Matkaoppaasta

Pitkästä aikaa kävin kurkkaamassa tällä palstalla ja tännehän on tiensä löytänyt ihan oikea matkaopaskin.

En todellakaan jaksanut edes kaikkea hänen kirjoittamaansa lähteä lukemaan (essee per kirjoitus, huh). Mutta selailin sieltä täältä.

Ihan hienoa tietty, että joku noin jaksaa mutta kyllä täytyy myös vähän ihmetellä. Olen tunisiassa asuessa nähnyt miten kiireisiä oppaat ovat mutta tällä oppaalla näyttää olevan varsin hyvin vapaata aikaa naputellakseen jatkuvasti kirjoutuksia tänne ja vielä niin pitkiä. Hänen täytyy myös pitää jotain kirjaa niistä kun vastaa järjestyksessä sekä lupaa vastaukset tietylle päivälle. Väkisinkin mietin, että täytyy kyllä olla työlleen omistautunut (vai yksinäinen, ei elämässä muuta työn lisäksi??) että viitsi vapaa-aikansakin käyttää oppaan hommiin. Olen kyllä vähän tehnyt veikkauksia siitä kuka opas on kyseessä. Ja yksi on mielessä. Mutta muitakin "ei niin ruudinkeksijöitä" (anteeksi en keksi muuta ilmaisua..) on oppaaksi valittu tunisiaan että voi olla joku muukin.

Hyvä tietenkin, jos matkaoppaan vastauksista on ollut hyötyä. Ihan asiaakin niissä on ollut. Mutta tyyli on vain, hmmmm, persoonallinen. Nettietikettiä on arvosteltu ja itse antaisin ihan samasta asiasta palautetta.

Hyvää matkaa kaikille!!

ps. Tervehdys vanhoille minut muistaville palstalaisille. Olen suomessa lomalla elokuuhun ja sitten taas Soussessa, joten en voi mihinkään sääkyselyihin tms vastata sen paremmin kuin tekään tiedätte. :) Mutta onhan meillä MATKAOPAS! *kihertää*
141969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Minä myös olen lueskellut Matkaoppaan kommentteja Tunisiasta. Aihe kiinnostaa luonnollisesti Tunisialaisen mieheni kautta. Toisinaan hänen kommentit ovat kyllä olleet hyviäkin ja varmasti ensikertalaiset niistä jotakin saavat, mutta...Kyllä vastaukset tosiaan ovat liian pitkiä jaaritelmia. Suurin ihmetyksen aihe minulla on ollut se, kuinka hänellä voi olla aikaa kirjoitella noin laajoja ja kattavia vastauksia. Mitäpä jos hän onkin matkaoppaana vain puolipäiväisesti?:)
No joo, annamme hänen jatkaa harrastustaan, lukekoon ken jaksaa.
Viime keväänä luin paljon sinun kirjoituksiasi tällä palstalla ja ne olivat kyllä tosi mukavia. Joskus taisin kirjoittaakin sinulle, kuinka mukava niitä on lukea. Sinä olet tullut Suomeen kesänviettoon, minä taas lähden Tunisiaan kesäksi. Saapa nähdä kuinka kauan jaksaa helteen kanssa iloita..

Äänestä
  • Juu, pyritään olemaan kesät suomessa. Täällä on niin ihana kesä. Tunisiassa aivan liian kuuma. Ja lapset tykkää kesäisin käydä läpi Linnanmäet sun muut vakiot. Ja ihana tavata perhettä sekä ystäviä täällä. Viime vuonna oltiinkin normaalia kauemmin kun synnytin täällä samalla reissulla :), joten talvi tunisiassa oli lyhyempi.
    Ensi vuonna ei sitten enää päästä talvisin tulemaan kun koulut sitoo lapsia tunisiaan. Mutta kesiksi on päästävä suomeen. :)

    Mukavaa ja kuumaa :) sukulointia teille tunisiaan. Minne päin matkustatte?

    Äänestä

  • Soussessa asuva kirjoitti:

    Juu, pyritään olemaan kesät suomessa. Täällä on niin ihana kesä. Tunisiassa aivan liian kuuma. Ja lapset tykkää kesäisin käydä läpi Linnanmäet sun muut vakiot. Ja ihana tavata perhettä sekä ystäviä täällä. Viime vuonna oltiinkin normaalia kauemmin kun synnytin täällä samalla reissulla :), joten talvi tunisiassa oli lyhyempi.
    Ensi vuonna ei sitten enää päästä talvisin tulemaan kun koulut sitoo lapsia tunisiaan. Mutta kesiksi on päästävä suomeen. :)

    Mukavaa ja kuumaa :) sukulointia teille tunisiaan. Minne päin matkustatte?

    Kiva lukea kirjoituksiasi pitkästä aikaa!
    Mabruk lapsenne syntymän johdosta :)

    Äänestä

  • Mari. kirjoitti:

    Kiva lukea kirjoituksiasi pitkästä aikaa!
    Mabruk lapsenne syntymän johdosta :)

    Sinut minä muistankin täältä. :D

    Äänestä

  • Mari. kirjoitti:

    Kiva lukea kirjoituksiasi pitkästä aikaa!
    Mabruk lapsenne syntymän johdosta :)

    Marille, vauvasi nimi heittää yhdellä kirjaimella siitä miehen nimestä joka on kosinut minua Soussessa. en voi laittaa tähän onko etu vai sukunimi, mut olipa sattuma.Toivotaan ettei ole yhteyttä asiaan.

    Äänestä

  • nimi kirjoitti:

    Mabruk tai kuten tunisiassa kirjoitetaan "ranskalaisella uulla", Mabrouk, tarkoittaa suomeksi ONNEA! Ei siis ole kenekään vauvan nimi. :DD
    Mutta arabialainen sukunimi kylläkin. Löytyy myös muodossa Mabrouki.

    Äänestä

  • nimi kirjoitti:

    Marille, vauvasi nimi heittää yhdellä kirjaimella siitä miehen nimestä joka on kosinut minua Soussessa. en voi laittaa tähän onko etu vai sukunimi, mut olipa sattuma.Toivotaan ettei ole yhteyttä asiaan.

    Ja mulla ei kyllä vielä ole yhtään vauvaa...:)

    Äänestä

  • Soussessa asuva kirjoitti:

    Juu, pyritään olemaan kesät suomessa. Täällä on niin ihana kesä. Tunisiassa aivan liian kuuma. Ja lapset tykkää kesäisin käydä läpi Linnanmäet sun muut vakiot. Ja ihana tavata perhettä sekä ystäviä täällä. Viime vuonna oltiinkin normaalia kauemmin kun synnytin täällä samalla reissulla :), joten talvi tunisiassa oli lyhyempi.
    Ensi vuonna ei sitten enää päästä talvisin tulemaan kun koulut sitoo lapsia tunisiaan. Mutta kesiksi on päästävä suomeen. :)

    Mukavaa ja kuumaa :) sukulointia teille tunisiaan. Minne päin matkustatte?

    Olemme menossa kesäksi Hammametiin. Mieheni on tosin kotoisin Tunisista, mutta siellä vasta armoton kuumuus kesällä onkin. Ja Hammametistä kyllä on nopea ajomatka Tunisiin. Kesä on kuumaa, mutta odotamme siitä huolimatta sitä kovin innolla. Ja nythän täälläkin jo saa kesän esimakua, kun ilmat ovat näin upeita. Elokuun alkupuolella palailemme sitten takaisin tänne syysilmoista nauttimaan. Mukavaa kesän odotusta teidän pesueellekin.

    Äänestä

  • Kesäperho kirjoitti:

    Tosiaan Tunisissa on valtavan kuuma kesällä. Rannikolla taas aina vilpoisempaa. Mutta mekin kun asumme noin 5km mereltä niin ei meillä päiväsaikaan kovin vilpoista pääse olemaan ;)
    Ja kuumimpaan aika jopa merituuli tuntuu iholla polttavalta.
    Talvella taas esim siellä Tunisissa on paljon lämpimpää kuin Soussessa. Soussessa tulee ja myrskyää pitkin talvea niin, että toppatakki ei ole yhtään liioittelua. Kun taas Tunisissa sitä ei talvella päälle tarvitse pukea (paikallisten mielestä taas kyllä :))

    Suomen kesä saa minun mielestä olla millainen vain. Sataa tai paistaa niin ei paljon väliä mulle. Kuitenkin on parempi kuin kamalassa paahteessa tunisiassa. Ei tarvitse koko ajan miettiä saako lapset auringon pistoksen, palaako ihot tai juovatko tarpeeksi yms.
    Mutta tietenkin suomessa asuvien puolesta toivon kaunista ja aurinkoista kesää suomessakin!!

    Meillä lapset malttamattomana odottavat Linnanmäkeä, Korkeasaarta, Suomenlinnaa, Muumimaata, ihan tavan puistoilua ja kävelyä metsässä (äidin suosikki näistä!). Viime kesänä kaikki käyty läpi ja tarkoitus oli tänä vuonna olla kesä tunisiassa kun oltiin viime vuonna niin pitkään täällä. Mutta kun Dominatravel alkoi myymään lippuja tunisia-suomi-tunisa niin on paljon edullisempaa lennellä nyt tunisiasta suomeen kuin ennen.

    Äänestä

  • nimi kirjoitti:

    Marille, vauvasi nimi heittää yhdellä kirjaimella siitä miehen nimestä joka on kosinut minua Soussessa. en voi laittaa tähän onko etu vai sukunimi, mut olipa sattuma.Toivotaan ettei ole yhteyttä asiaan.

    Jos luottamus on noin heikoilla kantimilla,että täytyy säikähtää jos edes samantyylinen nimi vilahtaa jossain palstalla ja saa sinut luulemaan että sillä on yhteyttä juuri sinun mieheesi,niin ehkäpä sitä kosintaa kannattaa harkita pariin kertaan ennen myöntymistä...naimisiinmeno kun ei ole ihan verrattavissa maidon ostoon kaupasta...riippumatta kansallisuudesta ja kulttuurista :)

    Äänestä

eipä sinun tarvitse oppaan henkilöllisyyttä arvailla, on nimittäin kertonut nimensä tuolla omissa tiedoissaan, joten.... siinä sulle tietoa!

Äänestä
  • Enpä ollut huomannut, että on rekisteröitynyt käyttäjä kun ei yleensä kirjautuneena vastaa (?).
    Mutta siis ei ole se opas ketä veikkasin enkä tätä opasta tiedä ollenkaan...Mutta enhän minä heitä kaikkia tiedäkään. :)

    Äänestä

Hei vaan kaikille!

Mina asun myos perheineni Soussessa, meitahan taitaa olla aika paljon loppujen lopuksi. En ennen tanne muuttoa tuntenut ketaan, mutta pikkuhiljaa meita ulkosuomalaisia loytyy, hyva juttu!

Äänestä
  • Hei Suhina67!

    Olen muuttamassa Sousseen kesällä. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia sinun kanssa ja kuulla kokemuksistasi. Ehkäpä nähdäkin siellä.
    Onko sinulla meiliosoitetta mihin voisin laittaa postia privana???

    Samalla nyt vilkutuksen "Soussessa asuvalle" . Sori jäänyt meilit vähiin viime aikoina..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Soussessa asuva kirjoitti:

Pitkästä aikaa kävin kurkkaamassa tällä palstalla ja tännehän on tiensä löytänyt ihan oikea matkaopaskin.

En todellakaan jaksanut edes kaikkea hänen kirjoittamaansa lähteä lukemaan (essee per kirjoitus, huh). Mutta selailin sieltä täältä.

Ihan hienoa tietty, että joku noin jaksaa mutta kyllä täytyy myös vähän ihmetellä. Olen tunisiassa asuessa nähnyt miten kiireisiä oppaat ovat mutta tällä oppaalla näyttää olevan varsin hyvin vapaata aikaa naputellakseen jatkuvasti kirjoutuksia tänne ja vielä niin pitkiä. Hänen täytyy myös pitää jotain kirjaa niistä kun vastaa järjestyksessä sekä lupaa vastaukset tietylle päivälle. Väkisinkin mietin, että täytyy kyllä olla työlleen omistautunut (vai yksinäinen, ei elämässä muuta työn lisäksi??) että viitsi vapaa-aikansakin käyttää oppaan hommiin. Olen kyllä vähän tehnyt veikkauksia siitä kuka opas on kyseessä. Ja yksi on mielessä. Mutta muitakin "ei niin ruudinkeksijöitä" (anteeksi en keksi muuta ilmaisua..) on oppaaksi valittu tunisiaan että voi olla joku muukin.

Hyvä tietenkin, jos matkaoppaan vastauksista on ollut hyötyä. Ihan asiaakin niissä on ollut. Mutta tyyli on vain, hmmmm, persoonallinen. Nettietikettiä on arvosteltu ja itse antaisin ihan samasta asiasta palautetta.

Hyvää matkaa kaikille!!

ps. Tervehdys vanhoille minut muistaville palstalaisille. Olen suomessa lomalla elokuuhun ja sitten taas Soussessa, joten en voi mihinkään sääkyselyihin tms vastata sen paremmin kuin tekään tiedätte. :) Mutta onhan meillä MATKAOPAS! *kihertää*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu