Kirjoitan ensimmäistä kertaa, vain joskus olen Setan palstalla käynyt ja silloin olin hirveässä kriisissä itseni kanssa enkä oikein tiennyt oliko identiteettini enemmän bi kuin lesbo.
Olen siis 24-vuotias nainen.
Olen viimeisen puolen vuoden aikana lopulta hyväksynyt itseni ja pystyn olemaan oikeastaan helpottunut kun teini-iästä saakka ollut varmuus omasta homo-seksuaalisuudestani on tullut asiaksi joka ei enää ahdista.
Elän parisuhteessa miehen kanssa jo kolmatta vuotta. Kaikki on päällisin puolin ok ja suhde alkoi tilanteessa, jossa olin hyvin huonossa kunnossa masennuksen ja anoreksian takia ja mies oikeastaan pelasti minut itseltäni hoitoon. Kuitenkin koko ajan olen ollut ahdistunut ja varsinkin seksi on tuntunut niin väärältä. Koko suhteen ajan haaveillut parisuhteesta naisen kanssa.
Jotenkin suhteesta lähteminen tuntuu ihan ylivoimaiselta vaikka en olekkaan onnellinen. Osittain syynä on se ettei lähipiirissäni ole yhtäkään lesbo tai edes bi- ihmistä. En tunne ketään, en liiku baareissa eikä minulla ole ketään, jonka kanssa puhua näistä tunteistani. Käyn terapiassakin anoreksiani takia, mutta siellä en voi seksuaalisuudestani keskustella koska terapeuttini ei tunnu oikein pystyvän keskustelemaan kanssani tästä. Kenties hänellä on jotakin ennakkoasenteita.
Siis nyt kaipaisin neuvoja missä voisin tavata toisia kaltaisiani nuoria naisia, en siis suoranaisesti etsi parisuhdetta ainakaan heti, mutta kaipaisin niin juttelukaveria. Tällä hetkellä tuntuu, että olen koko lähipiirissäni joku kummallisuus eikä kenenkään kanssa ole mahdollista edes yrittää keskustella. Miehelleni en ole puhunut mistään seksuaalisuuteeni liittyvästä.
Tai jos jonkun kanssa voisin kirjoitella sähköpostia niin siitäkin olisi minulle varmasti apua. Luulisin etten ole yksin tällaisessa tilanteessa ja tienhaarassa.
Olen siis 24-vuotias nainen.
Olen viimeisen puolen vuoden aikana lopulta hyväksynyt itseni ja pystyn olemaan oikeastaan helpottunut kun teini-iästä saakka ollut varmuus omasta homo-seksuaalisuudestani on tullut asiaksi joka ei enää ahdista.
Elän parisuhteessa miehen kanssa jo kolmatta vuotta. Kaikki on päällisin puolin ok ja suhde alkoi tilanteessa, jossa olin hyvin huonossa kunnossa masennuksen ja anoreksian takia ja mies oikeastaan pelasti minut itseltäni hoitoon. Kuitenkin koko ajan olen ollut ahdistunut ja varsinkin seksi on tuntunut niin väärältä. Koko suhteen ajan haaveillut parisuhteesta naisen kanssa.
Jotenkin suhteesta lähteminen tuntuu ihan ylivoimaiselta vaikka en olekkaan onnellinen. Osittain syynä on se ettei lähipiirissäni ole yhtäkään lesbo tai edes bi- ihmistä. En tunne ketään, en liiku baareissa eikä minulla ole ketään, jonka kanssa puhua näistä tunteistani. Käyn terapiassakin anoreksiani takia, mutta siellä en voi seksuaalisuudestani keskustella koska terapeuttini ei tunnu oikein pystyvän keskustelemaan kanssani tästä. Kenties hänellä on jotakin ennakkoasenteita.
Siis nyt kaipaisin neuvoja missä voisin tavata toisia kaltaisiani nuoria naisia, en siis suoranaisesti etsi parisuhdetta ainakaan heti, mutta kaipaisin niin juttelukaveria. Tällä hetkellä tuntuu, että olen koko lähipiirissäni joku kummallisuus eikä kenenkään kanssa ole mahdollista edes yrittää keskustella. Miehelleni en ole puhunut mistään seksuaalisuuteeni liittyvästä.
Tai jos jonkun kanssa voisin kirjoitella sähköpostia niin siitäkin olisi minulle varmasti apua. Luulisin etten ole yksin tällaisessa tilanteessa ja tienhaarassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ole yksin tilanteesi kanssa. Minä olen 25-vuotias ja vastikään tunnistanut itseni biseksuaaliksi. Minulla kaan ei hirveästi ole lesbo/bituttuja, joitain satunnaisia, joita ei varsinaisesti lasketa. En koe olevani kriisissä asian takia ollenkaan, mutta olen epävarma naisista, koska kokemusta ei juurikaan ole. Ikävää, jos sinulla ei ole ketään, jonka kanssa tästä asiasta puhua ja kuulostaa hyvin erikoiselta, ettet terapauttisi kanssa voi sitä tehdä. Oletko varmasti tulkinnut häntä oikein/yrittänyt puhua tästä? Joskus suhteesta lähteminen tuntuu vaikealta, vaikkei onnellinen olisikaan. Kyse on turvallisuuden tunteesta ja tottumuksista, mutta kyllä tilanne helpottuisi, kun tekisit suhteesta lopun. Eikö sinulla ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa asiasta keskustella? Entä vanhempasi? Koetko saaneesi apua anoreksiaasi terapiasta? Itse olen aina kamppaillut syömisten kanssa ja jotakin häiriötä kai mullakin on, mutta en ole koskaan sairastunut enkä usko itselleni niin käyvänkään. Olen superurheilullinen, mutta en enää ihannoi niin paljon laihuutta, mutta sanon tämän vain siksi, että tiedän suurin piirtein mistä anoreksiassa on kyse..En tiedä onko tästä mitään apua, meni jotenkin niin sekavaksi...
Toivottavasti et kärsi enää syömisongelmastasi...on kamalaa menettää elämänsä anoreksialle tai sinun kohdallasi ilmeisesti ortoreksialle.
Mä olen sairastanut 13 vuotta vaikeaa anoreksiaa, mutta olen nyt paremmassa kunnossa jo. Ehkä osa mun pahasta olosta kumpuaa tästä kulissielämästä.
Mun terapeutti vaivaantui kun yritin ottaa asian esiin ja ohitti sen, vaikka muuten tarttuu aina tosi tarmokkaasti mun puheisiin. Meillä on ollut hyvä terapiasuhde, joka on nyt joka tapauksessa päättymässä, mutta tämän teeman vaikeus aiheutti minulle pettymisen.
Mulla ei ole oikein ketään kuka voisi mua tukea...ystävät on itseasiassa osittain vähän homokammoisia. Kenties tosin tiukassa paikassa joku astuisikin tueksi. Niin on käynyt aiemminkin.
Mä elän nyt tässä välitilassa kai aikani. Kiitos kun vastasit.
Netta! Kyllä syömiseni on suurin piirtein hallussa, mutta olen kyllä kieltämättä melko itsekriittinen. Ehkä sun terapeutti itse on homo/lesbo ja kaapissa tai jotain..Oli tosi kiva lukea noita muiden antamia vastauksia sulle, koska joskus täällä vastaukset on tosi ilkeitä ja epäasialllisia. Mäkin toivoisin lisää lesbo/bissetuttuja, mutta jotenkin on vaikea lähteä niitä "metsästämään". Musta tuntuu, että meillä ei Suomessa ole semmosta luontevaa "tutustumiskulttuuria", kun aina pitää miettiä, mikä on sopiva tilanne tutustua. Sitä saattaa bussissa istuessaan kuunnella muiden juttuja ja miettiä, että onpas kivantuntuinen tyyppi (siis kaverimielessä), mutta ei siinä mennä mitään puhelinnumeroita kyselemään. No joo, tiedät varmaan. Saako muuten kysyä mistä päin olet? Ite oon pk-seudulta.
Voi meitä, ihmiskohtaloita. Sullahan on ollut rankkaa, mutta mukava jos alat pikkuhiljaa hyväksyä itsesi ja seksuaalisuutesi. Tai tiedostaa nämä paremmin.
Itse olin viimesyksyllä melko solmussa tunteideni kanssa, seurustelin miehen kanssa ja nainen vei jalat alta. No nyt en ole sen miehen enkä sen naisen kanssa, mutta viime syksy pysäytti kunnolla miettimään, mitä haluan elämältä. Oikeastaan, koska minullakaan ei ole tuttavapiirissä lesboja/bissejä olen ollut aika yksin näiden ajatusteni kanssa. Olisihan se mukava löytää joku, jonka kanssa voisi ihan vain jutella näistä (nykyiset hetero kaverit ovat muuten ihania, mutta en silti koe että voisin kaikesta heidän kanssa puhua). Enkä ole sitten yksin noihin setan tilaisuuksiin mennyt, olisi mukava jos siellä olisi joku tuttu mukana. Olen sellainen ihminen, että saatan joskus murehtia ja miettiä asioita vähän turhan dramaattisesti, melkein masennun. No joskus toisinkin päin, että nautin pienistä asioista enemmän kuin kukaan.
Minäkin kaipaisin neuvoja, missä/miten voisi tavata ihan tutustumis/kaveri mielessä muita lesboja/bissejä. Jos nyt ei ihan täysin kaapista ole ulos tullut...
Kiitos viestistäsi, kuulostat olevan saman kaltaisessa tilanteessa kuin minäkin jollakin tavalla. Mä en ole uskaltanut mennä mihinkään setan juttuihin kun olen ajatellut olevani liian ulkopuolinen. Kiinnostaako sua meilailla?
Kiinnostaa tooki meilailla. Eihän näitä juttukavereita liikaa ole. Laitatko oman osoitteesi tänne tai profiiliisi? Vai pitäisikö minun...
Niin, minua kyllä kiinnostaisi mennä noihin setan kemuihin, mutta ei yksin. Siinäpä se.
terapeuttia, hänellä on varmaan hyvä tieto siitä että anoreksia on hoidettavissa kun ihminen pääsee tasapainoon itsensä kanssa, ja jos hän ei halua puhua ahdistukistasi suuntautumisesi suhteen, on hän väärällä alalla.
Toiseksi, ota selvää kotikaupunkisi Setan toiminnasta, siellä on ihmisiä jotka osaavat neuvoa sinua puhumaan asiastasi eteenpäin, tai soita hesan setaan.
Kirje/ maili/ puheseuraa saat tietty netistä, mutta laadusta en osaa sanoa. Joten ehkä mahdollisuuksien mukaan livekaverit on parhaat tässäkin tapauksessa.
Mitä poikaystävääsi tulee, hän on varmaan yhtä oikeutettu hyvään elämään kuin sinäkin ja kehoittaisin puhumaan hänelle tuntemuksistasi ja varmaan muutto eri osoittesiin on hyvä idea, kummankin kannalta Terapiasuhteet on ihan hyvä
tapa viettää elämänsä turvallisesti väärin.
Se kuulostaa että on tässä hellpo sanoa kun ei mistään mitään tiedä, ja se on totta, mutta aika moni on käynyt yhtä jos toistakin läpi omassa kaapista tulemisessaan.
Kaikkein tärkein asia on olla rohkea ja rehellinen.
Se että sivuuttaa esim kumppaninsa sanomalla "hän ei minua ymmärtäisi" on pelkuruutta ottaa oikeasti vastuu itsestään ja siitä mitä on.
Yleensä suuret muutokset eivät vaadi suuria tekoja. Vain rehellisiä. Ja muutos syntyy kun alkaa elämään omaa elämäänsä eikä koita olla vähän toisille sitä ja toisille tätä.
Ja kyllä, elämä ei aina ole helppoa, eikä asiat niin yksinkertaisia kuin luulisi, mutta hyvin hyvin harvoin ne on nin vaikeita etteikö niille voisi tehdä jotain.
Kysymys on siinä, että haluaako niille tehdä, ottaako vastuun, onko rohkea vai antaako muiden ottaa vastuu omasta itsestään.
Solmuun ihminen menee kun valehtelee itselleen ja muille. Se on vaiken mahdollinen tapa elää.
Jos sä pelkäät että sun frendit jättää sut kun kerrot niin aika usein ne vaihtuu kuitenkin asian myötä.
Monesti kun ihminen lopettaa sen pakoilun vastuusta omasta onnestaan, solmut aukeavat ja se helpotus on suuri.
Mä olen kuullut kun ihmiset sanoo kuinka on vaikeaa lähetä vaikka puoliso hakkaa, tai ei enään vaan rakasteta, kun on sitä omaisuutta ja talo ja ei ole raha eikä duunia jne.
