tulevaisuuttaan. Sinä olet itsekin vielä lapsi.
Mutta mitä minä sitten tekisin? Abortin? Mutta eikö se olisi sama kun tappaisin lapsen?
Ei. Ei se vielä ollut edes lapsi. Se oli sikiö, jolla ei ole ajatuksia eikä tunteita. Sinä et tappaisi lasta.
Vai tappaisinko?
Mitä minä loppujen lopuksi tiesin sikiöstä? Synnytyksestä? Ja.. seksistä?
En paljoa mitään.
Olimme käsitelleet asiaa koulussa, mutta se oli ollut teoreettista. Fyysistä. Mutta entäs tunteet, rakkaus? Mutta miten opettaja tai kukaan muukaan olisi voinut aavistaa että yksi oppilaista tulisi oikeasti raskaaksi tämän ikäisenä.
Miten selviäisin tästä? En voi pitää asiaa itselläni, huolehtia tästä itse, minun on pakko kertoa siitä jollekin.
Mutta kenelle?
Äitille ja isälle?
Anniinalle? Joonalle?
Ei taatusti.
Annalle?
Samassa muistin riitamme Annan kanssa.
Eli en voisi kertoa hänellekään.
Kyyneleet kirvelsivät silmissäni. Yhtäkkiä tunsin olevani yksin maailmassa, yksin oman pulmani kanssa.
Ennen oli ollut itsestäänselvää että kerroin Annalle kaiken. Hän osasi aina auttaa, hän tiesi aina mitä tehdä ja hän osasi jakaa salaisuudet, ilon, surun, vihan. Silloin oli ollut vaikea kuvitella elämää ilman että Anna olisi paras ystäväni.
Mutta kyllähän me tämä riita osataan sopia, vai mitä? Olemme me ennenkin riidelleet, emme kyllä tällä tavalla, mutta riidelleet kuiteskin. Ja aina olemme saaneet sovittua.
Saisimmeko tälläkin kerralla? Toivoin niin. Toivoin hartaasti.
Sinusta on tullut hirveän nössö, Milli! Et nykyään uskalla tehdä mitään
Niin hän oli sanonut. Se oli loukannut minua, koska Anna oli sanonut sen.
Minähän olen kertonut että hän tarkoittaa asioita joita hän sanoo.
Olenhan myös sanonut, että hän sanoo ne loukkaamatta toista.
Noh, nyt hän kyllä loukkasi.
Yhtäkkiä minusta ei tuntunutkaan niin tärkeältä sopia Annan kanssa. Enkä minä halunnut olla se joka tekee alotteen. Anna se oli minua loukannut, minä en ollut tehnyt mitään väärää!
Mutta kenelle minä sitten kerron tästä?
Kello kahdelta raahauduin ylös.
Tarkistin peilistä, ettei meikkini olleet levinnyt ja tavoittelin sitten normaalin pirteää ilmettäni, mutta sain aikaiseksi vain pienen irvistyksen.
Avasin tylsistyneenä oven ja raahauduin keittiöön.
Äitini seisoi hellan edessä ja hämmensi jotain hänen hyvää erikoisruokaansa kattilassa. Hän nosti katseensa kun astuin sisään.
"Moi Milli.. Otatko ruokaa?"
"Ei kiitos" Minulla ei oikein ollut ruokahalua.
Äiti kohautti harteitaan ja keskittyi jälleen keiton hämmentämiseen.
Istuin hiljaisena penkillä ja heilutin jalkojani.
Mietin mitä äitini mahtaisi sanoa jos kertoisin hänelle raskaudesta. Katselin äitini pirteitä ja iloisia kasvoja ja minun teki mieli itkeä. En voinut kertoa äidille, en vain voinut! Mutta olisiko minun pakko? Miten pääsisin livistämään tästä? En voisi enään vain kohauttaa olkapäitä ja ajatella "Unohdan sen enkä kerro ikinä, ikinä kellekään". Tämä on sivuuttamatonta. Myöhäistä. Yksi pieni hetki elämästäni, jonka olisin halunnut unohtaa muuttuikin kuin riivattuna ihmiselämän aluksi.
Tekisinkö abortin? Pystyisinkö siihen? Se olisi ainoa keino välttää äidille kertomisen. Eikö heillä olekin vaitiolo velvollisuus? Hehän eivät kertoisi äidille? Eiväthän?
Mutta pystyisinkö siihen? Ennen vastaus oli ollut yksinkertaisempi: Kyllä. Abortti. Simppeli juttu.
Mutta se oli silloin. Se ei ollut todellista. Se oli eräänlaista sivuttamista. Olkien kohauttamista sillä ei minun tarvitsisi sitä miettiä vielä piiitkään aikaan.
Olin väärässä.
Nyt asia ei ollut niin yksinkertainen.
Ajatus pienestä elämänalusta sisälläni. Lapsesta. Minun lapsestani.
Ajatus siitä kun se kasvaisi ja saisin seurata sen elämää ja kehittymistä. Seuraisin sen koulua ja kannustaisin eteenpäin. Lohduttaisin kun hän itkisi ja kertoisin tarinoita kun hän pelkäisi.
Olen aina rakastanut lapsia ja olen ollut usein lapsenvahtina. Miksi en osaisi huolehtia myös omasta lapsesta?
Ei. Ei varmasti, Milli, älä edes ajattele sitä.
"Haloo, maa kutsuu" äitini heilutti lättään nenäni edessä.
Havahduin.
"Joo, äh taidan mennä huoneeseeni. Syön sitten myöhemmin.."
"Selvä." Äitini katsoi minua hämmästyneenä.
Mielestäni idea, että kirjoitatte yhdessä, on hyvä. Vaikka kirjoittaja vaihtuu, tarina jatkuu loogisesti ja uskottavasti. Kahdestaan ideointi ja kritisointi on varmaan mielenkiintoista, tätä haluaisin itsekin kokeilla. Haluaisin lukea vielä tähän jatkoa. Vaihtoehtoja tarinan jatkoksi on oikeastaan kolme: päähenkilö pitää lapsen, menettää tämän tai tekee abortin. Millaiseen ratkaisuun te päädytte?
VAROITUS! jos tää kirja joskus tulee kauppoihin (joskus 10 vuoden päästä) nii täs on juonipaljastuksia ;)
Selvä oli heti kun aloitimme suunnittelun että kovan taistelun, perheriitojen ja sisäisen sekasorron jälkeen hän päättää pitää lapsen. Haluamme tehdä onnellisen lopun, jossa tunnelma rauhottuu, juoruilu vähenee koulussa, ihmiset hyväksyvät sen ja opettaja ja vanhemmat järjestää tavan jolla milja voi opiskella ja hoitaa lasta samaan aikaan. Miljan äiti auttaa lapsen hoidossa vaikka tämä yrittää aluksi kaikin mahdollisin tavoin saada Miljan tekemään abortin kaikki päättyy jonkinmoiseen rauhaan.
Ajattelin myös tehdä loppu tekstin tulevaisuudesta, joka voisi olla Miljan päiväkirjasta muutaman vuoden myöhemmin kun lapsi on jo kasvanut.. onko se ihan hyvä idea? :)
En tiedä miten yhdessäkirjoittamisemme jatkuu, koska minulla ja ystävälläni on ollut paljon riitaa tässä välissä..¨haluaisin silti jatkaa kirjoittamista hänen kanssaan koska kirjoittaminen saa lisää intoa kun on joku muu joka pitää sitä korkealla ja auttaa tarinan värittämisessä.. tällä hetkellä suurin haaveeni olisi saada kirja valmiiksi :) Suurin ongelma on se että aloitimme kirjoittamaan asiasta josta meillä ei ole kokemusta.. minun täytyisi selvittää jostain tarkemmin raskaus ajasta missä vaiheessa mitäkin ja miten homma toimii.. ehkäpä se jörjestyy jotenkin... (:
tosi hyvää materiaalia sinun ikäisestäsi (: vei mukanaan! hyvä!