Kysymys

Milloin pitää käydä ilmoittautumassa työvoimatoimistoon työnhakijaksi, jos haluaa tuet kesäkuun alusta alkaen?
4344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lyhyin aika omavastuu on 7 päivää ja siitä 3 kuukauteen. Tukia maksetaan esim Kelan maksamana tuon ajan jälkeen, mutta asian käsittelyyn saattaa mennä jopa 3 kuukautta. Maksuthan maksetaan kuukaus takautuvasti. Työkkärikin käsittelee työttömyyttä oman aikansa myös ennenkuin työvoimapoliittinen lausunto lähtee eteenpäin.

Äänestä

Työkkäriin täytyy ilmottautua heti, kun tietää joutuvansa työttömäksi.

Äänestä

Työkkäri ei ole pakkojäsenyyslaitos edes työttömille. Jos haluaa työttömyyskorvauksia, niin sitten täytyy työkkäriin ilmoittautua, muutoin ei pakkoa ole.

Se, miten kannattaisi ilmoittautua, jotta saisi tuet kesäkuun alusta alkaen, riippuu tilanteestasi. Kysymyksesi on vähintään puutteellinen. Mutta tässäpä jotakin asian tiimoilta:

Jos olet valmistumassa esim. ammattikoulutuksesta toukokuun lopussa, niin työttömyysaikasi voi alkaa aikaisintaan lukukauden päätyttyä eli kai yleisimmin 1.6. Viimeistään silloin sinun täytyisi ilmoittautua. Tällöin ensin kuluu ns. omavastuuaika, koka on työmarkkinatuen saajilla 5 pv ja päivärahan saajilla 7 pv. Sen jälkeen alkavat maksetut päivät kulua, jos sinulla ei ole mitään esteitä, kuten esim. et ole ollut viimeisen 6 kk:n aikana vähintään 6 vkoa työmarkkinoiden käytettävissä, jolloin seuraa joko 60 pvän karenssi tai työmarkkinatuen saajilla ns. odotusaika, joka on 5 kuukautta.

Jos olet irtisanoutunut työstä ilman pätevää syytä (pätevää syytä ei työkkärin käsityksen mukaan juurikaan ole), niin sitten tulee karenssin harkinta eteen. Työstä irtisanoutumisesta saa 3 kk:n karenssin, mutta se voidaan määrätä vain työsuhteen päättymisestä lukien.

Huomaa, ettei opiskelijoilla ole kesän ajalta oikeutta työttömyyskorvauksiin.

Tässäpä jotain suppeaa tietoa. Muunkinlaista kompaa asiassa varmasti löytyy, mutta kysymyksesi perusteella hiukan vaikea vastata enempää.

Äänestä
  • tämän kevään ylioppilas, joten sain opintotuen tämän kuun alussa. Kesätöitäkään en ole hakenut, koska olen lukenut pääsykokeisiin ja ne ovat kesäkuun loppupuolella.

    Kiitos vastanneille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pellolla kirjoitti:

Milloin pitää käydä ilmoittautumassa työvoimatoimistoon työnhakijaksi, jos haluaa tuet kesäkuun alusta alkaen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu