Perinnönjaon kaava

Siis nyt on ihan perusseikat sekaisin. Miten omaisuus jaetaan, jos kuolleelta on jäänyt esimerkiksi leski ja kaksi lasta? Lisäksi hän on testamentannut osan omaisuudestaan ulkopuoliselle. Siis esim. Matti kuolee jä hänen omaisuutensa on 60€. Häntä suremaan jää leski (ei avioehtoa), jonka omaisuus on 100€. Lisäksi heillä on lapset Kari ja Kaija. Matti on myös testamentannut 30€ omaisuuttaan ulkopuliselle.

Miten jako menee? Ja miten jako menisi, jos Matin ja lesken omaisuus olisikin toisinpäin, siis Matilla 100€ ja leskellä 60€???

Oisin todella onnellinen, jos joku selventäsi.. Siis ylensäkin mikä rooli puolisolla ja lapsilla on peritääessä?
3922
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Leski pitää oman omaisuutensa ja koska Matin omaisuus on vähäisempi, tasinkoa ei tule. Matin oamaisuudesta 30e menee siis testamentilla x:lle ja lapset saavat kumpikin 15e.
Toisessa tapauksessa lasketaan omaisuudet yhteen 100 60 ja leskelle jää puolet tuosta, siis tasinkoa 20e. Lopusta taas testamentattu 30e x:lle ja lapsille 25e per nuppi.

Äänestä

Matti 60
Leski 100

Jos Matti kuolee - lapset perivät lakiosan (30) ja ulkopuolinen toiset (30). Leskellä mahdollisuus elinikäiseen hallintaoikeuteen yhteisen asunnon suhteen.

Matti 100
Leski 60

Leski tasinkoa 20. Lapset 50, ulkopuolinen 30.

Tälläinen käsitys minulla asiasta.....tarkentakoon yx tavallinen tai joku muu...

Perusperiaate on se, että lapset perii kaiken - puoliso ei mitään.

Äänestä
  • Muuten hyvin, mutta kuten edellinenkin vastaaja teki pienen epätarkkuuden, niin sinäkin.

    >Matti 60
    Leski 100
    Jos Matti kuolee - lapset perivät lakiosan (30) ja ulkopuolinen toiset (30). Leskellä mahdollisuus elinikäiseen hallintaoikeuteen yhteisen asunnon suhteen.<

    Vainajallakin (Matti) on oikeus tasinkoon avio-oikeuden nojalla, JOS LESKI EI VAADI tasinkoetuoikeuttaan osituksessa. Niinpä Matti saa tasinkoa 20 e ja testamentin nojalla annetaan testamentisaajalle 30 e ja lapsille 25 e per nuppi, jollei leski aktiivisesti vaadi tasinkoetuoikeuttaan. Jos vaatii, jako menee kuten sanoit.

    Lisäksi on huomattava, että leskellä on oikeus pitää jakamatta koko Matin omaisuus, ellei lapset tai testamentinsaaja vaadi jakoa. Myös on huomattava, että lesken asumisoikeus koskee muunkinlaista asuntoa kuin vain yhteisenä kotina käytettyä. Lesken asumissuoja voi kohdistua myös Matille kuuluvaan muuhun asuntoon, kunhan se on lesken asunnoksi sopiva.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Siis nyt on ihan perusseikat sekaisin. Miten omaisuus jaetaan, jos kuolleelta on jäänyt esimerkiksi leski ja kaksi lasta? Lisäksi hän on testamentannut osan omaisuudestaan ulkopuoliselle. Siis esim. Matti kuolee jä hänen omaisuutensa on 60€. Häntä suremaan jää leski (ei avioehtoa), jonka omaisuus on 100€. Lisäksi heillä on lapset Kari ja Kaija. Matti on myös testamentannut 30€ omaisuuttaan ulkopuliselle.

Miten jako menee? Ja miten jako menisi, jos Matin ja lesken omaisuus olisikin toisinpäin, siis Matilla 100€ ja leskellä 60€???

Oisin todella onnellinen, jos joku selventäsi.. Siis ylensäkin mikä rooli puolisolla ja lapsilla on peritääessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu