Lääkisopinnot

Huomio kaikki lääkiksessä opiskelevat, muutamia kysymyksiä sinne haaveilevalta.

1. Onko ne pääsykokeet kauhean vaikeat? Riittääkö jos lukee lukion kemiaa, fysiikkaa ja sen pääsykoekirjan. Ajattelin lueskella niitä näin kotona. Lukion käymisestä on itselläni aikaa jo yli 6 vuotta.
2. Onko opiskelu rankkaa? Jaksaako siinä samalla tehdä töitä esim. viikonloppuisin ja iltaisin?
3.Minkä ikäisiä opiskelijoita kurssillanne on? Onko 26- vuotias harvinaisuus?
Kiitos paljon jo etukäteen, jos joku viitsii vastata.
2313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1. Eivät pääsykokeen asiat kovin vaikeita ole mutta kun tehtävät ovat nykyään soveltavia sekä koostuvat useammasta osa-alueesta niin aika ei tahdo riittää monelta kokeen tekijältä. Pienistäkin virheistä sakotetaan paljon joten asiat on hallittava hyvin. Pääsykoekirjan ja lukion kemian ja fysiikan hyvä hallinta ja laskurutiini riittävät pitkälle. Periaatteessa kotona opiskelu riittää. Huomaa että samana vuonna kirjoittavilla on tosi vähän aikaa lukea pääsykokeeseen.
2. Opiskelu on sopivan rankkaa. Jos opiskelee jatkuvasti eikä yritä omaksua vaadittuja asioita muutamassa päivässä ennen tenttiä niin kyllä kurssit saa hyvin läpäistyä. Töiden teko onnistuu kyllä mutta se aika on sitten pois kirjojen lukemiselta. Prekliinisessä vaiheessa eli opintojen alussa vapaa-aikaa oli enemmän mutta sitten kliinisessä vaiheessa pakollisia opetustilaisuuksia oli melkein joka päivä yhdestä neljään.
3. Suurin osa hyväksytyistä oli kirjoittanut samana vuonna tai muutaman vuoden sisällä aikaisemmin. Jonkin verran oli hieman iäkkäämpää porukkaa lähinnä sairaanhoitajia ja joitakin myöhemmin alalle vaihtaneita. 26-vuotias sopii joukkoon mainiosti.

Äänestä

Pääsykokeet testaa paineensietokykyä ja sitä, että hoksaa nopeaan, mistä on kyse ja vastata siihen. Sitähän lääkärin diagnoosin tekokin on: päivystyksessä ei voi hieroa päätään tuntitolkulla.
Itte olen jo yli 30 ja jengiin mahtunut.
Kohtuullisella työllä kyllä pärjää, jos ei ihan koko ajan vaan bailaa, jos kohta elääkin täytyy :)
Moni tekee hommia siinä sivussa ja läpäisee tentit siinä sivussa. Hommaa itsesi kouluun, kyllä se siitä sitten...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Robin kirjoitti:

Huomio kaikki lääkiksessä opiskelevat, muutamia kysymyksiä sinne haaveilevalta.

1. Onko ne pääsykokeet kauhean vaikeat? Riittääkö jos lukee lukion kemiaa, fysiikkaa ja sen pääsykoekirjan. Ajattelin lueskella niitä näin kotona. Lukion käymisestä on itselläni aikaa jo yli 6 vuotta.
2. Onko opiskelu rankkaa? Jaksaako siinä samalla tehdä töitä esim. viikonloppuisin ja iltaisin?
3.Minkä ikäisiä opiskelijoita kurssillanne on? Onko 26- vuotias harvinaisuus?
Kiitos paljon jo etukäteen, jos joku viitsii vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu