Kauppareissulla edelläni kulkeva nuorimies, n. 20v. avasi hymyillen oven ja sanoi vielä; ole hyvä! Voi, että oli pitkään hyvä mieli! Kohtéliaisuus on katoava luonnonvara, eikö sitä voitaisi opettaa peruskoulussa vaikka vaan tunti tai pari? Monenkaan nuoren kotona ei hyviä tapoja noudateta, eikä siten jätetä perinnöksi nuorille.
Käytöksen
kukkanen
17991
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
itsekin avaan silloin, kun äiti kanniskelee pikku lastansa.
Minulle useasti avattu, joskus joku odottaa hissin kanssa, (siinä on lasinen ulkoseinä),ja sanoo, että näin sinun tulevan.
Kohteliaisuus puolin ja toisin, molemmat tuovat hyvää mieltä, laatua elämään.
Kohteliaisuutta saisivat uudelleen opetella monet 60 ja . Hyökkääviä, alkoholisoituneita ja jostakin aina katkeroituneita vanhuksia on todella paljon. Ikä ei tuo kypsyyttä, jos sitä muusta syystä korvien väliin ei ole siunaantunut.
Opetettiinpa oppilaitoksissa mitä tahansa,tavat ja suhtautuminen toisiin ihmisiin lähtevät emsisijassa kotioloista - tai niiden puutteesta. Näin siis nuorilla. Kun vartutaan, hyvät tavat ja sosiaalinen elämä määräytyvät aika pitkälti siitä, miten silmiään, korviaan ja aivojaan käyttää. Minä itse voi olla seitsenkymppinenkin, jos on itsensä siihen aina totuttanut.
...avannut nuorille oven ja sanonut olkaa hyvä. Vastaanotto on usein tuhahdus tai ei mitään, mutta aina välillä minut palkitaan hymyllä ja kiitoksella. Sekin tuntuu mukavalta.
Uskoisin, että meidän ikäpolvellamme on verissä oven aukaiseminen, tervehtiminen, avun tarjoaminen pulmatilanteessa olevalle jne. Niin tarkkaan sellaiset pikku kohteliaisuudet kalloon taottiin aikanaan! Sitä paitsi, niistä saa hyvän mielen ennen kaikkea itselleen.
Eivät kaikki nuoret ole tylyjä ja epäkohteliaita, mutta valitettavan paljon sellaisiakin on. Kaiketi kohteliaisuuden merkitystä ei enää tarpeeksi opeteta koulussa eikä kotonakaan. Se on surullista...
Käytöstapoja opetetaan kouluissa (tai ainakin opetettiin vielä muutama vuosi sitten, kun olin itsekin työikäinen). Koulu vaan ei yksin pysty vastaamaan tästäkään asiasta, jos kotona/kylillä saa käyttäytyä miten vaan.
Koulu on avoin yhteisö, käykää joskus kuuntelemassa ja katselemassa, mitä siellä touhutaan, ettei jää olettamusten varaan!
jos kouluissakin opetetaan kaytostapoja ja myos harjoitellaan esim.luokassa.
Hyvien kaytos tapojen opettaminen on vanhempien velvollisuus ja niita opetaan ihan pienille lapsille sanomaan kiitos,ole hyva,hyvaa huomenta,paivaa ja iltaa jne.
mita pienenpana aloitetaan sen parempi siita tulee elaman tapa ja vanhempien tottakai pitaa olla hyvana esimerkkina.
Eihän nuo tavat ketään hetkauta. Hyvät tavat ovat ne jo kauan sitten kadonnut kansan perinne. Nuorisosta aivan valtaosa, yli 90 % käyttäytyy aivan siivosti, noin 50% osaa jopa tapoja.
Mutta aina on muutama mätä omena joukossa, joita ei sitten millään saa tai viitsitä laittaa järjestykseen. Kivoja noi muksut kuitenkin. Ja aivan mukavia! Tuollainen maititsemasi huomaavaisuus on kaunista, mutta myös rahanarvoista maailmalla kulkiessa. Ei sitä kait kukaan koulussa muista sanoa.
erityisesti nuoria olemaan kohteliaita jatkossakin. Iloinen hymy ja ystävällinen kiitos ovat parasta palautetta. Ne saavat varmaan yrmeänkin joskus katumaan omaa käyttäytymistään ja ehkä muuttamaan tapaansa seuraavalla kerralla. Yritetään pitää huolta, ettei oma yrmeytemme tartu muihinkin ihmisiin.
Ehdotan, että alamme parantaa maailmaa iloisella hymyllä ja ystävällisellä ihmisten kohtaamisella. Kierrätetään mieluummin hymyä kuin äkäisyyttä – aina kun jaksamme. ;)
kun kuljen Turun pyöreän hammasklinikan ohi, kuinka kerran märällä ja kuraisella kelillä kävelin samalla kohdalla kadun reunassa.Ohitseni ajoi henkilöauto kovalla vauhdilla, jolloin kura tietenkin roiskui rinnuksilleni ja vähän muuallekin.
Aloitin jo itsekseni manailemisen, kun samantien huomasin auton peruuttavan takaisin kohdalleni. Suuni sulkeutui, kun autosta ryntäsi ulos nuori kaveri anteeksipyydellen. Lähes samantien hän meni avaamaan auton takaluukun ja tuli takaisin talouspaperirullan kanssa ja alkoi pyyhkiä vaatteitani. Poika osasi niin hyvin ainakin esittää pahoillaanolevaa, että kiukkuni häipyi siinä samassa. Minä rupesin nauramaan ja me erosimme kaikessa sovussa.
Jälkeenpäin ajattelin, että olin varmasti hölmön näköinen seistessäni siinä pojan puhdistettavana ja että ehkä hän oli tehnyt ennenkin saman tempun, koska se kävi niin luontevasti.
Joka tapauksessa, fiksu poika, joka pystyy selviytymään varmasti monesta muustakin töppäilystään kuin koira veräjästä.
Siihen alettiin kiinnittää enemmän huomiota 90-luvulla kouluissa ja muuallakin. Ystävällinen asenne muihin on tärkeä menestystekijä ihmiselle nuoresta pitäen.
Minusta on mukavaa, kun nuoret ja ihan lapsetkin heilauttavat kättä kiitokseksi, kun antaa heille autoillessa tilaa ylittää suojatie. Se on aika uusi kohteliaisuuden muoto. Itse olen oppinut sen vasta vanhoilla päivilläni nuorten esimerkistä.
70-luvulla oli tahoja, jotka halusivat hävittää hyvät tavat vanhanaikaisina. Aika pahan vamman he saivatkin aikaan, mutta onneksi yhteiskuntamme jo alkaa toipua siitä.
Sekä nuoret että vanhat käyttäytyvät pääsääntöisesti hyvin. Kummassakin ryhmässä on poikkeuksia, jotka sitten leimaavat lopulta kaikki ikäryhmät muiden ikäryhmien silmissä. Näillä ikäpalstoilla on asiasta ollut runsaasti kirjoituksia.
Pikku hymyt, kiitokset ja kohteliaisuudet tekevät elämästä kaikille hauskempaa. Toisille ne ovat luontaisia, muut kyllä pystyvät harjoittelemaan niitä, jos vain halua riittää. Ja jos joku syyttämättä KERTOO nuorelle (tai vanhalle), että voisi toimia ystävällisemminkin. Silloin ei kaikkea tarvitsisi oppia itse kantapään kautta.
ihan kohteliaista nuoria vaikka on päinvastaisia ei kyllä huonosti käyttäytyviä.
Toiset vain ovat juntteja ja toiset jo sivistyneitä.
Kohteliaisuus opitaan kotona.Jälestäpäin opittuna se ei ole niin syvällä.Minulla ei ollut ennen koskaan sellaista poikaystävää joka olisi avannut oven.
Kerrankin minä kävelin ovesta ohitse.Kaveri paineli sisälle eessä.Alkoi ihmetellä minne se tyttö jäi.Meillä on vanha tapa että vaimo kävelee jonkin matkan päässä jälessä.
Meillä on vanha auto,jonka ovi apukuskin puolelta temppuili talvella,oli vaikea avata ulkoa.Miehellä oli tapana avata ovi minulle sisältä ja tönäistä se sitten kokonaan auki.
tämä tapa on hanelle jäänyt,vaikka näin kesällä
en avaisuun apua tarvitsisikaan.Kiva ele minusta
ja tuleehan kesän jälkeen taas talvi.
aina mieheni,niin muutkin ovet ja aina kiitan kunniasta.
...mies ei yleensä ehdi avata auton (esim. taksin) ovea naiselle, koska koko tapa on jäänyt unholaan. Tietenkin voi avata oman auton oven, jos auto on lukossa. Amerikassa ja monessa muussa maassa tapa on yhä voimissaan.
Suomesta on myös hävinnyt kokonaan se entinen tapa, että jos mennään esimerkiksi taksin takapenkille, niin mies avaa daamille oven, ja daami jää istumaan sille oven LÄHIMMÄLLE istuimelle. Mies taas kiertää auton, ja menee sisään toiselta puolelta.
Kun nykyisin katsoo esimerkiksi vihkimisen jälkeen poistuvaa hääparia, niin on se joskus suorastaan pahan näköistä, kun vastavihitty vaimo kaikkine helmoineen ja huntuineen ja kukkapuskineen ryömii autossa sille kauemmalle istuimelle tehden tilaa miehelleen, joka änkeää sisään samasta ovesta. Jo ihan käytännön syistäkin hänen pitäisi antaa miehensä kiertää auto ja tulla toisesta ovesta sisään.
Minä taidan olla kovin vanhanaikainen, kun muistan yhä entisiä kohteliasuuksia, jotka koko nuorempi ikäpolvi tuntuu unohtaneen.
Olen kerran tehnyt niin "kauhean" teon, että vieläkin hävettää. - Ennen vanhaan kuului kavaljeerin auttaa daamille päällyskengät jalkaan. Ihan siis kumartumalla hänen eteensä. Kerran nuorena (kun päällyskenkiä vielä joskus käytettiin) minä tein niin. Se herätti niin paljon huomiota ja naureskelua, että sitä erehdystä en toiste koskaan tehnyt.
opettelimme vielä 70-80-luvulla ainakin partiossa. (varmasti muissakin järjestöelämän lapsityössä). Kummaa olisi, jos ei jokaviikkoinen kokoontuminen, tervehtimiset, hymyt, kättelyt ja anteeksipyynnöt jäisi lapsen mieleen. Nyt, kun vuosikymmenten jälkeen tapaan noita "entisiä partiolikkojani", on sama hymy, samat tervehdykset ja partiossa opitut asiat aivan selvään nähtävissä. Kaikki kasvatus kannattaa.
Silti kodin vaikutus on tärkein. Jos et itse usko pystyväsi opettamaan hyviä tapoja, kuljeta lapsesi kunnon harrastukseen, järjestötoimintaan tms. Tutustu ensin itse ko. järjestön sisällykseen, että osaat vastata kun sinulta kysytään. Kyllä meille mummoikäisillekin kuuluu tuo kasvatusvastuu, eikö totta!
miten me esimerkillämme osoitamme hyvää käytöstä???
Minä kiitän aina, jos kaupan kassajonossa edellä oleva asiakas laittaa omien ostostensa jälkeen sen kapulan "seuraava asiakas" Ei se ole minulta poissa, jos kiitän. Minulle ei kukaan ole sanonut kiitos, kun teen saman. Samoin kysyn kaupassa henkilökunnalta, jos joudun jotain häiritsemään, että anteeksi, saanko häiritä työaikana, sillä. . . . Aina tulee hymy.