Apua, pls kommentoikaa asap. Olen ihan normaali kundi 18w. Mun ongelma on se, että mä olen aivan lätkässä mun omaan pikkusiskooni (kohta 16). Tämä on mennyt niin pitkälle että tunteet ovat molemminpuoliset. Saataisiin kyllä kumpikin muitakin, mutta kun... tunnumme toisillemme kaikkein parhaimmilta. Nyt luin divarissa eräästä miestenlehdestä lukijakysymyksen, jossa jotakuinkin ikäisemme sisko ja veli olivat keskenään rakastavaisia ja säännöllisesti yhdynnässä. Ja tätä ei vastauksessa tuomittu (!) kehotettiin vain pitämään ulkopuolisilta piilossa. Tuntui helpottavalta, että joku muukin on samoja asioita pohtinut. Mitä mieltä te ootte??? Tottakai käytettäis ehkäisyä yms. Mä en kestä enää ilman Susannaa...
Meilatakin voi. Även på svenska.
Peter
[email protected]
Meilatakin voi. Även på svenska.
Peter
[email protected]
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miettikääs nyt vielä vähän.. kyllä aika kummalliselta kuulostaa, sori nyt vaan.. ajatelkaa nyt jos tyttö vaikka tulis vahingos raskaaks, vanhempanne / kaverinne saisivat jotenki tietää tai muuta vastaavaa. Suosittelisin harkitsemaan nyt sitten kuitenkin ulkopuolisia seurustelukumppaneita.
Ajattele nyt pidemmällekin kuin vain tätä hetkeä. Kuvitteletko eläväsi kauankin siskosi kanssa. Pianhan sun pitää kuitenkin muuttaa omillesi (jos et ole muuttanut jo)? Jossain vaiheessa haluatte saada lapsia jne.. ja jos nyt hyppäätte sänkyyn, luuletko ettei sinua harmita myöhemmin, kun suhde ehkä kuihtuu mutta te olette silti ikuisesti sisarukset?
Kyllä se oikea tulee vielä kohalle ja te ootte vielä noin nuoria!!! Tottakai te sopisitte hyvin varmaan yhteen oottehan te samaa lihaa ja verta...mut silti miettikää vielä...ei millään pahalla mut ajatelkaa vanhempianne ja ystäviänne...joku niistä voi vaikka rakastaa teitä jos ANNATTE NIILLE MAHDOLLISUUDEN!!!
Tuosta ei seuraa mitään muuta kuin ongelmia. Oma sisko, ei kai nyt sentään. Tuohan on jo sairasta. Etsi se elämäsi nainen jostain muualta. Tähän haluan kuitenkin kertoa oman tarinani.
Olen 19 vuotias poika ja minulla on 32 vuotias sisko. Rakastan häntä todella paljon ja hän on minulle hyvin tärkeä, mutta ei sillä lailla. Olemme hyvin läheisiä ja hyvin paljon tekemisissä. Asumme eri kaupungeissa. Isosisko asuu Rovaniemellä ja itse asun Vääksyssä oman tyttöystäväni luoma (tyttöystäväni on muuten päivälleen samanikäinen kuin siskoni, aika sattuma). Aina kun menen kotona käymään, asun siskon luona kun vanhemmilla on tilaa kotona vähemmän. Vaikka tyttöystävä on, niin kyllä se siskokin tärkeä on. Etsi se oikea jostain muualta. Voit olla siskosi kanssa hyvinkin läheinen ja hän voi olla hyvinkin rakas sinulle, ihan niin kuin minunkin tapauksessa, mutta anna asian olla vain sillä tasolla. En voisi kuvitellakkaan olevani siskoni kanssa "sillein". Sairasta. Hyi yäk! :(
Niin.. sisarusten väliset suhteet ovat samanvertainen tabu kuin nuoren naisen ja aikuisen miehen, tai vieläkin ankarampi.
Jotkut yllämainituista vastauksista vaikuttivat harkituilta, toiset vain esittivät puolusteluja tabulle, joita monet eivät uskalla kyseenalaistaa.
On syytä muistaa, että tabujen syntyyn on ollut syitä, ihan kiusanpäiten ne eivät ole olemassa. Mutta otapa rauhassa.
Jos siskosi tulee raskaaksi, olette liemessä. Jos ei, on teillä ainakin turvallinen ihminen jonka kanssa opetella yhdessäoloa ja hellyyttä. Että koittakaa miettiä ihan konkreettisia keinoja millä pysytte sängyn ulkopuolella jos siltä tosiaan tuntuu...
Muista että melkoinen osa moralisoinnista on vain ihmisten tarvetta osoittaa omaa paremmuuttaan. Ei moralisoijat ole miettineet asiaa, he vain tuntevat tarpeekseen hokea tyhjää mantraa oman hyvän olonsa takia.
Ja kyllähän noita järjenpuhujia näkyy riittävän. Missä vain on se naisten kuuluisa tunneäly, kun ei näytetä ymmärtävän, että puheen perillemeno edellyttää järjen, tiedostamattomien tarpeiden ja ajatusten sekä tunteiden ristiriidattomuutta. Sinä olet rakastunut siskoosi, ei sitä hurskainkaan puhe muuta. Tämä ei varmaan helpottanut, mutta toivottavasti antaa mahdollisuuden tarkastella tilannetta vähän realistisemmin.
Konkreettisena neuvona voisin tarjota ajatusta, että sovitte yhdessä rajoista joita ette ylitä: minkälaista hellyyttä osoitatte toisillenne, ja missä ja milloin. Kuinka paljon sitoudutte suhteeseenne? Mitä haluatte antaa vanhempienne ja muiden läheistenne tietää asiasta. Asia kun on niin, että ette te mahdollista rakkauttanne pysty varsinaisesti peittämään. Kyllä se näkyy ilmeistä ja eleistä ja kuuluu puhetavoista. Eri asia on, onko läheisillänne herkkyyttä huomata asia ja rohkeutta tehdä oikea tulkinta.
Ja... eihän tuo nyt ennenkuulumatonta ole. Eiköhän tuosta ole moni selvinnyt yhtenä palana. Ainakin aiheesta näkee kirjoiteltavan suhteellisen usein. Voisi varovasti päätellä että monet tuntevat sisaruksiaan kohtaan myös muutakin hellyyttä kuin sitä mitä olisi luvallista. En sano, että antakaa mennä vaan. Murheitahan siitä koituu ennen pitkää - vaikka niiden murheiden aiheellisuudesta voi olla monta mieltä...
oon 17wee likka ja mulla on kolme veljee(19, 16 ja 13)... ne on mulle tosi tärkeitä... varsinkin isoveljeni kanssa tulen erittäin hyvin toimeen ja rakastan häntä yli kaiken mutta se on vain sitä sisarusrakkautta... kaverimme usein vitsailevatkin että jos me ei oltas sisaruksia me oltas aivan varmasti yhessä... =)
joskus 13-vuotiaana ku mun murrosikä oli pahimmillaan mä vihasin veljiäni yli kaiken... en voinu sietää niitä... me tapeltii aina eikä puhuttu mitää henkilökohtasia asioita toisillemme... nykyään meillä on tosi lämpimät välit ja voidaan kertoo toisillemme synkimpiäki salaisuuksiamme... ollaan opittu luottamaan toisiimme... isoveljeeni mulla on jopa paremmat välit kuin porukoihin...
nykyään mä asun opiskelujeni takia eri paikkakunnalla ja meinaa aina tulla ikävä veljiä...tänäänki on tosi kiva mennä kotia ku tietää et isoveli on vastassa asemalla... juttua tulee riittämään koska en ole käynyt kahteen viikkoon kotona... =)
oon 17wee likka ja mulla on kolme veljee(19, 16 ja 13)... ne on mulle tosi tärkeitä... varsinkin isoveljeni kanssa tulen erittäin hyvin toimeen ja rakastan häntä yli kaiken mutta se on vain sitä sisarusrakkautta... kaverimme usein vitsailevatkin että jos me ei oltas sisaruksia me oltas aivan varmasti yhessä... =)
joskus 13-vuotiaana ku mun murrosikä oli pahimmillaan mä vihasin veljiäni yli kaiken... en voinu sietää niitä... me tapeltii aina eikä puhuttu mitää henkilökohtasia asioita toisillemme... nykyään meillä on tosi lämpimät välit ja voidaan kertoo toisillemme synkimpiäki salaisuuksiamme... ollaan opittu luottamaan toisiimme... isoveljeeni mulla on jopa paremmat välit kuin porukoihin...
nykyään mä asun opiskelujeni takia eri paikkakunnalla ja meinaa aina tulla ikävä veljiä...tänäänki on tosi kiva mennä kotia ku tietää et isoveli on vastassa asemalla... juttua tulee riittämään koska en ole käynyt kahteen viikkoon kotona... =)