Ja sitä ajattelee, siinähän sitten kahlaat, kaulaasi myöten, jos raha, jos talo, jos auto tekee onnelliseksi ei tuskin ongelmaa siis olisi alunperinkään.
Joskus ihmiset on sokeita, joskus niitä pelottaa muutos, hyppy omilleen, jne.
Mutta kun sen elämän saa tiukasti omiin käsiin, ja huomaa että ne omat päätökset vaikuttavat siihen omaan elämään jne. On se palkitsevaa.
Hei ja kiitos vastauksestasi. Oli jämäkkää tekstiä, mutta tosi tärkeitä pointteja. Mun täytyy lukea tuo vielä muutaman kerran varmasti läpi ja jäädä pohtimaan mitä kirjoitit. Tuntuu että puit sanoiksi paljon sitä mitä sisälläni yritän selvittää.
Jos haluat kirjoitella minulle sähköpostia, osoitteeni löytyy galleriasta.
Olen vasta muutama vuosi sitten itsekin painiskelut näiden identiteetti asioiden kanssa, joten tiedän kuinka suuri merkitys "vertaistuella" on. Itse en osannut sitä mistään lähteä hakemaan vaan olin yksin epäselvine ajatuksineni, en siihen aikaan omistanut nettiäkään. Vasta nyt myöhemmin olen tutustunut muihin lepakoihin ja sen kautta myös hyväksynyt oman seksuaalisen suuntaukseni.
Jos haluat, kirjoittele.
Moikka!
Jotenkin tuntuu velvollisuudeltakin kirjoittaa..
Ikinä en haluaisi että joku joutuisi kärsimään oman identiteettinsä vuoksi. Minä olin yksi heistä.. Olen tällä hetkellä 27-vuotias avoliitossa naisen kanssa asuva neiti-ihminen.
Kärsin menneisyydessäni häpeää, syyllisyyttä, pettymystä itseeni jne. Olin niin ahdistunut että mietin jopa niin pitkälle ettei ratkaisua edes löytyisi..
Nyt olen onnellinen ja helpottunut! Miten vaikeasti ihmisen vain täytyykin elää jotta onnen pystyy taas miltei käsin koskettaa.. ja onhan se sitä konkreettisestikin kun saa käpertyä puoliskonsa kainaloon..
Toivon sinulle voimia ja uskoa tulevaisuuteen. Mutta muista ettet kiirehdi.. Teet kyllä aikanasi oikeat päätökset oikeaan aikaan. Silloin olet riittävän rohkea ja valmis. Sinä kypsyt vielä. Tsemppiä!
Minäkin kaipaisin keskusteluseuraa kaltaisistani.
Itse kamppailen tällä hetkellä identiteettini kanssa. Olen pohtinut seksuaallisuuttani murrosiästä lähtien ja olen aina tiennyt olevani kiinnostunut myös tytöistä, mutta olen ollut liian ujo tekemään aloitetta mihinkään suuntaan. Seurustelin äskettäin kuitenkin neljä kuukautta naisen kanssa, mutta suhde kaatui epävarmuuteeni. En kai ikinä uskaltanut antaa mennä.
Olen puhunut itsestäni ja siitä kuka oikeastaan olen heterokavereideni kanssa, mutta eivät he voi asiaa täysin ymmärtää. Toki olen keskustellut myös ex-tyttöystäväni kanssa, mutta hän on identiteetistään niin varma, kun taas itse koen häilyväni jossain biseksuaalisuuden ja lesbouden välimaastossa.
Eli jos haluatte Netta ja muut kirjoitella, niin osoite on [email protected]
Kysy terveyskeskuksen psykologia tai jonkinlaisen kriisikeskuksen auttajaa avuksi. Ne ainakin haluaa asiasta keskustella ja tuskin olet heidän ensimmäinen asiakas tässä suhteessa.
Kiitos ihan sydämen pohjasta teidän kaikkien vastauksille! On helpottavaa kun tietää ettei ole yksin maailmassa.
Olen pk-seudulta ja sähköpostiosoitteeni löytyy galleriasivultani. Olen kiitollinen kaikille teille,jotka haluaisitte kirjoitella. Laittakaa viestejä rohkeasti tulemaan.