vanha koira

hei! Tarvitsisin teiltä kokemuksia vanhan koiran mahdollisesta kohtutulehduksesta.Meidän 13 vuotias vanha rouva on käyttäytynyt vaisusti viime juoksujen jälkeisen ajan(n.2 viikkoa),oletin että valeraskaus taas tuottaa vaisuuden,soitin kuitenkin eläinlääkärille ja hän epäili heti että kohtu olisi tulehtunut.Koira kyllä nuolee alapäätänsä ehkä normaalia enemmän kuin tavallisesti mutta mitään sieltä ei vuoda.Mitä mieltä olette,meillä on huomiseksi varattu lääkäri aika ja kaikki kauheudet pyörii nytten päässä.Koiralla on myös aika isoja nisä kasvaimia ja kuulo on mennyt todella huonoksi.
5444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Miten meni?Tunnen vaan yhden tapauksen colliella aina tulehuksia.Lopulta vanhaki ei hirvinneet leikata.Tosi yleistä,toisen narttusa leikkautti jo nuorena.

Äänestä
  • eläinlääkäri tutki koiran ja tulimme siihen tulokseen että koiran kannalta oli armeliainta antaa viimeinen piikki...jotenkin outoa että olo on pikemminkin helpoittunut kuin surullinen,muilla samanlaisia kokemuksia? tietysti päivällä itketti ja suretti mutta tällä hetkellä kun ajattelen asiaa niin kyllä se oli kuitenkin oikea ratkaisu, näkihän sen jo vanhuksesta että elämän ilo oli kadonnut ja nukkuminen oli ainoa mikä kiinnosti.

    Äänestä

  • perhonen kirjoitti:

    eläinlääkäri tutki koiran ja tulimme siihen tulokseen että koiran kannalta oli armeliainta antaa viimeinen piikki...jotenkin outoa että olo on pikemminkin helpoittunut kuin surullinen,muilla samanlaisia kokemuksia? tietysti päivällä itketti ja suretti mutta tällä hetkellä kun ajattelen asiaa niin kyllä se oli kuitenkin oikea ratkaisu, näkihän sen jo vanhuksesta että elämän ilo oli kadonnut ja nukkuminen oli ainoa mikä kiinnosti.

    täälläkin edesmenneestä koirasta...Ei ollut itseasiassa vielä kymmentäkään vuotta vanha mutta alkoi olla kaikenlaisia sairauksia mm epilepsia, krooninen virtsaputken tulehdus. Inhottavinta oli huomata kun ennen niin intoa pursuava ja liikuntaa rakastava koira ei itse tajunnut miksei jaksa enää samalla tavalla kuin ennen. Todella koirasta huokui ihmetys omaa "saamattomuutta" kohtaan ja sitä se sitten yritti minulta kysellä epätoivoisilla katseilla. Kaikki koiratkaan eivät pysty vanhenemaan arvokkaasti.

    Olisi varmaan pystytty "elättämään" sitä vielä vuosi tai pari mutta katsottiin parhaaksi päästää ikuiseen lepoon. Luopuminen oli vaivannut jo niin pitkään omaa mieltä että varsinaisen piikin ja hautajaisten (jotka sujuivat kauniisti, vuolaasti itkien) jälkeen olo oli rehellisesti vain helpottunut.

    Koira on edelleen ajatuksissa silloin tällöin (vuosi aikaa tapahtuneesta) mutta muistot ovat kauniita, eivät surullisia. Kun kerran ihmisellä on oikeus päättää koiran elämästä syntymästä saakka niin mielestäni siihen kuuluu myös vastuu päätöksestä sen lopettamiseksi. Ajoissa. Kyllä sen huomaa jos ei ystävälle enään elämä maistu, sitä vain helposti haluaisi olla itsekäs ja pitää kumppanin vierellä liian pitkään.

    Äänestä

  • perhonen kirjoitti:

    eläinlääkäri tutki koiran ja tulimme siihen tulokseen että koiran kannalta oli armeliainta antaa viimeinen piikki...jotenkin outoa että olo on pikemminkin helpoittunut kuin surullinen,muilla samanlaisia kokemuksia? tietysti päivällä itketti ja suretti mutta tällä hetkellä kun ajattelen asiaa niin kyllä se oli kuitenkin oikea ratkaisu, näkihän sen jo vanhuksesta että elämän ilo oli kadonnut ja nukkuminen oli ainoa mikä kiinnosti.

    Niin pelkäsinkin.Viime kesänä lopetetiin anoppilan koira.Miekin olin helpottunut sen jälkeen.Ikävä ja suru on läsnä,haudalla käydään kesällä.Se oli vähä,ku oma koira.

    Äänestä

Juu, meilläkin 8v. koira, lakkas juoksun jälkeen syömästä, pientä vuotoa esiintyy.
huomenna lääkärille , saa nähdä kuinka käy :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perhonen kirjoitti:

hei! Tarvitsisin teiltä kokemuksia vanhan koiran mahdollisesta kohtutulehduksesta.Meidän 13 vuotias vanha rouva on käyttäytynyt vaisusti viime juoksujen jälkeisen ajan(n.2 viikkoa),oletin että valeraskaus taas tuottaa vaisuuden,soitin kuitenkin eläinlääkärille ja hän epäili heti että kohtu olisi tulehtunut.Koira kyllä nuolee alapäätänsä ehkä normaalia enemmän kuin tavallisesti mutta mitään sieltä ei vuoda.Mitä mieltä olette,meillä on huomiseksi varattu lääkäri aika ja kaikki kauheudet pyörii nytten päässä.Koiralla on myös aika isoja nisä kasvaimia ja kuulo on mennyt todella huonoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu