Perinkö vai enkö peri

Enoni, jolla ei ollut lapsia, kuoli noin 5 vuotta sitten. Äitini näytti minulle eilen kopiota testamentista, jolla enovainaa ja vaimonsa sopivat, että eloonjäänyt puoliso saa kaiken pesän omaisuuden täysin omistusoikeuksin.

Seuraavassa kappaleessa sitten lukee, että enoni omaisuus jaetaan yhtä suurin osuuksin kaikkien sisarusten lasten kesken.

Enollani oli vaimonsa kanssa kesämökki ja asunto-osake.

Ihmettelenkin nyt, mitä mahdollisesti perin, kun enoni leski kuolee. Tietääkseni hän touhuaa nykyisin ainakin kesämökin myymistä ja asunnon vaihtoa.
1585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Leski voi vapaasti touhuta kesämökin myymistä ja asunnon vaihtoa, hän kun omistaa ne.

Kun testamentissa on määrätty toissijaissaaja, lesken kuoltua hänen pesänsä pääsäännön mukaan jaetaan puoliksi lesken sekä ensiksi kuolleen puolison sukujen lähimmille perillisille. Pääsäännöstä poikkeamisen perusteista säädetään perintökaaren 3 luvun 2-5 pykälissä.

"2 §

Jos ensiksi kuolleen puolison kuollessa puolisoilla tai toisella heistä oli sellaista omaisuutta, johon toisella ei ollut avio-oikeutta, tai ensiksi kuolleen puolison jäämistö muusta syystä oli suurempi tai pienempi kuin puolet puolisoiden omaisuudesta, on jäämistön eloonjääneen puolisen kuollessa katsottava vastaavan yhtä suurta osaa tämän pesästä.

Jos ensiksi kuollut puoliso on testamentilla määrännyt jäämistöstään jotakin annettavaksi muulle kuin eloonjääneelle puolisolle, on sen arvo vähennettävä määrättäessä sitä osaa, mikä eloonjääneen puolison pesästä kuuluu ensiksi kuolleen puolison perillisille.
3 §

Jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä.

Ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta. Palauttamista koskeva kanne on nostettava vuoden kuluessa siitä, kun perunkirjoitus eloonjääneen puolison jälkeen toimitettiin, kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen täyttämisestä.

Jollei lahjanlupauksena annettu sitoumus eloonjääneen puolison kuollessa ollut täytetty, älköön sitä saatettako voimaan sikäli kuin se loukkaisi ensiksi kuolleen perillisten oikeutta.
4 §

Jos pesän arvo eloonjääneen puolison kuollessa on suurempi kuin ensiksi kuolleen puolison kuollessa, on pesän vaurastuminen luettava eloonjääneen puolison perillisten hyväksi, mikäli selvitetään, että eloonjäänyt on perintönä, testamentilla tai lahjana saanut vastaavan omaisuuden tai että vaurastuminen johtuu ansiotoiminnasta, jota eloonjäänyt puoliso on harjoittanut ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen.

Milloin omaisuus on ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen 3 §:ssä mainituin tavoin vähentynyt, on tämä otettava huomioon, kun eloonjääneen puolison perillinen 1 momentin nojalla vaatii osuuteensa lisäystä.
5 §

Viimeksi kuolleen puolison pesää jaettaessa on ensiksi kuolleen puolison perillisillä oikeus saada osalleen mitä haluavat siitä omaisuudesta, joka avioliiton aikana on kuulunut tälle puolisolle. Vastaava oikeus, myös sen omaisuuden osalta, mikä on saatu ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, on viimeksi kuolleen puolison perillisillä. Kiinteistö saadaan ottaa pesästä, vaikka sen arvo ylittäisi osuuden arvon, jos annetaan rahaa toisen puolen osuuden täytteeksi.

Muutoin on jakotoimituksesta soveltuvin osin voimassa, mitä osituksesta on säädetty."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisarenpoika kirjoitti:

Enoni, jolla ei ollut lapsia, kuoli noin 5 vuotta sitten. Äitini näytti minulle eilen kopiota testamentista, jolla enovainaa ja vaimonsa sopivat, että eloonjäänyt puoliso saa kaiken pesän omaisuuden täysin omistusoikeuksin.

Seuraavassa kappaleessa sitten lukee, että enoni omaisuus jaetaan yhtä suurin osuuksin kaikkien sisarusten lasten kesken.

Enollani oli vaimonsa kanssa kesämökki ja asunto-osake.

Ihmettelenkin nyt, mitä mahdollisesti perin, kun enoni leski kuolee. Tietääkseni hän touhuaa nykyisin ainakin kesämökin myymistä ja asunnon vaihtoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu