Meillä on 5 vuotias cockeriuros. Sillä on ollut nyt useita kuukausia yskää aina välillä. Silloin kun juo, leikkii tai yleensäkin kun innostuu kovasti.Uiminenkin oli tosi hankalaa, yski niin että vaahtoa tuli. Mutta intoa oli kovasti. Muuten koira ok, paitsi että on se aina ollut paljon väsyneempi kuin meidän toinen koira(10 v.) Aluksi ajattelin kennelyskää, mutta eihän näin kauan voi kestää. Ja sydänviatkin käy mielessä.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on cockeri, jolla todettiin reilu vuosi sitten sydämen vajaatoiminta. Ensimmäiset oireet eli yskiminen tuli esille silloin kun koira innostui esim.muun perheen kotiintulosta. Yskiminen juomisen jälkeen myös selvä merkki. Madot hyvin epätodennäköinen aiheuttaja aikuisella koiralla. Ylipäätään madot eivät aikuisella koiralla yleensä aiheuta mitään oireita jollei niitä ole tosi paljon ja kun kerran on madotettu tätä mahdollisuutta ei ole. Siis eläinlääkäriin, siellä tehdään ultraäänikuvaus ja otetaan EKG. Meillä lääkkeenä Vetmedin, joka tehostaa sydämen toimintaa sekä nestettä poistava lääke.
Mitä tuollainen ultraus maksaa ?
Olen ajatellut itsekin tutkituttaa vähän tarkemmin omaa koiraani, vaikka lääkäri ei viimeksi rokotuksen yhteydessä kuunnellessaan kuullutkaan sydämestä/keuhkoista mitään ihmeellistä. Koira on vaan saanut kerran kaatumiskohtauksen (n. 1,5 v. sitten) ja lääkäri sanoi, että jos uusii, niin kannattaa tutkituttaa sydän. Nyt olen alkanut hermoilemaan, kun koira välillä kakoo ja köhii satunnaisesti (välillä tuntuu, että köhiminen ei lopu millään, en sitten tiedä onko vain saanut ulkoa kurkkuunsa jotain) ja kovan juoksun jälkeen läähättää niin pitkään (ei tosin yski heti reviteltyään ja jaksaa sentään juosta lujaakin), mutta viimeaikoina on mielestäni nukkunut tavallista enemmän (vai liittyneekö ikään, täyttää jo 4 v)?